Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Syvä taivas
Syvä taivas -tapaaminen 2014
Ursan Syvä taivas -jaosto järjestää perinteisen tapaamisensa jo 22. kertaa. Paikkana on tuttuun tapaan Ursan Tähtikallion havaintokeskus Orimattilan Artjärvellä. Luvassa on jälleen vakio-ohjelmanumeroina mm. jaostokokous, tietokilpailu, havaintokatsaus, saunomista ja tietenkin havaitsemista, jos säät vain suosivat.
Tähtikallion havaintokeskuksessa on kolme tähtitornia, jotka ovat käytettävissä tapaamisen aikana sään salliessa. Päärakennuksessa on normaalit ruoanlaittomahdollisuudet, suihku, vessat, sauna ja takka, jossa voi halutessaan vaikkapa paistaa makkaraa. Myös ulkona on grillipaikka, jossa makkaranpaisto on mahdollista sään niin salliessa.
Ohjausrakennuksesta löytyvät ainakin mikro ja keittolevy, mutta juoksevaa vettä tai sisävessaa ei siellä ole. Majoituspaikkoja havaintokeskuksessa on kaikkiaan noin 30 hengelle. Suurin osa niistä on päärakennuksessa, mutta myös ohjausrakennuksessa on tilaa muutamalle.
Osallistujat voivat tuoda tapaamiseen mukaan omia kaukoputkiaan ja muita havaintolaitteita. Paikalla on myös kirpputoripöytä, johon voi tuoda vaikkapa harrastusvälineitä tai kirjoja myyntiin.
Jos olet kiinnostunut näyttämään omia havaintoja, valokuvia, kertomaan projekteistasi tai havaintomatkoistasi tai järjestämään muuta vastaavaa ohjelmaa, on parasta ilmoittaa asiasta etukäteen niin ohjelmanumerot saadaan sovitettua tapaamisen aikatauluun.
Kysymyksiä, kommentteja ja ehdotuksia voi antaa jaoston vetäjille osoitteeseen ds@ursa.fi tai toiveet voi tuoda esille ilmoittautumisen yhteydessä lomakkeella. Osallistumisen kannalta ilmoittautuminen ei ole välttämätöntä, mutta sillä varmistat majoituspaikkasi. Voit myös tarkastella tämänhetkistä ilmoittautuneiden listaa.
Lisätietoa Tähtikalliosta sekä ajo-ohjeet paikan päälle löydät täältä.
Tapaamisen ohjelma
Perjantai 19.9.2014
18.00 Tapahtuma alkaa. Osallistujat voivat esitellä havaintojaan tai havaintovälineitään.
19.00 Saunomista, vapaata ohjelmaa.
21.00 Havaintoja sään salliessa, pilvisellä säällä voidaan vaikkapa katsoa jokin elokuva.
Lauantai 20.9.2014
10.00 Keskustelua viime yön havainnoista.
11.00 Toni Veikkolainen: Kauden 2013-2014 havaintojen esittely
12.00 Riku Henriksson: Havaintosääprojekti
13.00 Ruokailutauko
14.00 Jaostopalaveri
15.00 Juha Ojanperä: Maailmankaikkeuden suuret rakenteet
16.00 Samuli Vuorinen: Syvän taivaan kohteiden valokuvauksesta
17.00 Toni Veikkolainen: Tietokilpailu
18.00 Ruokailutauko
19.00 Saunomista, vapaata ohjelmaa.
21.00 Havaintoja sään salliessa, pilvisellä säällä voidaan vaikkapa katsoa jokin elokuva.
Sunnuntai 21.9.2014
10.00 Keskustelua viime yön havainnoista
11.00 Loppusiivous
13.00 Tapaaminen päättyy
- Sirius B näkyvillä 1.1.2024
- Syksyn syvä taivas 22.9.2023
- Syvä taivas -tapaaminen 2023 19.9.2023
- Syvä taivas -tapaaminen 2022 15.9.2022
- Syvä taivas -tapaaminen 2021 Tähtikalliolla 24.9.2021
- Syvä taivas -tapaaminen 2020 6.10.2020
- Kokemuksia eteläisen tähtitaivaan kuvaamisesta Chilessä 28.2.2020
- NGC281 - Pacman-sumu IV 13.12.2024 klo 23.00-23.45, Rovaniemi, Lauri Turunen
- NGC 869 ja NGC 884 III 12.12.2024 klo 19.30-21.00, Helsinki, Markku Poutanen
- M27 III 12.12.2024 klo 19.00-19.07, Petäjävesi, Tapio Lahtinen
- Abell 79 I 12.12.2024 klo 18.00-23.00, Imatra, Rauno Päivinen
- IC 1805 III 5.12.2024 klo 17.50-20.00, Parikkala, Markku Poutanen
- M31 IV 4.12.2024 klo 20.00, Janakkala, Petri Kuossari
- M44 I 4.12.2024 klo 1.55-2.10, Helsinki, Markku Poutanen
- Vs: IC410 14.12.2024
- Vs: Abell 79 planetaarinen 14.12.2024
- Abell 79 planetaarinen 13.12.2024
- Vs: IC410 13.12.2024
- Vs: IC1396A - Elefantin kärsä sumu 10.12.2024
- Vs: IC1396A - Elefantin kärsä sumu 10.12.2024
- Vs: IC1396A - Elefantin kärsä sumu 9.12.2024
- Vs: IC1396A - Elefantin kärsä sumu 9.12.2024
- Vs: M1 - Äyriäissumu 9.12.2024
- Vs: M1 - Äyriäissumu 7.12.2024