Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Meteorit

1.6. Ryhmähavainnot
Ryhmässä havaintoja on tietenkin paljon mukavampi, tai ehkäpä monien mielestä turvallisempikin tehdä, kuin yksinään pimeässä korvessa mielikuvituksen hurjaan laukkaan innostavien outojen luonnonäänien keskellä. Jokainen havaitsija tekee silloinkin oman havaintonsa aivan kuin olisi yksinään havaintokeikalla, eli kukin kirjaa vain itse näkemänsä meteorit! Havaitsijat voivat halutessaan seurata samaa, tai eri taivaanaluetta. Taivaan rajasuuruusluokka ja peitteisyys määritellään myös itse jokaisen omin silmin.
Ryhmässä tehtyjä havaintoja on mielenkiintoista verrata toisiinsa ja tarkastella eroavaisuuksia silmälläpitäen nähtyjen meteorien määrää, kirkkausarvioita, taivaan rajasuuruusluokkaa ja peitteisyyden määritystä. Ryhmähavaintoja on sään salliessa tehty Meteorijaoston syystapaamisissa joka vuosi, sekä pääkaupunkiseudun ursalaisten toimesta poikkeuksellisten tai muuten hyvien meteoriparvien aikana.
- EPSC 2022 Espanjan Granadassa 4.11.2022
- Viikonlopullinen aurinkokunta-asiaa 28.2.2022
- Aurinkokuntatapaaminen verkossa 11.3.2021
- EPSC 2020 – Tiedekonferenssi virtuaaliseen tapaan 25.10.2020
- Aurinkokuntatapaaminen 2020 28.2.2020
-
Meteorikuva III 3.3.2025 klo 21.14; Vaasa; Timo Alanko
-
Meteorikuva II 1.2.2025 klo 19.18; Ulvila; Vesa Puistovaara
-
Meteorikuva 18.1.2025 klo 0.00; Jyväskylä; Petri Tikkanen
-
Kvadrantidit IV 11.1.2025 klo 7.41; Kokkola; Pentti Ketola
-
Tulipallo yöllä, Venusta kirkkaampi III 26.3.2025 klo 22.19; Teuva; Kai Haapala
-
Tulipallo yöllä, kuin täysikuu III 25.3.2025 klo 22.10; Kolari; Kai Rantala
-
Tulipallo yöllä, kuin puolikuu III 23.3.2025 klo 23.16; Vaasa; Erkki Rantamäki
-
Tulipallo yöllä, Venusta kirkkaampi III 23.3.2025 klo 1.15; Vesanto; Timo Kuhmonen
- Vs: Suomen ensimmäinen rautameteoriitti löytynyt Lieksasta 16.3.2025
- Vs: Suomen ensimmäinen rautameteoriitti löytynyt Lieksasta 16.3.2025
- Vs: Suomen ensimmäinen rautameteoriitti löytynyt Lieksasta 11.3.2025
- Vs: Tapojeni orja 19.2.2025
- Vs: Tapojeni orja 20.1.2025