Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Ilmakehän optiset ilmiöt
Hämärä- ja ruskoilmiöiden havaitseminen
Hämäräilmiöiden havaitseminen onnistuu parhaiten kun taivas on täysin selkeä, jolloin pilvet eivät estä hämäräilmiöiden näkymistä. Lisäksi havaintopaikan pitäisi olla sellainen, mistä suurin osa taivaasta on kerralla näkyvissä. Hämäräilmiöitä voi havaita erityisesti kesäisin, jolloin eteläisessä Suomessa aurinko on vain hieman horisontin alapuolella, ja läpi koko lyhyen kesäyön on hämärää. Hämäräilmiöiden valokuvaaminen onnistuu parhaiten järjestelmäkameralla ja laajakulmaisella objektiivilla tai kalansilmälinssillä.
Havaintojaan hämäräilmiöistä voi raportoida jaostolle Taivaanvahdin kautta. Hämäräilmiöistä Maan varjo, hämäränsäteet ja vastahämäränsäteet kuuluvat Taivaanvahdin havainto-ohjelmaan. Ruskoilmiöiden osalta havaintoja kerätään ruskosäteistä. Sen sijaan tavallisista hämärän väreistä tai tavallisiin ala-, keski- tai yläpilviin muodostuneista aamu- tai iltaruskoista ei kerätä havaintoja, koska ne ovat hyvin yleisiä, eikä niillä juuri ole merkitystä tutkimuksen kannalta. Sen sijaan poikkeuksellisista ruskoista, kuten esimerkiksi tulivuoriruskoista kerätään havaintoja.
Raportointi
Havainnot hämärä- ja ruskoilmiöistä raportoidaan jaostolle Taivaanvahdin muu ilmiö -lomakkeella. Jotta havainnon voi lähettää, tulee ainakin seuraavat pakolliset kentät täyttää:
- Havaintoaika (päivämäärä ja kellonaika)
- Havaintopaikka (määritä havaintopaikka klikkaamalla oheista karttaa)
- Havaitsijan yhteystiedot
- Koko nimi (halutessaan nimen voi piilottaa, eli tällöin nimi ei näy julkisesti)
- Sähköpostiosoite
- Puhelinnumero (valinnainen)
- Kuvaus ilmiöstä
- Ilmiön näyttävyys (valitse se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa ilmiötä)
- Kuvat (havaintoon on mahdollista lisätä enintään 8 kuvaa)
- Havaintokertomus (ei pakollinen, mutta toivottava)
- Lisätiedot (eivät pakollisia, mutta toivottavia)
- Tähtiyhdistys (jos olet jonkin tähiyhdistyksen jäsen, voit valita halutessasi ilmoittaa sen tässä)
- Tekniset tiedot (tiedot käytetystä kamerasta, objektiiveista sekä valokuvausparametreista)
- Ilmiötunnistus (valitaan havaitut ilmiöt, hämärä- ja ruskoilmiöistä kyseeseen tulevat: a) hämäränsäteet, b) vastahämäränsäteet, c) Maan varjo, d) ruskosäteet
- Helmiäispilviä III 21.12.2024 klo 9.05; Kurikka; Marko Myllyniemi
- Yksi halomuoto I 20.12.2024 klo 22.28-22.35; Saarijärvi; Maritta Kinnunen
- Yksi halomuoto I 20.12.2024 klo 22.05-22.45; Nousiainen; Mikko Peussa
- Keinovalopilareita II 20.12.2024 klo 19.45-22.00; Kurikka, Jurva; Timo Nevala
- Keinovalopilareita II 20.12.2024 klo 18.30-21.22; Vaasa; Timo Alanko
- Keinovalopilareita 18.12.2024 klo 17.45; Oulu; Tero Väisänen
- Useita halomuotoja II 18.12.2024 klo 12.15; Kangasala; Jukka Oravasaari
- Yksi halomuoto I 18.12.2024 klo 11.48; Kurikka; Marko Myllyniemi
- Useita halomuotoja II 18.12.2024 klo 11.33-12.26; Janakkala, Tervakoski; Petri Kuossari
- Harvinaisia halomuotoja IV 18.12.2024 klo 11.30; Riihimäki; Vesa Toropainen
- Useita halomuotoja II 18.12.2024 klo 11.20-13.00; Tuusula; Kari Hassinen
- Useita halomuotoja II 18.12.2024 klo 11.10-12.10; Kurikka, Jurva; Timo Nevala
- Useita halomuotoja II 18.12.2024 klo 10.38; Tampere; Anita Raitanen
- Yksi halomuoto I 18.12.2024 klo 9.30; Virolahti; Anonyymi
- Useita halomuotoja II 18.12.2024 klo 9.15-10.25; Turku; Paula Mattila