Kun maailman ensimmäinen satelliitti Sputnik laukaistiin Maata kiertävälle radalle vuonna 1957, ei osattu arvata, että seuraavien vuosikymmenien kuluessa satelliittilaukaisuja tehtäisiin tuhansittain. Niin vain kuitenkin kävi avaruustekniikan vilkkaan kehityksen myötä. Vuosien mittaan osa näistä tekokuista eli satelliiteista on palannut syvemmälle Maan ilmakehään ja tuhoutunut. Nyt satelliitteja tai kantorakettien jäännöksiä on kiertoradoilla kymmeniä tuhansia, pienempää avaruusromua vieläkin enemmän.

Ajatus satelliiteista syntyi jo varhain 1800-luvun lopulla pääosin tieteiskirjailijoiden ja tulevaisuuden visioita esittäneiden matemaatikkojen mielissä. Useita kymmeniä vuosia myöhemmin rakettitekniikan kehityksen myötä Maata kiertävät keinotekoiset kappaleet alkoivat tuntua yhä todellisimmilta. Satelliittien ryntäys avaruuteen alkoi varsinaisesti 1960-luvullla pääosin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain avaruuskilpailun tuloksena. Avaruuteen ammuttiin mitä erilaisimpia satelliitteja: tietoliikennesatelliitteja, sotilaallisia vakoilusatelliitteja, tutkimussatelliitteja ja luotaimia, jotka tämän päivän teknologiaan verrattuna olivat luonnollisesti hyvin alkeellisia.

Tänään satelliitit ovat ihmisen apulaisia. Niitä hyödynnetään paljolti tietoliikennetarkoituksiin, paikantamiseen, oman planeettamme ja lähiavaruuden tutkimiseen, maanpinnan kartoittamiseen ja sääilmiöiden tutkimiseen. Joukossa on hyvin paljon myös sotilaallisia satelliitteja, jotka tarkkailevat strategisesti tärkeitä maanpinnan kohteita tai ohjusten laukaisuja sekä radiosignaaleja.

Maata kiertäviä satelliitteja voimme havaita paljain silmin. Heijastaessaan auringon valoa kiertoradallaan, satelliitti näkyy varsin hyvin maanpinnalle öisellä taivaalla. Illan hämärtyessä satelliitteja, liikkuvia valopisteitä tähtien joukossa, näkyy aina vain enemmän. Niitä seuraamalla voi todeta, kuinka ne huristavat muutamassa minuutissa horisontista toiseen. Taivaalta voi etsiä myös erikoisia satelliitteja, välähtäviä ja vilkkuvia satelliitteja, jotka jälkiä jättämättä katoavat taivaan tähtimereen äänettömästi.

Satelliittien tarkkailu voi olla harraste siinä missä tavanomainen tähtien tarkkailukin. Maailmassa on tällä hetkellä satakunta ellei jopa enemmänkin lähes yksinomaan satelliittien tarkkailuun erikoistunutta tähtitieteen harrastajaa. He tarkkailevat satelliittien ratoja ja satelliittien pyörimistä ja niiden käyttäytymistä kiertoradoillaan. Näitä havaintoja myös useat tieteelliset tutkimuslaitokset käyttävät vertailutietoinaan, tutkittaessa tarkempia geofysikaalisia ilmiöitä.

Paluu etusivulle