Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Avaruustekniikka

3.2.1971: Valoilmiö koillistaivaalla
Havainto: Eri puolilla Länsi-Suomea nähtiin helmikuun 3. päivän iltana koillisen suunnalla erikoinen valoilmiö, joka muistutti kuin "kumolleen käännettyä pataa". Ilmiö havaittiin kello 22 tienoilla.
Salon Seudun Sanomat uutisoi tapahtuneen helmikuun 5. päivän numerossaan "UFO teki siksakkia Rauman taivaalla" ja kertoo valoilmiöstä Selkämeren rannikon suunnassa näkyneestä valosta. Havainto tehtiin mm. Rauman edustan Kuuskajaskarin linnakkeessa kello 22. Havaintohetkellä sen korkeudeksi arvoitiin noin 50 metriä jäänpinnasta Luvian saariston tienoilla. Sen väri vaihteli ja ilmiö teki siksakkia taivaalla. Muiden havaintojen mukaan ilmiö oli näkyvissä puolisen tuntia ja se katosi näkymättömiin 1000 metrin korkeudessa. Ilmiön halkaisija oli noin 19 metriä ja korkeus 2-3 metriä.
Myös Lalli noteerasi ilmiön helmikuun 6. päivän numerossaan ja kirjoittaa siitä tehdyn varsin ristiriitaisia havaintoja. Ilmiön yläosa oli ollut kirkas ja alaosa punertava.
Helsingin Sanomat uutisoi ilmiöstä 5.2.1971 otsikolla "Armeija tutkii Euran valoilmiötä". Lehti kertoo, että lokakuun 3. päivän iltana Rauman koillispuolella Eurajoen TV-maston lähellä nähtiin outo leijuva valoilmiö. Ilmiö on ollut näkyvissä silminnäkijöiden mukaan puoli tuntia. Ilmiö muistutti kumollaan olevaa pesuvatia ja sen kerrotaan vaihtaneen väriä hyvin nopeasti. Ensimmäinen havainto tehtiin kello 21.30 ja iltakymmenen jälkeen se ei ollut enää näkyvissä.
Selitys ilmiölle: Tämä ilmiö ei välttämättä liity lainkaan raketti-laukaisuihin. Samana iltana laukaistiin kuitenkin luotausraketti ilmakehän yläosiin Kiirunan tutkimusasemalta Pohjois-Ruotsista.
Lähteet: Salon Seudun Sanomat 5.2.1971, Lalli 6.2.1971, Savon Sanomat 5.2.1971, Helsingin Sanomat (5.2.1971).
- Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla 11.3.2025
- Geostationaariset satelliitit kirkastuvat 30.8.2021
- Internet-satelliitit valloittavat taivasta 27.8.2021
- ATV-5:n huoltolento ISS:lle 10.8.2014
- Vilkas rakettikevät 26.6.2023
- Raketit värittivät syyskuun taivasta 15.11.2021
- Geostationaariset satelliitit kirkastuvat 30.8.2021
- Internet-satelliitit valloittavat taivasta 27.8.2021
-
Yaogan 31-D, E, F IV 2.5.2025 klo 2.17, Kuhmoinen, Ilkka Taponen
-
Satelliitti IV 30.4.2025 klo 3.20, Kuhmoinen, Ilkka Taponen
-
TANAGER-1 III 30.4.2025 klo 0.28, Janakkala, Petri Kuossari
-
Satelliitti III 29.4.2025 klo 23.53, Janakkala, Petri Kuossari
-
TROLL III 26.4.2025 klo 0.07, Janakkala, Petri Kuossari
- Vs: Vanhan Venera-luotaimen laskeutumisalus putoaa Maahan 2.5.2025
- Vs: Vanhan Venera-luotaimen laskeutumisalus putoaa Maahan 2.5.2025
- Vanhan Venera-luotaimen laskeutumisalus putoaa Maahan 30.4.2025
- Vs: Gaia-luotain jonkin aikaa havainnoitavissa 15.3.2025
- Vs: Gaia-luotain jonkin aikaa havainnoitavissa 9.2.2025