Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Meteorit - Lokakuu 2024

 Meteorit

Satunnaisia tähdenlentoja näkyy pitkin vuotta aina, kun on riittävän pimeää. Parasta havaintoaikaa on aamuyö. Öiden pidentyessä meteorien havaintoaika kasvaa. Syksyllä näkyy erityisesti sporadisia tähdenlentoja, lokakuiset meteoriparvet ovat melko vähäisiä.

Meteoriparvet

Draconidit eli giacobinit on vaatimaton parvi, jonka meteoreja nähdään vain muutamia tunnissa. Niitä havaitaan 6.–10.10. maksimin ollessa 8.10. Meteorit tulevat Lohikäärmeen ”pään” suunnalta. Parven aktiivisuus kohoaa noin 13 vuoden välein ja voi yltää joskus tuhansiin, yleensä vain kymmeniin meteoreihin tunnissa. Viimeisin aktiivisuuden kasvu oli 2018, edelliset ”myrskyt” olivat 1933 ja 1946. Parven meteorit liittyvät komeettaan Giacobini–Zinner, josta tulee parven toinen nimi. Kasvava kuunsirppi ei haittaa havaintoja.

Orionidit vastaa aktiivisuudeltaan keväisiä lyridejä. Meteoreja näkyy 2.10.–7.11. ja maksimin ennustetaan olevan tänä vuonna 21.10. Hyvissä olosuhteissa voi nähdä yli kymmenen orionidia tunnissa. Tähdenlennot näyttävät tulevan Orionin Betelgeuzen ja Kaksosten Alhena-tähden välistä. Radiantti on illalla ja alkuyöstä matalalla, ja kohoaa korkeimmilleen aamunkoitteessa, joten aamuyö on parasta havaintoaikaa. Orionidit ovat nopeita ja jättävät usein vanoja. Eta-akvaridien tavoin parven meteorit liittyvät Halleyn komeettaan. Vähenevä kuperakuu haittaa havaintoja.

Tauridien tähdenlentoja nähdään syys–joulukuussa. Parven eteläisen haaran maksimi on lokakuun alkupuoliskolla. Tunnissa voi nähdä muutaman tauridin. Meteorit tulevat Valaskalan ”pään” suunnalta. Taurideihin liittyy ajoittain tulipalloja.

Tähtikartta

Avaa uuteen ikkunaan

Taivaalla tänään

Tapahtumat

  • klo 11.21 talvipäivänseisaus

Kuun vaihe (klo 14)

vaihe: 63 %
vähenevä kuperakuu
ikä: 20 päivää
 

Taivaalla joulukuussa

Aurinko ja kuu Planeetat Tähtitaivas Pimennykset Kääpio- ja pikkuplaneetat, komeetat Meteorit Ilmakehän ilmiöt