Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Osittainen auringonpimennys näkyy Pohjois-Suomessa 1.-2.6.2011

Keskiyön aurinko pimenee osittain napapiirin takana 1.-2. kesäkuuta. Syvimmän pimennyksen aikaan Auringosta peittyy 59%. Suomessa pimennyksestä pääsee nauttimaan parhaiten Utsjoella.

Nyt nähtävä auringonpimennys on jo toinen tänä vuonna. Se näkyy pohjoisnavan ympäristössä, Alaskassa ja Pohjois-Kanadassa. Pimennys näkyy Utsjoella kokonaan, mutta Aurinko on sielläkin hyvin matalalla.

Pimennys on syvimmillään 2.6. klo 0.28, jolloin Aurinko on Utsjoella vain 2,5 astetta eli noin viiden täysikuun verran horisontin yläpuolella. Tällöin 59% Auringon kiekosta on peittyneenä Kuun taakse. Eteläisessä Suomessa Aurinko on pimennyksen aikaan horisontin takana.

Auringonpimennys tapahtuu, kun Kuu liikkuu radallaan Auringon eteen. Kuu ja Aurinko näyttävät taivaalla keskimäärin samankokoisilta, mistä syystä Kuu voi peittää Auringon taakseen täysin.

Kuun rata on kuitenkin kallellaan Maan rataan nähden, ja toisinaan Kuun syvin varjo voi ohittaa maapallon kokonaan. Nyt nähtävässä pimennyksessä käy juuri näin, ja pimennys nähdään parhaimmillaankin osittaisena.



Pimennysalueet Suomessa.
Kuva Veikko Mäkelä

Pimennyksen kulku Utsjoella:

Pimennys alkaa 1.6. klo 23.39
Pimennys suurimmillaan 2.6. klo 0.28
Pimennys päättyy 2.6.klo 1.18



Pimennyksen vaiheet Utsjoella Kuun kulkiessa Auringon editse.
Kuva Veikko Mäkelä


Pimennyksen eteneminen Utsjoen korkeudella. Kuu haukkaa keskiyön auringosta 59% kello 0.28. Kuva Veikko Mäkelä

Tulevat auringonpimennykset

Täydellinen auringonpimennys nähtiin Suomessa viimeksi vuonna 1990, ja seuraavan kerran Aurinko pimenee täällä kokonaan vasta lokakuussa 2126. Seuraava koko maassa näkyvä osittainen auringonpimennys tapahtuu 20. maaliskuuta 2015.

Tärkeää!

Aurinkoa ei pidä missään vaiheessa katsoa suoraan vaan aina katselua varten tehdyn suodattimen läpi. Ursasta saa pimennyksen katseluun tarkoitettuja laseja sekä havaintovälineiden eteen asetettavia suodatinkalvoja.

 


 

Lisätietoja

Anne Liljeström, tiedottaja
puh. (09) 6840 4010
anne.liljestrom@ursa.fi