16.5.97 Mika Sillanpää

(Piirrokset on skannattu jälkikäteen Ursa Minorin sivuilta.)
RRRRAJUJA UUTISIA UUTISIA UUTISIA

Ilmakehäoptiikan viime vuosien yksi ehdottomasti rajuimmista tuloksista saatiin Kokkolassa helmikuun 13. päivä (torstai silti). Martti Penttinen oli odottanut vuosia ensimmäistä ellip-sidispleitä, mutta kliseistä sanontaa käyttääksemme odotus palkittiin. Ottakaa hyvät ihmiset tu-keva ote jostain lähistöllä olevasta vähintäinkin panssariesteen tukevuusluokkaa olevasta ins-tanssista jottei pääse pahoja sattumaan, sillä:

ELLIPSIKITEET PYYDYSTETTY

Vielä uudestaan: Ellipsikiteet on pyydystetty. Vielä kerran: Ellipsihalot synnyttävät jääkiteet on pyydystetty. Ursan ja halojaoston yksi kaikkien aikojen suurimmista uutisista saatiin siis 13.2.1997 - pienenä anekdoottina mainittakoon, että noin joka neljäs vuosi pidettävä valoilmiötutkijoiden suurkonferenssi Light and Color in the Open Air (katso raportti toisaalla tässä jutussa) loppui edellisenä päivänä; pommi räjähti uuden Light & Color -olympiadin ensimmäisenä aamuna!

Penttinen oli aamulla 13.2. valokuvaamassa tavallista jääsumussa syntyvää auringonpilaria. "Taivaalla ajalehti jotain alapilveä, josta satoi jääkiteitä". äkkiä auringon ympärille kehittyi ellipsi, joka syntyi havaitsijan ympärillä olevissa jääkiteissä! Penttisellä oli replikointivehkeet valmiina, joten historiallinen tilaisuus jääkidenäytteen ottoon ellipsihalonäytelmän aikana oli sadan vuoden kiirastulen jälkeen vihdoin käsillä. Näytelmän maksimi kesti pitkään, puolisen tuntia, minkä jälkeen ellipsejä vieraili taivaalla vielä silloin tällöin pitkin päivää.

Penttinen tiesi erittäin hyvin näytelmää havaitessaan ja kidereplikoita ottaessaan tekevänsä historiaa - yleinen kysymys asiasta oli, että "tiesikö havaitsija mitä hän oli tekemässä?". Penttinen itse kommentoi fiiliksistään näytelmän aikana "...ajantaju meni." Ensimmäisenä tunnustuksena löydöstä, Ursa myönsi Penttiselle Stella Arctin, joka onnekkaasti oli jakovuorossa juuri vähän sen jälkeen, kun Penttinen oli tehnyt löytönsä. Pekkola lähetti pikapikaa sähköpostiviestejä ellipsikiteistä pallon kovimmille halotutkijoille; vastauksena mairittelevia kommentteja, esim. Fraserilta "spektaakkelimaista".

Pian uutiset löydöstä levisivät puskaradiota pitkin alaa rakastavien tietoisuuteen. Innostus oli melkoinen. Itselleni hahmottuu kaunis muistikuva 'mahdollisten pyramidikulmien metsästyksestä' mm. Helsingin yliopistolla geologian ja minerologian laitoksella professori Martti Lehtisen pakeilla. Ja kas, äkkiäpä Penttisen valokuva ellipseistä komeili Hesarin etusivulla!

MILLAISIA NE KITEET SITTEN OVAT?!?

Epäinhimillinen jännitys tiivistyi uutisen julkitulon jälkeen. Millaisia kiteitä??? Onneksi replikat onnistuivat, ja pian Penttinen lähetti Helsinkiin piirroksia diaprojektorilla seinälle heijastetuista ellipsikiteistä. Kiteet olivat lähes yksinomaan

LOIVIA PYRAMIDEJA.

Mitäpä siihen enää sanomista. Arvoitus on ratkennut - jälleen kerran suomalaisen näkemyksen eduksi. Pohja multiple scattering -spekuloinnilta on lopullisesti pudonnut. Asiaa voi katsoa myös toisesta, ei halotutkimuksen suunnasta: ei ole toistaiseksi tiedossa, onko tällaisia jääkiteitä koskaan ennen tavattu luonnossa - kyseessä on "pahimmassa" tapauksessa uusi luonnossa esiintyvä mineraali!

Hieman kriittistä sanahelinää toki kaivattaneen: sataprosenttista varmuutta esim. siitä, että kaikki ellipsit olisivat loivissa pyramidikiteissä syntyviä taittumishaloja, ei toki tämän eikä minkään muunkaan evidenssin perusteella voi saada, tieteestä kun kyse on. Joka tapauksessa ky-seessä on merkittävä ennakkotapaus joka sadan vuoden kokemuksen perusteella saattaa jäädä ainoaksi maailmankausiksi.

Replikoista on kiteiden huippukulmia lähes mahdoton mitata, sillä kiteet ovat lakassa sään-nöstään kärki alaspäin. Penttisen kuvissa näkyvät ellipsit voidaan selittää ainakin kahdella tavalla loivilla pyramideilla:

Kaikkien kiteiden huippukulma on n. 3 astetta. Osassa kiteistä on molemmat pyramidipäädyt, osassa vain toinen.
Tarvitaan kaksi huippukulmaa. Toinen kulma sama kuin edellä, toinen n. 8 astetta. Kaikki kiteet ovat toispuoleisia pyramideja.

Jälkimmäisessä mallissa sopivuus kuvien ja simulaatioiden välillä on lähes täydellinen, mutta edellisessäkin match on ihan kohtuullinen. Joka tapauksessa tarvitaan kaksi populaatiota, ja kahden eri huippukulman lanseeraminen on vähintäänkin hyvin epämiellyttävää.

LISUKKEENA KAIKKIEN AIKOJEN SUURIN ELLIPSIHALO

Seuraava järkytys oli Penttisen ellipsikuvien saapuminen Ursaan. Porukka kommentoi "meinasi mennä jalat alta" "hei nää ei oo enää tältä planeetalta". Diat ovat ehdottomasti kaikkien aikojen korkeatasoisimpia ellipsihaloista otettuja kuvia, ja lisäksi niissä näkyy ellipsi, jonka ylempi pystyhalkaisija on 13,5 astetta! Aikaisempi ellipsin kokoennätys on luokkaa puolet tästä. On silti erityisesti pantava merkille, että kyseessä ei luultavasti kuitenkaan ole uusi halomuoto sanan vakiintuneessa mielessä, sillä ellipsien mitat muuttavat simulaatioissa huomattavasti va-lonlähteen korkeuden mukaan. Tämäkin 13,5° ellipsi pienenee esim. 6 asteeseen auringon noustessa korkeudelle 35°. Alustavasti näyttäisi siltä, että edellä mainituilla kideparametreilla pys-tyttäisiin selittämään mittaustarkkuuden rajoissa varsin monet ellipsinäytelmät, joiden ajalta va-lonlähteen korkeus on tarkasti tiedossa.

Olisi kaunista, jos 3° olisi se yksi ja ainut olemassaoleva pyramidikiteen huippukulma, joka on pitänyt ilmakehäoptiikan tiedeyhteisöä pilkkanaan niin pitkään. Ellipsihalohistorian tilinpäätös olisi vähemmän kaunis, jos kulmia tarvittaisiin enemmän - olemassaolevan aineiston perusteella lienee aiheellista tulkita ellipsihalojen syntyvän loivissa pyramidikiteissä, joiden huippukulma on suunnilleen 3° .

HAVAINTOJA

Alkuvuosi näyttää olleen huomattavan haloisa sekä halomäärän että laadun perusteella, mikä ennakoinee hyvää huhtikuuta ajatellen no, ainakin huhtikuun ensimmäinen viikko osoitti halo-aktiivisuuden selvää alenemista superkovaan maaliskuun loppuun nähden... mikä tottakai on vain tyven ennen siirtymistä suoraan hurrikaanin silmään.

ELLIPSIRYNTÄYS

Sääolosuhteet olivat maaliskuun 20. päivän tienoilla pitkään ja lähes koko maassa aivan ete-läisintä Suomea lukuunottamatta suotuisat ellipsihalojen syntymiselle. Onnekkaasti myös täysikuu osui tuolle ajanjaksolle, ja historiallisen voimakas ellipsiputki pääsi syntymään. Havaintoja Kuun ympärillä olleista ellipseistä kertyi muutaman yön aikana kymmenkunta! Suurin osa havaitsijoista epäili halojen syntyneen joko ylä -tai keskipilvessä. Teemu öhman oli havainnut ellipsien aikana heikkoa jääsumua, mutta Teemu päätyi siihen, että em.asioilla ei ollut mitään yhteyttä. öhman (huomaa nimen oikea kirjoitusasu, joka kuulemma tämän tästä pääsee vaih-tumaan mitä merkillisimpiin ruåtsalaissävytteisiin mukaelmiin) innostui muutenkin runoilemaan havaintotunnelmista: (helmikuun puolivälistä) "Kuvaaminen meni pahemmaksi sähläykseksi kuin aikoihin: aluksi yritin hoitaa homman ilman filmiä ... tämä oli kuitenkin vähäinen munaus sen rinnalla, että 'kuvattuani' viikkoa myöhemmin rull täyteen haloja, vihreä välähdyksiä ja muuta kivaa, sain todeta, ettei filmi ollut liikkunut mihinkään, vaikka filmin pää oli siististi puolalla ja liikkui oikein mukavan oloisesti, kun kameraani kiroilun lomassa koemielessä takakansi auki virittelin ja lauoin. Omituinen, ja äärimmäisen epämiellyttävä tapaus."

Simo Aikioniemeltä sen sijaan kuuluu seuraavaa: "En ole varma syntyivätkö halot (ellipsit) yläpilvessä vaiko jääsumussa, sillä ilmassa oli jääsumua ja taivaalla yläpilveä. Lisäksi jääkiteiden kadotessa maan lähistöltä (katulampuissa näkyneet pilarit hävisivät) ellipsit nopeasti heikkenivät ja katosivat." Simo!...Ensi talvena replikointivälineet tällaisia tilanteita varten!

Muutama piirros maaliskuun lopun ellipsiputken ajalta.
Some elliptical halos observed in late March.

MUITA KOVIA NÄKYJÄ

Siperiasta onnekkaasti kotiutunut M. Riikonen kiinnitti äskettäin huomiota erääseen mielenkiintoiseen yksityiskohtaan harvinaisista haloista kertyvien havaintojen suhteen: ensiesiintymisen jälkeen jokin tietty harvinainen halo alkaakin näyttäytyä varsin usein. Näin kävi muun muassa ellipseille ja 9° sivuaville kaarille. Aktiivihavaitsijoiden kohdalla tämä on ymmärrettävää, sillä olemassaolevaahan on helpompi etsiä kuin jotain ennen näkemätöntä, mutta oikeutettua ihmetystä herättää, jos 'maallikoilta' alkaa yhtäkkiä tupsahdella kasamäärin valokuvia jos-takin harvinaisesta halosta. Näin näyttää käyneen "the V":lle, josta oli puhetta edellisessä UMissa. Ensimmäiset viitteet V:stä saatiin vuoden -95 lopulla, ja sen jälkeen se on valokuvattu aktiivien puolesta ilmeisesti useita kertoja. Mielenkiintoiseksi asian tekee kuitenkin vasta seuraava: 'maallikoilta' on tullut viimeisen puolen vuoden aikan a rajuja kuvia V:stä kahdesta eri näytelmästä. Olisiko todella luonto muuttumassa vai onko kyseessä sattuma (taas)!

Ylh.(up) Simo Aikioniemi, Savukoski 17.2. ja alh. (down) 19/20.3.

17.2. Savukoskella upeita jääsumuhaloja. Simo Aikioniemi ja Tarmo Palojärvi saivat yhdessä ihailla lähietäisyydellä kimallellutta näytelmää, jossa olivat lähes kaikki A-lomakemuodot + selvät alasivuauringot. Huomattavaa erityisesti horisonttirengas jääsumussa. " ...taas koulu häiritsi sopivasti." ...Valitettavaa, että leelliset aktiviteetit tämän tästä häiritsevät jalompia toimintoja.

15.3. Savukoskella 120° SAur kirkkaassa kokotaivaan näytelmässä, havaitsijana tällä kertaa Ilkka Helenius.

16.3. Oulun tähtipäivien yhteydessä nähtiin hienoja sekä laatta -että pylväskidehaloja. Parhaan saaliin sai kuulemma Jarmo Moilanen, jolle näyttäytyivät villien huhujen mukaan parin minuutin ajaksi Oulunsalon taivaalle peräti Greenlerin vasta-aurinkokaaret! Muut paikoilla olleet joutuivat tyytymään mm. Parryyn ja 120° SAureihin.

Illalla Martti Penttinen oli uunituore Stella Arcti kädessään tarkkaavaisena. Suomen oloissa hyvin harvinainen yläkupera Parry (V:n muotoinen, näkyy vain pienellä auringon korkeuden alueella) ilmestyi diffuusina Kokkolan taivaalle. Viime vuosina V-Parry --havaintoja on kuitekin kertynyt varhaisia aikoja huomattavasti enemmän, useita vuodessa. Lieneekö syynä havaitsijoiden tarkkaavaisuuden kasvu tämän halomuodon suhteen vaiko mikä?

19/20.3. Aikioniemen hurja yöllisten halonäytelmien putki alkaa. 19/20 yön näky ei suinkaan riittänyt, vaan Simo saalisti kovia haloja myös kahtena seuraavana yönä - ellipsejä. Tmä putken ensimmäinen displei on yksi kovimmista Suomessa havaituista Kuun halonäytelmistä. Taivaalla oli alapilvien häirinnän kohteena ainakin täysi HR, Parry ja 120° sivukuut sekä Simon hieman epävarmana raportoima Wegenerin vastakuu(!)kaari. Simo oli kuvannut näytelmää, eli toivokaamme että kuvat onnistuvat.

24.3. Etelän Päivä. Edellisestä kirkkaasta näytelmästä pääkaupunkiseudun päällä olikin kulunut jo hulppeat kolmisen vuotta (21.4. laskettaneen kirkkaaksi) mutta hyvää kannattaa näköjään aina odottaa. Porukkan heräili siinä vähän ennen yhdeksää, ja moni koki järkytyksen luodessaan ensi vilkaisun ikkunasta taivaalle - esimerkiksi Krista Vajanto oli ensin luulut sivuaurinkoa oikeaksi auringoksi SAurin huomattavan kirkkauden johdosta! Näytelmä näkyi pienehkössä, matalalla olleessa laattakidelautassa, joka oli parhaimmillaan jossain Espoon ja Helsingin välimaastossa. Harvinaisista muodoista display tarjosi "vain" hurjat 120° sivuauringot ja kaikki Lowitz-komponentit, joskin himmeinä, mutta esteettinen nautinto haloja ihaillessa olikin sitten aivan omaa luokkaansa. ZYK hohti puhtaan sinisellä taivaalla siinä määrin järkyttävänä, että tavalliset kaduntallaajatkin saivat taivutettua niskansa kohti korkeuksia, mitä oli toki halojen lomassa ilo katsella. Valitettavasti tällaisia näkyjä ei ihan jokaisena Luojan aamuna havaitsijaparkojen säikytykseksi sirotella.

KEVÄTPROJEKTI

Saksalaisille laitettiin viime toukokuun yhteenveto postitse Persönlich joka äijälle/neidolle. Saman kohtalon koki hiukan myöhemmin myös Hollannin havaintoverkosto, joka myös osallistuu tänä keväänä huomattavasti paisuneeseen yhteiseurooppalaiseen haloprojektiimme. Laa-dukkaan yhteenvedon saapuminen oli saksalaisille siinä määrin positiivinen yllätys, että innostus projektia kohtaan lienee huomattavasti suurempi kuin viimeksi. Kaikenkaikkiaan, projektiin osallistuu havaitsijoita Suomesta, Saksasta, Hollannista, Itävallasta, Englannista, Skotlannista ja Belgiasta! Viimeisimmät tavoitti Meteopticin listalle laitettu kirje asiasta.

LIGHT AND COLOR IN THE OPEN AIR

Valoilmiötutkijoiden suurkonferenssi Light and Color in the Open Air pidettiin tällä kertaa Santa Fessä, Uudessa Meksikossa. FHON:ia paikalla edusti Marko Pekkola, joka TV-kuvaus-ryhmänsä kanssa sai purkitettua "mielettömän hyvää" materiaalia Prisma-sarjan halo-ohjelmaa varten. Osa mm. Tapen ja Greenlerin haastatteluista tulikin ulos jo huhtikuun alussa, mutta itse pääohjelma saapuu kaiken kansan ihasteltavaksi kolmen vartin mittaisena syksyllä. Silloin siis enemmän konferenssin tieteellisestä annista, mutta huhujen mukaan suomalaisten tulokset olivat olleet Uudessa Meksikossa erittäin vahvasti esillä. Eräät olivat kai jopa alkaneet kypsyä siihen, että kokous käsitteli haloja niin suuressa mittakaavassa, että muut aiheet jäivät paitsioon!

ERITTÄIN KYSEENALAINEN KERN-KANDIDAATTI

Muhos-Vaala -displayn materiaalissa riittää edelleen hämmästeltävä kenelle tahansa. äsket-täin jaostolle tippui Eero Hautalan 31.8.94 Vaalan kunnan Rokuan kansallispuistossa ottama dia, jossa näkyy varmasti rajuin valokuvattu ZYK sitten Saskatoonin aikojen (on esitetty, että Saskatoonin kuvia olisi käsitelty - äärimmäisen mielenkiintoista valaistusta asiaan saadaan tou-kokuussa, kun näytelmälmän eräs havaitsija, professori E. Ripley saapunee tapaamaan suomalaisia haloharrastajia originaalidiat mukanaan (ks. artikkelin loppu). On Mielenkiintoista nähdä, onko niissä se neljänelonen, joka Weatherin kuuluisan artikkelin painoasussa näkyy niin kiusallisen epäselvänä...). N. 50 -millisellä linssillä otetussa Muhos-Vaala -diassa nimittäin ZYK jatkuu erittäin himmeänä mutta värillisenä sinne minne "ZYK has never been documented to go before". Vaikka kuva on otettu varsin pitkällä linssillä, ko. jatke yltää diassa sinne 90° keskus-kulman paikkeille, minne kuva-ala loppuu. Anyway, efekti on aivan liian himmeä näkyäkseen minkään julkaisun painoasussa ja ollakseen vakuuttava ensidokumentaatio niin legendaariselle halomuodolle kuin Kernin kaari on.

Suomalaisillakin on kuitenkin tämän casen tuloksena ensimmäinen edes jonkinlaiset kriteerit täyttävä kuva Halojen Halosta. Itävaltalainen Karl Kaiser on kuulemma joskus aiemmin esitellyt jotain vastaavaa tapausta, joka myös on hyllytetty liian epävarmana. Tällaiset tapaukset antavat kuitenkin aihetta uskoa, että jonakin päivänä ilmassa on niin jumalattomia määriä kolmi-kulmaisia laattoja, että Kernin olemassaolo lopulta todistetaan idioottivarman kaliiperin fotolla. Mistä tahansa rupudispleista Kerniä lienee turha edes etsiä, mutta jos ZYKin katselu alkaa polttaa verkkokalvoa, niin kannattanee kääntää katse myös sinne suuntaan, minne haloja katsellessa ei yleensä vilkuilla- tässä ehkä syy siihen, että Kernistä ei paljoa tule havaintoja kukaan ei edes rohkene yrittää etsiä sitä. Simulaatioissa kolmikulmaisilla laatoilla (joita luonnossa esiintyy yllättävän runsaasti) Kern on nimittäin sen verran kirkas, että luulisi sen jonain päivänä lopulta ilmaantuvan.

Kernin aiheuttajaksi on aiemmin ehdotettu moninkertaista sirontaa tavallisista kuusikulmaisista laatoista. Kyseessä olisi tällä valonkululla ikäänkuin horisonttirenkaan aiheuttama ZYK. Multiple scattering on kuitenkin niin kyseenalainen asia, ja Kern paljon kirkkaampi kolmikulmaisilla laatoilla, että luultavasti tässä käy kuten äskettäin kävi ellipsien kanssa: moninkertainen sironta kärsii rökäletappion.

SASKATOONIN DIAT + PROFESSORI RIPLEY SUOMEEN! + HALOTAPAAMINEN

Saskatchevanin yliopiston mikroklimatologian professorin Earle A. Ripley saapuu Suomeen viikon ajaksi alkaen 17. toukokuuta tapaamaan suomalaisia haloharrastajia. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että em. proffa oli legendaarisen Saskatoonin halonäytelmän 3.12.1970 eräs havaitsija - miehellä on mukanaan satsi sellaisia halodioja, että koko taivaan valoista ja väreistä tietoinen maailma antaisi vaikka anoppinsa päästäkseen niitä näkemään. Maailman pisin ja mielenkiintoisin multiple scattering -debatti saatetaan lopulta saada päätökseen tämän vierailun aikana. Asian tiimoilta järjestetään halovaitsijoiden tapaaminen Ursan toimistolla sunnuntaina 18. 5. aamusta alkaen. Kaikki havaitsijat ovat tervetulleita osallistumaan tähän äärimmäisen mielenkiintoiseen tilaisuuteen ja tapaamaan maailman kaikkien aikojen kirkkaimman halonäytelmän havaitsijaa ja valokuvaajaa prof. Ripleytä sekä katselemaan niitä kuuluisia kaksi ja puoli vuosikymmentä tiedemaailman silmiltä piilotelleita Saskatoonin Dioja!

HALOJAOSTON WWW-SIVUT JULKAISTU

Mitään kovin mullistavaa osoitteessa www.ursa.fi/ursa/jaostot/halot/ ei toistaiseksi ole, mutta tilanteen on tarkoitus kehittyä. Hurjia visioita on esitetty: mm. Valkean Taivaan Vieraiden päivitetty, mahdollisesti jopa ulkomaankielinen versio löytynee joskus tulevaisuudessa jaoston Internet -sopesta, ehkä myös online-lomake halojen raportointia varten. Tällä haavaa sivuilta löytyy ainakin hienoja valokuvia jaoston fotoCD--levyltä. Olkaa hyvät: katselkaa, ihailkaa(?) ja kommentoikaa. Seuraavassa Jukka Ruoskanen kertoo Siperian haloprojektista.

Mika Sillanpää

Kun kohmeisista sormista roikkuu langan varassa puolen kuudettakymmenettä osoittava lämpömittari, aurinko paistaa tummansiniseltä taivaalta ja katselemme alapuolellamme avautuvaa maitomaisen jääsumun peittämää maailman kylmintä laaksoa ei mieltä vaivaa kuin yksi asia: näkyvissä on auringonpilari. Eihän tuon kauniin ja kirkkaankin pilarin läsnäolo häiritse, mutta sääliksi käy pilariparan yksinäisyys. Haloperheen neljästä yleisimmästä jäsenestä muutama vaivautuu joskus kömpimään aina turvallisen pilarin kaveriksi taivaalle, mutta muiden halomuotojen porukka tuntuu Siperian puolella olevan perin ujoa.

Tämä varsin synkkä skenario toistui matkamme aikana aika usein. Oimjakonin laakso ei tuottanut riittävästi kosteutta ilmaan, jotta suuret määrät jääkiteitä olisi voinut syntyä. Useimmat näkemämme halonäytelmät olivat puhtaan ja kauniin näköisiä, mutta valitettavan himmeitä. Kun jo tavanomaiset muodot olivat himmeitä ei harvinaisista haloista paljon toivoa voinut olla. Mikroskooplla tutkimamme kymmenet ja taas kymmenet jääkidenäytteet osoittivat selkeästi, ettei halojen raaka-aineissa- jääkiteiss- ollut mitään valittamista. Parin kuukauden tutkimustemme aikana mikroskoopin katselulaitteella saimme ihailla puhtaita lyhyitä ja pitkiä pylväitä, long needlejä (pylväitä joiden pituuden suhde halkaisijaan voi olla jopa 50-100), paksuja ja ohuita laattoja sekä lukuisia pyramideja. Luonnollisesti sekaan mahtui myös hirvittävää sontaa, joskus jopa päiväkausien ajan, mutta päällimmäisenä jäi ilman muuta mieleen kiteiden hieno laatu. Kiteiden vaatimaton lukumäärä oli ongelmamme. Haloja näimme kuitenkin runsaasti koska kiteitä oli lähes jatkuvasti ilmassa. Vuoden alusta helmikuun loppuun mennessä (59 päivän ja yön aikana) havaintoja oli kertynyt 72 kappaletta.

Moskovan junassa kukin meistä esitti oman arvelunsa ensimmäisestä harvinaisesta halomuodosta jonka tulisimme näkemään. Vedon voitti heti vain muutamia päiviä myöhemmin Moilanen, jonka veikkaama 46° allasivuava notkui himmeänä horisontin tuntumassa eräässä Jakutskissa näkemässämme näytelmässä. Tammikuussa, edelleen Jakutskissa, toteutui sitten Riikosen veikkaus kun V huomattiin heikkona irtokiteisenä ilmestyksenä havaitessamme Lena-joen jäällä kaunista jääsumunäytelmää. Oma veikkaukseni sai odottaa maaliskuun alkuun asti, jolloin jälleen Jakutskissa pari päivää ennen paluutamme Suomeen 120° sivuauringot ilmestuivät yksinomaan laattakidemuotoja sisältäneessä näytelmässä viideksi minuutiksi taivaalle. Itseasiassa 120° sivuauringon mitä todennäköisemmin onnistuimme näkemään jo kuukautta aikaisemmin Tomtorissa 1000-wattisen halogeenimme valossa, mutta tämä tapaus ei ole aivan aukoton. Todistusaineisto on kuitenkin vakuuttavaa. Halogeenin valossa näkyi aika hyvä ZYKki ja sivuauringot. Äkkiä huomasimme horisonttirenkaan jatkuvan sivuauringoista ulospäin. Tämä HR:ää muistuttava ilmiö kuitenkin loppui tarkalleen 120° kulman päähän tuhatwattisesta emmekä yrityksistä huolimatta nähneet valon vastapuolella kidevälähdyksiä HR:n kohdalla. 120° sivuauringot keinovalolla ilmenevät juuri tällaisina 120° kulman pituisina "horisonttirenkaina" keinovalosta ulospäin. Heikkojen keinovalojen valokuvaaminen tai edes videokuvaaminen on hankalaa, joten tapauksesta ei valokuvallista dokumentaatiota löydy.

46° sivuavia havaitsimme Jakutskin yhden tapauksen jälkeen Tomtorissa jonkun verran. Kuusi kertaa onnistuimme näkemään V:n, joko auringolla tai keinovalolla. Epäonneksemme vain kahdesti kideswarmi oli riittävän voimakas kidenäytteen noukkimista varten, ja näistäkin toisella kerralla ilmiön näkyessä olimme kukkulalla parin kilometrin päässä talolta. Tuolloin ilmiö ei näkynytkään kuin kukkulalla, joten näyte jäi saamatta. Onnekkaampia sensijaan olimme helmikuun 16. päivän iltana jolloin ilmiö näkyi keinovalolla, ja valokuvasimme jääkiteitä aivan zombiemaisen mekaanisesti sen kummemmin visuaalisia havaintoja tekemättä. Dioista tehtävä tarkka syyni on työn alla, joten saa nähdä miten V-kiteiden kanssa käy.

Projektin tulokset paranivat sitten huomattavasti Ursan toimistolla maaliskuun alussa, kun katselimme kehityksestä tulleita kuvia. Referoin lyhyesti kutakin tapausta erikseen.

Eräänä helmikuisena päivänä olimme jälleen kavunneet kukkulalle hienohkon halonäytelmän ilmestyessä taivaalle. Näytelmän keskivaiheilla Riikonen höpisi jotain mahdollisesta Parryn kaaresta, mutta kuittasimme tapauksen mielikuvituksena, koska ilmiö oli ollut niin epämääräinen ja himmeä. Kyseisen näytelmän valokuvat tuolta hetkeltä paljastivat kuitenkin haukankatseisen konkarihavaitsijan olleen oikeassa; yläkupera Parry kaartuu ylläsivuavan tapaan V-muotoisena useissa peräkkäisissä ruuduissa. Ja allekirjoittaneelle (titteli oli muuten reissun virallinen toivonkipinänsammuttaja) rahanmenoa pizzan muodossa tiesi myös toisen Parry-ryhmän ilmiön, aurinkokaaren, löytyminen samaisista kuvista. Nämä löydöt kieltämättä piristivät tunnelmaa kehystysurakkamme aikana.

Uudet yllätykset odottivat verhoutuneina diakehityspusseihinsa. Tammikuun lopun kuun halonäytelmä, joka visuaalisesti vaikutti 22° rengas-ylläsivuava-sivuaurinko -yhdistelmältä osoittautuikin sitten pyramidikidenäytelmäksi. Tätä itseasiassa kentällä tuona yönä arvelimmekin, mutta kun äärettömän himmeät 18° suunnan kaaret eivät visuaalisesti näyttäytyneet millään jäimme odottelemaan ratkaisua kuvista. 18° parroidi/renkaanpätkä näkyvät kuvissa kuten myöskin 23° parroidi yhdessä 22° ylläsivuavan kanssa välissään vain minimaalisen kapea tummempi alue. Välillä Tomtorissa ihmettelimme todella varsinkin 9° renkaiden puuttumista, mutta diat antoivat vastauksen arvoitukseen. Pyramidikiteitä on ollut ilmassa niin vähän, että ihmissilmä ei kertakaikkiaan kykene niin himmeitä haloja havaitsemaan. Onneksi filmille on imeytynyt todellinen näkymä taivaalla. Yhdeksän asteen renkaita löytyi muutamista auringon ja kuun näytelmistä.

Vilskettä ja vipinää saatiin jo nukkumassa olleeseen retkikuntaan, kun heräämisvuorossa ollut Riikonen availi äänijänteitään "supersaurit" -kommentillaan. Olimme pitäeet silmällä tätä vain keinovaloilla mahdollista ilmiötä, yläsivuaurinkoja, jo monta viikkoa kun sitten muutama päivä ennen lähtöä se yllättävästi kimalteli silmiemme edessä. Keinovalohalojen erikoisia muotoja noudatellen yläsivuauringotkaan eivät näytä sille mitä nimi voisi antaa olettaa. Ilmiö näkyy aurinkokaarimaisina kaarina lampusta ylöspäin. Yläsivuauringot nousevat kuitenkin jyrkemmässä kulmassa kuin aurinkokaari. Ilmiö kesti vain muutaman minuutin eikä valokuvaus näinollen onnistunut. Yläsivuaurinkoja koskeva yllätys oli kuitenkin se, että ilmiö oli tarttunut filmille erinomaisesti jo muutama viikko ennen visuaalihavaintoamme, iltana jolloin olimme kuvanneet erikoisen kirkasta keinovalopilaria. Tästä erittäin harvoin nähdysta ja tiettävästi vain kerran aiemmin valokuvatusta ilmiöstä saatu visuaalihavainto ja vieläpä onnistuneet valokuvat olivat mukavia tuliaisia muutoin varsin vaatimattomien tulosten seassa.

Kenties kaikkein merkittävin valokuva saatiin kuitenkin lentokoneesta välillä Jakutks-Moskova. Riikosen kanssa katselimme kirkasta ala-aurinkoa, kun kummankin silmissä tuntui välähtävän hyvin lyhyen aikaa Bottlingerin rengas. Varovaisesti kyselimme toisiltamme omia silmiämme epäillen olisiko toinen nähnyt saman. Vaikka molemmat olivat jotain Bottlingerin tapaista nähneet emme asiasta sen enempää huudelleet, koska alle sekunnin ajan kestävä visuaalihavainto ei todellakaa kuullosta kovin luotettavalle raportille. Mutta kuinka ollakaan; Moilanen joka lentoemännän estelyistä huolimatta räpsi kuvia koneesta koko ajan oli sattunut kuvaamaan tuota ala-aurinkoa itsekin Bottlingeria epäillen. Ja todellakin, yhdessä lukuisista kuvista on ala-aurinkoa ympäröi Bottlingerin rengas, mahdollisesti kaksinkertaisena.

Viimeisenä muttei varmasti vähäisimpänä löytönä tämä Bottlinger yhdessä kaikkien muiden valokuvalöytöjen kanssa pelasti paljon muutoin heikkojen tulosten ja varsinkin projektin alkuvaiheessa epäonnen sävyttämää projektiamme. Vaan mistäpä olisimme voineet kuvitella tarvitsevamme muutaman palokunnan ruiskuttamaan vettä ilmaan kosteuden lisäämiseksi, kun tutkimamme säädatat antoivat ymmärtää paikan olevan erittäin sovelias kiteiden muodostukselle. Jäimme kaipaamaan alas kiteinä satavia cumulus-pilviä joita Jäämeren ranta on varmasti pullollaan. Spontaani puhtaan taivaan sade (clear sky precipitation) ei ole rittävän tehokasta tuottamaan runsaslukuisisa kidepilviä vaikka pikkumiehet kolmessa vuorossa heksagonaaleja tehtaissaan sorvaavatkin....

Jukka Ruoskanen

An international halo spring project will again be carried out, this time only in April. In addition to the Finnish and German networks and some solitary observers from Austria and the Netherlands, also the whole of the Dutch halo circle and a few observers from the Great Britain and possibly Belgium will participate in this one-month project.

Finnish observers could wittness a good amount of nobel displays during the first sixth of year 1997. The definitely best sight was that of Martti Penttinen's on 13.2. Two extremely bright and well-developed elliptical halos emerged in Kokkola on that very morning. The outermost ellipse is the largest ever photographed - its vertical radius is over 13 degrees.

Only a couple of days (actually nights) in the late March gave almost a dozen observations of elliptical halos around the Moon, all over the country. The weather conditions during those days seem to have been very favourable for elliptical halos in the whole of Finland.

A very questionable photo of the problematical Kern arc has popped from the old archives. The slide is taken by Eero Hautala on 31.8.94 in Northern Finland during the huge plate crystal display of that. In connection to the enigma of the Kern arc, FHON will soon have the great pleasure and privilege to have a glance on the mysterious slides taken during the Saskatoon display. Professor E. A. Ripley a co-observer of the Saskatoon display - from the University of Saskatchevan will visit Finland and Finnish halo enthusiasts in May. Maybe the meeting will give rise to big news concernig the enigma of the Kern arc.

Jukka Ruoskanen, at his turn, writes about the Siberian halo project which gave, for example, a new photographed case of Bottlingers rings from airplane and a heliac arc observed in the destination site, Oymyakon.