Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Tapahtumia taivaalla - Toukokuu 2024

WorldView -satelliittien laukaisu herätti huomiota Suomenkin taivaalla

Kaksi amerikkalaisen Maxar Space Systemin uutta WorldView Legion -kartoitussatelliittia laukaistiin Maata kiertävälle radalle toukokuun 2.päivän iltana kello kello 21.36 Suomen aikaa. Kyseessä on kaksi ensimmäistä satelliittia kuuden satelliitin järjestelmästä, joka monipuolistaa Maxarin tarjoamia kartoituspalveluita. Parhaimmillaan satelliitin mittalaitteiden erottelukyvyn kerrotaan olevan 30 cm:n luokkaa. Satelliitteja tullaan hyödyntämään niin siviili- kuin sotilaallisiin tarkoituksiin.

Satelliitit laukaistiin Yhdysvaltain Vandenbergin avaruuskeskuksesta Falcon 9 -kantoraketilla sellaiselle radalle, joka kulkisi myös Suomen horisontissa ensimmäisten kierrosten aikana. Havaintoja kantoraketin vaiheen pakokaasupilvestä tehtiinkin pian eri puolilla Suomea selkeän sään ansiosta.

Espoossa Falcon 9 -raketti näkyi jo kello 22.57 alkaen. Se tuli näkyviin etelästä ja eteni lännen kautta luoteeseen. Taivaalla näkyi pientä spiraalimaista ututäplää muistuttanut valoilmiö. Samaan aikaan valoilmiö nähtiin myös mm. Kirkkonummella, Turussa, Lahdessa, Somerolla, Porvoossa, Tampereella, Hämeenlinnassa. Hyvin nopeasti valoilmiöstä kertyi noin 50 havaintoa Ursan Taivaanvahti-palveluun.

Havaittu valoilmiö liittyy kantoraketin vaiheen polttoainepäästöön, joka hohtaa korkealla ilmakehässä auringonvalon ansiosta.

EarthCARE -satelliittilaukaisu näkyi Suomen taivaalla

Euroopan avaruusjärjestön EarthCARE -ympäristösatelliitti laukaistiin avaruuteen toukokuun 28.päivän iltana Yhdysvaltain Vandenbergistä. Falcon 9 -kantoraketin rata kulki ensimmäisten kierrosten yhteydessä Suomenkin taivaalla ja tiedossa olevaa ilmiötä osattiinkin odottaa yöllä. Kantoraketin ylempi vaihe tyhjensi polttoaineet korkealla ilmakehässä ja taivaalla nähtiin horisontin ylittänyt utupallo.Ensimmäisiä havaintoja tehtiin kello 2.36, jolloin valoilmiö nousi lähes zeniittiin Espoossa.Lisää havaintoja ilmöstä on Ursan Taivaanvahdissa.

Kiinan kuuluotain lähti hakemaan näytteitä

Kiina laukaisi Chang'e 6 -kuuluotaimen toukokuun 3.päivänä Wenchangin avaruuskeskuksesta. Luotaimen tehtävänä on hakea näytteitä Kuusta sen "pimeältä" puolelta.

Avaruuslennon pituus on 53 päivää ja sen aikana luotain asettuu ensin Kuuta kiertävälle radalle. Tämän jälkeen laskeutumisalus laskeutuu Kuun Apollo-kraatteriin, josta porataan ja kauhotaan näytteitä enintään 2 metrin syvyydestä. Noin 2 kg:n painoinen näyte lähetetään takaisin emoalukselle, joka tuo näytteet Maahan. Koska operaatio tapahtuu Kuun pimeällä puolella, sen toimintaa tukee maaliskuussa Kuuta kiertävälle radalle lähetetty Queqiao 2 -tietoliikennesatelliitti.

Luotaimessa on mukana myös monikansallista avaruusosaamista. Ranskalainen DORN-mittalaite tutkii mm. radonia, ruotsalainen NILS-mittalaite on ioni-ilmaisin, Italia on varustanut mukaan passiivisen laser-heijastimen, jota käytetään mm. laskeutumisaluksen ja emoaluksen etäisyyksien mittauksessa, pakistanin ICUBE-Q -puolestaan kuvaa Kuuta, magneettikenttää ja itse operaatiota.

Chang'e 6 -laskeutumisalus irtautui emoaluksesta toukokuun 30. päivänä ja laskeutui Kuun pinnalle kesäkuun 1.päivänä puolenyön tienoilla Suomen aikaa.

Satelliittilaukaisuja toukokuussa

Pvm Satelliitti Designaatio Laukaisupaikka Kantoraketti Tarkoitus Perigeum (km) Apogeum (km) Inklinaatio Muuta
2.5. WorldView Legion 1 2024-081A Vandenberg Falcon 9 Kartoitus 515 521 97.6  
  WorldView Legion 2 2024-081B     Kartoitus 514 518 97.6  
3.5. Starlink 6-55 2024-082 Canaveral Falcon 9 Tietoliikenne 284 292 43.0  
3.5. Chang-e 6 2024-083A Wenchang Chang Zheng 5 Kuuluotain        
6.5. Starlink 6-57 2024-084 Canaveral Falcon 9 Tietoliikenne 284 292 43.0  
7.5. Haiwangxing 1 2024-085A Taiyuan Chang Zheng 6C Tutkakartoitus 491 510 97.4  
  Zhixing 1C 2024-085B     Tutkakartoitus        
  Kuanfu Guangxue 2024-085C     Kartoitus        
  Gaofen Shipin 2024-085D     Kartoitus        
8.5. Starlink 6-56 2024-086 Kennedy Falcon 9 Tietoliikenne 312 320 43.0  
9.5. Zhihui Tianwang 1-1A 2024-087A Xichang Chang Zheng 3B Tietoliikenne        
  Zhihui Tianwang 1-1B 2024-087B     Tietoliikenne        
10.5. Starlink 8-2 2024-088 Vandenberg Falcon 9 Tietoliikenne 285 295 53.2  
11.5. Shiyan 23 2024-089A Jiuquan Chang Zheng 4C Teknologia 591 601 97.8  
13.5. Starlink 6-58 2024-090 Canaveral Falcon 9 Tietoliikenne 284 292 43.0  
14.5. Starlink 8-7 2024-091 Vandenberg Falcon 9 Tietoliikenne 284 296 53.2  
16.5. Kosmos 2576 2024-092A Plesetsk Soyuz 2 Kartoitus 435 451 97.3  
  SITRO-AIS 2024-092     Tietoliikenne        
  SITRO-AIS 2024-092     Tietoliikenne        
  SITRO-AIS 2024-092     Tietoliikenne        
  SITRO-AIS 2024-092     Tietoliikenne        
  Zorkiy 2M-3 2024-092     Kartoitus        
  Zorkiy 2M-4 2024-092     Kartoitus        
18.5. Starlink 6-59 2024-093 Canaveral Falcon 9 Tietoliikenne 269 281 43.0  
20.5. Beijing 3C-1 2024-094 Taiyuan Chang Zheng 2D Kartoitus 489 502 97.5  
  Beijing 3C-2 2024-094     Kartoitus 487 501 97.5  
  Beijing 3C-3 2024-094     Kartoitus 487 502 97.5  
  Beijing 3C-4 2024-094     Kartoitus 487 502 97.5  
21.5. Chaodigui Jishu 2024-095 Jiuquan Kuaizhou 11 Teknologia        
  Linque 3-1 2024-095     Kartoitus        
  Luojia 3-2 (Wuhan 1) 2024-095     Meteorologia        
  Tianyan 22 2024-095     Teknologia        
22.5. USA 354 - USA 374 2024-096 Vandenberg Falcon 9 Sotilaallinen        
23.5. Starlink 6-62 2024-097 Canaveral Falcon 9 Tietoliikenne 284 292 43.0  
24.5. Starlink 6-63 2024-098 Kennedy Falcon 9 Tietoliikenne 284 292 43.0  
25.5. Prefire 1 2024-099A Mahia Electron Tieteellinen 524 541 97.5  
28.5. Starlink 6-60 2024-100 Canaveral Falcon 9 Tietoliikenne 284 292 43.0  
28.5. EarthCARE 2024-101A Vandenberg Falcon 9 Tieteellinen 399 404 97.0  
29.5. Tianqi 25 2024-102A DFHT Gushenxing Tietoliikenne 837 852 45.0  
  Tianqi 26 2024-102B     Tietoliikenne        
  Tianqi 27 2024-102C     Tietoliikenne        
  Tianqi 28 2024-102D     Tietoliikenne        
30.5. Progress MS-27 2024-103A Baikonur Soyuz 2 Avaruusrahtialus 187 225 51.7  
30.5. Paksat MM1 2024-104A Xichang Chang Zheng 3B Tietoliikenne 218 35761 26.8  
30.5. Jiguang Xingzuo 1 2024-105A Jiuquan Gushenxing Tietoliikenne        
  Jiguang Xingzuo 2 2024-105B     Tietoliikenne        
  Yunyao 1-14 2024-105B     Meteorologia        
  Yunyao 1-25 2024-105C     Meteorologia        
  Yunyao 1-26 2024-105D     Meteorologia        

Satelliittien visuaalihavaintoja

Satelliitti COSPAR Designaatio Pvm Kello Havaitsija Huomioita
Cosmos 158 Rocket 2802 1967-045B 2024-05-02 23:07 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
Meteor 1-5 Rocket 4420 1970-047B 2024-05-05 23.45 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
Cosmos 489 Rocket 6020 1972-035B 2024-05-01 23.05 HK mag 5 kiikareilla sattumalta
COSMOS 533 6268 1972-087F 2024-05-05 23.43 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
Meteor 1-20 Rocket 7575 1974-099B 2024-05-03 23.19 HK mag 5 kiikareilla sattumalta
Cosmos 1464 Rocket 14085 1983-048B 2024-05-03 23.23 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
Meteor 2-14 16735 1986-039A 2024-05-03 23.13 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
Cosmos 1812 Rocket 17296 1987-003B 2024-05-05 23.52 HK mag 5 kiikareilla sattumalta
COSMOS 2143-R 21305 1991-033G 2024-05-07 23.34 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
Cosmos 2242 22626 1993-024A 2024-05-05 23.28 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
Cosmos 2278 Rocket 23088 1994-023B 2024-05-05 23.39 HK mag 3.5 kiikareilla sattumalta
Cosmos 2322 Rocket 23705 1995-058B 2024-05-01 22:49 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
NOSS 2-3 C 23908 1996-029C 2024-05-03 23.23 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
IGS 7A 37954 2011-075A 2024-05-02 23.13 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
ASNARO 40298 2014-070A 2024-05-07 23.36 HK mag 5 kiikareilla sattumalta
ZIYUAN 3-2 41556 2016-033A 2024-05-02 23.17 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
GAOFEN 1-02-RD 43261 2018-031C 2024-05-02 23.21 HK mag 5 kiikareilla sattumalta
GAOFEN 6 43484 2018-048A 2024-05-02 23.14 HK mag 5 kiikareilla sattumalta
COSMOS 2528 43657 2018-082A 2024-05-02 23.10 HK mag 5 kiikareilla sattumalta
STARLINK-1104 44922 2020-001J 2024-05-05 23.36 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1144 44933 2020-001V 2024-05-05 23.42 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-1144 44933 2020-001V 2024-05-07 23.29 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1079 44937 2020-001Z 2024-05-05 23.49 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-1091 44940 2020-001AC 2024-05-02 23.27 HK mag 5.5 kiikareilla
STARLINK-1091 44940 2020-001AC 2024-05-03 23.21 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-1091 44940 2020-001AC 2024-05-04 23.15 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-1094 44941 2020-001AD 2024-05-05 23.42 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-1094 44941 2020-001AD 2024-05-07 23.30 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1109 44945 2020-001AH 2024-05-04 23.10 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1117 44952 2020-001AQ 2024-05-05 23.48 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-1117 44952 2020-001AQ 2024-05-07 23.35 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-1066 44954 2020-001AS 2024-05-03 23.11 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-1080 44961 2020-001AZ 2024-05-01 23.02 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-1107 44972 2020-001BL 2024-05-02 23.12 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1131 45047 2020-006D 2024-05-02 23.08 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1593 46119 2020-057C 2024-05-03 23.25 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1601 46120 2020-057D 2024-05-05 23.40 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1602 46121 2020-057E 2024-05-02 23.15 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1625 46131 2020-057Q 2024-05-02 23.09 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1630 46132 2020-057R 2024-05-05 23.45 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1597 46142 2020-057AB 2024-05-02 23.25 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1597 46142 2020-057AB 2024-05-03 23.19 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1608 46146 2020-057AF 2024-05-04 23.29 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1608 46146 2020-057AF 2024-05-05 23.23 HK mag 4 kiikareilla
STARLINK-1611 46147 2020-057AG 2024-05-02 23.14 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1616 46148 2020-057AH 2024-05-02 23.26 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1629 46150 2020-057AK 2024-05-03 23.30 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1626 46167 2020-057BC 2024-05-05 23.34 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1633 46171 2020-057BG 2024-05-02 23.20 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1633 46171 2020-057BG 2024-05-03 23.14 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1641 46174 2020-057BK 2024-05-03 23.13 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1575 46349 2020-062AA 2024-05-04 23.33 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1575 46349 2020-062AA 2024-05-05 23.27 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1707 46359 2020-062AL 2024-05-05 23.49 HK mag 5.5 kiikareilla
STARLINK-1707 46359 2020-062AL 2024-05-07 23.36 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1722 46361 2020-062AN 2024-05-05 23.37 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1763 46364 2020-062AR 2024-05-03 23.12 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1651 46366 2020-062AT 2024-05-05 23.43 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1651 46366 2020-062AT 2024-05-07 23.31 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1711 46374 2020-062BB 2024-05-03 23.28 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1724 46375 2020-062BC 2024-05-05 23.32 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1742 46376 2020-062BD 2024-05-05 23.54 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1742 46376 2020-062BD 2024-05-07 23.42 HK mag 6 kiikareilla
HJ-2A 46478 2020-067A 2024-05-07 23.40 HK mag 5 kiikareilla sattumalta
STARLINK-1848 46740 2020-074B 2024-05-03 23.27 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1848 46740 2020-074B 2024-05-04 23.21 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1865 46741 2020-074C 2024-05-05 23.41 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1892 46743 2020-074E 2024-05-05 23.30 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1908 46747 2020-074J 2024-05-05 23.52 HK mag 5.5 kiikareilla
STARLINK-1922 46753 2020-074Q 2024-05-05 23.35 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1923 46754 2020-074R 2024-05-05 23.46 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1924 46755 2020-074S 2024-05-05 23.53 HK mag 5.5 kiikareilla
STARLINK-1924 46755 2020-074S 2024-05-07 23.41 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1928 46758 2020-074V 2024-05-04 23.32 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1928 46758 2020-074V 2024-05-05 23.26 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1896 46760 2020-074X 2024-05-05 23.34 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1917 46767 2020-074AE 2024-05-05 23.39 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1918 46768 2020-074AF 2024-05-05 23.45 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1918 46768 2020-074AF 2024-05-07 23.32 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1932 46770 2020-074AH 2024-05-07 23.43 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1936 46772 2020-074AK 2024-05-05 23.54 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1936 46772 2020-074AK 2024-05-07 23.42 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1798 46779 2020-074AS 2024-05-02 23.24 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1834 46781 2020-074AU 2024-05-03 23.26 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1931 46790 2020-074BD 2024-05-02 23.21 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1933 46791 2020-074BE 2024-05-04 23.31 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1933 46791 2020-074BE 2024-05-05 23.24 HK mag 5.5 kiikareilla
STARLINK-1941 46793 2020-074BG 2024-05-04 23.14 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1948 46798 2020-074BM 2024-05-04 23.33 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1948 46798 2020-074BM 2024-05-05 23.27 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1812 47126 2020-088E 2024-05-02 23.21 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1812 47126 2020-088E 2024-05-03 23.15 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1852 47139 2020-088T 2024-05-03 23.16 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1854 47141 2020-088V 2024-05-02 23.14 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1871 47157 2020-088AM 2024-05-03 23.32 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1876 47161 2020-088AR 2024-05-02 23.25 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1877 47162 2020-088AS 2024-05-02 23.16 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1878 47163 2020-088AT 2024-05-05 23.44 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1884 47167 2020-088AX 2024-05-03 23.26 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1890 47173 2020-088BD 2024-05-03 23.20 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1907 47177 2020-088BH 2024-05-02 23.19 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1974 47629 2021-012K 2024-05-04 23.34 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1992 47632 2021-012N 2024-05-05 23.49 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-1992 47632 2021-012N 2024-05-07 23.36 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2019 47641 2021-012X 2024-05-05 23.50 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2019 47641 2021-012X 2024-05-07 23.38 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2043 47659 2021-012AR 2024-05-03 23.35 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2043 47659 2021-012AR 2024-05-04 23.28 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2043 47659 2021-012AR 2024-05-05 23.22 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2266 47997 2021-024W 2024-05-03 23.23 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2266 47997 2021-024W 2024-05-04 23.17 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2282 48018 2021-024AT 2024-05-02 23.10 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-2285 48019 2021-024AU 2024-05-04 23.22 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2298 48022 2021-024AX 2024-05-05 23.38 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2292 48023 2021-024AY 2024-05-04 23.28 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2268 48030 2021-024BF 2024-05-04 23.34 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2268 48030 2021-024BF 2024-05-05 23.28 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2295 48036 2021-024BM 2024-05-03 23.28 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2603 48375 2021-038Y 2024-05-07 23.41 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2574 48395 2021-038AU 2024-05-05 23.46 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2574 48395 2021-038AU 2024-05-07 23.33 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2587 48399 2021-038AY 2024-05-07 23.44 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2576 48400 2021-038AZ 2024-05-05 23.51 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2576 48400 2021-038AZ 2024-05-07 23.39 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2561 48403 2021-038BC 2024-05-05 23.40 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2593 48404 2021-038BD 2024-05-05 23.35 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2570 48405 2021-038BE 2024-05-05 23.29 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2568 48406 2021-038BF 2024-05-05 23.24 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-2505 48411 2021-038BL 2024-05-02 23.08 HK mag 6 kiikareilla
GAOFEN-5 02 49122 2021-079A 2024-05-02 23.10 HK mag 5 kiikareilla sattumalta
STARLINK-3072 49153 2021-082Z 2024-05-01 22.59 HK mag 5 kiikareilla sattumalta
STARLINK-3068 49154 2021-082AA 2024-05-05 23.43 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-3051 49157 2021-082AD 2024-05-05 23.37 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-3087 49175 2021-082AX 2024-05-05 23.30 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-3400 51128 2022-005AA 2024-05-02 23.07 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3395 51130 2022-005AC 2024-05-02 23.23 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3388 51131 2022-005AD 2024-05-02 23.12 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3393 51132 2022-005AE 2024-05-02 23.18 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3365 51145 2022-005AT 2024-05-03 23.17 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3352 51147 2022-005AV 2024-05-03 23.28 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3359 51148 2022-005AW 2024-05-04 23.32 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-3528 51714 2022-016A 2024-05-02 23.20 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3546 51718 2022-016E 2024-05-07 23.42 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3526 51720 2022-016G 2024-05-05 23.50 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3526 51720 2022-016G 2024-05-07 23.33 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3535 51722 2022-016J 2024-05-05 23.43 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3529 51724 2022-016L 2024-05-05 23.32 HK mag 5.5 kiikareilla
STARLINK-3522 51725 2022-016M 2024-05-05 23.49 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3522 51725 2022-016M 2024-05-07 23.32 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3527 51726 2022-016N 2024-05-02 23.23 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3532 51727 2022-016P 2024-05-05 23.38 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3523 51729 2022-016R 2024-05-02 23.28 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3450 51734 2022-016W 2024-05-05 23.52 HK mag 5.5 kiikareilla
STARLINK-3447 51736 2022-016Y 2024-05-05 23.53 HK mag 5.5 kiikareilla
STARLINK-3516 51739 2022-016AB 2024-05-05 23.46 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3500 51740 2022-016AC 2024-05-04 23.28 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3521 51742 2022-016AE 2024-05-05 23.41 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3452 51744 2022-016AG 2024-05-03 23.25 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3449 51745 2022-016AH 2024-05-04 23.33 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3449 51745 2022-016AH 2024-05-05 23.24 HK mag 5.5 kiikareilla
STARLINK-3446 51747 2022-016AK 2024-05-03 23.32 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3446 51747 2022-016AK 2024-05-04 23.24 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3451 51749 2022-016AM 2024-05-02 23.06 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3511 51752 2022-016AQ 2024-05-03 23.30 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3511 51752 2022-016AQ 2024-05-04 23.21 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3460 51755 2022-016AT 2024-05-03 23.34 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3460 51755 2022-016AT 2024-05-04 23.25 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3608 51776 2022-017J 2024-05-07 23.40 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3611 51779 2022-017M 2024-05-07 23.41 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3617 51780 2022-017N 2024-05-05 23.35 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3580 51781 2022-017P 2024-05-05 23.40 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3628 51783 2022-017R 2024-05-07 23.30 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3646 51785 2022-017T 2024-05-05 23.31 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3638 51786 2022-017U 2024-05-05 23.54 HK mag 5.5 kiikareilla
STARLINK-3638 51786 2022-017U 2024-05-07 23.36 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3639 51789 2022-017X 2024-05-07 23.42 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3602 51791 2022-017Z 2024-05-05 23.48 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3602 51791 2022-017Z 2024-05-07 23.31 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3601 51804 2022-017AN 2024-05-03 23.22 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3605 51805 2022-017AP 2024-05-03 23.28 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3606 51807 2022-017AR 2024-05-05 23.29 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3607 51809 2022-017AT 2024-05-04 23.27 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3610 51812 2022-017AW 2024-05-05 23.27 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3599 51814 2022-017AY 2024-05-03 23.33 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3604 51815 2022-017AZ 2024-05-04 23.30 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3604 51815 2022-017AZ 2024-05-05 23.22 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-3603 51816 2022-017BA 2024-05-05 23.45 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-3603 51816 2022-017BA 2024-05-07 23.28 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-4473 53660 2022-105N 2024-05-05 23.34 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4473 53660 2022-105N 2024-05-07 23.33 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4357 53662 2022-105Q 2024-05-03 23.29 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4357 53662 2022-105Q 2024-05-04 23.29 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4357 53662 2022-105Q 2024-05-05 23.29 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4334 53665 2022-105T 2024-05-03 23.26 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4334 53665 2022-105T 2024-05-07 23.26 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4449 53666 2022-105U 2024-05-03 23.19 HK mag 5 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4406 53667 2022-105V 2024-05-03 23.32 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4406 53667 2022-105V 2024-05-04 23.31 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4406 53667 2022-105V 2024-05-05 23.31 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4464 53669 2022-105X 2024-05-03 23.29 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4464 53669 2022-105X 2024-05-04 23.29 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4464 53669 2022-105X 2024-05-05 23.28 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4738 53819 2022-114B 2024-05-03 23.33 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-4761 53830 2022-114N 2024-05-04 23.18 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-4747 53832 2022-114Q 2024-05-03 23.16 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-4780 53848 2022-114AG 2024-05-02 23.22 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-4755 53851 2022-114AK 2024-05-02 23.27 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-4794 53853 2022-114AM 2024-05-02 23.16 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-4703 53855 2022-114AP 2024-05-03 23.15 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-4790 53859 2022-114AT 2024-05-02 23.10 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5028 53886 2022-119A 2024-05-05 23.31 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5029 53887 2022-119B 2024-05-04 23.24 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5034 53888 2022-119C 2024-05-05 23.26 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5031 53889 2022-119D 2024-05-05 23.20 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5035 53897 2022-119M 2024-05-03 23.15 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5045 53900 2022-119Q 2024-05-05 23.48 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-4787 53904 2022-119U 2024-05-05 23.42 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5063 53907 2022-119X 2024-05-07 23.32 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5057 53908 2022-119Y 2024-05-04 23.26 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5048 53911 2022-119AB 2024-05-05 23.23 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5053 53913 2022-119AD 2024-05-02 23.21 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5053 53913 2022-119AD 2024-05-03 23.13 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5040 53914 2022-119AE 2024-05-02 23.16 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5036 53917 2022-119AH 2024-05-03 23.18 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5025 53920 2022-119AL 2024-05-03 23.26 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5011 53925 2022-119AR 2024-05-05 23.40 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5014 53926 2022-119AS 2024-05-01 23.02 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-5008 53927 2022-119AT 2024-05-03 23.11 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5018 53929 2022-119AV 2024-05-02 23.19 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-4775 53934 2022-119BA 2024-05-02 23.29 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5195 54051 2022-136A 2024-05-05 23.36 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5176 54053 2022-136C 2024-05-05 23.31 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5226 54056 2022-136F 2024-05-07 23.43 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5223 54069 2022-136U 2024-05-05 23.53 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5223 54069 2022-136U 2024-05-07 23.35 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5181 54070 2022-136V 2024-05-07 23.41 HK mag 4 kiikareilla
STARLINK-5146 54073 2022-136Y 2024-05-05 23.51 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5146 54073 2022-136Y 2024-05-07 23.34 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5192 54074 2022-136Z 2024-05-05 23.47 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5192 54074 2022-136Z 2024-05-07 23.30 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5212 54075 2022-136AA 2024-05-05 23.46 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5212 54075 2022-136AA 2024-05-07 23.29 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5201 54076 2022-136AB 2024-05-05 23.42 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5171 54077 2022-136AC 2024-05-05 23.53 HK mag 5.5 kiikareilla
STARLINK-5138 54078 2022-136AD 2024-05-02 23.18 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5138 54078 2022-136AD 2024-05-03 23.10 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5160 54080 2022-136AF 2024-05-04 23.33 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5160 54080 2022-136AF 2024-05-05 23.24 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5210 54082 2022-136AH 2024-05-05 23.28 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5183 54084 2022-136AK 2024-05-04 23.31 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5183 54084 2022-136AK 2024-05-05 23.23 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5211 54086 2022-136AM 2024-05-03 23.31 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5184 54087 2022-136AN 2024-05-05 23.50 HK mag 5.5 kiikareilla
STARLINK-5184 54087 2022-136AN 2024-05-07 23.33 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5153 54088 2022-136AP 2024-05-04 23.26 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5221 54091 2022-136AS 2024-05-05 23.45 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5193 54095 2022-136AW 2024-05-07 23.38 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5197 54097 2022-136AY 2024-05-02 23.15 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5217 54098 2022-136AZ 2024-05-05 23.37 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5198 54099 2022-136BA 2024-05-05 23.39 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5185 54100 2022-136BB 2024-05-07 23.44 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5233 54160 2022-141D 2024-05-05 23.54 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5233 54160 2022-141D 2024-05-07 23.37 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5248 54174 2022-141T 2024-05-04 23.31 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5271 54194 2022-141AP 2024-05-07 23.38 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5237 54196 2022-141AR 2024-05-07 23.27 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5244 54199 2022-141AU 2024-05-07 23.32 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5264 54206 2022-141BB 2024-05-05 23.35 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-5938 55960 2023-037AY 2024-05-04 23.20 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-5906 55962 2023-037BA 2024-05-03 23.23 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-5985 56451 2023-064D 2024-05-04 23.23 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-5998 56468 2023-064W 2024-05-03 23.33 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
FENGYUN 3F-R 57491 2023-111B 2024-05-01 22.59 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
OBJECT D 57583 2023-117D 2024-05-02 23.06 HK mag 6 kiikareilla sattumalta
STARLINK-30302 57664 2023-124B 2024-05-02 23.10 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-30834 58151 2023-166B 2024-05-04 23.32 HK mag 4 kiikareilla
STARLINK-30797 58154 2023-166E 2024-05-04 23.32 HK mag 4.5 kiikareilla
STARLINK-30811 58167 2023-166T 2024-05-05 23.47 HK mag 6 kiikareilla
STARLINK-30771 58169 2023-166V 2024-05-05 23.40 HK mag 5 kiikareilla
OBJECT D 58499 2023-187D 2024-05-01 23.15 HK mag 1 sattumalta
STARLINK-31228 58842 2024-017S 2024-05-04 23.31 HK mag 5 kiikareilla
STARLINK-31273 58846 2024-017W 2024-05-04 23.24 HK mag 4 kiikareilla
             

Havaitsijat

Lyhenne Nimi Paikka
HK Heikki Kauppinen Espoo