Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tuoreimmat kirjoitukset


Nyt se on viimein tapahtumassa: ensimmäinen kiertoradalle saakka kurottava rakettilaukaisu Euroopasta on ovella. Ensimmäisenä näyttää ehtivän saksalainen Isar Aerospace, jonka Spectrum-raketilla on tehty jo onnistuneita moottoritestejä Andøyan avaruuskeskuksessa Norjan Lofooteilla.
Testien jälkeen yhtiö sai virallisen luvan laukaisuun Norjan siviili-ilmailuviranomaisilta viime perjantaina, 14. maaliskuuta.
Laukaisu on tapahtuu aikaisintaan 23. maaliskuuta. Tekstin aiemmassa versiossa aikaisin laukaisupäivämäärä oli 20. maaliskuuta, mutta se on sittemmin siirtynyt eteenpäin – ensilennon kanssa on hyvä olla varovainen!

Lennon nimeksi Isar on antanut ”Going Full Spectrum”, joka viittaa paitsi raketin nimeen, Spectrumiin, niin myös siihen, että nyt päästään todella toimeen.
Tätä...

Avaruustoiminta on nykyisin todella hektistä, koko ajan tapahtuu paljon, mutta harva päivä on niin täynnä toimintaa kuin on ollut maaliskuun alku. Ariane 6:n ensimmäisen kaupallisen lennon ja...

Viime aikoina taivaalla on tapahtunut paljon muutakin kuin kaunis planeettojen asettuminen jonoon ja revontulinäytelmiä. SpaceX on hilannut uusia Starlink-satelliitteja avaruuteen...

Monet tiedotusvälineet ovat kertoneet Yhdysvaltain presidentti Trumpin ja hänen uuden sydänystävänsä Elon Muskin visioista Marsin suhteen: virkaanastujaispuheessaan Trump hahmotteli ihmisten...

Avaruusvuosi 2025 on käynnistynyt onnistumisilla ja epäonnistumisilla: Blue Origin -yhtiön uusi, suuri New Glenn -raketti onnistui ensilennossaan nyt torstaina aamulla Suomen aikaa, kaksi...

SpaceX teki sunnuntaina 13. lokakuuta Starship-rakettikokonaisuuden viidennen koelennon. Ja lento oli todella huima: raketin...