Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Meteorit - Huhtikuu 2024

 Meteorit

Satunnaisia tähdenlentoja näkyy pitkin vuotta aina, kun on riittävän pimeää: huhtikuussa yöt alkavat olla pohjoisimmassa Suomessa jo melko valoisia. Parasta havaintoaikaa on aamuyö. Vuoden mittaan on näkyvissä useita tähdenlentoparvia, jolloin jostain suunnasta taivasta tulee runsaammin tähdenlentoja.

Meteoriparvet

Lyridit on melko vaatimaton meteoriparvi. Se päättää Suomessa meteorihavaitsijan kevätkauden. Oulun pohjoispuolella parven maksimin aikaan ei tule enää edes pimeää.

Parven tähdenlennot näyttävät tulevan Lyyran ja Herkuleen välistä, kymmenisen astetta Vegasta alaoikealle. Radiantti on korkeimmillaan aamun jo valjettua, joten parasta havaintoaikaa ovat yön viimeiset tunnit. Parhaimmillaan maksimiyönä voi nähdä kymmenkunta lyridiä tunnissa.

Joskus parvella esiintyy yllättävää aktiivisuuden nousua, viimeksi vuonna 1982. Parven meteoreja voi nähdä 14.–30.4. parhaan havaintoajan osuessa tänä vuonna maanantain 22.4. aamuyöhön.

Pari päivää vaille täysikuu haittaa lyridien katselua.

Tähtikartta

Avaa uuteen ikkunaan

Taivaalla tänään

Tapahtumat

  • klo 11.21 talvipäivänseisaus

Kuun vaihe (klo 14)

vaihe: 63 %
vähenevä kuperakuu
ikä: 20 päivää
 

Taivaalla joulukuussa

Aurinko ja kuu Planeetat Tähtitaivas Pimennykset Kääpio- ja pikkuplaneetat, komeetat Meteorit Ilmakehän ilmiöt