Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Meteorit

2.7. Tulipallohavainnot

Tulipalloksi nimitetään kirkasta meteoria, joka on kirkkaampi, kuin Venus (yli –4 magnitudia).

Sporadiset tulipallot ovat yleisempiä kuin johonkin meteoriparveen kuuluvat. Yksi 1500 sporadisesta meteorista on kirkkaampi kuin –5 magnitudia.

Bolidiksi kutsutaan tulipalloa, jolla on kirkas loppuvälähdys.

Pohjoisella pallonpuoliskolla alkaa helmikuulta koko kevään kestävä ns. tulipallokausi. Tämä vähäinen, mutta havaittava tulipallolukumäärän kasvu ei kuitenkaan liity meteoriparviin, vaan syntyy geometrisistä syistä. Keväällä ekliptikan (deklinaatio) on korkeimmillaan taivaalla myöhään iltapäivällä ja alkuillasta. Ekliptisen alueen sporadisten asteroidi-alkuperäisten meteorien radianttialue on edullisessa asemassa suhteellisen korkean sijaintinsa ansiosta taivaanpallolla. Nämä kappaleet ovat samansuuntaisilla aurinkoradoilla ja nopeuksilla Maan kanssa - niiden radianteilla on taipumus keskittyä Maan liikesuunnan vastakkaiselle puolelle. Sporadisten kometaarista alkuperää olevin meteorien suhteen tilanne on päinvastainen, ne kiertävät aurinkoa päinvastaiseen suuntaan ja niiden radianttialue taas puolestaan on korkeimmillaan syysaamuina. Asteroidista materiaa olevat meteoroidit ovat yleensä suurikokoisia ja tiheitä kappaleita verrattuna kometaarista alkuperää oleviin meteoroideihin. Ne siis tuottavat enemmän tulipalloja ja ovat potentiaalisia meteoriitin pudottajia.

Myös outburstien yhteydessä on esiintynyt paljon kirkkaita tulipalloja. Huomattavimpana tällaisena ilmiönä ovat vuoden 1998 leoniditulipallot ja maapallonhipojat, jotka syttyivät horisontissa ja lensivät yli koko taivaankannen tuottaen todella komean ilmestyksen havaitsijoille.

Kuva 2.7.1. Erittäin kirkas tulipallo. Kuva: IMO.

Erittäin kirkkaat tulipallot, joiden kirkkaus on suurempi kuin –17 magnitudia, luokitellaan ns. supertulipalloiksi.

Taivaalla näkyy myös avaruusromun palamisia ilmakehässä, näissä ilmiön kesto on yleensä pitkälti yli 10 sekuntia, koska kappaleen tulokulma ilmakehään on loiva ja nopeus hidas. Tietyt tulosuunnat ovat todennäköisempiä kuin toiset. Tunnuspiirteenä on monivärisyys, hajoaminen erittäin moniin osiin. Avaruusromun putoamiset ovat kuitenkin Suomesta havaittuna erittäin harvinaisia verrattuna meteoriperäisiin tulipalloihin.

Myös Iridium-satelliitit aiheuttavat erittäin kirkkaita useita sekunteja kestäviä välähdyksiä, joita ei saa sekoittaa tulipalloihin.

Tulipallon kirkkautta voi olla hieman vaikea määrittää, koska taivaalla ei aina näy niin kirkkaita kohteita. Siriuksen kirkkaus on n. –1,5 magnitudia, Jupiter on –2,2 magnitudia parhaimmillaan. Venus voi olla kirkkaudeltaan enemmän kuin –4 magnitudia.

Tulipallon kirkkauden määrittämisessä voi käyttää apuna sitä, että miten tulipallo valaisee ympäristöä. –5 magnitudin tulipallo valaisee jo ympäristöä jonkin verran. –6 magnitudin tulipallo valaisee ympäristöä selvästi, –9 magnitudin tulipallo valaisee ympäristöä kirkkaasti ja –12 magnitudin tulipallo valaisee ympäristöä kuten täysikuu. Jos tulipallo aiheuttaa verkkokalvolle ns. sokean pisteen, eikä edes kirkkaita tähtiä näy pieneen hetkeen, on tulipallon kirkkaus ollut ainakin –10 magnitudia.

Meteorijaoston sivulla on tulipallojen WWW-havaintolomake ja lomakkeen tarkemmat täyttöohjeet.

Tulipalloihin voi liittyä myös äänihavaintoja, kuten yliäänipamauksia ja jyrinöitä. Äänet tulevat yleensä minuuttien viiveellä tulipallon näkymisestä.

Jos kappaleesta on jäänyt jotain jäljelle sen ilmakehään saapumisen jälkeen, tulipallon sammumisen jälkeen kappale aloittaa ns. pimeän lennon, eli putoamisen maata kohti. Tuuliolosuhteet korkealla ilmakehässä vaikuttavat pienimassaisten kappaleiden lentoon. Loppuvaiheessa kappale on hidastunut normaaliin vapaan putoamisen nopeuteen, eikä se pudotessaan tee kraattereita, tai vastaavia muodostumia. Se vain tömähtää maahan n. 400 km/h:n nopeudella, kuten hyvin korkealta pudotettu kivi.

Meteorin lentoradan selvittämiseksi täytyy havaintoja tehdä kahdesta eri havaintopaikasta, jotka ovat useamman kilometrin etäisyydellä toisistaan. Näiltä havaintopaikoilta sama meteori näkyy hieman eri kohdissa tähtitaivasta vasten. Kuvat 29 ja 30 havainnollistavat tätä ilmiötä. Menetelmää voidaan käyttää esim. aikaisemmin tuntemattomien pikkuparvien etsimisessä, kunhan molemmat havaitsijat merkitsevät kunkin meteorin syttymis- ja sammumispisteet muistiin.