Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Syvä taivas
Syvä taivas -tapaaminen 2018
Ursan Syvä taivas -harrastusryhmä järjestää perinteisen tapaamisensa jo 26. kertaa. Paikkana on tuttuun tapaan Ursan Tähtikallion havaintokeskus Orimattilan Artjärvellä.
Tähtikallion havaintokeskuksessa on kolme tähtitornia, jotka ovat käytettävissä tapaamisen aikana sään salliessa. Päärakennuksessa on normaalit ruoanlaittomahdollisuudet, suihku, vessat, sauna ja takka, jossa voi halutessaan vaikkapa paistaa makkaraa. Myös ulkona on grillipaikka, jossa makkaranpaisto on mahdollista sään salliessa.
Ohjausrakennuksesta löytyvät ainakin mikro ja keittolevy, mutta juoksevaa vettä tai sisävessaa ei siellä ole. Majoituspaikkoja havaintokeskuksessa on kaikkiaan noin 30 hengelle. Suurin osa niistä on päärakennuksessa, mutta myös ohjausrakennuksessa on tilaa muutamalle.
Osallistujat voivat tuoda tapaamiseen mukaan omia kaukoputkiaan ja muita havaintolaitteitaan. Paikalla on myös kirpputoripöytä, johon voi tuoda vaikkapa harrastusvälineitä tai kirjoja myyntiin.
Jos olet kiinnostunut näyttämään omia havaintoja, valokuvia, kertomaan projekteistasi tai havaintomatkoistasi tai järjestämään muuta vastaavaa ohjelmaa, on parasta ilmoittaa asiasta etukäteen niin ohjelmanumerot saadaan sovitettua tapaamisen aikatauluun.
Kysymyksiä, kommentteja ja ehdotuksia voi antaa osoitteeseen ds@ursa.fi tai toiveet voi tuoda esille ilmoittautumisen yhteydessä lomakkeella. Osallistumisen kannalta ilmoittautuminen ei ole välttämätöntä, mutta sillä varmistat majoituspaikkasi.
Lisätietoa Tähtikalliosta sekä ajo-ohjeet paikan päälle löydät täältä.
Tapaamisen ohjelma
Perjantai 7.9.2018
18.00 Tapahtuma alkaa. Osallistujat voivat esitellä havaintojaan tai havaintovälineitään.
19.00 Saunomista, vapaata ohjelmaa
21.00 Havaintoja ja kuvaamista sään salliessa
Lauantai 8.9.2018
10.00 Keskustelua viime yön havainnoista
11.00 Rauno Päivinen: Planetaaristen sumujen havaintoprojekti (esitysmateriaali)
12.00 Syvä taivas -ryhmä: ryhmämiitti (kaikki mukaan, joita ryhmän toiminta kiinnostaa!)
-uuden yhteyshenkilön valinta
-sovitaan DS -tapaamisen ajankohta 2019
12.30 Ryhmäkuva, kaikki paikalle!
12.45 Ruokailutauko
14.00 Riku Henriksson: La Palman havaintoreissu
14.30 Juha Ojanperä: pimeiden taivaiden etsintää Länsi- ja Lounais-Suomessa
15.00 Arto Oksanen: mysteeritähti KIC 8462852 (esitysmateriaali) ja M31:n nova (esitysmateriaali)
15.30 Samuli Vuorinen ja Jari Saukkonen: Teneriffan kuvausreissu (esitysmateriaali)
16.30 Havaintojen ja kuvien esittelyä (jokainen voi esitellä tässä parhaita kuviaan ja havaintojaan)
17.00 Ruokailutauko
18.00 Saunomista, vapaata ohjelmaa
21.00 Havaintoja ja kuvaamista sään salliessa
Sunnuntai 9.9.2018
10.00 Keskustelua viime yön havainnoista
11.00 Loppusiivous
13.00 Tapaaminen päättyy
Videot
DS-tapaamisen esitelmätallenteita voi seurata videomuodossa Ursan harrastusryhmien Youtube-kanavalla.
Tietosuoja: Ursan harrastustapahtumien tietosuojailmoitus.
Henkilötietojen käsittelyn vastuuhenkilö on Juha Ojanperä (ds ät ursa.fi)
- Sirius B näkyvillä 1.1.2024
- Syksyn syvä taivas 22.9.2023
- Syvä taivas -tapaaminen 2023 19.9.2023
- Syvä taivas -tapaaminen 2022 15.9.2022
- Syvä taivas -tapaaminen 2021 Tähtikalliolla 24.9.2021
- Syvä taivas -tapaaminen 2020 6.10.2020
- Kokemuksia eteläisen tähtitaivaan kuvaamisesta Chilessä 28.2.2020
- M31 Andromedan galaksi IV 29.11.2024 klo 17.46, Oulu, Jaakko Asikainen
- Sh2-232 V 28.11.2024 klo 17.00 - 29.11.2024 klo 3.00, Mysen, Esa Viitala
- Ced214-emissiosumu V 27.11.2024 klo 18.00 - 28.11.2024 klo 0.00, Rovaniemi, Lauri Turunen
- NGC7822 V 21.11.2024 klo 17.00 - 22.11.2024 klo 3.00, Mysen, Esa Viitala
- Barnardin tähti II 14.11.2024 klo 18.30-18.45, Kangasala, Jorma Mäntylä
- SH2-114 I 11.11.2024 klo 11.24, Muhos, Markku Heikkinen
- M 33 III 8.11.2024 klo 21.00-22.16, Janakkala, Petri Kuossari
- Vs: Stephanin kvintetti 25.11.2024
- Vs: Stephanin kvintetti 24.11.2024
- Vs: Stephanin kvintetti 24.11.2024
- Vs: Ngc 7331 24.11.2024
- Vs: Stephanin kvintetti 24.11.2024
- Vs: Lentävä Lohikäärme, Sh2-114 10.11.2024
- Vs: M76 - Pieni nostopainosumu 1.11.2024
- Vs: M76 - Pieni nostopainosumu 31.10.2024
- Vs: IC 443 2.10.2024
- Abell 2256 10.9.2024