Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Kuu pimentyy osittain aamulla 18.9.

12.9.2024

Keskiviikkoaamuna 18.9. tapahtuu osittainen kuunpimennys. Syvimmän pimennyksen hetkellä kahdeksan prosenttia Kuun pinnasta on Maan täysvarjon peitossa. Pimennyksen syvin vaihe näkyy koko maassa.

Pimennys alkaa kello 3.41 heikosti havaittavalla puolivarjovaiheella. Kuun pinta alkaa tummua selvästi kello 5.13 osittaisen vaiheen alkaessa, ja syvimmillään pimennys on kello 5.44. Tällöin noin kahdeksan prosenttia Kuun pinnasta on tummunut.

Kuu on hyvin matalalla koko pimennyksen ajan, ja se ennättää laskea, ennen kuin koko pimennys on ohi. Kello 6.16 uudelleen alkava puolivarjovaihe näkyy vielä koko maassa. Kuu laskee Helsingissä klo 7.02, Oulussa klo 6.56 ja Utsjoella klo 6.43. Pimennys päättyy kello 7.47 Kuun ollessa jo horisontin takana.

Kuu liikkuu koko pimennyksen ajan varsin matalalla lounaisella ja länsilounaisella taivaalla. Tapahtuman havaitsemista varten kannattaakin etsiä paikka, jossa lounaan suunnan horisonttiin näkee hyvin. Tällaisia paikkoja voivat olla esimerkiksi mäet, pellot tai järvien rannat.

Toisin kuin auringonpimennyksen tapauksessa, kuunpimennystä voi huoletta katsella paljain silmin. Tapahtuman seuraamiseen ei tarvita mitään apuvälineitä.

Tätä pimennystä seuratessa voi havaita myös planeettoja: rengasplaneetta Saturnus laskee horisonttiin Kuun edellä ja näkyy sen alapuolella melko himmeänä, tähtimäisenä pisteenä. Kirkas planeetta Jupiter ja hieman punertava Mars näkyvät taivaalla korkealla kaakossa. Niiden alapuolella näkyy talviselta iltataivaalta tuttu tiimalasinmuotoinen tähtikuvio, Orion. Se näkyy syksyisin aamutaivaalla.

Pimennys johtuu kosmisesta linjauksesta

Auringon- ja kuunpimennyksiä tapahtuu Auringon, Maan ja Kuun ollessa samassa linjassa. Auringonpimennykset tapahtuvat aina uudenkuun aikaan Kuun ollessa suoraan Auringon suunnalla, ja kuunpimennykset aina täydenkuun aikaan. Koska Kuu kuitenkin kiertää Maata hieman kaltevalla radalla, pimennyksiä ei tapahdu joka kuukausi.

Kuunpimennykset aiheuttaa maapallon avaruuteen heittämä varjo. Varjo on kaksiosainen: ulomman, haalean puolivarjon alueella maapallo on osittain Auringon edessä, mutta Aurinko valaisee edelleen koko Kuun meille näkyvää pintaa. Sisemmän täysvarjon alueelle ajautuneelta Kuun pinnalta ei enää näe Aurinkoa. Täydellisessä kuunpimennyksessä koko Kuu ajautuu täysvarjon alueelle, mutta osittaisessa ja puolivarjopimennyksessä Kuu kulkee avaruudessa tämän alueen yli tai ali.

Korjaus 12.9. klo 10.13: Korjattu pimennyksen alkaminen puolivarjovaiheella, ei osittaisella vaiheella


Materiaalia tiedotusvälineiden käyttöön

Kuva 1. Osittaisen kuunpimennyksen eteneminen pdf Kuva Ursa / Veikko Mäkelä
Kuvan selitys: Pimennyksen kulku. Kuvaan merkityt Maan puoli- ja täysvarjon alueet eivät näy oikeasti taivaalla, ainoastaan Kuun pinnalla.

 

Lisätietoja

Anne Liljeström, tiedottaja
09 6840 4010
anne.liljestrom [ät] ursa.fi