Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Kuu paljain silmin
Kuu on maapallon kiertolainen ja toistaiseksi ainoa vieras taivaankappale, jolla ihminen on vieraillut. Siitä voi tehdä helposti havaintoja jo paljain silmin. Kuun ilmiöt ovat kuitenkin hyvin monipuoliset, ja sen ulkonäkö ehtii muuttua jo yhden yön aikana. Siksi Kuu onkin havaitsijalle hyvin antoisa taivaan kohde.
Kuu pyörähtää itsensä ympäri siten, että se näyttää meille aina saman puolen itsestään. Sanotaan, että Kuun pyöriminen on vuorovesilukkiutunut. Tällaisen pyörimisen tasoittumisen taustalla onkin vuorovesi-ilmiö, jonka välityksellä Kuu ja Maa vaihtavat keskenään pyörimiseen tarvittavaa energiaa.
Kuun meille näkyvää puolta voimme kutsua Kuun lähipuoleksi. Kuulla ei ole pimeää puolta, vaan Aurinko valaisee Kuun pinnan kokonaan siinä ajassa, joka Kuulta kuluu uudestakuusta seuraavaan uuteenkuuhun (noin 29,5 Maan vuorokautta). Satunnaisella kohdalla Kuun pinnalla päivä kestää puolet tästä ajasta ja yö puolet. Sitä puolta Kuusta, joka ei näy maapallolle päin, voi kutsua Kuun etäpuoleksi.
Kuun pinnanmuodot
Mitä useammin Kuuta tarkkailee, sitä paremmin sen pinnan värieroja alkaa hahmottaa, ja Kuun pinnasta alkaa erottaa pienempiäkin yksityiskohtia.
Täysikuun aikaan Kuu voi näyttää niin kirkkaalta, että sitä on vaikeaa katsoa. Kuun pinnanmuotoja kannattaakin opetella mieluummin kuperakuun tai puolikuun aikaan, yksi puolisko kerrallaan. Kovin kirkasta Kuuta katsellessa avuksi voi ottaa myös aurinkolasit.
Kuun tummat läiskät eli meret ovat muinaisten, suurten törmäysten jälkeensä jättämiä kraattereita, jotka ovat myöhemmin täyttyneet Kuun sisältä pursunneella sulalla kivellä. Vaaleammat alueet ovat kraattereiden täplittämiä, meriä vanhempia ylänköjä. Kraattereita on niin paljon, että ainoastaan kaikkein kirkkaimmat voi aavistaa paljain silmin. Kuun pinnalla on valtavasti kraattereita, sillä Kuun pinta ei uusiudu kuten maapallolla: siellä ei esimerkiksi sada eikä tuule, eikä siellä ole mannerliikuntoja.
Kuun pinnanmuotoja voi alkaa opettelemaan oheisen kartan avulla. Siihen on merkitty vain kaikkein selkeimmin Kuun pinnalta erottuvat alueet.
Kuun vaiheet
Tutuin Kuuhun liittyvä ilmiö on varmasti sen vaiheet. Kuu kiertää maapalloa, ja sen Auringon valaisema pinta näkyy meille maapallolla eri tavoin riippuen siitä, millä puolella maapalloa Kuu on kulloinkin menossa.
Uusikuu: Kuun ollessa Maan ja Auringon välimailla, siitä ei näy meille lainkaan valaistua pintaa, vaan Kuu on päivätaivaalla Auringon suunnalla, eikä sitä voi nähdä. Koska Kuun rata on hieman kallistunut, se kulkee yleensä taivaalla Auringon ylä- tai alapuolelta. Toisinaan Kuu kulkee suoraan Maan ja Auringon välistä, jolloin taivaalla voidaan nähdä auringonpimennys.
Nuori sirppi: Kuun edetessä radallaan uudenkuun jälkeen se ilmestyy vaalealle iltataivaalle, auringonlaskun suunnalle, kapeana sirppinä. Sirpin valaistu reuna osoittaa kohti juuri laskenutta Aurinkoa. Tällainen nuori sirppi näkyy keväisin iltataivaalla melko korkealla, ja syksyisin se mataa iltapäivällä pitkin taivaanrantaa. Sirpin ollessa hyvin kapea, sen vierellä voi erottaa himmeänä koko loppuosan Kuun kiekosta. Tämä osa Kuusta valaistuu, kun auringonvaloa heijastuu maapallon pinnasta Kuun pinnalle. Ilmiöstä käytetään nimistystä maatamo.
Ensimmäinen neljännes: Pikku hiljaa, ilta illalta, Kuu pullistuu ja kohoaa taivaalla yhä korkeammalle, kunnes siitä näkyy valaistuna puolikas. Ensimmäisen neljänneksen lisäksi voidaan puhua myös puolikuusta. Se näkyy edelleen iltataivaalla, suunnilleen lännen suunnalla. Puolikuun voi erottaa hyvin myös päivätaivaalta.
Kasvava kupera kuu: Puolikuun jälkeen Kuun valaistusta puolesta näkyy meille yhä suurempi osa. Kuu näyttää jo melko pullealta. Vuodenajasta riippuen Kuu on korkeimmillaan joko illalla, iltayöllä tai yöllä.
Täysikuu: Kun Kuu saapuu radallansa tismalleen vastakkaiselle puolelle kuin missä Aurinko on, auringonvalo valaisee koko sitä pintaa Kuusta, joka näkyy maapalloa kohti. Aurinko pääsee valaisemaan kaikkien kraattereiden pohjia, ja Kuu näyttää hyvin kirkkaalta, suorastaan häikäisevältä. Koska Kuu on taivaalla vastakkaisella puolella kuin Aurinko, se nousee auringonlaskun aikaan ja laskee auringonnousun aikaan. Kuu näkyy siis taivaalla koko yön ja on korkeimmillaan keskiyöllä etelässä. Täysikuu on talvisin keskiyön aikaan taivaalla hyvin korkealla, ja kesällä taas hyvin matalalla. Paljain silmin Kuu näyttää täydeltä ja pyöreältä jo pari yötä ennen täysikuuta ja samoin pari yötä sen jälkeen.
Koska kirkas Aurinko valaisee myös maapalloa, se heittää taakseen avaruuteen varjon. Yleensä Kuu kulkee tämän varjon ylä- tai alapuolelta, ja näkyy normaalisti täysikuuna. Toisinaan Kuu kulkee tämän varjon kautta joko osittain tai kokonaan, ja tällöin tapahtuu kuunpimennys.
Vähenevä kupera kuu: Täysikuun jälkeen edelleen pulleana näkyvä Kuu alkaa siirtyä hiljalleen aamutaivaalle, ja sen valaistuna näkyvä osa alkaa kaventua. Kevättaivaalla vähenevä Kuu näkyy taivaalla matalalla, ja syksyisin taas korkeammalla.
Viimeinen neljännes: Vähenevän puolikuun voi havaita päivätaivaalta syksyisin aamupäivällä lounaan ja lännen suunnalla.
Vanha sirppi: Maapallon jo liki kokonaan kiertäneen Kuun voi nähdä aamuisin aamuruskon taivaalla kapenevana sirppinä. Se näkyy parhaiten syksyisin -- talvisin ja kevättaivaalla vanhat sirpit näkyvät varsin matalalla. Sirpin valaistu reuna osoittaa taas Aurinkoa kohti. Pian Kuu katoaa päivätaivaalle Auringon loisteesen, eikä sitä näy taas muutamaan päivään, ennen kuin uudenkuun aika on ohitettu.
Kuun väri
Kuun pinta on todellisuudessa hyvin tumman harmaa. Se on itse asiassa yksi aurinkokunnan tummimpia kappaleita. Auringon valaistessa sitä se kuitenkin näyttää taustalla olevan avaruuden mustuutta selvästi kirkkaammalta.
Usein Kuu kuitenkin huomataan sen ollessa nousemassa tai laskemassa, Kuun ollessa lähellä horisonttia. Tällöin Kuu voi näyttää hyvinkin kellertävältä, jopa suorastaan punertavalta. Tämä johtuu siitä, että matalalla ollessaan Kuun pinnasta heijastuva valo joutuu kulkemaan paksumman ilmakehäkerroksen läpi. Ilmakehässä olevat epäpuhtaudet, kuten pöly tai savu, ja ilmankosteus, sirottavat Kuun heijastamasta valosta pois sinertäviä sävyjä, ja Kuu näyttää kellertävältä tai punertavalta. Sama ilmiö tekee auringonnousuista ja -laskuista punertavia. Erityisesti kesän täysikuut voivat punertavia, sillä Kuu ei nouse lainkaan korkealle, vaan pysyttelee matalalla, lähellä horisonttia.
Korkealla taivaalla loistaessaan Kuu näyttää kirkkaan valkoiselta.
Kuun liike taivaalla
Kuu kiertää Maata hieman soikealla radalla. Tästä johtuen sen läpimitta taivaalla vaihtelee. Kuu siis näyttää välillä hieman suuremmalta ja välillä hieman pienemmältä. Viime vuosina sellaista täysikuuta, joka tapahtuu Kuun radan siinä pisteessä, joka on lähinnä Maata, on alettu kutsua superkuuksi, sillä se on aavistuksen suurempi ja kirkkaampi kuin muulloin. Tällaisesta Kuusta ovat olleet perinteisesti kiinnostuneempia astrologit kuin tähtitieteilijät. Vastaavasti pienintä ja himmeintä täysikuuta voitaisiin kutsua mikrokuuksi. Käytännössä täysikuu näyttää aina suurelta ja kirkkaalta, eikä eroa muihin täysikuihin ole helppoa tehdä muistikuvien varassa.
Kuunnousut ja -laskut noudattavat samaa kaavaa kuin auringonnousut ja -laskut, sillä kumpikin johtuu siitä, että Maa pyörii akselinsa ympäri. Kuu nousee siis Auringon tapaan idästä ja laskee länteen. Nuoret kuunsirpit kuitenkin tulevat esiin vasta auringonlaskun jälkeen lännen suunnalla, kun Aurinko on laskenut ja taivas alkaa tummua. Kuu on siis kulkenut päivätaivaan halki Auringon vierellä näkymättömissä tullen näkyviin vasta Auringon laskettua. Pian auringonlaskun jälkeen Kuu seuraa Auringon perässä horisontin taa.
Kuu kuitenkin kiertää Maata siten, että Kuu näyttää (näin pohjoisella pallonpuoliskolla) liikkuvan taustataivaan tähtien suhteen kohti itää eli oikealta vasemmalle. Yhden vuorokauden aikana Kuu on liikkunut tähtien suhteen yli 13 astetta, eli noin 26 täysikuun leveyden verran. Kuu kuitenkin kiertää Maata hitaammin kuin Maa pyörii itsensä ympäri.
Kuun tarkkailusta syvemmin kiinnostuneille:
Ursan Kuu ja planeetat -harrastusryhmän Kuu-sivut »
