Ilmakehän ilmiöt

Ilmakehässä näkyviä valoilmiöitä ei voi yleensä ennustaa kovin tarkasti. Tällä sivulla annetaan kuitenkin vinkkejä vuodenajalle tyypillisistä ilmakehän valoilmiöistä. 

Helmiäispilvet

Helmiäispilviä voi näkyä auringonlaskun tienoilla. 15–30 kilometrin korkeudella leijuvat pilvet loistavat pitkään kirkkaina ja usein värillisinä auringonlaskun jälkeen. Niitä voi näkyä myös aamulla ja jopa päivällä. Olosuhteet helmiäispilvien esiintymiselle ovat otollisimmat, kun Suomen ohittaa pohjoisesta syvä matalapaine ja vallitsee voimakas läntinen ilmavirtaus. Helmiäispilviä näkyy runsaimmin Pohjois-Suomessa, erityisesti Lapin länsiosissa.

» Lue lisää helmiäispilvistä

Jääsumuhalot

Kovilla pakkasilla näkyy jääsumuhaloja. Yleisimpiä ovat pimeän aikaan näkyvät valopilarit kirkkaiden keinovalolähteiden yläpuolella. Sopivia jääkiteitä synnyttävät etenkin laskettelukeskusten lumitykit. Jääsumuhaloja esiintyy myös Auringolla ja Kuulla. Pilareiden lisäksi näkyy sivuaurinkoja ja -kuita sekä 22° renkaita.

» Lue lisää haloilmiöistä

Kangastukset ja refraktioilmiöt

Kangastuksia näkyy kovilla pakkasilla jäätyneen meren ja järvien yllä. Kaukaiset saaret ja kohteet näkyvät vääristyneinä. Aurinko voi matalalla ollessaan näkyä soikeana ja sahalaitaisena, kiinalaisen paperilyhdyn kaltaisena. Auringon kiekon yläreunasta saattaa ”irrota” palasia, jotka voivat välähtää hetkeksi vihreän sävyisinä.

» Lue lisää kangastuksista ja refraktioilmiöistä

Revontulet

Revontulilla ja Auringon aktiivisuudella on selkeä yhteys. Aktiivisessa Auringossa on runsaasti tummia pilkkuja, joiden kohdalla tapahtuvat purkaukset syöksevät avaruuteen varattuja hiukkasia. Jos ne osuvat sopivasti Maan magneettikenttään, ne voivat aiheuttaa revontulia. Voimakkaiden purkausten seurauksena voi revontulia näkyä myös eteläisessä Suomessa.

Auringon aktiivisuusjakson pituus on noin 11 vuotta. Pilkkujen vähetessä myös Auringon purkaukset harvenevat. Aktiivisuuden laskiessa Auringon ulommassa kaasukehässä eli koronassa esiintyy kuitenkin aukkoja, joista puhaltava aurinkotuulen hiukkasvirta voi saada aikaan revontulia myös Etelä-Suomessa. Auringon aktiivisuuden ollessa kaikkein matalimmillaan koronan aukotkin lopulta vähenevät; kaikkein vähiten niitä on uuden pilkkujakson alussa.

Auringon edellinen aktiivisuusmaksimi saavutettiin vuonna 2014 ja päivätähtemme aktiivisuus on sen jälkeen laskenut. Sen arvellaan olevan juuri nyt matalimmillaan. Kuluva talvi saattaa siksi jäädä revontulten osalta maan eteläosissa hiljaiseksi. Koronan aukkojen määrän vaihtelu on kuitenkin paljon epäsäännöllisempää kuin pilkkujen, joten niiden esiintymistä on vaikea ennakoida. Edellisessä pilkkuminimissä 2009 aukkoja oli kohtalaisesti, sitä edellisessä 1996–97 niitä ei ollut pariin vuoteen juuri lainkaan.

Auringon aktiivisuus vaikuttaa revontulten määrään erityisesti eteläisessä Suomessa. Lapissa revontulia esiintyy tasaisemmin kaikkina vuosina. Maan eteläosissa revontulia kannattaa etsiä pohjoisen suunnalta horisontin läheltä. Yleisin revontulimuoto on taivaalla näkyvä vihertävä kaari. Kirkkaimmillaan revontulet leviävät yli koko taivaan, ja niissä näkyy vihreän lisäksi punaista, sinistä ja purppuraa.

»Lue lisää revontulista

»Avaruussääennuste (Ilmatieteen laitos)