Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Avaruustekniikka
15.10.1976: Räiskyvä valoilmiö
Havainto: Varhain lokakuun 16. päivänä vuonna 1976 nähtiin outo valoilmiö eri puolilla Suomea, joka sai viikkolehdetkin enteilemään ufojen saapumisesta. Keski-Suomessa ilmiö nähtiin kello 1.00 - 1.30 itäisellä taivaalla. Jyväskylän lentoasemalla valopallo nähtiin suoraan idässä kello 1.05. Räiskähtelevä valopallo oli kookas ja erittäin kirkas. Keski-Palokassa katsojien mielestä valo laskeutui noin 20 metrin korkeuteen. Ääniä siitä ei kuulunut.
Aamulehti uutisoi ilmiöstä otsikolla "Valoilmiö säikytteli öisellä tiellä liikkujia". Värikas artikkeli paljastaa taivaalla näkyneen ensin lentokonetta muistuttaneen valon, jonka perässä oli sumuinen pyrstö. Valo laskeutui äkisti alaspäin ja katosi kuin tummaan pilveen. Taivaalla näkyi vain kajoa hetken aikaa ja sitten taivaalle ilmestyi valopiste. Se alkoi liikkumaan takaisinpäin suurentuen koko ajan. Yhtäkkiä valo katosi ja sen tilalle jäi vain savupilvi.
Raahen Seutu kirjoittaa 19.10.1976 useiden havainneen oudon valopallon. "Se alkoi tulla meitä kohti ja koko ajan suureni", kertovat ilmiötä tarkkailleet ihmiset. Ilmiö oli varsin kookas ja tuli koko ajan lähemmäs.Se pysähtyi puiden latvojen korkeudelle. Ilmiö oli keskeltä tumma, siinä oli keltaista ja punaista ja se värisi hienokseltaan."Tuntui, että se tulee aivan päälle ja että siihen voi melkein koskea", tarkkailijat kertoivat Raahen Seudussa.
Selitys ilmiölle: Havaittu ilmiö liittyy Meteor 27 -sääsatelliitin laukaisuun Neuvostoliiton Plesetskin avaruuskeskuksesta.
Lähteet: Aamulehti, Perhonjokilaakso (29.10.1976), Avaruusluotain (5-6/76), Raahen Seutu (19.10.1976), Liitto (19.10.1976), Kaleva (18.10.1976)
- Joulunajan aamutaivaalla näyttäytyy ISS-avaruusasema 17.12.2024
- Nasan aurinkopurjeen voi löytää nyt iltataivaalta 16.11.2024
- Avaruusasema ISS näkyy marraskuun iltataivaalla 16.11.2024
- Avaruusasema ISS näkyy aamutaivaalla 17.12.2022
- Vilkas rakettikevät 26.6.2023
- Avaruusasema ISS iltataivaalla 16.9.2022
- Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla 22.1.2022
- Satelliittikolmioita iltataivaalla 31.12.2021
- Quowang II 21.12.2024 klo 17.04-17.10, Ulvila, Vesa Puistovaara
- Quowang III 21.12.2024 klo 6.09, Vaasa, Timo Alanko
- Quowang I 18.12.2024 klo 6.31, Vaasa, Timo Alanko
- Satelliitti II 16.12.2024 klo 17.11, Hamina, Anonyymi
- Cosmos 1862 III 4.12.2024 klo 6.27, Kokkola, Pentti Ketola
- The Pillars of Creation: A 3D Multiwavelength Exploration 27.6.2024
- Vs: LSST-teleskooppi ja JWST 4.5.2024
- Vs: LSST-teleskooppi ja JWST 4.5.2024
- Vs: LSST-teleskooppi ja JWST 3.5.2024
- Vs: LSST-teleskooppi ja JWST 3.5.2024