Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

(Piirrokset on skannattu jälkikäteen Ursa Minorin sivuilta.)

TERVEHDYS

Kuten jo aikaisemmin vähän eri yhteydessä todettiin ja itsemme esiteltiin, uusi vetäjä on tosiasia kunnes jonkin korkeamman voiman toimesta toisin määrätään joskus ensi suvena, puolen vuoden päästä. Siihen asti jaosto on allekirjoittaneen hellässä huomassa. Mitään preussilaista kuria jaostossa tuskin tämänkään ikeen alla silti tullaan vaatimaan, joten ei syytä huoleen. Kunhan nautitte elämästä ja tutkitte haloja. Siinähän sitä onkin askaretta yllin kyllin kenelle tahansa.

SEKALAISTA

Viime toukokuun yhteenveto on lopulta ilmestynyt... sentään ennen seuraavaa kevätprojektia. Puhdistaaksemme omat kätemme periisänmaallisella ja kohteliaalla tavalla voimme lakonisesti todeta, että syy viivytykseen oli yksin germaanisten kollegoidemme, jotka lähettivät toukokuun havaintonsa vasta syssymmällä. Oma osansa lienee myös sillä, että yhteenveto tehtiin kolmannella kotimaisella, jolla ajatuksien tulostaminen harmaiden solujen syövereistä muiden ymmärtävään muotoon ei aina suju niin sutjakkaasti kuin perinteisellä tavalla. Lohdutukseksi yhteenveto on totuttua huomattavasti laadukkaampi; caset on koluttu läpi pieniäkään yksityiskohtia salaamatta yleiseurooppalaisen säätilan kehityksen säestäessä kerrontaa taustalla. Satelliittikuvat antavat oman pikantin ja informatiivisen säväyksensä.

Jaoston kylmässä viihtyvä komponentti Riikonen, Ruoskanen ja Moilanen pääsi lopulta starttaamaan Jakutskista tammikuun 11. päivä Oimjakoniin jahkailtuaan lähes kuukauden päivät paikallisten, tunnetusti sutjakkaasti asioita hoitavien viranomaisten kanssa. Porukka oli lisäksi päässyt onnellisesti perille, sillä saimme heiltä helmikuun alkupuolella aidon siperialaisen postikortin. Pakkasta oli pahimmillaan ollut 56 astetta, mutta mitään hirveän kamalaa ei taivaalle ollut vielä kuitenkaan putkahdellut. Tiedon kulku tavoitepaikkakunnalta on sitä luokkaa (on hämmästyttävää, että postikortti tuli perille), että kuulemme tarkemmin projektin saaliista luultavasti vasta keväällä kun roudan sulaminen aikanaan ajaa porsaat kotiin. Tuolloin järjestettäneen jonkinlainen jaoston kokoontuminen mm. juuri Oimjakonin retkikunnan tulosten tiimoilta. Toivokaamme retkueelle onnea ja menestystä kylmässä lokalisaatiossaan.

Aito Todella Pitkän Linjan halofriikki M. Pekkola on taas vauhdissa. Tällä kertaa tekeillä on pitkä telkkariohjelma haloista (yllätys - mistäpäs muusta) vaikka halokirja ei olekaan vielä ihan valmis. Pekkis lähti helmikuun puolivälissä Amerikkaan Light and Color in the Open Air -konferenssiin haastattelemaan tämän pallon kovimpia halotutkijoita TV-showta varten. Kuulemma varmasti konferenssin tieteellisestä annista jossakin seuraavassa UMissa. Halo-ohjelma tulee ulos Prisma-sarjassa vielä tämän vuoden puolella. Pitäkäähän nauhurit valmiina.

HAVAINTOJA

Loppusyksyn taivaat olivat valitettavan usein valitettavan lohduttoman näköisiä halomiehen katsantokannan mukaan, mutta onneksi säätyypin muutos joulun alla toi piristystä mieliin haloaktiivisuuden lisääntymisen muodossa. Menneen vuoden ihan lopulla näkyi kiitettävän runsaasti haloja, erityisesti jääsumuja pakkasten ollessa välin kireitä. Moilasen poissaolokaan ei pystynyt estämään B-lomaketavaran näkymistä edes joulukuussa:

ELLIPSEJÄ JYVÄSKYLÄSSÄ  YNNÄ MUUALLA 21.12.

illansuussa Reima Eresmaa viettää aikaa siskonsa kanssa. "Kävin tarkistamassa halotilanteen koska kevyttä jääsumua oli ilmassa. -Tjaa... taitaa olla ja MUUTEN ON ELLIPSIHALO! ...kirosin ensinnäkin kidereplikointivehkeiden ikuista puuttumista ja toiseksi kameran ja- lustan poissaoloa. Otin esiin polarisaatiofiltterin ja Nokian GSM-matkapuhelimen ja pirautin Viitalalle. Koska halo oli himmeä ja kameraa ei saanut jalustalle, jätin suosiolla kuvausyritykset ja keskityin polarisaatioon, vaikka sekin oli aika tuskaisaa havaittavaa. Ei mitään vaikutusta. Ellipsi katosi aika pian." Esimerkilliseen tapaan Eresmaa hillitsi hermonsa ja pystyi vielä ajattelemaan loogisesti, vaikka taivaalla oli ellipsihalo. Ihailtavaa kylmäverisyyttä nykyiseltä varusmieheltä. Ehkäpä lahjat huomataan myös valtion poikaleirillä...?

Mutta, toissijaisena mainintana, Eresmaa samalla kertaa sekä kaataa kylmää vettä allekirjoittaneen havainnon päälle - ellipsin sikavoimakas polarisaatio viime syksyltä - että antaa tulikuumaa kontribuutiota tulikuumana vellovaan keskusteluun ellipsien jääkidesynnystä. Kaksi aivan erilaista havaintoa ellipsin polarisaatiosta?? Mitä muuta tuohon enää voi sanoa, kuin että on noin tasan kolme mahdollisuutta yrittää selittää tätä melkoista anomaliaa: 1. Kuun halojen polarisaation havaitseminen ei ole yhtä helppoa kuin Auringolla. Onhan ihmissilmän valoherkkyys tunnetusti kaikkea muuta kuin lineaarinen, jolloin polarisaatiosuotimen poisnappaama osuus halon intensteetistä voi aikaansaada absoluuttiselta kirkkaudeltaan vallan eri suuruusluokkaa olevien yön ja päivän halojen tapauksissa erilaisia näköaistimuksia. 2. Edelliseen liittyen, Kuun valo on ainakin jossain määrin polarisoitunutta päinvastoin kuin Auringon valo, sillä yöllisen säteilijän kelmeä hohde on heijastunutta valoa, joka on aina polarisoitunutta. Kuun valon polarisaatio lienee kuitenkin aika heikko, eikä ole selvillä, miten se vaikuttaisi halojen polarisaatioon. 3. Eresmaan ellipsi syntyi aivan erilaisella valonkululla erilaisissa jääkiteissä, jolloin polarisaatiokin on erilainen. Johan on jouduttu sekamelskan keskelle! Ken tästä kaikesta selvän ottaa, sille kunnian kukko laulaa...

Eresmaan havainto jatkuu vielä: "Parin minuutin kuluttua tarkistin taas tilanteen: Julmetun selvä entistä hivenen kookkaampi ellipsi! Ja sen sisäpuolella toinen himmeämpi... Komeaa 4o (pystysäde) ellipsiä kesti pari-kolme minuuttia ja sen jälkeen pientä 2o ellipsiä vielä viitisen minuuttia... Polarisaatiosuotimella ei ollut minkäänlaista näkyvää vaikutusta haloon." Eresmaa uskoi, että ellipsit syntyivät jossain "Ac-mössössä" vaikka ilmassa leijailikin kevyttä pakkaslunta, sillä ellipsien ajoittain vain osittainen näkyminen kieli kaukana olevista kiteistä -onhan varsin todennäköistä että lähellä olevat kiteet peittäisivät homogeenisesti niinkin pienen alueen kuin ellipsihalo valtaa. Haloissa oli Eresmaan mukaan mahdollisesti lievää väritystä.

Myös Eerik Viitala pääsi saaliinjaolle Reiman hälyttämänä. "Vajaat 10 min kestäneen havainnon aikana ellipsien kirkkaus vaihteli useaan otteeseen lähes näkymättömästä hämmästyttävän kirkkaaseen. Aikaisempaa vertailukohtaa ei kylläkään ole mutta kyllä Kuun 22° renkaat ovat yleensä huomattavasti himmeämpiä. Ellipsit olivat selvästi kapeampia ja terävärajaisempia kuin (Kuun) 22° r." Viitala on synnystä yhtä mieltä Eresmaan kanssa. "...olisin selvästi keskipilvien kannalla. Juuri ellipsien havaintohetkellä vallinnut pilvityyppi oli hyvin piirteetöntä tasaisen harmaata tavaraa." Kumpikin Jyväskylän veijareista yritti valokuvausta, ei tosin kumpikaan polarisaatiosuotimen läpi.

Pitkän linjan muuttujahavaitsija, silloin tällöin myös haloja tiiraillut Matti Hänninen oli kaikessa rauhassa ystäviensä seurassa viettämässä jouluaattoiltaa Itä-Suomessa Konnevedellä, kun Kuun ympärillä alkoi näkyä kummia. Vajaan kymmenen asteen pystysäteinen ellipsi, jonka alareuna oli selvästi etäämpänä Kuusta kuin yläreuna, viipyi joulupukkien seurana kolmenkymmenen asteen pakkasessa vartin verran. Matti oli sitä mieltä, että halo oli täysin valkea, mutta muut seurueen jäsenet olivat huomanneet siinä myös värejä. "Taivas oli pilvetön, pakkasautereinen." Matin tarkan raportin perusteella kiteet eivät kuitenkaan olleet aivan alimmissa ilmakerroksissa, mutta eivät kyllä kovin korkeallakaan. Hiukan voi huoahtaa; selvää jääsumuellipsiä ei ehkä siis sittenkään missattu.

Eresmaa nykäisi ellipsiensä lisäksi myös alasivuauringot jääsumuista maisemaa vasten 23.12. Alasaurien siirtämisestä A-lomakkeelle tavanomaisten halomuotojen joukkoon on ollut HARrissa hiukan puhetta, sillä ilmiön tekee verraten harvinaiseksi ainoastaan se, että jääkiteitä on harvemmin horisontin alapuolella riittämiin alasaureihin asti. Mutta koska kyseessä on harvinainen halomuoto, anyway, pysykööt siellä B-lomakkeella.

Vaikka ainakin Suomessa ellipsihavaintoja kertyy pilvin pimein, teoriapuoli polkee edelleen valitettavan paikallaan. Uusin julkaisu aiheesta on viime syksyinen Tränklen ja Riikosen yhdessä kirjoittama Applied Optics:ssa julkaistu artikkeli multiple scattering-ellipsiteoriasta. Riikonen ei kuulemma silti itse usko moninkertaisen sironnan mahdollisuuteen selittää ellipsihavaintoja. Teorioita on (edelleen) kaksi kappaletta: erikoiset laattamaiset pyramidikiteet, jotka eivät kuitenkaan ole ihan laattoja vaan joissa on hyvin loivat, parin asteen suuruiset pyramidipäätteet - normaalissa pyramidikiteessähän tuo kulma on vajaa kuusikymmentä astetta. Toinen ehdotus on, että valonsäde heijastuu ensin hiukan kaltevassa asennossa olevan laatan yläpinnasta ja sen jälkeen toisen, vaakasuorassa olevan laatan alapinnasta havaitsijan silmään. Kyseessä on siis moninkertainen sironta.

Seuraavassa pohdintaa molempien teorioiden hyvistä ja huonoista puolista. Moninkertaisen sironnan voima on ensinnä siinä, että se ennustaa yksinkertaisia, aurinkokeskisiä, valkeita ellipsejä - millaisia on todella havaittu. Toisekseen, sen vaatimat kiteet ovat hyvinkin todennäköisesti olemassa; jotta multiple scattering -ellipsejä syntyisi, kiteen täytyy ainakin osan aikaa olla hieman vinossa vaakatasosta. Tämä onnistuu joko siten, että kide on spiraaliliikkeessä alaspäin, mitä ainakin lumihiutaleilla näkee tämän tästä, taikka heilahtelee likimäärin harmonisessa värähdysliikkeessä vaakatason ympärillä. Kumpikin putoamistapa onnistuu vain sangen suuren Reynoldsin luvun omaaville laatoille, eli lähinnä isoille lumitähdille. Ongelmana tällä selitysmallilla on, että se ei selitä ellipsien havaittuja värejä eikä polarisaatiota, ja lisäksi tuntuu oudolta, että useampikertaisten, terävien ellipsien tapauksessa taivaalla olisi useampi populaatio erilaisilla, tarkasti määrätyillä tilteillä varustettuja laattapopulaatioita.

Pyramidimallin hyvä puoli on, että se selittää sekä värit, epäaurinkokeskisyyden että useampia ellipsejä yhdellä kertaa. Polarisaatio on hämärän peitossa. Paha, todella paha ongelma on, että moisia kummia pyramidikiteitä ei pitäisi olla olemassa!

Kumpikin teoria ennustaa Bottlingerin renkaat horisontin alapuolelle. Huomattakoon tässä erityisesti, että Bottlingerien synty heilahtelevista laatoista ei vaati moninkertaista sirontaa. (Valonsäde käy periaatteessa saman valonkulun kuin ala-auringon tapauksessa, mutta koska laatat ovat keskimäärin hiukan vinossa, ei synnykään ala-aurinkoa vaan rengas ala-auringon paikan ympärille.) Meteopticin elektronisella postituslistalla käytiin syksyllä vilkas keskustelu ellipseistä. Keskusteluun osallistuneista osa kannatti selvästi multiple scatteringia, osa pyramideja. Voimasuhteet olivat ehkä hiukan pyramidien puolella. Allekirjoittanut ainakin on lopullisesti kääntänyt selkänsä heilahteleville laatoille. Vaaleat ellipsit selittyvät tyylikkäästi sillä, että useampi värikäs, hyvin lähellä toisiaan oleva ellipsi sulautuu yhdeksi vaaleaksi. Tämän muuten näin kerran ihan omin silmin. Mutta kun nyt saisi sen kidenäytteen. Mahdollisuudet siihen ovat kohtuulliset, sillä ellipsejä on havaittu jääsumussa. Katso jääkiteiden pyydystämisestä lisää tämän jutun lopussa.

MENNYT HALOVUOSI 1997

Perinteistä vuosiyhteenvetoa taivaan jalokivistä ei tällä kertaa tule, sillä ketäpä nyt kiinnostaisi n:ättä kertaa lukea selostuksia samoista näytelmistä - vaikka itse näytelmissä ei mitään häpeilemistä missään nimessä olekaan.

Silti esiteltäköön niitä kuuluisia suuria linjoja havaintomaailman tapahtumista; Huhtikuu oli kenties koko tämän olemassaolevan universumin kaikkien aikojen kovatasoisin haloajanjakso. Valitettavan sääli sinänsä, että kovemmat näytelmät näyttivät tuntevan suurta viehtymystä näyttäytyä ainoastaan tuolla Oulun suunnalla (missäs muualla) ja mitä etelämmäs mentiin, sitä vähemmän kovaa tavaraa saatiin. Tässä on toki kirjoittajalla oma lehmä ojassa - se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Mutta minkä sille enää mahtaa. Elämä on kovaa, mutta... kuten sanoi entinen mies. Pitänee muuttaa Ouluun ensi huhtikuussa. Kesäkin oli ihan kohtuullinen. Ellipsihaloja havaittiin yhteensä 16 päivänä/yönä eli enemmän kuin koskaan ennen ja niistä saatiin mielenkiintoisia efektejä esille (esim. polarisaatio). Vuotta -96 voikin syyllä kutsua Ellipsin Vuodeksi. Ilmojen haltijan ote alkoi lipsua vasta loppusyksyllä. Vesisateen lomasta ei haloja tahtomallakaan tahtonut löytää.

Muutama valokuva vuoden varrelta:
A couple of photos taken during the year 1996 

Alaskassa Tapea viime vuoden alussa tapaamassa käynyt porukka näki jääsumuisella taivaalla kummia. Moilanen keksi kummituksille myös teorian: kyseessä on uusi halomuotojen ryhmä, joka syntyy äärimmäisen ohuissa pyramidikiteissä matalalla auringolla ja ylimääräisillä heijastuksilla jääkiteen sisässä. Tehdessään simulaatioita ohuilla random-pyramidikiteillä Moilanen oli huomannut 9° renkaan ulkopuolelle ilmestyvän ylimääräisen hehkun. Kun kiteet laitettiin laatta-asentoon, ilmestyi päätteelle V:n muotoinen kirkastuma 9° ylemmän parroidin päälle. Kyseessä on niinsanotusti "ala-auringon alempi 20° parroidi", eli ilmiön etäisyys ala-auringosta ylöspäin on sama kuin "tavallisen" 20° alemman parroidin etäisyys auringosta alaspäin. Myös muille pyramidihaloille syntyy matalalla auringolla ja ohuilla kiteillä vastaavia heijastusmuotoja, joita on työnimellä "antikaari" kutsuttu. Alaskan retkikunta näki "V":n useaan otteeseen, tosin sangen himmeinä. Ja Tapea harmitti. Mies on asunut kymmeniä vuosia pakkasten keskellä, ja nyt kun joukko ulkovaltojen edustajia tekee pikaisen exqursion paikalle, löytävät he uusia halomuotoja. Kuvien mittaustulokset eivät kuulemma Riikosen mukaan kuitenkaan sopineet täysin yhteen simulaatioiden kanssa "V":stä, kuten uusi halomuoto nimettiin, ja efekti oli kuvissa hädin tuskin näkyvissä. Moilasen giganttisessa 27.11.-95 jääsumunäytelmässä tämä "V" muuten havaittiin ensimmäisen kerran. Aluksihan sitä luultiin 9° ylemmäksi parroidiksi, mutta efekti olikin kuvista mitattaessa liian kaukana Auringosta ollakseen tavallinen 9° parroidi. "Se on vähän sen oloinen, että se näkyy vaan jääsumussa", totesi Riikonen uudesta lemmikistään.

Mutta viime lokakuussa Rovaniemellä Timo Martolan ottamissa rajuissa kuvissa ei ole epäilyksen sijaa paatuneimmallekaan skeptikolle edes 30 000 markan Haasteen innoittamana. V on tosiasia. Mielenkiintoista on taas kerran todeta, että mahdollisuus uusien ilmiöiden löytämiseen on jokaisen ulottuvilla (milloinkahan se sitten sattuu omalle kohdalle...?) jos ko. yksilö vain on varustettu suunnattomilla onnen lahjoilla taikka jaksaa tuijottaa tietokoneen näyttöruutua halosimulaatio-ohjelman jauhaessa tuskastuttavan hitaasti nopeimmallakin Pentiumilla pikseleitä halokansan valistukseksi... Kai muuten kaikilla tietokoneen kanssa onnellisesti sinut olevilla jaostolaisilla on jo simulaatio-ohjelma vähähaloisen talven piristykseksi? Kertokaa puutteestanne niin yritetään korjata asia. Toisena esimerkkinä simulaatio-ohjelmien autuaaksi tekevästä vaikutuksesta: ken muuten tietää miten syntyy alavasta-aurinko? Tuskin kukaan tietäisi, ellei joku olisi joskus tehnyt sellaista ennalta tuomittuna mahdollisimman vähäjärkistä liikettä, että olisi alkanut simuloida horisontin alapuolisia halomuotoja randomkiteillä. Mutta sinne se mokoma tulee. Siis huomatkaa: Randomkiteistä syntyy ei yksin tavalliset 22° ja 46o renkaat, mutta myös alavasta-aurinko ja sen ympärille himmeä alavasta-22° rengas. Alavasta-auringon syntyminen edellyttää kiteeltä hyvinmuodostuneita päätyjä, ja simulaatioissa ilmiö on silloinkin sangen himmeä. Mutta jos olette lentokoneessa ja auringon puolen ikkunasta näkyy himokirkas 46o rengas, kannattaa käydä vilkaisemassa ulos koneen toisen puolen akkunasta, mielellään kamera mukana.

PYRAMIDIHALOJEN NIMISTÄ - JÄLLEEN

Ei pelkoa, ne eivät ole tällä kertaa muuttuneet. Jaostokirje esitteli nimet, joita jollain tavalla orientoituneen pyramidikiteen aikaansaamat taivaan helmet tästedes tottelevat näillä palstoilla ja havaintolomakkeilla, unohtamatta Ugandan (MR halusi vetooikeuden...) ulkopuolelta submitattuja tieteellisiä artikkeleita, mutta kerrottakoon asiasta tässä sille yleisölle, jota em. informaatio ei tavoittanut.

Halomuotojen nimeämisestä tässä maassa käyty sanalla sanoen kiivas ja uskomatonta kyllä, nyt ihan virallisesti loppumaan sovittu keskustelu kosketteli äärettömän syvällisellä tavalla erästä tieteenfilosofista pointtia: mitä on hyvä tiede ja huono tiede (prof. Fraserin hienoa fraasia lainatakseni). Luonnonilmiöiden nimeäminen niitä selittävän, sillä haavaa voimassa olevan teorian perusteella saattaa aikaansaada tulevaisuudessa ongelmia, jos teoria osoittautuu vääräksi monilla aloilla on nykyään käytössä epärelevantteja nimityksiä, jotka ovat seurausta teorianimien käytöstä luonnontieteessä; teoria muuttuu, mutta vanha, jo vakiintunut nimitys ei niin helpolla muutukaan.

Deskriptiiviset eli kuvailevat nimet, jotka on johdettu havaitun ilmiön selkeistä ja ilmeisistä ominaisuuksista sitä vastoin säilyvät oikeina vaikka ilmiöitä kuvaileva malli kokisi täydellisen mullistuksen. Miten tämä liittyy tapaukseemme? Oletetaan, että nimeämme nyt 23° renkaan päällä joskus (itse asiassa varsin usein, yleensä myös ilman ao. rengasta) näkyvän kirkastuman 23° hölynpölykaareksi luullessamme, että se syntyy vain, jos jääkiteet ovat tarpeeksi pölyisiä (Emme toki millään voisi olla niin hölmöjä, mutta käytämme vastaoletusta. Jos vastaoletus johtaa vaikeuksiin, on oletuksessamme jotain vikaa). Jos vielä oletetaan niin ohrainen tuuri, että tulevaisuudessa havaitsemme olleemme vain nuoria ja kokemattomia ja liian hataralla maaperällä ja tehneemme hätiköityjä johtopäätöksiä ilmiön synnystä ja olemmekin sillä kertaa aivan varmoja, että ilmiö syntyykin vain ja ainoastaan täysin pölyttömissä jääkiteissä, olemme vaikeuksissa, jos nimitys on jo vakiintunut alan kielenkäyttöön. Meitä ja muita saattaa kismittää jos ilmiö on nimetty vanhan ja jo hylätyn teorian perusteella. Mutta jos olemme niin kaukaa viisaita että nimeämme em. ilmiön 23° ylemmäksi parroidiksi sen käyttäytymisen perusteella muistuttaa Parryn kaarta, jonka etäisyys auringosta vaihtelee auringon korkeuskulman mukaan nimitys on täysin validi vielä tuhannenkin vuoden kuluttua, jos silloin vielä 23° parroideja luonnossa esiintyy (toivokaamme, että olemme tekemisessä katoamattomien luonnonilmiöiden kanssa).

Olkootkin, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että nykyinen teoria laattapyramidihalojen huomaa tässä teorianimen sopivuus: ryhmän nimenä se puolustaa paikkaansa, sillä kaikki luokittelu on ihmisen aikaansaannosta, tapamme selvitä esimerkiksi halomuotojen suuren määrän aiheuttamasta sekasotkusta eikä itse ilmiöön liittyvä asia synnystä joskus osoittautuisi vääräksi, on silti hyvän tavan mukaista käyttää tässäkin tilanteessa deskriptiivistä nimeä.

Kaikista pyramidihaloista, jotka syntyvät nykyisen käsityksemme mukaan pyramidikiteen ollessa laattaasennossa (Cakseli vertikaalisena) käytetään nimeä parroidi. Siis enää ei ole olemassa esimerkiksi lateraalikaaria tämän taivaan alla. Alla lueteltuna halojen nimet:

Sivuavaorientoituneen pyramidikiteen (Cakseli vaakasuorassa) aikaansaamat halot ovat nimeltään sivuavia kaaria aivan kuten ennenkin:

9°, 18°, 20°, 23°, 24° ja 35° sivuavat kaaret, englanniksi tangent arcs. 24° sivuavat ovat joko ylemmät tai alemmat sivuavat kaaret. Parryorientoituneen pyramidikiteen esiintymistä monet alaan perehtyneet pitävät aivan mahdollisena, mutta koska sellaisen aiheuttamia haloja ei ole vielä havaittu, ei ilmiöille ole järkevää yrittää keksiä deskriptiivisiä nimiä. Näitä ehkä joskus löydettäviä haloja voi kutsua esimerkiksi ko. asteluvun Parryn kaariksi. Teorianimen lopullinenkin käyttö saattaisi tässä tilanteessa puolustella paikkaansa.

SATELLIITTIKUVIA

Kevätraportin hienoista satelliittikuvista suurin osa on peräisin World Wide Webistä osoitteesta www.sat.dundee.ac.uk Dundeen satelliittidatan vastaanottoaseman elektronisen kuva-arkiston käyttäjäksi pitää alussa rekisteröityä, mutta ei sen puoleen rekisteröityminen eikä myöskään arkiston myöhempi käyttö maksa mitään. Kenellä pääsy Internetiin on, jaosto suosittaa hänelle erityisesti Kovien Halonäytelmien aikana vallinneiden sääolosuhteiden seuraamista esimerkiksi juuri tutkimalla näiden aikana otettuja satelliittikuvia. Tutkikaa ja kertoilkaa kokemuksistanne. Myös Umissa tultaneen julkaisemaan vastaisuudessa entistä enemmän tietoja kovien displayden aikana vallinneista sääolosuhteista. Ehkäpä jonain kauniina päivänä olemme niin taitavia lukemaan säätilaa, että vilkaisemalla ensin nopeasti keittiön ikkunasta ulos ja sen jälkeen luomalla silmäyksen Hesarin isobaarikarttaan voimme sanoa, että kohtuullisella todennäköisyydellä parin tunnin päästä taivaalla on piru irti. Ohessa esimerkkinä satelliittikuvat vuoden 1994 kahdelta Pahalta Päivältä, 21.4. ja 31.8. Muuten, koittakaahan laittaa havaintolomakkeille mahdollisimman paljon erilaisia pikku detaljitietoja kaikesta mahdollisesta mielenkiintoisesta, kuten juuri säätilan kehityksestä näytelmän molemmin puolin, ja liittyikö display lähestyvän syklonin rintamaan vai oliko kyseessä joku muu yläpilvialue, jne.

Tilanne näkyvän valon aallonpituudella 21.4.-94 (ylhäällä) klo 9:20 Suomen aikaa ja 31.8.-94 (alhaalla) klo 10:05 Suomen aikaa. Valitettavasti vasemmassa kuvassa maamme ei näy kokonaan.
Satellite images taken during the huge halo displays on 21.4.-94 (up) and on 31.8.-94 (down) Copyright 1996 Dundee Satellite Receiving Station

JÄÄKITEITÄ METSÄSTÄMÄÄN

Kuka nappaa ekana ne kuuluisat ellipsin tekevät kiteet?? Pekkolan sanoilla "Tämä on suurin haaste joka suomalaisille voidaan esittää". Ellipsejä on havaittu idioottivarmasti jääsumussa, joskin harvoin. Ainoa realistinen mahdollisuus ellipsien arvoituksen ratkaisemiseen on kidenäytteen otto lowlevel -ellipsidisplayn aikana. Tämä tiedote lienee kyllä tältä talvelta jo hiukan myöhässä, mutta haloaktiiveille tiedotettiin jääkiteiden metsästysprojektista aikaisemmin. Eli ellipsien varalta kannattaa hankkia replikointivehkeet parvekkeelle, ja niitä kannattaa käyttää myös aina, kun ilmassa on mitä tahansa jääsumuhaloja. Mitä parempi display, sitä tärkeämpiä jääkidenäytteet ovat. Pyramidinäytelmät ovat hyvin mielenkiitoisia. Näkyneistä jääsumudispleistä ottamanne jääkidenäytteet kuvataan ja kuvat julkaistaan ainakin UMissa. Jos materiaalia on paljon, aiheesta saattaa syntyä oma raporttilehtinen. Tulokset ovat varmasti hyvin mielenkiintoisia, vaikkei ellipsikiteitä kukaan onnistuisikaan pyydystämään. Jääkiteiden replikoinnista ei ole patenttiratkaisuja olemassa, sillä kukaan ei ole sitä kovinkaan paljoa harrastanut. Replikoinnista on Jarmo Moilasen kirjoittama artikkeli UMissa 5/95. Seuraavassa silti muutamia vinkkejä muistin virkistämiseksi: Replikointiin tarvitaan akryli -(ei alkydi-) pohjaista spraylakkaa ja lasinpaloja, esimerkiksi lasisia diakehyksiä. Lakan ja lasien tulee olla ainakin pakkasen puolella, mielellään ulkoilman lämpötilassa, muuten ei hyvä heilu. Kätevää on säilyttää fasiliteetteja parvekkeella. Kun jääkiteitä näkyy lähietäisyydellä, suihkutetaan lasille kerros spraylakkaa ja heilutellaan lasia ilmassa jonkin aikaa, jotta siihen tarttuisi kiteitä. Tämän jälkeen lasi saaliineen laitetaan kuivumaan ulkoilmaan vähintään pariksi tunniksi, mielellään vuorokaudeksi.

Halojaosto pitää pienimuotoisen kokouksen Oulun Tähtipäivillä. Uusille, uteliaille kasvoille annetaan avosylin opastusta alan saloihin. Tervetuloa Ouluun (siellähän niitä haloja näkyy) itse kukin viettämään lomaa ja irtautumaan arjesta 14-16.3. sekä halojaoston että järjestäjien puolesta! Etelästä lähtee muutama halohenkilö paikalle. Mukaan mahtuu.

Mika Sillanpää

ENGLISH SUMMARY

Year 1996 was very good for halos here in Finland, April being exceptionally good, perhaps the very best halo month in the history of the whole of universe. Elliptical halos were observed on separate days/nights. That's more than ever before. The report of the results of May of the First European Halo Spring Project has finally been published. Please don't hesitate to contact the Finnish halo section if you feel you would like to have a copy of your own. The report is of even better quality than usual; satellite images give valuable information about cyclones' movements across Europe.

After a lengthy period of slight dispute about the names of halo arcs arising from plateoriented pyramidal crystals, the halo section has agreed on using the name "parroid" in the case of all these halos. (Upper or lower, respectively.) We recommend you to do the same - there might then be a little change for the denominations to become established, and thus the big mess about numerous pyramidal halos would become more manageable. The name "parroid" is a descriptive denomination in the sense that it is derived from the clear characteristics of the phenomena: their behavior resembles that of the Parry arc, and thus the inconvenience of using theory-based names is avoided.

Two important halo displays were noticed during the early winter period. A bright display of two elliptical halos was witnessed by Reima Eresmaa and Eerik Viitala in Jyväskylä, Central Finland between the 21st and 22nd of December. Eresmaa succeeded to make observations of the polarization of these Lunar ellipses by rotating the polarizing filter between the eye and the elliptical halo: no discernible effect! Earlier the same year, Sillanpää observed a very clear influence when rotating a similar filter during an ellipse display. On Christmas Eve Matti Hänninen observed a bright elliptical halo around the Moon, as well. The phenomenon was probably caused by ice fog.

Observers have been encouraged to collect ice crystal samples during diamond dust halo displays. The aim is to finally find the crystals that make ellipses - besides, we get valuable information about other crystals that make halos.

Other rumors...Riikonen, Ruoskanen and Moilanen managed finally to get to their cold destination Oyomyakon in the Mid-January after nearly a month of waiting in Siberia. They are fine. Let's wish them good luck. Marko Pekkola has an hour-long television program under construction - the subject is, not surprisingly, halos. The program will come out in the high-rated Prisma-series later this year.