Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Kaivopuiston tähtitorni on joulutauolla 15.1.2025 asti. Tervetuloa tähtinäytökseen taas silloin!

Kaivopuiston tähtitorni

Huom! Kaivopuiston tähtitorni ja Helsingin observatorio ovat eri paikkoja. Tähtinäytöksiä järjestetään vain Kaivopuistossa!

Ursan tähtitorni Helsingin Kaivopuistossa on sen korkeimman kukkulan näkyvä tunnusmerkki ja tunnettu helsinkiläinen symboli. Tähtitorni valmistui vuonna 1926. Helposti saavutettavana tähtitorni on edelleen sekä niin tähtiharrastajien kuin yleisön aktiivisessa käytössä. Tornin yleisönäytöksissä katsellaan kesäsunnuntaisin Aurinkoa ja talvi-iltoina tähtitaivaan kohteita.

Tähtitornille ei ole esteetöntä pääsyä. Se sijaitsee melko jyrkän mäen huipulla. Tornille kulkee päällystetty tie. Tornin havaintokupoliin johtaa kapeahko, valettu kierreportaikko. Tornin sisällä on hämärää, tähtinäytösten aikaan liki pimeää.

Näytöksissä ei ole erityistä ohjelmaa, vaan siellä katsotaan vuorotellen kaukoputkista kulloinkin näkyvissä olevia taivaan kohteita. Mikäli tornille on paljon tulijoita, saattaa olla, että torniin ei pääse heti vaan on jonotettava ulkona jonkin aikaa. Tornilla ei ole lämmitystä, joten pukeuduthan riittävän lämpimästi. Tornilla ei myöskään ole wc-tiloja tai juoksevaa vettä.

Kesäkuussa 2010 tähtitornin edessä paljastettiin professori Lauri Anttilan suunnittelema aurinkokelloveistos.

Tähtitorni kartalla

Näytösajat ja -hinnat

 

Tähtinäytökset

Aurinkonäytökset

15.1.–15.3.
15.10.–15.12.

ti–su klo 19–21
ti–su klo 19–21

15.3.–15.6.
1.8.–30.9.

su klo 13–15
su klo 13–15

6.12. ei tähtinäytöstä

Hinnat (Käteinen, pankki- ja luottokortit tai MobilePay)

Ursan jäsenet
Aikuiset
Alle 16-v.
Alle esikouluikäiset

vapaa pääsy
5 €
2 €
-

 

Näytökset pidetään sään salliessa

Näytöksiä järjestetään vain taivaan ollessa selkeä ja lämpötilan ollessa tornilla yli -15 astetta. Epävarmassa tilanteessa voit soittaa näytösaikaan tornille, puh. 09 6840 4080.

Näytösilmoitukset

Yläpuoliseen laatikkoon ilmestyy sanallinen ennuste näytöksen onnistumisesta näytöspäivinä klo 12. Näytös varmistuu vasta näytöspäivänä alkamishetkellä vallitsevan sään mukaan. Ursa ei pysty etukäteen ilmoittamaan pidetäänkö näytöstä vai ei, ja yllä oleva ennuste on vain viitteellinen. Ilmoitukset näytöksen alkamisesta lähetetään illalla klo 19 aikaan.

  • Ennuste klo 12-19: erittäin huono / heikko / kohtalainen / mahdollinen / erinomainen.
  • Ilmoitus klo 19-21: Näytös ei ole alkanut / On alkanut / On keskeytynyt
  • Aurinkonäytösten ennuste klo 9-13 ja ilmoitus klo 13-15

Näytösilmoitukset myös:

Näytöksien sisällöstä

Tähtinäytöksissä katsellaan kaukoputkella muutamaa kohdetta, normaalisti Kuuta, planeettoja, tähtijoukkoja ja -sumuja. Esityksen aikana tähtinäyttäjä kertoo kohteista ja vastaa mielellään kysymyksiin. Tähtinäytökset tornilla alkavat lokakuussa iltojen pimennyttyä riittävästi.

Aurinkonäytöksissä kohteena on lähin tähtemme Aurinko. Näytöksessä auringonpilkut, roihut ja purkaukset tulevat tutuiksi. Aurinko ei ole vain rauhallinen päivien lämmittäjä, vaan jatkuvasti muutoksessa oleva taivaankappale.

Näytökseen voi tulla mukaan milloin tahansa aukioloaikana.

Lisätietoja

Oma tähtikaukoputki Ursasta

Skymax-102 Skymax-127 Skymax-102 SynScan Az Goto Explorer-150PDS ja EQ5 Skymax-150 Pro Skyliner SynScan Goto

Ursan verkkokaupasta hankit luotettavasti oman kaukoputken.

Näytökset

Tähtinäytöksissä on joulutauko. Näytökset jatkuvat taas 15.1. alkaen.

Seuraavat näytökset

Sähköpostipalvelu

Liity tornin sähköpostilistalle ja saat sähköpostiisi viestin, kun näytös alkaa tornilla. Saat viestin myös, mikäli näytös keskeytyy ennen aikojaan.