Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Ursa kutsui uusia kunniajäseniä
21.9.2022
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry kutsui 101-vuotisjuhlassaan 17.9.2022 kaksi uutta kunniajäsentä ja ojensi kolme Kultainen okulaari -kunniamerkkiä ansioituneille tähtiharrastajille. Kunniajäseniksi kutsuttiin Tytti Varmavuo-Häikiö ja Antti Jännes. Kultaiset okulaarit ojennettiin Emma Bruusille, Eero Koivulalle ja Tuukka Perhoniemelle.
Ursan hallitus voi kutsua kunniajäseneksi ja yhdistyksen tarkoitusta erittäin ansiokkaasti edistäneen yksityisen henkilön. Kunniajäseniä on kutsuttu 101 vuoden aikana yhteensä 15, joista ensimmäinen vuonna 1924.
Kultainen okulaari puolestaan on merkittävästi yhdistyksen harrastustoimintaa edistäneelle henkilölle myönnettävä tunnustus. Ansiomerkki on myönnetty tätä ennen seitsemän kertaa vuodesta 2003 lähtien.
Ursan hallitus myönsi korkeimmat tunnustuksensa mm. seuraavin perustein:
Kunniajäsenet
Tytti Varmavuo-Häikiö on toiminut Ursan puheenjohtajana kahteen otteeseen 1986–1987 (varapj. 1985) ja 1994–1996. Hänen kausillaan Ursan toiminnassa tapahtui merkittäviä kehitysaskeleita taloudellisessa tilanteessa, joka mahdollisti uusia asioita. Mm. lapsille ja nuorille suunnattu tarjontaa ja planetaariota kehitettiin. Puheenjohtajakausiensa jälkeen hän on toiminut Ursan hyväksi monin tavoin mm. hallituksen nimitysvaliokunnassa useita kausia (7), viimeksi vuonna 2020. Lisäksi hän oli yksi keskeisiä henkilöitä pitkälti ursalaisten aloitteesta syntyneen Tiedekeskus Heurekan pystyttämisessä.
Antti Jännes on ollut mukana Ursan toiminnassa seitsemällä vuosikymmenellä. Hän on toiminut hallituksen puheenjohtajana 1973–1974, varapuheenjohtajana 1969, 1970 ja 1982, sihteerinä 1971–1972, hallituksen jäsenenä 1980 ja 1981 sekä toiminnantarkastajana vuodesta 2011 alkaen. Jännes toimi lisäksi varainhoitajana ja kirjastonhoitajana vuonna 1969. Ursan jäsen hän on ollut vuodesta 1966.
Jännes oli eräs keskeisimmistä henkilöistä, kun Ursan toimintaa alettiin kehittää nykyiseen suuntaan 1970-luvulla, esimerkkeinä oman lehden julkaisemisen ja oman kirjankustannustoiminnan aloittaminen. 1980-luvulla hän käynnisti Ursan planetaariotoiminnan. Jännes on edelleen mukana mm. planetaarion kehittämisessä. Hän on tehnyt tähtitiedevalistusta työurallaan tiedetoimittajana ja planetaario-ohjaajana Heurekassa.
Kultainen okulaari
Taivaanvahti on Ursan vuonna 2011 avattu verkkopalvelu, jonne havaitsijat voivat lähettää havaintojaan kuvina tai kertomuksina. Havaintoja on palvelun tpoiminta-aikana kertynyt jo noin 110 000. Emma Bruus esitti Taivaanvahdin alkuperäisen idean, ja on ollut siitä lähtien keskeinen henkilö havaintojärjestelmän kehittämisessä ja ylläpitämisessä.
Ursan havaintokeskus Tähtikallio avattiin Orimattilaan vuosituhannen alussa. Eero Koivula on antanut ratkaisevan suuren työpanoksen havaintokeskuksen kehittämiseen Artleiri-nimisen EU-Leaderhankkeen projektipäällikkönä. Havaintokeskuksen toimintoja parantava hanke on nyt loppusuoralla, ja sen kokonaisbudjetti on 67 000 €.
Tuukka Perhoniemi on omasta harrastuksestaan tuonut Ursan toimintaan uusia tähtitaivaan katseluun liittyviä palveluja, kuten tähtiretkiä, luontopolkuja sekä hukkavalohankkeita. Tähtiretkiä on pidetty sekä oikean taivaan alla että virtuaalisina. Ne ovat erinomainen keino saada ihmiset kiinnostumaan luonnosta ympärillämme, ja ne ovat osoittautuneet erittäin suosituiksi suuren yleisön joukossa. Perhoniemi on lisäksi pitkäaikainen Ursan kurssien pitäjä, tähtitornin näyttäjä sekä planetaarioesittäjä. Hän on ennättänyt olla mukana monissa Ursan eri hankkeissa ja kokeiluissa.
Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön
Kuva 1. Kunniajäsenet jpg
Ursan tuoreet kunniajäsenet, Tytti Varmavuo-Häikiö ja Antti Jännes.
Kuva: Mikko Suominen
Kuva 2. Kultaisen okulaarin saaneet jpg
Kultaisen okulaarin saajat Tuukka Perhoniemi, Eero Koivula ja Emma Bruus.
Kuva: Mikko Suominen
Lisätietoja:
Anne Liljeström, tiedottaja
puh. (09) 6840 4010
anne.liljestrom@ursa.fi