Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Meteorit - Marraskuu 2024

 Meteorit

Satunnaisia tähdenlentoja näkyy pitkin vuotta aina, kun on riittävän pimeää. Marraskuun pitkä pimeä tekee mahdolliseksi meteorien metsästyksen sydänyön lisäksi sekä aamuin että illoin. Parvienkaan aikana tähdenlentojen määrä ei kuitenkaan nouse paljonkaan harvakseltaan singahtelevien sporadisten meteorien runsautta suuremmaksi.

Meteoriparvet

Leonidien meteoreja näkyy 6.–30.11. aktiivisuushuipun osuessa sunnuntaille 17.11. Tähdenlennot ovat nopeita ja näyttävät tulevan Leijonan ”pään” alueelta. Alue on alkuyöstä vielä matalalla koillisessa ja nousee aamuun mennessä korkealle etelään. Niinpä aamuyön tunnit ovat parasta havaintoaikaa, sillä säteilypisteen korkeudella on huomattava vaikutus näkyvien meteorien määrään.

Leonidit on kuuluisa noin 33 vuoden välein toistuvista, jopa satoihin tai tuhansiin meteoreihin tunnissa yltävistä aktiivisuushuipuistaan. Viimeksi poikkeavaa aktiivisuuden kasvua nähtiin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin 1999–2002.

Normaalisti nähdään hyvissä olosuhteissa ehkä kymmenkunta meteoria tunnissa. Lähes täysikuu häiritsee tänä vuonna havaintoja.

Tauridien tähdenlentoja nähdään syyskuulta joulukuulle. Parven pohjoisen haaran maksimi on marraskuun 12. päivän tienoilla. Tunnissa voi parhaimmillaan nähdä muutaman tauridin. Tähdenlennot näyttävät tulevan Plejadien lähistöltä. Taurideihin liittyy ajoittain kirkkaita tulipalloja.

Kasvava kuperakuu haittaa havaintoja.

Meteorit

Meteoriparvien maksimit

  • 14.12. geminidien maksimi
  • 22.12. ursidien maksimi