Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Satelliittien liikesuuntien tarkkailu

Satelliitit näyttävät liikkuvan eri suuntiin taivaalla. Kuten jo aiemmin todettiin, useimmat satelliitit näyttävät liikkuvan likimain lännestä itään tai pohjois-eteläsuunnassa. Satelliittien liikesuuntien tarkkailulla voidaan tarkastella mihin ilmansuuntiin satelliitit itse asiassa liikkuvatkaan taivaalla.

Havaintomenetelmä on paljolti samanlainen kuin satelliittien lukumäärän laskennassakin. Erona on vain se, että nyt tarkkaillaan liikesuuntia. Havaitsijan tavoitteena on pyrkiä määrittämään jokaisen näkyvän satelliitin liikesuunta eli mistä ilmansuunnasta mihin ilmansuuntaan satelliitti näyttää liikkuvan. Yhden havaintojakson pituus saa olla korkeintaan 90 minuuttia ja lisäksi sen tulee olla yhtenäinen, jotta vältymme taas samojen satelliittien havaitsemiselta.

Satelliitin liikesuunnan voi merkitä muistiinpanoihin joko atsimuutteina (asteina pohjoisesta itään päin) tai pelkkinä ilmansuuntina. Atsimuutteja käytettäessä pohjoinen on 0°, itä 90°, etelä 180°, jne. Mikäli käytetään tavallisia ilmansuuntia, on tällöin hyvä käyttää myös väli-ilmansuuntia. Jos satelliitti liikkuu esim. lounaasta koilliseen, voidaan tämä ilmoittaa asteina 225°-> 45° tai ilmansuuntina "Lounas -> Koillinen" tai ilmansuuntien lyhenteitä käyttäen SW -> NE. Jos käytettävissä on kokotaivaskaavio, voidaan liikesuunnat merkitä kaavioon nuoliviivoina.

TEHTÄVÄ: Tarkkaile satelliittien liikesuuntia.

Etsiydy avoimelle paikalle
Aloita noin tunti auringonlaskun jälkeen
Merkitse muistiin satelliittien liikesuunnat, esim. etelä->pohjoinen jne.
Voit käyttää avuksi horisonttikaaviota, jos sinulla on sellainen
Havaintojakson pituus 1 h tai 1,5 h

 

Paluu etusivulle
 

RSS Zeniitti

RSS Taivaanvahti

  • Aurinkokunta KOMPSAT-5 III 26.1.2025 klo 19.26, Kokkola, Pentti Ketola 2
  • Aurinkokunta Helios 2A V 26.1.2025 klo 18.14, Vaasa, Timo Alanko 3
  • Aurinkokunta Satelliitti III 24.1.2025 klo 3.11, Ydre, Johnny Johansson 1
  • Aurinkokunta SuperView Neo-2 03 ja 04 II 20.1.2025 klo 7.12, Ulvila, Vesa Puistovaara
  • Aurinkokunta ISS III 19.1.2025 klo 19.04-19.06, Uusikaupunki, Helena Lindström 1

RSS Avaruus.fi-foorumi