Maailman vilkkaimman avaruuskeskuksen naapurissa

Venäjällä noin 300 km Arkangelin eteläpuolella sijaitsee Plesetskin avaruuskeskus, joka oli parin vuosikymmenen ajan maailman vilkkaimpia avaruuskeskuksia. Siellä avaruustoiminta alkoi vuonna 1966. Plesetskistä on laukaistu satelliitteja avaruuteen niin sotilaallisessa kuin tieteellisessäkin merkityksessä. Avaruuskeskusta pidettiin yli 20 vuotta salaisena laukaisupaikkana. Sen olemassaolo tiedettiin länsimaissa jo Plesetskin tukikohdan perustamisesta lähtien.

Suomen taivaalle valoilmiöitä aiheuttavat myös sotilaalliset rakettikokeet, ohjuskokeet, joita tehdään Barentsinmeren alueella, Novaja Zemljan seudulla tai Kuolan niemimaalla ja sitä ympäröivillä merialueilla sukellusveneistä.

Vihreänhohtoisia bariumpilviä

Ehkäpä kaikkein erikoisimpia rakettien aiheuttamista valoilmiöistä ovat olleet bariumkokeet. Tässä bariumlataus viedään raketilla 120 - 150 km korkeuteen, jossa se räjäytetään. Muutamien sekuntien kuluessa syntyy pallomainen hohtava pilvi, joka muuttaa väriään yleensä violetista turkoosin siniseen. Auringon valon ionisoima ja siten sähköisesti varautunut bariumpilvi alkaa tämän jälkeen liikkua ilmakehän sähkö- ja magneettikenttien ohjaamana. Tarkkailemalla pilven liikesuuntaa ja nopeutta maanpinnalta, voidaan tutkia ilmakehän yläosien sähkökenttien suuntaa ja muita sähköisiä ominaisuuksia. Bariumin lisäksi kokeissa on käytetty myös muita kemikaaleja, kuten litiumia ja strontiumia.

Bariumkokeen aiheuttama valoilmiö on helppo tunnistaa. Pallomainen tai elliptinen pilvi laajenee hiljalleen muutamasta asteesta useisiin kymmeniin asteisiin, samalla heiketen. Pilvi on läpinäkyvä. Se näkyy taivaalla tavallisesti useiden tuntien ajan.

Jos kokeessa on käytetty litiumia, pilven väri on punainen. Pilven käyttäytyminen on kuitenkin samanlaista bariumpilveen verrattuna. Sen väri voi vaihdella syvän punaisesta violettiin.

Bariumkokeita on tehty maapallolla 1950-luvulta lähtien. Ne ovat tieteellisiä kokeita, joiden avulla tutkitaan ilmakehän yläosien sähköisiä ominaisuuksia. Näin voidaan tutkia mm. revontulien syntyä. Tällaisten kokeiden tarpeellisuus on kehittyneen tekniikan ansiosta vähentynyt. Vastaavanlaisia tutkimuksia voidaan tehdä myös satelliiteista. Esimerkkinä tästä on NASA:n CRRES-satelliitti, joka teki lukuisia kemikaalikokeita Tyynen Valtameren, Pohjois- ja Etelä- Amerikan yllä vuosina 1990-1991.

Ohjuksia sukellusveneistä

Pohjoiset merialueet ovat olleet tyypillisiä alueita Venäjän ohjuskokeille. Tässä ohjus laukaistaan sukellusveneestä ja torjutaan mantereelta käsin laukaistavalla ohjuksella. Todennäköisesti myös muuntyyppisiä sotilaallisia ohjuskokeita on tehty.

Rakettikokeiden jättämät pakokaasuvanat taivaalla saattavat näkyä hyvinkin erilaisina ilmiöinä. Ne sekoittuvat useimmiten valaiseviin yöpilviin, joita näkyy kesäöinä taivaalla. Talvisaikaan ilmiö on sotkettavissa helmiäispilviin. Vanat voi sekoittaa myös lentokoneiden pakokaasujuoviin. Ilmiöiden samankaltaisuuden vuoksi pitääkin olla tarkkana niiden tunnistamisessa.

Raketin jättämän pakokaasupilven tunnistaa yleensä rakenteen ja värin perusteella. Pilvi on rakenteeltaan usein pyörteinen: taivaalla saattaa risteillä pyörteisiä vanoja. Vanat näyttävät usein nousevan horisontista kiemurrellen, ulottuen korkealle taivaalle. Rakettipilville tyypillisiä ovat myös kirkastumat juovien risteyskohdissa. Kirkastumat saattavat syntyä ja kadota riippuen paljolti Auringon korkeudesta. Tyypillisiä rakenteita näille pilville ovat myös harsomaiset muodot ja aallot, joiden perusteella ilmiö onkin usein sekoitettavissa valaiseviin yöpilviin, joissa esiintyy hyvin samantapaisia pilvimuotoja.

Rakettipilven erottaa useimmiten muista ilmiöistä epätavallisen värin perusteella. Tyypillisiä värejä ovat punaisen eri sävyt ja sininen. Usein on näkyvissä monia spektrin kirkkaita värejä. Sinertävää väriä on havaittavissa usein harsomaisissa muodoissa, jotka levittäytyvät ylemmäs horisonttiin. Punertavat värisävyt esiintyvät useimmiten pilven keskiosissa, joissa ei ole erotettavissa selviä rakenteita. Kirkastumakohdille tyypillisiä värejä ovat valkoinen tai kirkkaat spektrin värit, kuten vihreä, keltainen, oranssi ja violetti. Joskus rakettipilvi on kuin suuri värien sekamelska; suorastaan ainutlaatuinen näky öisellä taivaalla ja varsin kaunista katseltavaa. Yöpilvet ovat väreiltään yleensä vain valkeita tai sinertäviä.

Rakettien lähtöjä

Suomen maantieteellinen läheisyys useisiin rakettikeskuksiin mahdollistaa myös avaruus- ja luotausrakettien näkemisen taivaalla. Kiirunasta, Andöyasta ja Plesetskistä laukaistut raketit ovat aiheuttaneet taivaallemme menneinä vuosikymmeninä lukuisia valoilmiöitä.

Nousevan raketin tunnistaa yleensä kirkkaasta, kohoavasta, punahehkuisesta pisteestä ja taivaalla mahdollisesti jäävästä pakokaasuvanasta. Raketti tai paremminkin sen kirkkaat suulieskat saattavat näkyä hyvinkin kirkkaana ilmiönä taivaalla. Valopisteen alapuolella erottuu lähes aina alaspäin suuntautuva sumumainen kiila, joka saattaa levitä raketin alle hyvinkin komeana. Joskus havaitaan rakettien nousujen yhteydessä kantorakettien vaiheiden irtoamisia, jotka saattavat jättää taivaalle erillisiä vanoja. Eri vaiheiden palaminen näkyy kohteessa yleensä kirkkaina, satunnaisina välähdyksinä.

Miksi raketti-ilmiöt näkyvät?

Rakettikokeet tai satelliittilaukaisut tehdään tavallisesti hyvin kaukana varsinaisesta havaintopaikasta. Etäisyyttä raketin laukaisupaikkaan on tavallisesti 500-1500 km. Tuolla matkalla maapallo kaareutuu jo huomattavasti. Raketin lähtö ei siksi näykään meille aivan alusta saakka, vaan silloin, kun havaitsemme raketin kirkkaat suulieskat horisontissa, on raketti jo noin 30-100 km korkeudessa.

Useimmiten, kun havaitsemme raketti-ilmiöitä, on kyseessä raketin jättämä pakokaasuvana taivaalla. Se saattaa loistaa hyvinkin kirkkaana ja värikkäänä. Ilmiö näkyy yleensä matalalla horisontissa hämärän aikaan. Jotta pakokaasuvana näkyisi taivaalla, täytyy sen olla Auringon valaisema ja havaitsijan puolestaan Maan varjossa eli Auringon tulee olla havaitsijan horisontin alapuolella. Mikäli pakokaasuvana on Maan varjossa eli se ei ole Auringon valaisema, emme erota sitä taivaalta.

Tässä onkin juuri syy siihen, miksi tällaisia raketti-ilmiöitä havaitaan enimmäkseen hämärän aikaan myöhään keväällä, kesällä ja alkusyksystä, jolloin hämärä kestää pitkään. On selvää, että Suomen lähiympäristössä tehdään huomattavasti enemmän rakettilaukaisuja kuin mitä pystymme havaitsemaan.

Bariumkokeiden ja satelliittilaukaisujen kohdalla tilanne on toisenlainen. Bariumpilvet pilvet hohtavat taivaalla omalla "fosforoivalla valollaan" riippumatta siitä, onko pilvi Auringon valaisema. Satelliittien laukaisut tai paremminkin rakettien nousut loistavat nekin omalla "valollaan". Kantoraketin kirkkaat suulieskat näkyvät hyvin suuresta etäisyydestä huolimatta.

Ehkä kaikkein merkittävin tekijä raketti-ilmiöiden näkymiselle on sää. Raketti-ilmiöiden näkymiseen tarvitaan laaja selkeän sään alue, joka ulottuu havaintopaikalta lähes laukaisupaikalle asti. Tällainen tilanne sattuu melko harvoin. Pilvisyyden vuoksi jääkin moni laukaisu havaitsematta.