Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Meteorit - Tammikuu 2025

Meteorit

Satunnaisia tähdenlentoja näkyy joka yö aina, kun on riittävän pimeää. Useita kertoja vuodessa voidaan nähdä joku tähdenlentoparvi, jolloin jostain suunnasta taivasta (säteilypisteestä eli radiantista) tulee runsaammin tähdenlentoja.

Meteoriparvet

Kvadrantidit on vuoden ensimmäinen ja yksi vuoden kolmesta runsaimmasta tähdenlentoparvesta. Meteoreja näkyy vuodenvaihteen molemmin puolin 28.12.–12.1. Pääosa niistä nähdään kuitenkin maksimiyönä. Parven aktiivisuushuippu osuu tänä vuonna alkuiltaan, joten paras aika havainnoille on perjantaina 3.1. ilta. Kvadrantidien terävin maksimi on lyhytkestoinen ja kestää vain muutamia tunteja. 

Tähdenlennot näyttävät tulevan Karhunvartijan yläosien suunnasta, kymmenisen astetta Otavan kauhanvarresta vasemmalle. Alue on alkuillasta terävimmän maksimin aikaan varsin matalalla. Mikäli parven säteilypiste olisi maksimin aikaan korkealla, kuuttomana yönä ja muutenkin erinomaisissa havainto-olosuhteissa, tunnin aikana parven tähdenlentoja voisi näkyä jopa 60. Säteilypisteen ollessa matalalla jäätäneen ehkä pariinkymmeneen kvadrantidiin tunnissa maksimi-iltana. Tähdenlentoja näkyy 3.1. alkuillasta taivaalla eniten matalalla pohjoisen suunnalla.

Parven meteorit ovat hitaita ja usein valkeita. Kasvava kuunsirppi laskee illalla, eikä juurikaan haittaa havaintoja. 

Nimensä parvi on saanut 1795 määritellystä, mutta käytöstä sittemmin poistuneesta Muurikvadrantin (Quadrans Muralis) tähdistöstä.

Meteorit

Meteoriparvien maksimit

  • 3.1. kvadrantidien maksimi