Teksti: Riku Henriksson 1991
Päivittänyt 2000 -luvulle: Jaakko Saloranta, Juha Ojanperä 20091
Päivittänyt 2020 -luvulle: Toni Veikkolainen 2023

Monestakin syystä Linnunradan historia on hieman sekava. Osittain siksi, että ne,jotka yrittävät kirjoittaa sen muistiin, ovat vähän sekavia, mutta myös siksi, että koko ajan sattuu kaikenlaista sekavaa. - Douglas Adams

Sisällys

1. Lukijalle
2. Mitä syvän taivaan kohteet ovat?
3. Harrastusryhmän toiminta
4. Tarvittavat välineet
5. Havaitseminen paljain silmin
6. Kiikarihavainnot
7. Kaukoputket
8. Piirtäminen
9. Olosuhteet
10. Syvä taivas -havaintokortti
11. Vihjeitä
12. Kirjallisuus ja kartat
13. Yhdistykset
14. Lehdet
15. Internet-resursseja
16. Sekalaista asiaa

1. Lukijalle

Jos olet päättänyt alkaa havaita syvän taivaan -kohteita tai olet jo vähän aikaa havainnut, muttet ole onnistunut kovin hyvin, kannattaa lukea tämä opas ennenkuin luovutat. Ursan syvä taivas -ryhmä aloitti Syvä taivas -jaoston muodossa vuonna 1985 saakka. Tässä ajassa on saatu jo monenlaisia kokemuksia, jotka voivat auttaa sinuakin. Tähän oppaaseen on yritetty koota ohjeita aivan aloitteijoille, mutta myös vähän pidemmälle ehtineille.

Syvän taivaan havaitseminen ei ehkä ole helpoin ala, muttei lähellekään niin vaikea kuin yleisesti luullaan. Alkuun pääsee vaikka ilman minkäänlaista instrumenttia: paljain silmin. Itseasiassa ryhmä tarvitsisi paljain silmin tehtyjä havaintoja, koska niitä on tehty melko vähän Suomessa.

Aloittaessaan havaitsemisen harrastaja todennäköisesti kohtaa ongelmia kohteiden löytämisen ja tunnistamisen kanssa. Näitä taitoja ei voi täydellisesti opettaa. Parhaiten ne oppii kovalla harjoittelulla. Vaikean kohteen löytämisen jälkeen tunne on hieno, etenkin jos kohde on kaunis. Jo pelkästään tämän tunteen takia kannattaa havaitseminen aloittaa.

Syvän taivaan havaitseminen on palkitsevaa. Kohteet ovat kauniita ja niitä riittää. Koskaan ei tarvitse toistaa itseään. Pelkkä ajatuskin, että se pieni valopilkku okulaarissa on miljoonien ja taas miljoonien tähtien yhdessä loistamaa valoa on upea ja kannustava. Havaitessamme syvän taivaan kohteita havaitsemme itse asiassa maailmankaikkeuden suurimpia ja kaukaisimpia kohteita, katsomme kauas menneisyyteen nähden maailmankaikkeuden sellaisena kuin se oli miljoonia vuosia sitten tai havaitsemme kuolleen tähden viimeisen epätoivoisen yrityksen palauttaa aikaisempi loistonsa planetaarisen sumun muodossa. Kukapa ei haluaisi havaita tällaisen listan kohteita!

Me aloitamme siitä, mihin aurinkokunta loppuu! Aloittelevan havaitsijan tulee usein vain katsotuksi kohde. Raportointi unohtuu helposti. Voidaan ajatella, että kyllähän tuon kohteen ehtii myöhemminkin piirtää. Kuitenkin myöhemmin harmittaa kun ei ole tarkkaa havaintoa siitä, millaisena sen kohteen näki ensimmäisellä kerralla. Raportointi on siis todella tärkeätä. Piirtäminen on paras tapa merkitä muistiin havainto. Piirrosta voi näytellä toisille ja vertailla valokuvan kanssa. Tietysti voi kirjoittaakin näkemänsä tai sanella sen nauhalle. Nämä keinot eivät kuitenkaan ikinä vastaa selkeässä muodossa olevaa piirrosta tekstin kera, niin hyviä kuin ovatkin. Siksi tämä opas keskittyy kohteen raportointiin piirtämällä.

Syvän taivaan havaitsemisella saattaa olla jonkinlainen eliittiharrastuksen leima. Se ei missään tapauksessa ole sellaista. Syvä taivas voi olla aloittelevan harrastajan ensimmäinen vakava havaintoala. Kohteet ovat niin monitasoisia, että niistä löytyy varmasti jotain sekä kuukauden että kymmenen vuotta harrastaneelle.

Tähtiharrastus olisi hyvä aloittaa tutustumalla kaikkiin aloihin ja sitten vuoden parin päästä kannattaisi päättää mihin syventyä. Miksi sitten pitäisi syventyä johonkin? Harrastamalla kaikkia aloja ei pääse todella pitkälle missään. Henkilö, joka tekee kaikkea, tietää lopulta kaikesta jotain, muttei mistään kaikkea. Veikkaisin, että useimmat ihmiset tietävät ennemmin kaiken jostain.

Syvän taivaan harrastajilla on yhteinen kieli, joka saattaa aluksi tuntua omituiselta. Puhutaan Barnardin Loopista tai blinkkauksesta. Kaikki tuntevat Stephen O'Mearan. Pienen tutustumisen jälkeen uudet omituiset nimitykset tulevat tutuiksi ja huomaat itsekin käyttäväsi niitä. Tämä kieli kertoo kenelle tahansa syvän taivaan havaitsijalle missäpäin maailmaa tahansa, että kuulumme saman alan havaitsijoihin.

2. Mitä syvän taivaan kohteet ovat?

Aluksi

Syvän taivaan kohteiksi kutsutaan sellaisia kohteita, jotka ovat oman aurinkokuntamme ulkopuolella. Ne siis todellakin sijaitsevat syvällä taivaalla. Kohteita on useaa eri lajia. Esittelen tässä nyt sellaiset lajit joita voi hyvin havaita. En yritäkään tehdä tästä mitään tieteellistä artikkelia, vaan teksti on tarkoitettu lähinnä aloittelevalle havaitsijalle.

Avonaiset tähtijoukot

Avonaiset joukot ovat muutaman kymmenen tai sadan tähden muodostamia yhteenkasautumia. Ne näkyvät taivaalla tähtitiheyden kasvamisena. Yleensä joukkojen koko on 1'-100'. Tähtiä joukkoihin kuuluu 10-1000 tähteä. Tähdet ovat syntyneet samasta avaruuden pölypilvestä ja ovat useimmiten matkalla kukin omaan suuntaansa. Avonaiset tähtijoukot siis hajaantuvat yleensä ennenpitkää. Tietenkin poikkeuksiakin on, kuten esim. M67 joka on ainakin yhtä vanha kuin meidän aurinkomme, joka sekin on todennäköisesti joskus kuulunut avonaiseen joukkoon. Avonaisissa tähtijoukoissa on usein keskustähti, joka on muita massiivisempi. Se voi näkyä kaukoputkella kirkkaana sinisenä tai joskus punaisena tähtenä. Usein myös avonaisissa joukoissa on keskellä tähdistä tyhjä alue. Tähdet näyttävät muodostavan erilaisia kuvioita ja ryhmiä. Joukossa voi näkyä glowta eli tähtihehkua, joka voi olla aiheutunut erottumattomista tähdistä tai oikeasta sumusta. Avonaisten joukkojen tyyppinä käytetään meillä Trumplerin kehittämää järjestelmää, jossa ilmaistaan kahdella lukuarvolla ja yhdellä kirjaimella tähtien määrä, keskittymisaste ja erot tähtien kirkkauksissa. Lisäksi siihen voi liittää kirjaimen n, kuvaamaan joukkoon liittyvää sumua. Merkintä muodostetaan seuraavasti:

Keskittyminen:
I irrallaan, vahvasti keskustaan päin keskittynyt
II irrallaan, heikosti keskustaan päin keskittynyt
III irrallaan, ei keskittymistä keskustaan päin
IV ei erikoisemmin erillään ympäröivistä tähdistä

Kirkkausjakauma:
1 pienet erot kirkkauksissa
2 kohtuulliset erot kirkkauksissa
3 suuret erot kirkkauksissa

Rikkaus:
p köyhä (engl. poor), vähemmän kuin 50 tähteä
m kohtuulllinen (moderate), 50-100 tähteä
r rikas (rich), enemmän kuin 100 tähteä

Muutaman avonaisen joukon tyyppi malliksi:
Seulaset/M45: I 3 r n\\ M11: I 2 r
M35: III 2 m
Dolidze 42: IV 2 p

Pallomaiset tähtijoukot

Pallomaisten joukkojen epäillään olevan fossiileja galaksimme syntyajoilta. Niihin kuuluu pelkästään hyvin vanhoja punaisia tähtiä. Niiden ikä on 10-15 miljardia vuotta. Tähtiä niihin kuuluu 50 000-5 000 000. Tähtitiheys keskusalueella voi olla 10 000-kertainen auringon ympäristöön verrattuna. Pallomaisen tähtijoukon tähteä kiertävältä planeetalta voisi avautua melkoinen näköala, kun muutama aurinkoa vain hieman himmeämpi tähti olisi jatkuvasti horisontin yläpuolella. Pallomaiset tähtijoukot sijaitsevat pilvenä Linnunradan ympärillä. Kaukoputkessa pallomaiset joukot näkyvät tähtipalloina, joista usein erottuu tähtiä laidoilta. Niissä on erilaisia tähdistä muodostuneita räjähdyskuvioita ja tähdistä tyhjiä tummia rakenteita. Muutama joukko voidaan erottaa aivan keskustaan asti, jolloin näky on uskomaton. Kirkkaimmat tähdet ovat parhaimmillaan 13 magnitudia. Pallomaisten joukkojen tyyppeinä käytämme H. Shapleyn ja H.B. Sawyerin kehittämää luokittelua. Joukkojen keskittymisaste ilmaistaan numeroilla I-XII siten, että mitä pienempi numero sitä tiheämmässä joukon tähdet ovat. Jos tähtiä ei erotu, voi luokkaa arvailla sen perusteeella miten suuri ja nopea kirkkausero on keskustalla ja laitaosilla. Muutamia esimerkkejä:

M13: V
M3: VI
M5: V

Planetaariset sumut

Planetaariset sumut ovat tähden poltettua vetynsä loppuun muodostuneita laajenevia kaasukuoria, jotka keskustähden säteily saa loistamaan. Tähti on väkivaltaisesti puhaltanut ulomman kuorensa avaruuteen, mikä aiheuttaa monille sumuille ominaisen munkkirinkilärakenteen. Todellisuudessa sumut ovat yleensä (paitsi jos kyseessä on esim. kaksoistähti jolloin rakenne on monimutkaisempi) laajenevia palloja tähden ympärillä. Näemme ne renkaana koska laidoilla näkösäteemme suunnassa on tietenkin enemmän kaasua. Keskustähti on normaalisti 13m-20m. Kaukoputkessa planetaariset sumut näkyvät pieninä ympyröinä tai munkkirinkilöinä. Keskustähti voi olla vaikea nähdä sumun seasta. Tosin usein keskustähti, joka on valkoinen kääpiö, on himmeämpi kuin 16m. Näihin kohteisiin saa käyttää runsaasti suurennusta. Käytämme planetaaristen sumujen luokitteluun Vorontsov-Velyaminovin kehittämää menetelmää.

1. tähtimäinen.
2. säännöllinen levy.
      a. kirkkaampi keskustaltaan.
      b. kirkkaudeltaan tasainen.
      c. jälkiä rengasmaisuudesta.
3. epäsäännöllinen levy.
      a. hyvin epätasainen kirkkaudeltaan.
      b. jälkiä rengasmaisuudesta.
4. rengas.
5. muodoltaan epäsäännöllinen muistuttaen diffuusia sumua.
6. säännötön.

Koodeja yhdistelemällä saadaan esille monimutkaisemmat piirteet.

Esimerkiksi 4+2 (rengas ja levy) tai 4+4 (kaksi rengasta). Jos sumussa näkyy väriä, siitä pitää erikseen mainita. Jälleen muutama esimerkki:

Lyyran rengassumu M57: 4 + 3
Nostopainosumu M27: 3 + 2
NGC 6803: 2a

Supernovajäännökset

Tähden kohdatessa loppunsa kaikkein väkivaltaisimmalla tavalla se räjähtää palasiksi. Räjähdyksessä sinkoutunut aine laajenee suurella nopeudella. Ennenpitkää siitä muodostuu iso ympyrä, kuten Huntusumu Joutsenen tähtikuviossa. Kaukoputkella on melko vaikea havaita supernovajäännöksiä lukuunottamatta M1:tä Härässä, joka on helppo pienillekin putkille. Se on muodostunut vuonna 1054 räjähtäneen supernovan jäännöksistä. Supernovajäännokset näkyvät epäsäännöllisinä kohteina, joissa on usein kuitumaista rakennetta. Laajimmat tunnetut renkaat ovat kymmeniä asteita halkaisijaltaan. Jaostossa käytetään supernovajäännösten luokittelussa valaisevien sumujen luokittelua.

Valaisevat sumut

Valaisevat sumut ovat joko heijastussumuja tai emissiosumuja. heijastussumut ovat pääasiassa pölyä ja näkyvät tavallisesti sinisinä. Pöly heijastaa lähellä olevien kirkkaiden tähtien valoa. Emissiosumuja kutsutaan myös HII-alueiksi. Niissä kuuma tähti saa vedyn ionisoitumaan, jolloin se alkaa hohtaa.

Tunnetuin esimerkki on M42 eli Orionin suuri kaasusumu, joka näkyy erittäin punaisena jopa paljain silmin. Kaukoputkella on heijastussumuja todella vaikea havaita. Useimmiten ne jäävät niitä valaisevien tähtien loiston alle. Kaasusumut ovat yleensä huomattavasti helpompia, koska niissä ei ole kirkasta tähteä valaisemassa vaan tähti on usein sumun sisällä piilossa. Kaasusumuissa näkyy usein jopa kiikareilla rakennetta kuten M42:ssa. Syvä taivas -jaostossa käytämme kaasusumuille NGC- ja IC-luetteloisssa käytettyä luokittelua. Siinä muotoa ja kirkkautta kuvataan seuraavilla lyhenteillä:

eFextremely faint (erittäin himmeä)
vF very faint (hyvin himmeä)
F faint (himmeä)
pF pretty faint (melko himmeä)
pB pretty bright (melko kirkas)
B bright (kirkas)
vB very bright (hyvin kirkas)
eB extremely bright (erittäin kirkas)

NGC -luettelossa kuvaukset perustuvat visuaalihavaintoihin kun taas IC:ssä lyhenteet ovat kuvauksia siitä, miten kohde on näkyvyt valokuvassa. RNGC- luettelossa kuvaukset on tarkastettu ja uusittu vastaamaan Palomar Sky Surveyn valokuvauslevyjä (POSS on kuvattu 1 metrin Schmidt-kameralla. Rajamagnitudi on noin 22m). Kirkkaus vaihtelee rajoissa 1-6, jolloin 1 on kirkkain ja 6 himmein. Väriä ilmaistaan seuraavalla merkkiluettelolla:

Vr very red (hyvin punainen)
R red (punainen)
MR moderately red (kohtalaisen punainen)
I intermediate (tasainen eli näkyy samalla tavalla niin puna- kuin siniherkissäkin valokuvauslevyissä)
MB moderately blue (kohtalaisen sininen)
B blue (sininen)
VB very blue (hyvin sininen)

Muoto voi olla:

Ir irregular (epäsäännöllinen)
E elliptical (elliptinen)
C circular (pyöreä)

Rakenne vaihtelee:

A amorphous (muodoton)
F filamentary (kuitumainen)
AF (muodottoman ja kuitumaisen yhdistelmä)
Useissa luetteloissa on vielä sumua valaisevan tähden nimi Henry Draper- tai jossain muussa luettelossa.

Esimerkkejä valaisevista sumuista:

Orionin suuri kaasusumu/M42: Eb 1 R Ir AF

Pimeät sumut

Pimeät sumut ovat yleensä tummina valaisevien sumujen edessä erottuvia rakenteita. Ne ovat aivan samaa ainetta kuin valaisevatkin, mutta mikään tähti ei valaise niitä. Niinpä ne päinvastoin imevät valoa ja näkyvät tummina. Koska en käsittele muualla tässä oppaassa pimeiden sumujen havaitsemista, niin tässä nyt hieman enemmän siitä. Ehkäpä kuuluisin pimeä sumu on Kotkassa sijaitseva Kolmisorminen eli B143. Se tarkoittaa kohdetta numero 143 löytäjänsä Barnardin mukaan nimetyssä luettelossa. Barnard löysi pimeitä sumuja valokuvaamalla. Pimeitä sumuja havaittaessa on tärkeää tuntea sumun opasiteetti. Se tarkoittaa sumun läpinäkymättömyyttä. Se ilmaistaan luvuilla 1-6 siten, että 6 on läpinäkymättömin. Mitä suurempi luku, sitä helpompi sumu on havaita. Eteläisellä taivaanpuoliskolla upein esimerkki pimeästä sumusta on aivan kauniin avonaisen joukon NGC 6520 vieressä sijaiseva B86 jonka opasiteetti on 5.

Erittäin suuri pimeä sumu on Suuri Repeämä Joutsenessa. Se on galaksimme keskitasossa olevaa pölyä ja näkyy tähtiäpaljoutta vasten. Suurta Repemämää voi jäljittää aina Denebin vierestä Kotkan ja Jousimiehen rajalle. Kyseessä on valtava sumu. Havainnot siitä täytyy tehdä paljain silmin tai mahdollisesti kiikareilla. Tähdet voi piirtää valmiiksi isolle pahville, ellei sitten halua todella tehdä töitä. Sumu tulee näkyviin kun piirtää kirkkaat sumut oikeille paikoilleen. Tämän havainnon yhteydessä on hyvä katsoa samalla NGC 7000:a eli Pohjois-Amerikkasumua jonka yhteydessä on monia pimeitä sumuja kuten LDN935.

Kaukoputkella ja kiikareilla voi tehdä havaintoja B143:sta. Sen koko on kolmisen astetta ja se sijaitsee aivan Altairin lähellä. Sumu näkyy tummana rakenteena laajassa kentässä. Muoto muistuttaa kolmisornista kättä. Läpinäkyvyys saisi olla hyvä, jotta riittävästi himmeitä tähtiä näkyisi. Tietenkin sumun ja meidän välissämme on muutamia tähtiä, joten alue ei ole täysin tyhjä tähdistä. Piirrokseen täytyy jälleen merkitä ympäröivä sumumainen tähtiloisto, että pimeän sumun saa näkyviin. Hevosenpääsumu B33 on puhtaasti kaukoputkikohde ja kohde onkin nähty Suomessa jo 15-senttisellä kaukoputkella. Tässä kohteessa on tärkeää erittäin hyvä taustataivaan tummuus, jotta taustalla näkyvä IC 434, joka on suunnilleen Joutsenen Huntusumun kirkkausluokkaa tai himmeämpi, näkyisi. Suuri suurennus on tarpeen, jotta kirkas Zeta Orionis ei näkyisi samassa kentässä. Tietenkin voi käyttää myös jonkinlaista polttotasoon sijoitettua esinettä, jonka taakse Zetan voi piilottaa. Suurennus on kuitenkin helpompi ja parempikin tapa, koska silloin IC 434:kin näkyy yleensä paremmin. Käytä siis yli 100x suurennusta. Jos löysit IC 434:n etene siihen kohtaan missä sumu on. Nyt kärsivällisyyttä. Lakaise rauhallisesti kenttää edestakaisin. Muutaman minuutin kuluttua sumussa saattaa näkyä pieni aukko. Ei tietenkään täsmälleen hevosenpään muotoinen niinkuin valokuvissa, mutta kuitenkin. Suotimesta (H-Beta on paras) olisi suurta apua.

Pimeitä sumuja löytyy hiukan huonosti tavallisista kartoista ja luetteloista. Oikeastaan ainoa kartta mihin on merkitty niitä on Skalnate Pleso. Myös Uranometriasta löytyy pieniä LDN (Lynds) pimeitä sumuja. Oikeastaan vasta tietokonetähtikartta Megastar ja muut vastaavat ovat todella ottaneet mukaan näitä kohteita. Pimeiden sumujen kohdallakin olisi paljon tekemistä Suomessa. Näiden kohteiden luokitteluun riittää kolme asiaa: Läpinäkymättömyys eli opasiteetti, muoto ja sisältääkö sumu globulin vai ei. Globuli on pieni suhteellisen säännöllisen muotoinen tumma ympyrä. Niiden oletetaan olevan tiivistymässä olevia tulevia tähtiä. Ensimmäisenä siis ilmaistaan opasitetti 1-6.

Muoto voi olla:

Ir irregular (epäsäännöllinen)
E elliptical (elliptinen)
C circular (ympyrämäinen)
Co cometary (komeetan kaltainen)
K kidney-shaped (munuaisen muotoinen)
S (S-muotoinen)
G-kirjainta käytetään jos sumu sisältää globulin tai on sellainen.

Pimeitä sumuja:
Hevosenpääsumu (B33): 4 Ir
Suuri Repeämä: 3 Ir
Kolmisorminen: B142-3 6 Ir
Hiilisäkki (eteläisellä pallonpuolisko): 3? Ir

Galaksit

Galaksit ovat maailmankaikkeuden perusrakenteita. Kaikista tunnetuista syvän taivaan kohteista yli 99 prosenttia on galakseja. Ne ovat muutamasta miljoonasta aina satoja miljardeja tähtiä sisältäviä tähtijärjestelmiä, jotka puörivät akselinsa ympäri. Galaksien koko vaihtelee muutamasta tuhannesta valovuodesta aina satoihin tuhansiin. Galaksit muodostavat lisäksi galaksijoukkoja, jotka pyörivät. Galaksijoukotkin muodostavat supergalaksijoukkoja, eikä tälle noidankehälle tunnu olevan loppua lainkaan. Oman galaksimme nimi on Linnunrata. Se näkyy meillä koko taivaan yli kaartuvana valonauhana, koska sijaitsemme sen sisällä. Yksi lähimpiä galakseja on Andromedan suuri galaksi M31. Sen etäisyys meistä on 2.12 miljoonaa valovuotta. Näemme sen siis sellaisena kuin se oli kun ihmisrotu oli syntymässä.

Galaksityypit

Galaksit luokitellaan ns. myöhäisistä aikaisiin. Päätyyppejä on kolme: elliptiset, linssimäiset ja spiraalit. Lisäksi on olemassa epäsäännöllisten galaksien luokka. Elliptiset galaksit ovat piirteettömiä, niissä on vain vähän kaasua ja pölyä. Kaukoputkissa ne näkyvät soikeina tai pyöreinä sumuläikkinä. Erittäin suurella suurennuksella saattaa niistä erottua tummia rakenteita. Linssimäiset galaksit näyttävät aika tavalla samalta kuin elliptisetkin. Luokittelussa E0-galaksit ovat täysin pyöreitä. Mahdollisimman elliptiset E7-galaksit ovat erittäin harvinaisia.

Spiraaligalaksit muistuttavat normaalisti omaa Linnunrataamme. Sa-galakseissa on kirkas keskus ja suhteellisen lähekkäiset haarat. Kaukoputkissa ne näkyvät usein vain sumuläikkinä. Sc-galakseissa keskus on huomattavasti vähemmän kirkas ja haarat kauempana toisistaan. Päältäpäin näkyvissä Sc-galakseissa voi suurehkolla putkella erottaa spiraalirakenteen.

Epäsäännölliset galaksit ovat pieniä. Ne jaetaan kahteen luokkaan: Irr I ja Irr II. Ensimmäinen sisältää paljon nuoria tähtiä, kun taas jälkimmäisessä niitä ei juurikaan ole. Kaukoputkella epäsäännölliset galaksit ovat usein erittäin mielenkiintoisen näköisiä. Niissä on paljon kirkkausjakaumaa ja rakennetta. Ikävä kyllä ne ovat niin pieniä, ettei niitä ole paljon näkyvissä.

Jaostossa käytämme galaksien luokittelussa Hubblen aikoinaan laatimaa galaksityyppi luetteloa. Sitä ei oikeastaan voi päätellä itse, vaan se katsotaan luettelosta. Muutamassa tapauksessa voi tyyppiä koettaa itsekin määritellä. Esimerkiksi jos galaksissa näkyy paljon kirkkausvaihteluita voi olla melko varma, ettei kyseessä ole ainakaan elliptinen galaksi... Sitten on mielenkiintoista katsoa luettelosta onnistuiko. Jos haluaa, voi galaksin kokoa kuvaavan lyhenteen liittää mukaan. Sitä ei kuitenkaan pitäisi käyttää ennenkuin on tottunut galakseihin ja osaa sanoa varmasti mikä on iso ja mikä pieni.

Koska galaksit sijaitsevat mielivaltaisissa asennoissa taivaalla, näemme jotkin niistä ylhäältä päin (face-on) ja muutamat sivulta (edge-on). Lisäksi on koko joukko erilaisista kulmista näkyviä kuten Andromedan suuri galaksi. Kulma jossa galaksi näkyy on inklinaatio- eli kaltevuuskulma. Sivultapäin näkyvissä voidaan joskus nähdä galaksin tasossa oleva pölypilvi, joka näkyy tummana galaksin halkaisevana juovana. Sitä kutsutaan equatorial dust laneksi (EDL). Se voi näkyä myös erilaisissa kulmissa olevilla galakseilla, jolloin se ei ole aivan galaksin keskellä eikä ole niin upea (esim M104). Jos galaksin ydin on diffuusi, se ilmaistaan kirjaimella D. Usein ytimet ovat tähtimäisiä diffuusin sijasta. Koko kerrotaan seuraavilla lyhenteillä:

L large (iso)
S small (pieni)
VS very small (hyvin pieni)
ES extremely small (erittäin pieni)
Galakseja:

Andromedan galaksi (M31): Sb
M32: E2
NGC 205: E6
Kolmion galaksi (M33) Sc
NGC 4656-7: Irr

Aktiiviset galaksit ja kvasaarit

Jätän nämä aika vähälle huomiolle koska aktiiviset galaksit eli Seyfertin galaksit kuuluvat tavallisten galaksien luokkaan niitä havaittaessa. Kvasaareissa ei olekaan muuta ihmeellistä kuin että ne näkyvät aina tähtimäisinä. Muutamaa kirkkainta voi havaita harrastajavälineillä. Etsintäkartassa pitää olla tähtiä ainakin 13 magnitudiin. Karttoja löytyy Burnhamin käsikirjasta tai erilaisista ulkolaisista lehdistä. Nykyään tietokonekarttoja joissa on Hubble Guide Star Catalogue tähtiluettelona (rajamagnitudi noin 15 mag) voi käyttää menestykkäästi etsintäkarttojen tekoon. Kvasaarit vaihtelevat kirkkauttaan jopa vuorokauden jaksoissa. Niinpä niitä pitäisi havaita uudelleen melko pian jos ei ensimmäisellä kerralla onnistunut näkemään. Kvasaari saattoi silloin olla juuri himmeimmillään. Kvasaarien nimessä oleva C viittaa Cambridgessä laadittuihin luetteloihin, joita on ainakin kolme erilaista. Esimerkkejä: 3C273 Kvasaari M77 Seyfertin galaksi

3. Harrastusryhmän toiminta

Syvä taivas -harrastusryhmän edeltäjä Syvä taivas -jaosto on perustettu vuonna 1985. Jaosto toimihyvin aktiivisesti perustamisestaan lähtien. Ryhmän tarkoituksena on yhdistää suomalaisia syvän taivaan harrastajia ja auttaa heitä harrastustoiminnassaan. Tavoitteisiin kuuluu myös syvän taivaan harrastamisen edistäminen ja tunnetuksi tekeminen maassamme. Pidämme myös yhteyttä ulkomaisiin harrastusjärjestöihin. Jaostomme "päätoimialana" on visuaalihavaitseminen, mutta myös tähtikuvaajat ovat tervetulleita mukaan ryhmämme toimintaan! Ryhmämme jäsenet siis havaitsevat syvän taivaan kohteita kaukoputkiensa kanssa ja tekevät näkemästään piirroksia ja sanallisia kuvauksia.

Ryhmän toimintamuotoihin kuuluvat:

• Julkaisutoiminta
• Havaintokorttien teettäminen
• Havaintoarkiston ja nettisivujen ylläpito
• Vuosittaiset tapaamiset
• Erilaiset (havainto)projektit
• Yhteydenpito ulkomaisiin harrastusjärjestöihin ja -kollegoihin

Näistä toimintamuodoista ensiksi mainittu julkaisutoiminta käsittää Zeniitti-verkkolehden sekä tämän Syvän taivaan havaitsijan oppaan. Aiemmin ryhmällä oli myös Linnunrata -palsta Ursa Minor -lehdessä, Syvä Taivas -palsta Tähdet ja Avaruus lehdessä ja sisältöä Ursan wikialueella.

Ryhmämme on suunnitellut pahvisen havaintokortin syvän taivaan piirroshavaintoja varten. Näitä kortteja teetetään lisää aina tarpeen mukaan, ja niitä saa kysymällä ryhmäaktiiveilta.

Syvä taivas -jaoston sähköinen julkaisu- ja tiedotustoiminta tapahtuu pääasiassa kotisivujen, Avaruus.fi-foorumin, Facebook-alueen ja sähköpostilistan välityksellä. Ryhmällämme on Internetissä myös historiallinen visuaalihavaintojen havaintoarkisto Deep Sky Archive, jota ei enää päivitetä. Arkistomme aktiivinen käyttö alkoi vuonna 2003 lähtien ja päättyi vuonna 2020. Nykyisin havainnot pyydetään lähettämään Taivaanvahti-havaintojärjestelmään.

Ryhmämme perinteisiin kuuluu myös vuosittainen tapaaminen. Se ajoittuu yleensä syksyyn, ja tapahtumapaikaksi on vakiintunut Ursan Tähtikallion havaintokeskus Artjärvellä. Ryhmämme järjestää myös erilaisia havaintoprojekteja, joissa jäsenet keskittyvät johonkin tiettyyn kohteeseen tai kohteisiin. Esimerkkeinä tällaisista projekteista mainittakoon jaostomme Messier 33:n ekstragalaktiset kohteet- ja Abellin planetaariset sumut -projektit.

Osoituksena viimeksi mainitusta toiminnan muodosta ovat useat ulkomaisissa harrastusjulkaisuissa esillä olleet suomalaisten harrastajien havainnot. Suomalaisten havaintoja on julkaistu mm. Sky & Telescope, Astronomy, Interstellarum ja Astronomy Now! -lehdissä. Kirjoista mainittakoon Caldwellin kohteet sekä Splendeurs du ciel profond -kirjasarja.

Havaintojen teko ja julkaisu

Kukin harrastaja tekee havainnot omaan tahtiinsa itse valitsemistaan kohteista. Toki entisellä Tähdet ja Avaruus -lehden Syvä taivas -palstalla on hyviä vinkkejä, joita kannattaa käyttää hyväkseen. Havainnon tehtyään harrastaja skannaa havainnon ja lähettää sen Taivaanvahti-havaintopalveluun. Aiemmin havaintoja otettiin vastaan myös sähköpostitse ja perinteisen "etanapostin" välityksellä ja niitä julkaistiin havaintoarkiston lisäksi Ursan jaostojen tiedotuslehti Ursa Minorissa.

Tämän oppaan tehtävä

Tämän oppaan tehtävänä on tutustuttaa aloitteleva harrastaja syvän taivaan visuaalihavaitsemiseen ja siinä käytettyihin termeihin sekä välineisiin. Kaikista pisimmälle ehtineiden harrastajien ongelmista vaietaan tai mainitaan vain ohimennen. Tarkoitushan ei ole pelästyttää lukijaa. Syvän taivaan havaitsemiselle ominaista kun on, että ongelmat eivät lopu koskaan. Sitä mukaa kun taito kasvaa, tulee esiin uusia ongelmia. Siksi ei ole mielekästä koota kaikkia yhteen oppaaseen ja näin saattaa aloittelevaa havaitsijaa ymmälleen. Tarkoitus onkin, että tämän oppaan luettuaan havaitsija osaisi löytää kohteet taivaalta, tarkastella niitä ja tehdä tarvittavat muistiinpanot. Hänen pitäisi tuntea suurin osa välineistä ja tavoista, joilla kohteita katsotaan.

Toivottavasti oppaamme täyttää tehtävänsä ja mahdollisesti auttaa jotakuta ongelmissaan. Sitten kun tästä oppaasta ei ole enää apua, saa hän toisen oppaan. Näin huomaamme senkin, että havaitsija voi aina kehittyä, koskaan ei ole valmis ja ehkä juuri tämä seikka on se, mikä tekee havaitsemisesta niin kiehtovaa puuhaa.

4. Tarvittavat välineet

Esittelen tässä välineet, joita tarvitsee, havaitseepa sitten millä tahansa instrumentilla. Jäljempänä esitän erikseen kullekin instrumentille ominaiset apuvälineet.

1. Havaintokortteja
2. Piirustusvälineet
3. Punainen valo
4. Kello
5. Lämmintä vaatetta
6. Havaintosuunnitelma
7. Tähtikartta 

Syventävät selitykset

1. Havaintokortti on ryhmästä tai Ursasta tilaamalla saatava kortti, jossa on paikka piirrokselle, tiedoille havaintovälineestä, säästä ja kohteesta. Kortti on valkoinen A5-kokoinen kartonginpalanen.

2. Piirustusvälineet tarkoittavat yksinkertaisimmillaan kyniä, kumia, ja aluslevyä. Kyniä neuvottiin ennen varaamaan useita eri pehmeyksiä (H, HB jne.) Todellisuudessa ainakaan putken äärellä ei tarvitse kuin yhtä kovuutta. Esimerkiksi HB on hyvä. Sillä saa tarvittavat varjostukset aivan hyvin, kuten myös tähdet joita on vaikea merkitä liian kovalla kynällä.

Syvän taivaan kohteita (varsinkin sumumaisia kohteita) piirtäessä hyväksi välineeksi on havaittu korvien puhdistukseen tarkoitettu pumpulipuikko. Tällä puikolla on helppo levittää grafiittia, ja saada aikaan diffuusi sumu, joillaisina kohteet okulaarissakin näkyvät. Grafiittia tätä tarkoitusta varten saa raaputtamalla joko lyijykynästä tai grafiittipuikosta, jollaisia saa kirjakauppojen taiteilijatarvikeosastoilta. Pumpulipuikkoa voi myös hieroa grafiittitikkua vasten, jolloin grafiitti tartuu pumpuliin, jota voi sitten käyttää sumun piirtämiseen.

Kumissa täytyisi olla terävä reuna, jolla saa pyyhittyä tarkasti. Sumua täytyy joskus pienennellä tai tehdä Equatorial Dust Lane (EDL, galaksin reunalla joskus näkyvä tumma pölyjuova). Aluslevyä tarvitaan kortin alle. Esim. vanerista sahattu A4-kokoinen levy on hyvä. Levyn alle voi tehdä muovista taskun, jonne saa varastoitua kortteja.

Kokemus osoittaa, että havaintotilanteessa irrallaan olevista pikkunippeleistä on vain haittaa. Siksi hyvä idea onkin kiinnittää kumi narulla levyyn. Lisäksi levyyn voi kirjoittaa okulaarien näkökentät ja suurennukset. Yksi yllättävän arvokas asia on teroitin. Jos ja kun terä katkeaa kesken piirroksen, on aina yhtä harmittavaa menettää hämäränäkönsä sitä hakiessa.

3. Punaista valoa antavia lamppuja on saatavissa erilaisia kaupallisesti valmistettuja malleja. Uusinta teknologiaa valaisimissa edustavat LED -valot, jotka ovat hyvin energiatehokkaita, mutta antavat kuitenkin tarpeeksi valoa kaukoputken äärellä puuhailemista varten. Tällaisissa LED -lampuissa on myös sellainen kätevä ominaisuus, että valon kirkkautta voi useimmissa malleissa helposti säätää. Toki LED -valon voi taitava harrastaja askarrella itsekin. Etuna ledivalossa on, että se kestää useiden kymmenien tuntien käytön kun taas tavallisella hehkulamppuvalolla on ikävä taipumus hyytyä juuri kun sitä tarvitsee kaikkein eniten.

Punaisen valon voi tehdä esimerkiksi polkupyörän valosta, joissa on valon eteen liukuva punainen ja vihreä levy. Nämä eivät yksinään riitä, mutta kun valon eteen vielä teippaa vaikkapa koulukirjojen punaista päällystysmuovia useita kerroksia paksun palan, saa hyvän punaisen valon. Liukuvilla levyillä voi nyt himmentää valon joka tilanteeseen sopivaksi. Tällaisella lampulla on toinenkin etu: siinä on 4.5 voltin iso litteä paristo. Se kestää huomattavasti pitempään kuin vaikkapa kahdella sormiparistolla varustettu lamppu. Paristojen kulutusta ajatellen hyvä lamppu on ladattava jollaisia nykyään löytää erittäin pienikokoisiakin. Niiden kestoajasta vain on hyvin ristiriitaista tietoa.

Tietenkin mistä tahansa lampusta saa punaisen teippaamalla sen päälle jotakin punaista muovia. Tarvittavan muovin määrä täytyy kokeilla jossain todella hämärässä tilassa. Lamppu suunnattuna karttaan tai havaintokorttiin ei saisi viedä hämäränäköä eli adaptaatiota. Lampun täytyy siis olla todella himmeä.

Kirjassa Visual Astronomy Of Deep Sky esitetään, että valon värillä ei olisi adaptaation kannalta merkitystä, vaan että tärkeintä olisi valon himmeys. Aivan viimeaikoina tosin Teknisessä Korkeakoulussa tehtiin tutkimus, jonka tuloksena punainen valo häiritsee adaptaatiota selvästi vähiten. Yksi mahdollinen idea, eli UV-valon käyttö ei ollut hyvä ratkaisu. Testasimme sitä Kirkkonummen tähtipäivillä. Adaptaatio hävisi tehokkaasti kun kartan valkoiset osat loistivat liiaksi.

4. Kello on tärkeä piirroksen tekemisajankohdan määräämiseksi. Joukolla havaittaessa on aika harmittavaa, jos sattuu omistamaan ainoan kellon ja kaikki muut kyselevät sinulta. Tavallinen rannekello tai kännykän kello käy aivan hyvin. Kellon omaa valoa ei tarvita, sillä useasti ne ovat kuitenkin liian kirkkaita. Kellon pitäisi myös kestää pakkasta, tosin nykyäänhän melkein kaikki kestävätkin. Ehkäpä hyvä ratkaisu voisi olla itsevalaisevalla kellotaululla varustettu kello.

5. Yksi tärkeimmistä kohdista tällä listalla on lämmin vaatekerta. Yllättävää on, että käytännössä ei tunnu koskaan voivan pukea liikaa. Suomi on Suomi. Meillä on kolme kuukautta erittäin kylmää ja yhdeksän kuukautta vieläkin kylmempää. Hyväksi varusteeksi on osoittautunut hieman liian iso pilkkihaalari. Liian iso siksi, että kaikenlainen kurottelu liian pienessä on mahdotonta ja havaitsemiseen väsyy nopeasti. Pilkkihaalarin alle voi laittaa kahdet housut ja takin. Sittenkään ei varmasti tule hiki. Paikallaan istuminen muutaman tunnin ajan pakkasessa on kokemus, jota liian heikosti pukeutuneena ei tule unohtamaan vähään aikaan.

Syvän taivaan havaitsijan vaatekaapista pitäisikin löytyä ainakin pilkkihaalarit, pipo ja ns. kuukengät. Pipo on tärkeä, sillä viima ottaa ennalta-arvaamattomasti päähän, siis fyysisestikin. Pilkkihaalareiden huppu on hyvä pitää asennossa 2, eli päässä. Havaintojen välillä kannattaa liikkua sekä käydä mahdollisesti välillä lämmittelemässä ja juomassa jotain lämmintä. Havaitsemisestahan pitäisi nauttia. Kyllä-minä-vielä-tuon -asenne on väärä. Kannattaa samantien etsiä tuulelta suojainen havaintopaikka. Tähtitorneissa havaitsevilla tämä ei ole ongelma.

Sensijaan hansikkaat ovat suuri ongelma. Jotkut havaitsijat käyttävät Dingo -tyyppisiä hanskoja, joista sormet on leikattu pois. Itseasiassa vain piirtokädestä täytyy leikata sormet. Rukkaset kädessä piirtävällä olo on kuin kädettömällä. Minä olen pitänyt tapanani ottaa hansikkaan pois oikeasta kädestä piirtämisen ajaksi. Se ei ole hyvä tapa, koska silloin tulee helposti kiirehdittyä piirtämistä. Kokemus kertoo, miten kunkin täytyy pukeutua. Se on melko yksilöllistä. Jotkut ajattelevat syksyllä, että mitäs tehdä talvella kun on oikeasti kylmä ja värjöttelevät kesävaatteissa.

6. Havaintosuunnitelma on tärkeä ja se kannattaa tehdä ennen havaintopaikalle lähtöä. Jälleen kerran kokemus on osoittanut innostuksen laantuvan helposti, jos ulos mennään vain katselemaan mitä sattuisi näkymään. Suunnitelmaan kannattaa merkitä kohteet, joita aikoo havaita, niiden koot ja kirkkaudet sekä muut kohteen tunnistamisessa tärkeät asiat. Hyvä konsti on sujauttaa suunnitelma muovitaskussa olevan kartan muovin alle. Silloin se on nähtävissä kartan katsomisen yhteydessä. Suunnitelma kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Parempi konsti on ottaa kohteita mukaan liian vähän ja havaita huolellisesti, kuin kiirehtiä liian laajan suunnitelman kanssa. Kohteet kannattaa valita hieman samalta suunnalta taivasta, ottaen huomioon sellaiset asiat kuin valosaaste, mahdollinen kuun sijainti ja näköesteet. Havaitseminen suunnitelmallisesti on huomattavasti antoisampaa kuin satunnainen hosuminen. Sitäpaitsi kohteiden valitseminen on erittäin hauskaa ja opettavaista ja sen pitäisi ehdottomasti olla yksi tärkeimmistä osista havaitsemista. Syvän taivaan havaitseminen ei siis rajoitu vain yöaikaan.

7. Tähtikartta täytyy olla mukana kohteiden löytämistä varten. Vain aivan kirkkaimmat kohteet kuten Plejadit ja M42 voidaan löytää ilman minkäänlaista karttaa ensimmäisellä kerralla. Hyvän tähtikartan tunnusmerkkejä on, että siinä on joka neliöastetta kohden useita tähtiä. Kailan tähtitaivaan opas ei siis yleensä riitä tähtikartaksi paitsi paljain silmin havaitsevalle, jollaiselle myös Mannerin Tähtitaivas 2000 on hyvä valinta. Hyviä karttoja kiikari- tai kaukoputkihavaitsijalle ovat esim. Wil Tirionin Sky Atlas 2000.0 tai jotkut tietokonetähtikartat kuten Sky Map Pro.

Pidemmälle ehtinyt havaitsija tarvitsee ennenpitkää Uranometria 2000.0:n. Kartta saisi mielellään olla mustapohjainen. Se on adaptaation kannalta parempi. Maksaa vaivan etsiä kartanlehdelle muovitasku. Tiimarista pitäisi saada A3-kokoisia taskuja, joihin sopii Sky Atlaksen lehti. Kokonaista kartastoa ei kannata ulos viedä. Hyvä konsti on myöskin ottaa kopio lehdestä jota tarvitsee. Kirjastossa saa yhden kopion alle eurolla, kannattaa siis käyttää hyväksi. Kopionkin voi sijoittaa muovitaskuun, jolloin se kestää kosteutta eikä ole kertakäyttöinen. Kopioon voi helposti merkitä kohteet, jolloin ne löytyvät mukavammin kartalta. Kunnon kartta maksaa itsensä takaisin säästyneiden hermojen muodossa.

5. Paljain silmin havaitseminen

Aluksi

Paljain silmin havaitsemista suunnitteleva on tehnyt hyvän valinnan. Tältä pohjalta hän voi jatkaa mihin haluaa tai alkaa päätoimiseksi paljain silmin havaitsijaksi, jollaisia Suomessa ei liiemmälti olekaan. Mikään muu ei kasvata taivaantuntemusta niin kuin paljain silmin havaitseminen. Havaitsija joutuu opettelemaan tähtikuviot yksityiskohtaisesti. Hän oppii tuntemaan yksittäiset tähdet havaiten avoimen taivaan alla. Kun kaukoputkihavaitsija tähyää putkeensa eikä näe vaikka miinus vitosen bolidi tippuisi kilometrin päähän, paljain silmin havaitseva huomaa lähes jokaisen tähdenlennonkin. Kuitenkin hän tutkii aivan samoja kohteita kuin kaukoputkella tai kiikareilla taivasta havaitseva: tähtisumuja, avonaisia ja pallomaisia joukkoja, kaksoistähtiä ja kaasusumuja. Oikeastaan vain planetaaristen sumujen ryhmä jää hänen ulottumattomiinsa. Hän voi myös käyttää suotimia ja tehdä aivan yhtä hienoja piirroksia taivaasta. Lyhyesti sanottuna hän on täysin yhtä arvokas havaitsija kuin kuka tahansa muukin. Itse asiassa hän on yksi harvoista ja valituista.

Tarvikkeet

Kolmannessa luvussa esitettyjen kaikille havaitsijoille tärkeiden apuvälineiden lisäksi paljain silmin havaitseva tarvitsee muutaman vehkeen lisää. Ensimmäinen ja melko tärkeä on sisältä mustattu putki. Se ei ole välttämätön, mutta erittäin himmeissä kohteissa siitä voi olla apua. Kontrasti nimittäin lisääntyy kun hajavalo ei pääse havaitsijan silmään. Putken läpimitta saisi olla sitä pienempi mitä pienempi kohde on. Hyvä putki tulee vessapaperirullasta. Mustauksen voi suorittaa spraymaalilla tai jollakin mattamustalla tussilla. Tällöin kuitenkin putki täytyy avata ja sitten teipata uudelleen putkeksi. Putkelle voisi tehdä jalustan, jolloin piirtäminen kävisi helpommaksi eikä kohdetta tarvitsisi etsiä joka kerta kun on lisännyt jotain piirrokseen.

Paljain silmin havaitsemisestakin voi tehdä taidetta, kuten eräät ulkomaiset havaitsijat ovat osoittaneet. Toinen apuväline on erityisesti putken avulla havaitsevalle merirosvo -tyylinen silmälappu vapaan silmän päälle. Toisen silmän kiinnipitäminen väsyttää avoinna olevaakin. Havaitsijan pitäisikin opetella havaitsemaan molemmat silmät auki. Lappu on myöskin hyvä jos täytyy mennä valoisaan paikkaan, jolloin sen voi laittaa havaitsemisessa käytetyn silmän päälle ja suunnistaa toisen avulla. Adaptaatio säilyy peitetyssä silmässä, tosin kun jälleen palaa pimeään ja ottaa lapun pois, on tunne melko ilkeä hetken aikaa, mutta onneksi siihenkin tottuu. Mustattua putkea käytettäessä on huomattava, että molemmin silmin havaitseminen voisi auttaa näkemään himmeämpiä kohteita. Kokemus näyttää.

Seisten tehtävä havainnointi ei ole pitemmän päälle kovin mukavaa. Siksi kannattaakin etsiä sopiva tuoli tai vielä paremmin lepotuoli. Maassa ei ole hyvä maata ainakaan talvella. Kosteus imeytyy yllättävän nopeasti vaatteiden läpi... Eräät havaitsijat käyttävät menestykkäästi puhallettavia- tai retkipatjoa. Lepotuolilla saa kylläkin mukavamman katseluasennon. Putken voi kiinnittää siten, että siihen ylettyy katsomaan ja kuitenkin piirtämään.

Silmä havaintovälineenä

Silmä on kaikkien syvän taivaan havaitsijoiden tärkein instrumentti. Periaatteessa silmä toimii kuin 7 mm:n halkaisijainen kaukoputki vaikka valonläpäisykyky onkin aika paljon heikompi kuin kaukoputkella. Se kerää valoa parhaimmillaan ehkä hieman yli 7 mm:n halkaisijalta. Se ei suurenna lainkaan. Suurennus on siis 1. Erotuskyky silmällä on noin 120'. Sillä voidaan erottaa toisistaan tähdet joiden välinen etäisyys on noin asteen kolmaskymmenesosa. Silmää instrumenttina ei pidä väheksyä. Aikoinaan Tyko Brahe pääsi tähtien paikan mittauksessa 1 tarkkuuteen.

Ennen kaukoputkea tunnettiin jo monia syvän taivaan kohteita. Silmä voi sopeutua erilaisiin valaistusoloihin. Pimeässä silmän valoa keräävä osa, pupilli, on halkaisijaltaan seitsemän kertaa suurempi kuin valoisassa. Muutokseen tarvittava aika on noin 15 min. Kestää kuitenkin puoli tuntia ennenkuin maksimaalinen valonkeräyskyky on saavutettu. Tämä johtuu silmän kemiassa tapahtuvista muutoksista, jotka ovat näkemisen kannalta paljon pupillin läpimittaa tärkeämpiä. Vanhenemisen myötä pupilli ei enää saavuta aivan yhtä suurta halkaisijaa. Niinpä 50-vuotiaan pupilli on yleensä puolet pienempi kuin 20-vuotiaan. Sanotaan kuitenkin, että harjoituksella pupilli pysyisi likimain samansuuruisena vanhenemisesta huolimatta. Silmälinssin läpinäkyvyyden sanotaan vähenevän vuosittain noin 0.9 prosenttia. Ilmeisesti tähänkin vaikuttaa silmän käyttö. Sama asiahan koskee dementoitumista: paljon ajattelevat eivät tule vanhuudenhöperöiksi.

Kohteen etsiminen

Kohde löytyy paljain silmin paljon helpommin kuin kaukoputkella. Tai paremminkin paikka, jossa kohteen pitäisi olla. Kartalta katsotaan ensiksi jonkin kuvion tähti josta lähdetään liikkeelle. Siis lähellä kohdetta oleva. Sitten etsitään tähti taivaalta. Seuraavaksi katsotaan kartalta polku jota pitkin kohteeseen pääsee. Siirrytään silmällä polkua pitkin tai siirretään putkea. Polku päättyy paljain silmin näkyvään tähteen jonka lähellä kohde on. Tutkitaan missä puolella kohdetta tähti on ja katsotaan näkyykö kohde. Jos kohde näkyi, ei ole ongelmia. Senkuin nautitaan ja sitten piirretään kohde. Jos taas kohde ei näkynyt, tarvitaan hieman pohdintaa. Onko paikka oikea? Tarkistetaan polku ja olemmeko seuranneet sitä oikein. Usein virhe voi löytyä tästä kohtaa. Jos paikka on kuitenkin oikea, voi olla että olemme etsineet vääränlaista kohdetta. Tarkista kohteen koko ja kirkkaus. Katso onko kohde paljon pienempi tai isompi kuin mitä etsit taivaalta. Ota jotkin kaksi tähteä joiden väliksi näet kartalta jonkin tasa-asteluvun. Vertaa sitten kokoa kohteesi kokoon.

Jos tästä huolimatta kohde ei näy, on todennäköistä, että etsit liian himmeää kohdetta huonolla ilmalla. Jos etsimäsi kohde on sumu, on kyseisen ongelman aiheuttaja mahdollisesti pintakirkkaus. Se tarkoittaa, että vaikka kohteen kirkkaus luettelossa olisi 5.0m - siis helposti paljain silmin näkyvä - mutta kohde on halkaisijaltaan asteen kokoinen, ei se näykään. Kohteen kirkkaus on siis jakaantunut liian laajalle alalle. Luetteloissa kohteen kirkkaus kerrotaan aina olettaen kohde tähtimäiseksi pisteeksi. Tähtimäisissä kohteissa eli tähtijoukoissa voi tapahtua sama ilmiö jos joukko on erittäin rikas ja laaja. Jos kuitenkin luettelo näyttää että kohteen kirkkaimman tähden kirkkaus on alle 5.5, pitäisi ainakin tämän tähden olla näkyvissä. Voit yrittää aina havaintojen alussa toisaalla tässä oppaassa kerrotuilla tavoilla määrittää rajamagnitudia. Sitten voit raakata kaikki kohteet jotka ovat yli rajamagnitudin kirkkaudeltaan, tosin ei sekään ole mikään sääntö, havaintoalamme kun on niin ihmeellinen. Himmeistä kohteista voi sanoa, että aina kannattaa yrittää. Usein on nähty lähes mahdottomia kohteita. Ilmakehästä kun ei aina tiedä.

Olosuhteet

Paljain silmin havaitsevalle olosuhteet merkitsevät paljon enemmän kuin kaukoputkea käyttävälle. Kaukoputkella voi aina lisätä suurennusta, jolloin silmä erottaa paremmin pienet kirkkauserot kun kuva on suurempi. Paljain silmin taas ollaan kelin armoilla. Jotain kuitenkin on tehtävissä. Adaptaation täytyy olla hyvä. Erittäin himmeitä kohteita ei kannata yrittää havaita ennenkuin silmä on sopeutunut pimeässä puolisen tuntia. Edellytyksenä kunnon adaptaatiolle on täysin pimeät olosuhteet. Hyvää havaintopaikkaa kannattaa hakea kauempaakin. Toinen tärkeä tekijä on sää. Nyt ovat taustataivaan tummuus ja läpinäkyvyys tärkeitä. Myöskin kunnon säätä kannattaa odottaa. Puolenkuun ollessa taivaalla on melkein turha yrittää paljain silmin tehdä havaintoja himmeistä kohteista. Taustataivaan tummuus on se suure, joka kärsii välittömästi kuusta tai muunlaisesta valosaasteesta. Tällöin sumumaiset kohteet menettävät kontrastin, jota tarvittaisiin niiden näkymiseksi. Kuutamolla kannattaa havaita vain kirkkaimpia avonaisia joukkoja, vaikka ainahan voi tehdä testin, miten kohteet näkyvät missäkin olosuhteissa.

Avonaiset joukot ja asterismit paljain silmin

Avonaisia joukkoja on paljain silmin havaitsevalle tarjolla runsaasti. Ei todellakaan tarvitse tyytyä vain Messiereihin ja NGC -kohteisiin. Tarjolla on Trumplereita tai Dolidzeja jne. Valinnassa tulee ottaa huomioon olosuhteet. Mitä laajempi ja kirkkaampi joukko, sitä huonommalla kelillä sen voi havaita. Avonaiset joukot näkyvät joko siten, että kaikki tähdet erottuvat, jolloin voi tarkkailla muotoa, tai pelkkänä sumuna. Sumun muodon ja kirkkauserot voi määrittää.

Avonaisia tähtijoukkoja havaitessa kannattaa ottaa huomioon, ettei joukon päällä, vieressä tai lähistöllä oleva tähti välttämättä kuulu fyysisesti joukkoon. Tällöin kohdetta ei voida vielä pitää havaittuna. Tyypillinen esimerkki tällaisesta havainnosta voisi olla vaikkapa joukko (nykyisin luokiteltu kuitenkin jo asterismiksi) NGC 7868. Kohteen päällä on kirkas 6 magnitudin tähti, joka ei kuitenkaan kuulu joukkoon. Jotta saataisiin positiivinen havainto aikaiseksi, täytyisi oikeassa kohdassa näkyä yksi tai useampia joukkoon kuuluvia tähtiä tai sumumainen hehku 6 magnitudin tähden ympärillä. Toiseksi kannattaa myös tarkistaa onko havaittu kohde oikeasti avonainen tähtijoukko vai ainoastaan asterismi.

Helposti havaittavia avonaisia tähtijoukkoja ovat esim. M44, M45, NGC 869 & 884, Melotte 20 (Alpha Perseus moving cluster), Melotte 25 (Hyades) ja Melotte 111 (Coma Berenices). Nämä joukot näkyvät yleisesti ottaen aina ja keskeltä valoisaa kaupunkiakin kunhan vain siirrytään pois kirkkaimpien katuvalojen luota. Hieman vaativampia kohteita ovat M34, M35, M36, 37 & 38, NGC 752, NGC 6633 ja hieman matalalla Suomesta katsottuna lymyilevät IC 4665 ja IC 4756.

Haasteitakin tietysti löytyy. Onko mahdollista nähdä Kassiopeian joukkoa NGC 7789 paljain silmin? Useita joukkoja on aivan erotuskyvyn rajamailla ja juuri tällaisista kohteista tarvitaankin aina sekä positiivisia että negatiivisia havaintokokemuksia. Avonaisia tähtijoukkoja kuitenkin mahdollista nähdä paljain silmin jo kymmenittäin.

Tunnetuimmista asterismeista paljain silmin ovat näkyvissä ainakin Collinder 399, Kemble 1, Kemble 2, NGC 2451 ja NGC 7686.

Pallomaiset joukot paljain silmin

Pallomaisia joukkoja voi nähdä yli parikymmentä paljain silmin erinomaisissa olosuhteissa. Ne näkyvät useimmiten pieninä, tasakirkkauksisina sumupalloina. Mahdollisesti joskus tähden kaltaisina eli vain pisteinä, mikä tarkoittaa että on nähty vain niiden kirkas ydin. Lukuunottamatta muutamia joukkoja ovat pallomaiset tähtijoukot melko matalalla Suomessa. Niiden näkemisessä onkin siten erikoista haastetta. Havaittaessa pallomaisia tähtijoukkoja on tärkeintä hyvä läpinäkyvyys ja adaptaatio.

Viisi tähtitaivaan kirkkainta pallomaista jää harmittavasti piiloon horisontin alle eivätkä näy Suomesta - ainakaan paljain silmin. Kuitenkin taivaan ollessa tarpeeksi pimeä on Suomestakin mahdollista nähdä liuta pallomaisia joukkoja ilman optisia apuvälineitä. Alku syksy on metsästykseen parasta aikaa. Silloin voi nähdä ainakin 6 pallomasta tähtijoukkoa paljain silmin. Helpoin näistä on M13, seuraavana perässä tulevat M15, M2, M92 ja Käärmeenkantajan M10 ja M12. Kevättaivaalta voi kohtalaisen helposti bongata M3 ja M5:n. NGC 5139:stä (Omega Centauri) on mahdollista nähdä jo kirkkaampi ydinkin paljain silmin!

Galaksit paljain silmin

Paljain silmin on tähän asti Suomessa nähty kaksi galaksia: M31 eli Andromedan galaksi ja M33 eli Kolmion galaksi. Edellinen on helppo nähdä huonommallakin ilmalla. Paljain silmin voi etsiä sen akselin suuntaa, se on nimittäin hyvin elliptinen. Lisäksi voi määrittää sen pituutta. Kerrotaan Walter S. Houstonin nähneen sen 5 asteen pituisena paljain silmin. "Normaali" tulos on noin kolmisen astetta, joten jo edesmennyt "Scotty" on ollut varsin kovassa "kunnossa" tai havaintopaikka ainakin kohdallaan. Galakseja havaittaessa on tärkeintä adaptaatio ja taustataivaan tummuus ja yleensäkin kelin on oltava epätavallisen hyvä. Kannattaa haravoida hiljakseen galaksin seutua katseellaan tai putkella. M33 näkyy rajamagnitudin ollessa noin 6.5.

SMC (Small Magellanic Cloud), LMC (Large Magellanic Cloud) ovat helposti näkyvissä eteläisellä pallonpuoliskolla. Samoin myös NGC 5128 (Centaurus A). Lisäksi M81 on nähty useaan otteeseen maailmalla, mutta ei ilmeisesti koskaan Suomesta. Ruotsissa asuva Timo Karhula on kuitenkin onnistunut näkemään galaksin Ruotsista, joten havainto Suomesta on varmasti tulossa lähiä aikoina.Yksittäisiä (ja siitä johtuen kyseenalaisia havaintoja) on vielä M83, M101 ja NGC 253:sta.

Kaasusumut paljain silmin

Kun puhutaan tästä aiheesta, tulee lähinnä mieleen M42. Tämä Orionin suuri kaasusumu on mahdollista nähdä helposti paljain silmin. Vaikeampaa on nähdä siinä muotoa tai neljän tähden muodostamaa Trapetsia, joka on sumun sisällä. Myöskään M43:sta ei ole raportteja. Jälleen havainnot pitäisi suorittaa Orionin ollessa etelässä. Toinen kuuluisa kaasusumu on NGC 7000 eli Pohjois-Amerikkasumu, joka näkyy kohtalaisen helposti O-III suotimen avulla. Eteläisemmän taivaan sumut M8, M17 ja M20 näkyvät myös kohtalaisen helposti lomamatkojen aurinkorannoilta. Varsinkin M8 on huomiota herättävän kirkas jo valoisastakin paikasta katsottuna. Syvällä eteläisellä taivaalla on tietysti myös NGC 3372 (Eta Carinae Nebula), joka on kertomuksien mukaan monin verroin M42 kirkkaampi, kookkaampi ja komeampi.

NGC 1499, NGC 2237 (Rosette Nebula) ja Sh2-276 (Barnard's Loop) on mahdollista nähdä paljain silmin UHC tai H-Beta suotimen avustuksella.

Planetaariset sumut paljain silmin

Toisin kuin yleensä luullaan on mahdollista nähdä muutama planetaarinen sumukin paljain silmin. Helpoin on NGC 7293 (Helix Nebula) ja muutamia havaintoja on tehty myös Messier 27:stä. Myös tähtimäinen, mutta hyvin kirkas NGC 3242 saattaa olla juuri ja juuri näkyvissä.

Pimeät sumut paljain silmin

Myös useita pimeitä sumuja voi nähdä paljain silmin. Esimerkiksi Linnunradan Suuri repeämä on tällainen sumu. Muita paljain silmin näkyviä pimeitä sumuja ovat Hiilisäkki eteläisellä taivaalla ja Pohjoinen Hiilisäkki Joutsenen tähdistössä. Kuten olettaa saattaa, käytännössä kaikki paljain silmin näkyvät pimeät sumut asettuvat Linnunradan tasoon. Nämä pimeät sumut ovat itseasiassa Linnunradan EDL, joka tosin on vaikea hahmottaa, koska tarkastelemme Linnunrataa sisältäpäin, emmekä voi nähdä sitä koskaan kokonaan yhdellä kertaa.

Kaksoistähdet paljain silmin

Paljain silmin voidaan erottaa kohteita joiden etäisyys toisistaan on vähintään noin 2 kaariminuuttia. Klassinen esimerkki on Mizar-Alcor, jotka normaalisilmäinen erottaa helposti. Paljain silmin havaittavat kaksoistähdet rajoittuvat lähinnä optisiin, eli vain sattumalta samassa suunnassa näkyviin. Niistä voi tarkkailla värieroa ja suuntakulmaa. Kaksoistähtiä havaittaessa on aina tärkeää, että seeing on hyvä. Rauhattomalla ilmalla kaikki pienet yksityiskohdat tuhraantuvat eivätkä kaksoistähdet näy erillisinä. Hyvä kelin testi on Hyadien avonaisessa joukossa oleva 77/78 Tau. Niiden välinen erotus on hieman alle 120", eli ei tuo kirjallisuudesta tuttu arvo mikään ehdoton ole.. Hyvänä haasteena havaitsijalle pidetään myös Epsilon Lyrae-tähteä.

Sekalaista paljain silmin havaitsemista

Walter S. Houston samasta maasta näki Plejadeissa 18 tähteä paljain silmin. Plejadeista on nähty huomattavasti enemmänkin tähtiä, mutta usein on epäselvää, miten laajalta alueelta kohteen ympäriltä.

• Veikko Mäkelän ylläpitämä Ursa Naked Eye Catalogue: https://www.ursa.fi/syvataivas/havaitseminen/kohdeluettelot/ursa-naked-eye-catalogue.html
• Brian Skiffin vanha viesti IIAC-listalle: http://www.visualdeepsky.org/chat/msg01732.html

6. Kiikarihavainnot

Aluksi

Kiikarilla havaitseminen on toiseksi suositeltavin tapa aloittelijalle aloittaa harrastus. Vain paljain silmin havaitseminen on parempi. Kiikarilla on laaja näkökenttä. Kenttään mahtuu siis paljon tähtiä joiden avulla on helppo suunnistaa. Kiikarit ovat halpoja, jopa alle 500 mk. Niiden avulla voi jo valita sadoista kohteista, joiden joukkoon mahtuu jo planetaarisia sumujakin. Lisäksi kiikarit on helppo ottaa mukaan, jopa jalustoineen. Vihjeitä kiikareiden hankintaan

Kiikareita on monta eri tyyppiä. Niiden koko ja suurennus ilmaistaan kahdella numerolla, joiden välissä on kertomerkki: esim. 7*50. Tässä 7 tarkoittaa suurennusta joka on 7-kertainen ja 50 objektiivin eli linssin halkaisijaa millimetreissä. Muita suosittuja kokoja on 20*60 ja 11*80. Useista perheistä varmaankin löytyy kiikarit ennestäänkin, mutta jos nyt aiomme ostaa sellaiset, täytyy pitää muutama asia mielessä. Kiikareita ei pitäisi ostaa postimyynnistä. Sieltä saa useimmiten muovilinsseillä varustetut Hongkongilaiset laatukiikarit. Ostohetkellä pitäisi kiikareille pitää pieni tarkastus.

Aloittelijalle sopivimpia ovat ennenmainitut kolme tyyppiä. Valitse parhaan näköinen kiikari. Katso, että linssit ovat puhtaat sisä- ja ulkopuolelta. Älä osta likaisia kiikareita. Kokeile pyöritellä tarkennuslaitetta. Sen pitäisi olla tukevan tuntuinen, eikä se saisi juuttua ääriasennossakaan. Kun katsotaan kaukaa okulaarien läpi, pitäisi prismojen näkyä neliömäisinä. Pyöreinä tai epäsäännöllisinä näkyvät prismat kielivät heikosta optisesta laadulta. Katso kiikarin okulaari- ja objektiivilinssejä. Niiden heijastusten pitäisi olla värillisiä, purppuranpunaisia tai kullanruskeita, mutta ei missään tapauksessa valkoisia. Tämä kertoo linssien pinnoissa olevista optisia ominaisuuksia parantavista kalvoista. Seuraavaksi katso kiikareilla jotain kaukaista kohdetta. Varmista, että kuva on terävä sekä keskellä että laidoilla. Pystysuorissa esineissä ei saa esiintyä taipumista. Silloin kiikareita vaivaa ns. tynnyrivirhe. Okulaareista ainakin toisessa pitäisi olla erillinen säätö. Tällöin näkövirheiset voivat säätää okulaarit erikseen kummallekin silmälle. Silmälaseja käyttäville ovat muoviset silmäsuojat tärkeät. Jos et löydä yhtään virheetöntä laitetta, valitse se missä on vähiten virheitä. Jo hieman kulunutta sanontaa käyttääkseni, kiikarit ovat niin monimutkaisiksi optisiksi laitteiksi todella halpoja.

Tarvikkeet

Jotta kiikareilla voisi havaita kohteita tulematta hermoraunioksi tarvitaan hyvä jalusta. Kohteen piirtäminen käsivaralta on lähes mahdotonta. Jopa 7*50 kiikarit tarvitsevat jalustan. Hyvä jalusta on esimerkiksi kameralle tarkoitettu tukeva jalusta, jossa on hyvät säädöt. Seisoviltaan on rasittavaa havaita. Kiikarihavaitsijakin tarvitsee tuolin tai peräti lepotuolin johon kiikarin voi viritellä kiinni. Suuressa maailmassa on käytetty suotimia kiikareissakin. Niiden käyttäminen tulee kuitenkin melko kalliiksi, koska tarvitaan aina kaksi samanlaista. Suotimien täytyy olla okulaarin ulkopuolelle kiinnitettäviä. Kiikari havaintovälineenä

Kiikareilla on monia etuja - vaikkakin tietysti myös monia haittoja - kaukoputkeen nähden. Sanotaan, että aivosi tietävät milloin näet molemmilla silmilläsi. Kiikarit, joiden objektiivi on 50 mm, vastaavat hyvinkin kaukoputkea, jonka aukko on 60 mm. Kuva on oikeinpäin, ilmansuuntien määrittäminen on siis helppoa. Suurennus on pieni jolloin suuri osa taivasta on kerralla näkyvissä. Kohteiden etsiminen on helppoa. Kiikarit ovat mukavat kuljettaa mukana ja lisäksi ne ovat halvat. Haittoja on vakiosuurennus ja siten kohteiden pysyminen useimmiten pieninä sumuläikkinä. Suuria kokonaisuuksia kuten laajoja sumuja havaittaessa on tietysti pienestä suurennuksesta pelkkää hyötyä. Normaalisti näkökenttä kiikareilla on 4-6 astetta. Magnitudeissa mitattuna normaalilla 7*50 -kiikarilla voi päästä jopa 10 mag:n asti. Kiikareita havaintovälineenä ei siis voi vähätellä.

Kohteen etsiminen kiikareilla

Kohteen etsimisessä ilman jalustaa pätevät samat asiat kuin paljain silmin ja jalustan kanssa samat kuin kaukoputkella, joten voit etsiä ohjeet näistä luvuista. Olosuhteet

Kiikarit tarvitsevat erittäin valosaasteettomat olosuhteet. Jos taivas on vaalea, kiikarin hyvät valonkeruuominaisuudet vaalentavat sitä entisestäänkin. Havaintopaikka täytyy etsiä pimeästä. Pieniä kohteita havaittaessa on jopa seeing tärkeä, koska sen vaikutusta ei voi suurennuksella vähentää.

Avonaiset joukot kiikareilla

Kiikareilla näkyy sadoittain erilaisia avonaisia joukkoja. 11*80 -kiikareilla voi erottaa useat vaikeatkin joukot kuten NGC 7789:n erillisiksi tähdiksi. 7*50:llä monet kohteista ovat sumumaisia, mutta niitä kyllä riittää. Syrjäsilmällä katsominen (epäsuora katsominen) on tärkeätä, silloin yleensä erottuu yksittäisiä tähtiä, jotka voi merkitä piirrokseen. Useissa tapauksissa kiikareilla saa mahtumaan useita joukkoja samaan kenttään, jolloin näkymä on hyvin kaunis. Kassiopeijassa on useita tälläisia kenttiä, kuten alue M103:n ympärillä.

Pallomaiset tähtijoukot kiikareilla

Pallomaisia tähtijoukkoja näkyy useita. Kirkkaimmista kuten M13:sta voi mahdollisesti erottaa laidoilta yksittäisiä tähtiä tai ryynimäistä rakennetta 11*80 -kiikareilla. Syrjäsilmällä katsominen on taas tärkeää. Muotoa voi yrittää jäljittää, kuten myös kirkkaimpia tähtijonoja ja tummia alueita. 7*50 -kiikareilla lienevät pallomaiset joukot sumumaisia. Joukon luokkaa voi arvailla ulko-osien ja keskuksen kirkkauseron perusteella.

Galaksit kiikareilla

11*80 -kiikareilla voi M31 olla paljon hienompi kuin kaukoputkella. Koko galaksi näkyy kiikareilla yhdessä kentässä. M32 ja M110 voivat näkyä 7*50:llä. Tämä on melkoinen haaste kiikareilla koko Messierin-luetteloa havaitseville. Galakseja on tarjolla kymmeniä, ellei satoja. Galakseissa hyvä keino on lakaista kenttää hitaasti. Muotoa ja kokoa voi yrittää selvittää. Usein tosin on vain tähtimäinen ydin selvästi näkyvissä.

Kaasusumut kiikareilla

Kaasusumuja, jotka sopivat kiikareille on melkeinpä enemmän kuin kaukoputkelle. Mainitaanpa vain Rosette ja Pohjois-Amerikka. Tekniikkana on jälleen hidas tai nopea kentän lakaisu. Muoto näkyy jopa 7*50:llä useista sumuista. Nyt kiikareiden laajasta näkökentästä on todella hyötyä. Monet kaasusumut ovat itseasiassa näkyvissä vain kiikareilla.

Planetaariset sumut kiikareilla

Kiikareilla näkyy jo useita planetaarisia sumuja kuten M27 tai NGC 246. Useimmiten planetaariset kuitenkin ovat pieniä, eivätkä näytä koko loistoansa kiikareilla, lukuunottamatta tietenkin Helix-sumua. Muoto ja keskustähti saattaa erottua isoimmista sumuista.

Pimeät sumut kiikareilla

Ehdottoman tärkeää pimeitä sumuja havaittaessa on muistaa, että jotta havainto voitaisiin laskea positiiviseksi täytyy pimeän sumun alueella havaita edes jonkinlainen ero kontrastissa taustataivaa ja pimeän sumun välillä. Positiiviseksi havainnoiksi ei voida pelkästään laskea että oikeassa kohdassa näkyy vähän tähtiä tai on kokonaan tähdetön alue.

Kaksoistähdet kiikareilla

Kiikarit eivät sovellu kovin hyvin kaksoistähtien havaitsemiseen. Pieni suurennus ei mahdollista lähekkäisten tähtien erottumista. Väriä ja suuntakulmaa voi tarkastella.

7. Kaukoputket

Aluksi

Perinteisesti kaukoputki on ollut melkein ainoa laite, millä on havaittu syvän taivaan kohteita. Toivottavasti tämä opas saa edes jonkun innostumaan muistakin mahdollisuuksista. Kuitenkin kaukoputkella saavutetaan eniten kohteita ja myös useimmista saadaan eniten yksityiskohtia näkyviin. Kaukoputkella havaitsevalla ei tule ongelmia kohteiden valinnassa. Vaikkapa 20 sentin putkea käyttävälle löytyy kohteita jokaiselle selkeälle yölle koko elämän ajaksi. Jollei se riitä, ainahan voi ostaa isomman putken. Kaukoputkeen liittyy monia ongelmia. Useimmiten niitä ei voi kuljetella mukana parempaan havaintopaikkaan, vaan täytyy tyytyä vaatimattomampaan. Onneksi erilaisia menetelmiä käyttämällä voidaan pienentää sekä huonon kelin että huonon paikan haittavaikutuksia.

Kaukoputken hankkiminen

Vielä viime vuosituhannen loppuvuosina kaukoputkien saanti oli vaikeaa. Tuolloin harrastajien perusputkia olivat esimerkiksi RET 45 ja TAL-1, joista varsinkin jälkimmäinen on edelleenkin laadukas ja suosittu väline.

Nykyään kaupallisia kaukoputkenvalmistajia ja jälleenmyyjiä alkaa olla jo "pilvin pimein". Löytyy Celestronia, Meadea ja Skywatcheria. Putkia on kaiken näköisiä ja kokoisia, on peili -ja linssiputkea sekä erilaisia katadioptrisia putkia. Ns. GOTO -toiminnolla varustetut putket etsivät kohteen nappia painamalla kaukoputken sähköisen tietokannan tietojen perusteella. Kaupallisten putkien hintahaitari on laaja: kalliista ja hienosta GOTO -putkesta joutuu pulittamaan useita tuhansia euroja, mutta tavallisen peiliputken saa muutamalla satasella.

Myös kaukoputkien jälleenmyyjien määrä on kasvanut 90-luvusta. Nykyään putkia saa esimerkiksi Astro Art Storesta, jossa lienevät alan laajimmat valikoimat maassamme. Putkia saa myös Ursasta, jonka valikoimat ovat laajentuneet huomattavasti sitten viime vuosituhannen lopun. Kuitenkaan valikoiman ja myyjien lisääntyminen ei takaa sitä, ettei valikoimassa olisi vieläkin "susitavaraa". Kannattaa välttää halpoja kauppakeskusten ja Lidlien leluputkia. Sellaisten kanssa ei löydä edes Kuuta taivaalta, ja hyvä harrastus saattaisi lopahtaa siihen paikkaan.

Myös käytettyjen putkien tarjonta on kasvanut. Käytettyjä putkia saa esimerkiksi Ursan tähtiharrastustorilta tai Astronetin myydään/ostetaan -palstalta.

Toki jotkut päätyvät tekemään putkensa itse vielä tänäkin päivänä, lisääntyneestä kaupallisesta tarjonnasta huolimatta. Monet itse tehdyistä putkista ovat Dobson -tyyppisiä, mikä onkin ymmärrettävää johtuen tämän jalustatyypin vaivattomuudesta. Mikäpä olisikaan hienompaa, kuin tiirailla taivata itse omin käsin tehdyn putken läpi!

Okulaarit

Yksi kaukoputken tärkeimmistä osista on okulaari, jolla suurennetaan kaukoputken muodostama kuva. Hyvänkin kaukoputken saa helposti pilattua käyttämällä heikkolaatusia okulaareja. Mitä lyhyempi polttoväli on okulaarissa, sitä suurempi on suurennus. Suurennuksen voi laskea kaavasta Suurennus=putken polttoväli mm / okulaarin polttoväli mm

Esimerkiksi JS-Dobsonissa, jonka polttoväli on 1000mm, antaa 10mm:n okulaari suurennnuksen 100x. Okulaareja on erilaisia tyyppejä. Kaikki paitsi HM- tai H-tyyppiset okulaarit ovat kelvollisia syvän taivaan havaitsemiseen. Parhaita ovat Plösslit tai Naglerit sekä Wide Fieldit. Käytännössä Plössl on Nagleria paljon halvempana suositeltavampi aloittelevalle harrastajalle. Erittäin laajan kentän omaavia Erflejä voi käyttää pienen suurennuksen okulaarina. Kellner ja Ortoskooppi ovat molemmat aivan hyviä ja lisäksi melko halpoja. Barlow-linssi on okulaarin ja putken väliin kiinnitettävä laite, joka tuplaa tai lisää suurennusta vieläkin enemmän. Siten esimerkkimme 10mm okulaari + 2xBarlow antaisi 200x:n suurennuksen. Okulaarivalikoimaksi riittää esim. kaksi okulaaria ja 2xBarlow. yleensä saadakseen suuren suurennuksen kannattaa käyttää mieluummin okulaaria ja Barlowia kuin lyhytpolttovälistä okulaaria yksinään. Barlow nimittäin tuntuisi antavan useasti kontrastikkaamman kuvan ja lisäksi isompaan okulaariin on helpompi katsoa. Pienin suurennus pitäisi olla noin 50x, jolloin kenttä on riittävän iso, jotta kohteet löytyvät helposti. Seuraava suurennus olisi Barlowin kanssa äskeinen okulaari eli 100x. Toinen okulaari voisi olla esim 166x antava, jolloin se olisi Barlowin kanssa 332x. Tälläinen valikoima on aivan riittävä ainakin aluksi. Jalusta

Kaikkein yksinkertaisin jalusta on Dobson-tyyppinen yleensä vanerista tehty rakennelma. Se on tukeva eikä pienestä tuulesta heilu. Kaupallisissa putkissa yleensä (RET 45) oleva saksalaistyyppinen jalusta ei sovi kovin hyvin syvän taivaan havaitsemiseen. Huonosti tehtynä se heiluu tuulessa kuin tuuliviiri. RETin jalustaa voi eräillä tavoin tukevoittaa. En käsittele tässä sen enempää tuntikehiä tai seurantaa, koska ne kuuluvat lähinnä jo pidemmälle ehtineelle harrastajalle. Tuntikehät esimerkiksi ehkäisevät usein tehokkaasti taivaan tuntemuksen.

Nebulasuotimet

Suotimien idea on, että melkein aina kohteen valo tulee vain tietyllä aallonpituudella. Suotimissa on ikäänkuin hyvin kapea rako, joka päästää lävitseen vain tämän tietyn aallonpituuden. Niinpä valosaaste ja muut asiaankuulumattomat valot suodattuvat kuvasta pois. Kontrasti kohteen ja taivaan välillä lisääntyy ja kohde näkyy helpommin. Suotimet toimivat vain jokaiselle erikseen ominaisella suurennusalueella. Suotimia on erimerkkisiä ja -mallisia. Lumiconin suotimet ovat kokemuksien mukaan luotettavia. Malleja ovat Deep Sky, Oxygen-III, UHC, H-beta ja Swan Band. Suotimet soveltuvat erilaisiin kohteisiin seuraavasti: Deep Sky: Avoimet- ja pallomaiset tähtijoukot, galaksit ja heijastussumut. Valokuvattaessa punaiset emissiosumut. Käytännössä teho on hyvä ainoastaan heijastussumuihin.

• Oxygen-III: Himmeät emissiot ja planetaariset. Yleensä suositeltavampi kuin UHC
• UHC: Kirkkaat emissiot ja planetaariset.
• H-beta: Tietyt emissiosumut, myös hevonsenpääntappajaksi kutsuttu.
• Swan Band: Kirkkaat emissiot ja komeetat.

Suotimia saa nykyään muutamalla kymmenellä eurolla. Aivan ensimmäisenä niitä ei varmaankan kannata ostaa, vaan ne ovat enemmänkin pitemmälle ehtineen havaitsijan apuvälineitä. Jos kuitenkin on varaa investoida ja uskoo harrastuksen kestävät, hankinta kannattaa. Täytyy huomata, että okulaariin kierrettäviin malleihin pitää olla myös sopiva okulaari.

Etsin

Kunnollinen etsin on välttämätön kohteiden löytämisen kannalta. Vielä 2000-luvullakaan kaikki kaupalliset kaukoputken valmistajat eivät tunnu osaavan tehdä kunnollisia etsimiä. Huonolla etsimellä ei löydä taivaalta kun Kuun, planeetat ja kirkkaimmat tähdet, jos niitäkään. Jos putkessasi ei siis ole kunnollista etsinä, kannattaa investoida muutama kumppi sellaiseen. Säästät aikaa ja hermojasi!

Nykyään etsinten saralla on mistä valita. Löytyy optisia- ja erilaisia tähtäintyyppisiä malleja. Viimeksi mainittuja edustavat erilaiset punapiste- ja rengasetsimet. Edellisessä tyypissä näkyy etsimen läpi katsoessa punainen piste, jonka avulla putki suunnataan kohteeseen. Jälkimmäisessä on sisäkkäisiä renkaita, kuin metsästyskiväärin etsimessä ikään. Näiden avulla pitäisi kohteen kyllä löytyä.

Hyvän etsinputken saa myös kiikarinpuolikkaasta. Kuva on siinä oikeinpäin ja kenttä laaja. Etsinputkea pitää voida säätää putken kanssa samansuuntaiseksi. Etsimen okulaarissa on hyvä olla lankaristikko, mutta se ei ole välttämätön.

Kaukoputki havaintovälineenä

Kaukoputken suurennusta voidaan muuttaa normaalisti välillä 45x-300x. Tästä on hyötyä olipa kohde mikä tahansa. Pienestäkin planetaarisesta saa melkein koko kentän täyttävän kohteen, jolloin silmä erottaa yksityiskohdat paremmin. Kuva on kaukoputkessa väärinpäin. Aluksi se voi tuntua oudolta, mutta kun siihen tottuu, siitä alkaa pitämään. Kohteet eivät näy kaukoputkessa värillisinä niinkuin valokuvissa. Aluksi tähän tosiasiaan voi pettyä, mutta toisaalta valokuvat tavallaan vääristävät kohdetta: eihän ihmissilmä näe kohteita sillä tavalla. Kaukoputki on havaintovälineenä jatkuvasti kehittyvä. Putkia voi hankkia yhä isompia. Rajaa tuskin tulee koskaan vastaan. Niinkuin jenkkiautojen harrastajat sanovat: mikään ei voita neliötuumia, vai miten se nyt olikaan. Mitä isompi on peilin halkaisija sitä enemmän se kerää valoa. Nythän ei ole tarkoitus vain saada suuria suurennoksia, vaikka niistäkin on hyötyä vaan etupäässä kerätä valoa himmeistä kohteista. Kohteen etsiminen

Kohteen etsimisessä on kaksi mahdollisuutta. Joko etsitään hakuputken avulla kohteeseen saakka tai etsitään kohteen läheltä kirkas tähti, josta hypitään putken kentän avulla kohteeseen.

1. Hakuputkella tapahtuvassa hakemisessa suunnitellaan kartalla tähdistä polku kohteeseen. Polussa voi käyttää hyväksi geometrisia tähdistä koostuvia kuvioita kuten kolmioita, suunnikkaita jne. Ennenkuin etsiminen voidaan aloittaa on hakuputki suunnattava tarkalleen pääputken kanssa samansuuntaiseksi. Tämä onnistuu suuntaamalla pääputki vaikkapa johonkin kaukaiseen pistemäiseen valoon tai päivällä lyhtypylvääseen. Sitten käännetään sama kohde hakuputken kentän keskelle. Ensimmäiseksi kartta käännetään vastaamaan näkymää hakuputkessa. Polkua edetään tähti kerrallaan. Jos polku katoaa, ei kannata alkaa kääntelemään putkea sinne tänne, vaan aloittaa uudelleen varmasti oikeasta paikasta. Kohteen kohdalle päästyä siirrytään katsomaan pääputkeen, jossa kohteen pitäisikin olla näkyvissä.

2. Tähtihyppely aloitetaan etsimällä esim. edellä mainitulla tavalla ohjaustähti - joka voi olla melko kirkas - pääputken kenttään. Sitten siirrytään pääputken ääreen ja käännetään kartta vastaamaan näkymää pääputkessa. Jälleen käytetään geometrisia kuvioita sekä tähtijonoja ja edetään tähti kerrallaan kohdetta kohti. Tuloksena pitäisi kentässä olla esimerkiksi kaksi tähteä joiden puolessavälissä kohde on. Sitten aletaan etsiä kohdetta erilaisilla suurennuksilla ja muilla keinoilla, ellei se näy suoraan.

Molemmissa tavoissa on tärkeätä suunnitelmallinen eteneminen. Periksi ei saa antaa. On ehkä totta, että kirkkaimmat kohteet löytää satunnaisesti seutua haravoimalla, mutta sitten kun siirrytään himmeisiin kohteisiin on suunnitelmallisuus valttia. Lisäksi haravoimisesta voi tulla paha tapa. On hyvä oppia heti alussa paras tyyli. Aloittelijalle on usein vaikea tunnistaa tähtiä kartalla. Hän ei osaa odottaa kuinka kirkkaita tähdet ovat putkessa. Tähän ei oikeastaan ole muuta lääkettä kuin harjoittelu. Kannattaa harjoitella jollain varmalla tähdellä, jossa on helposti tunnistettavia himmeämpiä tähtiä lähellä, etsiä se hakuputkeen ja pääputkeen ja kääntää kartta vastaamaan näkymää putkessa. Aluksi kannattaa valita kohteita kirkkaiden tähtien lähistöltä, jolloin löytäminen on helpompaa.

Avonaiset tähtijoukot kaukoputkella

Pienelläkin kaukoputkella näkyviä avonaisia joukkoja löytyy taivaalta sadoittain ellei tuhansittain. Osa joukoista erottuu tähdiksi mutta osa näkyy pelkkänä sumuna. Sumumaisena näkyvästä kohteesta voi yrittää määrittää muotoa ja keskittymistä. Niiden perusteella voi päätellä onko Tr-luokka merkitty luetteloihin oikein. Erottuvista joukoista katsotaan muodostavatko tähdet kuvioita, etsitään kaksoistähtiä ja keskustähtiä, tarkkaillaan tähtien värejä ja tähdistä tyhjiä alueita. Avonaiset joukot ovat kaukoputkella todella kiehtovia kohteita. Niitä on jälkeenpäin mukava vertailla valokuvien kanssa ja seurata havaintotarkkuuden kehittymistä. Jotkut avonaiset, joissa on paljon erikirkkauksisia tähtiä, luovat kolmiulotteisen kuvan. Muutamissa avonaisissa on niin paljon tähtiä, että tähtien tarkkoja paikkoja on mahdotonta piirtää. Tällöin täytyy tyytyä vaikutelman piirtämiseen ja yrittää saada kirkkaimpia tähtiä paikoilleen, jolloin niiden suhteilla saa piirroksesta mahdollisimman tarkan. Avonaista joukkoa piirrettäessä olisi tärkeää saada tähtien väliset kirkkaudet oikein, piirtää siis tähdet riittävän erikokoisina palloina. Piirtäminen on erityisen tärkeää aloittaa laidalta mittasuhdevirheiden välttämiseksi. Avonaiset joukot sopivat hyvin myös verryttelykohteiksi ennen siirtymistä hiemmeämpiin kohteisiin. Niitä havaittaessa silmä saa aikaa adaptoitua. Toisekseen huono taustataivaan tummuus vaikuttaa paljon vähemmän avonaisiin joukkoihin kuin sumuihin. Avonaisia kannattaa siis havaita vähän huonommallakin kelillä tai vaikka kuutamolla. Suurin osa avonaisista joukoista on tietenkin ryhmittynyt Linnunrataan. Niitä on siis minä tahansa vuoden- tai vuorokaudenaikana (lukuunottamatta päivää) näkyvissä. Jos aikoo ryhtyä havaitsemaan enemmänkin avonaisia joukkoja, on edessä Uranometria 2000:n osto. Siihen on listattu kaikki Sky Cataloguessa näkyvät avonaiset ja vielä enemmänkin. Esim. alle kolmen asteen etäisyydellä Perseuksen kaksoistähtijoukosta on kymmenisen avonaista joukkoa.

Pallomaiset tähtijoukot kaukoputkella

Myöskin pallomaisia joukkoja riittää kaukoputkelle. Ikävä kyllä suuri osa hienoimmista pallomaisista ei ole näkyvissä pohjoisella pallonpuoliskolla, mutta onhan meillä M13. Yllättävää kyllä, M13 on vasta viidenneksi kirkkain kaikista pallomaisista. Kaukoputkilla voidaan tutkia missä määrin voidaan erottaa tähtiä pallomaisista. Usein tähdet erottuvat vain reunoilla jääden keskustassa yhdeksi puuroksi. Pienimmissä pallomaisissa ei voi erottaa edes reunan tähtiä, mutta keskittymisasteen voi päätellä ytimen ja laitaosien kirkkauseron perusteella. Tärkeätä pallomaisten joukkojen havaitsemisessa on suurennus. Pienellä suurennuksella melkein kaikki niistä näkyvät vain sumumaisina. Suuri suurennus saattaa paljastaa myös erilaisia tummia rakenteita tai tähtikeskittymiä ja -jonoja. Kuuluisa Mersun merkkikin voi tulla näkyviin. Ennen kaukoputken suuntaamista pallomaiseen tähtijoukkoon on hyvä tarkastaa jonkin muun tähden avulla fokusointi oikeaksi. Monet pallomaiset joukot antavat myöskin hienon kolmiulotteisen näkymän varsinkin suurella suurennuksella. Muutamat joukot ovat omituisen muotoisia, jopa kolmioita ja neliöitä saattaa löytyä. Kannattaa siis tarkata muotoa, kuten kaikkea muutakin, tarkkaan. Yleensä pallomaiset joukot näyttävät visuaalisesti erilaisilta kuin valokuvissa. Havaintoa tehtäessä täytyy yleensä tyytyä vaikutelman piirtämiseen, koska tähtien tarkkoja paikkoja on mahdotonta määrätä vaikka ne erottuvatkin. Muutamia etualan tähtiä apuna käyttäen niiden suhteet saa oikeiksi. Ainoastaan kahdessa pallomaisessa on joukossa on havaittavissa planetaarinen sumu. Kyseiset joukot ovat M15, jonka planetaarinen on harrastajien ulottuvilla oleva Pease 15. Sen näkemiseen tarvitaan ehkäpä 40 senttinen kaukoputki, rutkasti suurennusta ja hyvä etsintäkartta tai O-III -filtteri sumun tunnistamista varten. Myös M22:sta on löydetty planetaarinen sumu.

Kaasusumut kaukoputkilla

Olen sisällyttänyt kaasusumuihin niin planetaariset kuin emissio- ja heijastussumutkin. Sokerina pohjalla ovat supernovajäännökset (SNR=supernova remnants). Yhteistä näille kaikille ehkä lukuunottamatta planetaarisia on, että ne vaativat epätavallisen hyvän kelin näkyäkseen hyvin. Planetaariset sumut ovat HSB- eli korkean pintakirkkauden omaavia kohteita. Niihin saa ja usein täytyy käyttää suurta suurennusta. Hyvä esimerkki on M57 eli Lyyran rengassumu, jonka keskustähti näkyy vasta kun suurennusta on 400x 63-sentin putkessa tai 800x 36-sentin putkessa. Tuosta voisi laskea minkälainen suurennus RETissä tarvittaisiin. Se olisi noin 1200x, jota ei käytännössä voi käyttää: optiikka tai keli ei yksinkertaisesti kestä. RETillä ei siis keskustähti todennäköisesti näy. Kaasusumuihin kannattaa myöskin kokeilla asteittain suurempaa suurennusta. Monesti ne näkyvät paremmin, sillä silmä havaitsee pienet kirkkauserot helpommin kun ne ovat suuremmassa koossa. Sumuissa on syrjäsilmällä katsominen ja kentän lakaisu tärkeitä, kuten myös täydellinen adaptaatio ja baffling eli hajavalon pääsyn silmään ja okulaariin estäminen. Suotimista on paljon apua. Erityisen tärkeä asia on puhdas optiikka, jolloin tähdet näkyvät pistemäisinä ilman ympäröivää heijastumaa. Sumuissa havaittavia asioita ovat muoto ja kirkastumat. Muita asioita ovat väri ja sumun sisällä olevat tähdet. Heijastussumut ovat useimmiten vaikeita havaittavia. Havainto pitää aina varmistaa tarkastamalla jostain varmasti sumuttomasta tähdestä, ettei sumu ole vain huurua linsseissä. Hyvä keino olisi estää jollakin teipinpalasella tai muulla tavoin valaisevan tähden näkyminen. Kuuluisat esimerkit ovat heijastussumut Plejadeissa. Ne ovat erittäin vaikeat nähdä. Jälleen on suotimista suurta apua.

Supernovajäännökset ovat useimmiten erittäin laajoja sumuja, kuten myös jotkut kaasusumut. Niissä voi mahdollisesti nähdä kuitumaisia rakenteita. Olosuhteet ovat äärimmäisen tärkeät. Laajoissa kohteissa voi piirtää ennalta tähtien paikat paperille ja sitten kaukoputken ääressä keskittyä vain sumun jäljittämiseen tähtien suhteen. Koska sumu voi olla jakaantunut usean näkökentän alueelle, on tähtien piirtäminen oikeisiin suhteisiin vaikeaa. Toinen mahdollisuus on jälkeenpäin yhdistää usea piirros yhdeksi, se on kuitenkin melko vaikeaa. Galaksit kaukoputkella

Kaikkein runsaslukuisin kaukoputkikohderyhmä taivaalla on galaksit. Niitä voi havaita tuhansia 20-senttisellä putkella. Ongelmana galaksien havaitsemisessa on niiden pieni koko sillä niitä on useimmiten vaikea erottaa tähdistä. Galaksin tarkka sijainti on oltava tiedossa, kuten myös koko ja kirkkaus. Lukuunottamatta aivan suurimpia, galakseihin tarvitaan suurta suurennusta. Usein vain tähtimäinen ydin on näkyvissä. Jos kuitenkin sumua näkyy, voi pituusakselin ja keskuksen kirkkauseron suhteessa haloon määrittää. Suurimmissa galakseissa näkyy spiraalirakennetta ja kirkkauseroja. Etenkin laajoissa galakseissa suodin auttaa. Hyviä esimerkkejä suurista galakseista, jossa näkyy runsaasti hienorakennetta ovat M31 ja M33. Niistä voi etsiä erilaisten karttojen avulla H-II -alueita tai pallomaisia tähtijoukkoja. Myös hieman etäisemmissä galakseissa kuten M101:ssä on useita omalla numerollaan NGC -luetteloon listattuja H-II -alueita.

Oma lukunsa ovat ns. Anonymous galaxies, eli sellaiset galaksit, joilla ei ole IC tai NGC -numeroa (nykyään alkaa valtaamaan alaa tapa kutsua anonymoukseiksi galakseja ilman mitään luettelonimeä). Niillä on oma mielenkiintonsa sikäli, että voit aivan hyvin olla ensimmäinen ihminen, joka näkee sen tietyn anonyymin galaksin visuaalisesti. Webb Societyn DS -sarjassa on oma kirjansa, joka käsittelee näitä kohteita. Galaksien havaitsemisessa ovat myös olosuhteet erittäin tärkeät. Silmään ei saisi päästä lainkaan hajavaloa. LN ja TT pitäisi olla hyvä. Suurta suurennusta voi käyttää myös isoissa galakseissa. Andromedan galaksin ytimestäkin huhutaan tulevan näkyviin tummia rakenteita kun suurennus alkaa olla 500x. Suomessa suhteellisen tuntemattomia kohteita ovat galaksijoukot. Näissä kohteissa on erittäin lähellä toisiaan kymmenittäin galakseja. Ne ovat todellisia galaksijoukkoja, kuten oma paikallinen galaksiryhmämme. Usein on mahdollista saada jopa tusina galakseja samaan kenttään. Jokaiseen galaksiin pitäisi kokeilla erikseen suurta suurennusta. Jos yksityiskohtia tulee esiin, voi havainnon yhdistellä useasta eri kentästä. Galaksijoukkojen galaksit ovat yleensä himmeitä, joten niiden tarkempaan tutkimiseen tarvitaan ainakin 20-sentin putki. Aivan viimeistä huutoa maailmalla ovat muun muassa erittäin tiiviiden galaksiryhmien havaitseminen. Näitä kohteita (joista hyvä esimerkki on vaikkapa Seyfertin Sekstetti, NGC 6027 group eli Hickson 79) ovat luetteloineen professori Paul Hickson ja Halton Arp. Useat joukot ovat erittäin kaukaisia ja omaavat lähes kvasaarimaisen punasiirtymän. Putkessa ne tarjoavat monimutkaisen näyn suurehkon instrumentin haltijalle.

Kaksoistähdet kaukoputkella

Jos vain joku Suomessa innostuisi kaksoistähtien havaitsemisesta, hänellä olisi todellakin tilaisuus kehittyä ekspertiksi. Tiettävästi kukaan ei harrasta tätä alaa vakavammin tällä hetkellä maassamme. Kaksoistähdistä pitäisi mitata komponenttien suuntakulma muutamien vuosien välein riippuen kierrosajoista. Tavalliselle satunnaisesti niitä katselevalle riittää kun havaitsee komponenttien värin ja kirkkauseron ja tekee kohteesta piirroksen. Lähemmin kaksoistähdistä kiinnostuneiden kannattaa tutustua TTHK 4:een, jossa on Risto Heikkilän artikkeli tarvittavista välineistä ja tutkimustavoista. Koska aihe on niin vaikea en rupea sitä tässä sen kummemmin käsittelemään. Kaksoistähdet ovat hyvä seeingin määrityskohde. Normaalisti yli 11.4-sentin putkilla pitäisi erottaa kaksoistähdet, joiden komponenttien välinen etäisyys on yli 1". Suuremmillakaan kaukoputkilla ei erotuskyky tästä oleellisesti parane ilmakehän häiritsevän vaikutuksen johdosta.

8. Piirtäminen

Aluksi

Kohteen piirtäminen ei ole lähellekään niin vaikeata kuin voisi kuvitella. Yleensä kohteesta ei juuri muuta näy kuin utuläikkä, jonka kuka tahansa osaa piirtää. Kohteen piirtäminen ei vastaa mitään taideteoksen piirtämistä vaan se on yksinkertaisesti nähdyn kuvaamista. Voimme siis heti aluksi heittää romukoppaan selityksen: en minä osaa piirtää. Piirrokseen merkitään yleensä vain kahdenlaisia asioita. Pyöreitä tähtia ja itse kohde. Jos tuntee epävarmuutta, kannattaa aloittaa melko köyhistä avoinaisista joukoista. Muutaman piirrettyään huomaan miten edistystä tapahtuu. Tähdet tulevat paremmin paikoilleen ja oikean kirkkauksisina. On aika siirtyä harjoittelemaan sumujen piirtämistä. Sumutekniikkakin on aivan yksinkertainen. Aluksi piirretään esimerkiksi keskeltä kirkkaampi pallo lyijykynällä. Sitten levitetään lyijyä sormenpäällä tai jollain kankaalla. Tätä voi harjoitella sisällä. Jos sumu on epäsäännöllisen muotoinen, voidaan piirros korjailla kumilla oikean näköiseksi tai paremminkin piirtää ensin epäsäännöllisen sumun muotoinen kuvio ja sitten levittää taas sormella. Muistakaa, että harjoitus tekee mestarin.

Ilmansuunnat

Piirroksen ilmansuunnat määritetään siten, että asetetaan kohde kentän keskelle ja annetaan sen lipua vapaasti kentän halki. Se kohta, missä kohde osuu reunaan on kentän länsireuna. Merkitään siis siihen kohtaan länsi. Pohjoisen saat selville liikuttamalla putkea hieman pohjantähden suuntaan. Tähdet tulevat silloin esiin kentän pohjoispäästä ja katoavat etelään. Toinen mahdollisuus on painaa putken yläreunasta alaspäin, jolloin tähdet liikkuvat pohjoiseen päin. Kannattaa opetella helpommin muistettava tapa. Pohjoisen ja lännen välinen kulma on 90 astetta. Merkitse ympyrän reunaan pohjoinen ja länsi. Kiikareilla tai paljain silmin havaittaessa täytyy tietää, mihin suuntaan tähdet liikkuvat. Nehän piirtävät laajan kaaren taivaalle yön mittaan. Liikkumissuunta on tietenkin länsi ja ylhäälläpäin on pohjoinen. Piirtämistapa numero 1

Kaikkein paras piirtämistapa on piirtää kohde sellaiseksi kuin se on jo putken vieressä. Se on hiukan muita systeemejä hankalampi, mutta sillä tavalla piirros on varmasti sellainen kuin mitä putkessa on näkynyt kun sitä voi jatkuvasti verrata. Oletamme nyt, että putkessa on Lyyran rengassumu nähtynä noin 100x:llä.

1. Piirrä tähdet siten, että ensin piirrät kaikki tähdet reunoilla. Siis ne jotka juuri ja juuri näkyvät kun M57 on kuvan keskellä. Siirry siitä keskemmälle päin samalla tarkkaillen tähtien suhteita.

2. Olet nyt piirtänyt kaikki paitsi aivan kohteen lähellä olevat tähdet. Nyt piirrät lyijykynällä pehmeästi kohteen sellaisena kuin se näkyy, huomioonottaen muodon ja kirkastumat. Lisää myös tähdet lähistölle.

3. Hankaa sumua kevyesti sormella levittäen sitä. Jos tämä ei onnistu, kumita liika sumu pois ja yritä uudelleen. Jatka tätä kunnes piirros näyttää putkessa näkyvältä kohteelta. Lisää nyt kohteen sisällä näkyvät tähdet piirrokseen. Sisällä voit vielä pyöristellä tähdet, mutta älä koske itse piirrokseen.

4. Nyt on hetki jolloin kannattaa merkitä muistiin kellonaika, ilmansuunnat, suurennus, seeing, läpinäkyvyys, kohteen nimi ja kirjoittaa muistiin miltä kohde näyttää. On hyvä kirjoittaa selostus jo putken äärellä, koska piirros ei koskaan täysin vastaa näkymää putkessa. Tämän tavan etuja on varma objektiivisuus. Jos piirrokseen lisäillään jotain sisällä tai se viimeistellään, on vaara, että muistetaan jotain väärin ja laitetaan piirrokseen asioita, joita ei näkynyt. Tietenkin sisällä viimeistelemällä piirroksesta saa lähes taideteosta vastaavan, mutta kuten muistamme tarkoitus on vain kuvata kohde juuri sellaisena kuin se putkessa näkyy, eikä suinkaan tehdä taidetta. Piirtämistapa numero 2 Aluksi

Tähän piirtämistapaan liittyy riskejä. Objektiivisuus on vaikea säilyttää kun kohdetta viimeistellään sisällä. Tarkkuutta parantaa huomattavasti hyvä putken ääressä laadittu selostus kirkkauseroista, joiden mukaan suoritetaan lopullinen tummennus. Se on kuitenkin hieman helpompaa ja antaa paljon paremman lopputuloksen. Kohteeseen merkitään tähdet putken äärellä, mutta itse kohdeesta piirretään vain kirkkausviivat ulkona ja itse kohde sisällä. Havaitsijan ei tarvitse työskennellä välttämättä paljain käsin ja piirrosaika on hieman lyhyempi.

1. Kuten edellisessäkin, tähdet piirretään laidoilta alkaen.

2. Kohteesta piirretään kirkkausviivat, joiden kohdalla kirkkaus yllättäen vähenee. Näin saadaan hyvin esiin erimuotoiset kirkkauserot. Läheiset tähdet piirretään nyt, kuten myös sumun sisällä sijaitsevat.

3. Merkitään samat asiat kuin ensimmäisessä tavassakin korttiin. Sitten mennään sisään jatkamaan.

4. Lyijykynällä mustataan kirkkausviivojen osoittamat alueet sopivan tummiksi. Jos viivat ovat vahvat, ne täytyy pyyhkiä pois. Sitten levitetään lyijy sormella vastaamaan kirkkausviivoja. Tähdet pyöristetään.

Kaikki muut menetelmät ovat näiden kahden yhdistelmiä. Joissain tapauksissa tähdet voi olla piirretty jo valmiiksi korttiin, jos halutaan tarkka havainto esim. jostain laajasta kohteesta. Sanotaan, että harjoitus on kaikkien opintojen äiti. Piirtäminenkin on taito joka opitaan. Sitä voi mainiosti harjoitella sisällä niin, että siitä tulee rutiini. Välineistä

Piirroksen tekemiseen ei välttämättä tarvita kuin kynä, kumi ja paperia eli havaintokortti. Tietenkin jos haluaa tehdä hienoja piirroksia tai muuten vain piirtää mukavammin, on muutama neuvo paikallaan. Ensinnäkin tähdet kannattaa pyöristää lyijytäytekynällä jolla saa paljon tarkempaa jälkeä kuin lyijykynällä Saman tuloksen saa ostamalla erittäin kapekärkisen (vaikkapa 0.1) merkkauskynän. Ennen neuvottiin, että eri pehmeyksisiä kyniä pitää olla paljon, mutta kokemus on jälleen kerran osoittanut, että kaikki sumuissa tarvittavat kirkkaudet saa hyvin näkyviin yhdellä vaikkapa HB kynällä. Kumia tarvitaan jos piirros menee vikaan tai kohteessa näkyi tummia rakenteita joita ei voi piirtää valmiiksi, kuten Equatorial Dust Lane eli EDL.

Viime aikoina on paljon puhuttu valkoisesta piirustuksesta mustalle pohjalle. Se ei ole lainkaan vaikea tehdä. Tarvitaan vain mustaa kartonkia ja valkoinen kynä sekä mahdollisesti korjauslakkaa. Kaikkia aineita pitäisi löytyä kirjakaupasta. Ensin piirretään tähdet valkoisella kynällä. Sitten kohde aivan kuin lyijykynälläkin. Työn voi viimeistellään tuikkimalla tähdet korjauslakalla ja hammastikulla jo piirrettyjen päälle. Valkoista tussia voi käyttää tähtien piirtämiseen jos sellaisen sattuu löytämään (kirjakaupoista löytyy). Hyvä tehokeino on ns. GDT -viivat (lyhennys tulee Gregg D. Thompsonista, joka käytti niitä) tähtien ympärille. Tällä tarkoitetaan apupeilinpitimen aiheuttamia diffraktio kuvioita kirkkaiden tähtien ympärillä. Tähtiin siis piirretään sakarat. Tästä keinosta voidaan olla montaa mieltä. Se on kiistatta kaunis efekti, mutta koska sitä ei normaalisti todella näy kaukoputkessa, tulee jälleen kysymykseen onko tämä nähdyn kuvaamista vai taidetta. Jokainen voi tietysti lisätä näitä viivoja piirrokseensa viivoittimella ja lyijykynällä.

Kokemuksesta voin sanoa, että jos täytät kortin kokonaan lyijykynällä jälki on hävinnyt jo muutaman vuoden päästä. Kannattaa siis tehdä tekstit kuulakärkikynällä ja suojata piirros jotenkin. Meillä on käytetty suojaamiseen joko kontaktimuovia tai fixatiivia, jota saa kirjakaupoista. Fixatiivia suihkutetaan piirroksen päälle (vain piirroksen, ei tekstin) ja se muodostaa suojaavan kalvon, ikäänkuin kiinnittää lyijyn pahviin. Yksi suihkepullo maksaa alle 20 € ja se riittää ainakin sataan havaintoon. Kontaktimuovi ei ole hyvä vaihtoehto pelkästään hintansakaan takia. Jotkut havaitsijat sijoittavat kortit muovitaskuihin. Se on alussa hyvä tapa, mutta havaintomäärän karttuessa tulee sekin suhteettoman kalliiksi. Lisäksi se kauhduttaa lyijyn ennenpitkää.

9. Olosuhteet

Aluksi

Kuten tiedämme on Suomi pohjoisen sijaintinsa vuoksi erittäin kylmä maa. Tämä tietää luonnollisesti ongelmia havaitsijalle. On pukeuduttava lämpimästi ja tehtävä piirroksia rukkaset kädessä. Vaihtoehtona on jäätyminen. Sensijaan yllätyksenä monille voi tulla, että todella hyvät yöt ovat ilmakehän ominaisuuksienkin puolesta todella harvinaisia. On arvioitu, että todella hyviä, selkeitä öitä olisi vuodessa ehkä kymmenen. Syvän taivaan havaintoja voi ideaalioloissa tehdä ehkä 40:nä yönä vuodessa. Täytyy ottaa huomioon ettei kuutamo saa olla iso eikä kohteen lähellä. Seuraavaksi esittelen kolme havaitsijalle tärkeätä suuretta: seeingin, läpinäkyvyyden ja taustataivaan tummuuden. Todella hyvä havaintokeli vaatii niiden kaikkien suosiollisuutta. Seeingillä ei syvän taivaan havaitsijalle ole niin valtavaa merkitystä kuin kahdella muulla. On huomattava, että läpinäkyvyyden, seeingin ja taustataivaan tummuuden arvot voivat muuttua kesken yön moneenkin otteeseen. Niitä siis kannattaa tarkkailla aina välillä. Suureiden arvoja määriteltäessä tulisi välttää arvoa 3, koska se ei kerro kelistä juuri mitään.

Seeing

Seeing on ilmakehän rauhallisuutta kuvaava suure. Se tarkoittaa käytännössä tähden vilkkumista. Koska tähden valo tulee ilmakehän läpi, sirottuu sen valo ilmakehästä johtuen erilaisille alueille eri aikoina. Joskus kun on rauhallinen ilma tuntuu kuva kaukoputkessa ikäänkuin jähmettyvän. Huonolla seeingillä tähti voi suorastaan pomppia paikasta toiseen. Paljain silmin seeingiä määriteltäessä kannattaa etsiä jokin kirkas tähti suhteellisen matalalta ja katsoa miten paljon se tuikkii. Todennäköisesti siinä näkyy useita värejä. Mitä enemmän tähti tuikkii sitä huonompi on seeing ja sitä suurempi on seeingin arvo asteikollamme. Kaukoputkella seeing määritellään samalla tavalla. Kenttään etsitään melko kirkas tähti ja seurataan sen tuikkimista. Tähti kannattaa valita joka yö samalta korkeudelta, että oppii vertaamaan eri öitä.

Asteikko seeingille on seuraava:

Arvoa 0 voi käyttää jos seeing on aivan epätodellisen hyvä. Täytyy muistaa kuitenkin, että tällaisia kelejä ei satu edes joka vuosi. Arvostelun tarkkuuteen vaikuttaa eniten kokemus. Jokaisen arviointi muuttuu vuosien kuluessa tarkemmaksi kun oppii omat niksinsä arvioimiseen. Tässä oli vain muutama suuntaa antava.

Läpinäkyvyys

Läpinäkyvyys eli transparenssi on syvän taivaan havaitsijalle tärkeämpi kuin seeing. Nykyään tosin läpinäkyyttä mitataan yhä useammin rajamagnitudilla. Läpinäkyvyyden arvolla 1-5 kuvataan sitä, miten himmeitä tähtiä taivaalla näkyy eli miten valoa läpäisevä ilmakehä on. Todellisuudessa ilmakehä ei koskaan ole täysin puhdas vaan siellä on erilaista näkymistä heikentävää ainetta. Läpinäkyvyys voidaan määritellä vaikkapa tähtimäisten kohteiden rajasuuruusluokan avulla. Parempi tapa on määritellä se vertaamalla tähtien näkymistä kymmenisen astetta horisontin yläpuolella ja zeniitissä. Mitä suurempi ero sitä huonompi transparenssi. Vastaavasti päivällä voi verrata taivaan sinisyyttä zeniitissä ja horisontin lähellä toisiinsa. Erilaiset läpinäkyvyydet oppii todennäköisesti tunnistamaan nopeammin kuin seeingit. Varsinkin avonaisissa joukoissa on läpinäkyvyydellä merkitystä. Huonolla läpinäkyvyydellä ei näy himmeitä tähtiä eikä siten himmeitä tähtijoukkojakaan. Läpinäkyvyyttä ei saa sekoittaa taustataivaan tummuuteen, vaikka ne ovatkin hieman samantapaisia. Läpinäkyvyyttä ei voi kunnolla määrittää pintakohteiden, kuten M31:n avulla, vaikka ennen onkin näin esitetty.

Asteikko on seuraavanlainen:

Jälleen voi käyttää säästeliäästi arvoa 0. Tälläisiä kelejä sattuu todella harvoin, mutta silloin on sitäkin hienompaa olla havaitsemassa. Rajasuuruusluokat oli annettu lähellä zeniittiä paljain silmin. Niiden määrittämiseen esitetään toisaalla tässä kirjassa neuvoja. Nykyään läpinäkyvyyden merkitsemisestä havaintokorttiin on luovuttu ja sen paikalla käytetään paljon tarkempaa rajamagnitudia. Asteikko on kuitenkin hyvä tuntea jo pelkästään historiallisista syistäkin.

Taustataivaan tummuus

Taustataivaan tummuutta ei saa sekoittaa läpinäkyvyyteen. Huono taustataivaan tummuus heikentää ensisijaisesti pintakohteiden eli sumujen ja sumuina näkyvien tähtijoukkojen näkymistä. Taustataivaan tummuuden huonous näkyy taivaan vaaleutena, jolloin esimerkiksi linnunrata häviää näkyvistä. Rajamagnitudi saattaa olla erittäin hyvä, mutta silti eivät himmeät sumut näy. Huonon taustataivaan tummuuden sattuessa kannattaa siis havaita tähtijoukkoja, sillä niihin vaikuttaa enemmän läpinäkyvyys, joka voi olla hyvä huolimatta taustataivaan tummuudesta.

Asteikko on seuraava:

Asteikko on valittu pitkälti Gregg D. Thompsonin mukaan. Sitä kehitetään edelleen. Taustataivaan tummuus määritellään nykysuuntauksen mukaan suhteessa kuun aiheuttamaan valaistukseen. Muistellaan siis minkä kokoinen kuu aiheuttaam minkäkinlaisen valaistuksen ja verrataan sitä taustataivaan tummuuteen. Asteikon käytön oppii nopeasti. TT pitäisi siis määritellä melkein heti ulos tultuaan vertaamalla taivaan tummuutta pelkästään kuun aiheuttamaan tummuuteen. Tämä on hiukan vaikeampaa mutta sillä saavutetaan tarkempi tulos, koska pintakohteisiinkin vaikuttaa läpinäkyvyys suuresti. Aiheesta lisää tulevaisuudessa.

Täytyy todeta, että ilmakehän laadun mittaaminen suomalaisilla on kansainvälisesti ottaen huippuluokkaa. Esimerkiksi USA:ssa laatua mitataan käytännössä vain transparenssilla ja seeingillä. Suomalainen systeemi on huomattavasti tarkempi ja objektiivisempi. Parempi systeemi mahdollistaa mm. havaintojen hyvän vertailtavuuden.

Rajamagnitudi

Rajamagnitudin määrittäminen ennen havaintojen aloittamista on aina hyödyksi ja mitä tarkemmin sen pystyy tekemään, sitä parempi ja vertailukelpoisempi tehty havainto on. Tällöin tiedetään selvästi mitkä kohteet pitäisi nähdä ainakin numeroiden valossa. Jos rajamagnitudi on 5, kannattaa pysytellä kirkkaissa kohteissa - lähinnä avonaisissa tähtijoukoissa ja asterismeissa. Numerot eivät kuitenkaan aina vastaa todellisuutta, joten kaukoputkeen kannattaa aina katsoa ennen lopullista päätöstä lähteäkö takaisin sisälle vaiko yrittää tehdä edes jonkinlaisia havaintoja. Lisäksi täytyy ottaa huomioon eri havaitsijoiden näkökyky. Yhden havaitsijan rajamagnitudi 5 voi olla toisen havaitsijan mittaamana samassa paikassa selvästi yli 6.

Rajamagnitudin määritys suoritetaan paljain silmin katsomalla jotain tiettyä paikkaa, jossa sijaitsevien tähtien kirkkaus tiedetään tarkasti.. Alue mistä rajamagnitudi mitataan tulisi kuitenkin olla yli 60 asteen korkeudella. Yksi hyvä tälläinen paikka on Pienen Karhun (Ursa Minor) "laatikko" ja sen ympäristö, koska se näkyy aina Suomesta:

Zeta Umi: 4.3 magnitudia
Eta Umi: 4.95 magnitudia
11 Umi: 5.02 magnitudia
19 Umi: 5.48 magnitudia
PPM 9089: 5.73 magnitudia

Ja niin edelleen. Toinen helppo paikka on M45 eli Seulaset (Pleiades). Rajamagnitudi määritetään katsomalla mikä tähti on näkökyvyn rajoilla. Tämän tähden kirkkaus tarkastetaan ja se on rajamagnitudi. Seulaset voivat kuitenkin tuottaa päänsärkyä, koska tähdet ovat harmittavan lähellä tosiaan joka puurouttaa näkymää ikävästi. Lisäksi M45 ei ole aina tarpeeksi korkealla kunnollista rajamagnitudin määrityistä varten.

Kolmas keino on laskea tietyn tähtineliön tai muun kuvion sisällä näkyvien tähtien määrä, joka saadaan muutettua helposti rajamagnitudiksi. Mittausmenetelmä herättää aivonystyröissä kuitenkin tervettä skeptisismiä. Kun joltain alueelta onnistutaan laskemaan vaikkapa 60 tähteä, voidaan miettiä kuinka tarkka laskutulos loppujen lopuksi on. Piirroksen tekeminen alueelta onkin hyvin suositeltavaa. Tällöin voidaan varmistaa tulos jälkeenpäin vaikkapa tietokoneelta. Kuitenkin mittauksessa riittää pitkälle se, että tulos on rehellinen ja mahdollisimman tarkka. Jokainen tallaa tavallaan.

Vielä on yksi nopea ja lähinnä suuntaa antava rajamagnitudin määrityskeino. Se soveltuu parhaiten kokeneemmille havaitsijoille kiireisiin iltoihin. Tarkoituksena on tarkastella Linnunrataa sen ollessa näkyvissä. Varsinkin syksyinen Linnunrata soveltuu tähän erinomaisesti:

Linnunrata ei näy = rajamagnitudi alle 5.5
Linnunradan kirkkaimmat osat näkyvissä Joutsenessa, Kassiopeiassa ja Perseuksessa: rajamagnitudi yli 5.5
Linnunrata himmeästi näkyvissä välillä Joutsen-Ajomies: rajamagnitudi yli 6
Linnunrata selvästi näkyvissä yksityiskohtineen: rajamagnitudi yli 6.5
Linnunrata todella kirkas, yksityiskohtainen ja terävä: rajamagnitudi yli 7.0

Menetelmä toimii kohtalaisesti, mutta vaatii syksyisen tähtitaivaan ja yleistä taivaan tuntemusta. Talviselta tähtitaivaalta rajamagnitudi voidaan mitata samaa kaavaa hieman muuttaen:

Linnunrata ei näy = rajamagnitudi alle 6.0
Linnunrata himmeästi näkyvissä välillä Ajomies-Iso Koira: rajamagnitudi yli 6.5
Linnunrata selvästi näkyvissä yksityiskohtien kera: yli 7.0

Ennen kaikkea rajamagnitudin mittauksessa kannattaa muistaa että havaintopaikalla toinen ilmansuunta saattaa hyvinkin olla valosaasteisempi kuin toinen. Teoriassa jokaisen havainnon tai piirroksen jälkeen pitäisi mitata rajamagnitudi kohteen läheltä ja merkitä se muistiin. Tällainen havainnointi on kuitenkin äärimmäisen hidasta Suomen pilvisissä olosuhteissa ja käytännössä katsoen mahdotonta. Tärkeintä olisi ainakin merkitä mistä ilmansuunnasta rajamagnitudi on mitattu, miltä korkeudelta, mittaustapa ja kuinka tarkasti se on mitattu. Nykyään käytössä olevat SQM-laitteet ovat myös varsin kelpo peli rajamagnitudin mittaukseen.

Pimeältä suomalaiselta havaintopaikalta, jossa ei valosaastetta ole, voidaan hyvinkin päästä syksyisin ja keväisin 7.5 magnitudin pintaan.

Kaukoputkella ja kiikareilla kannattaa käyttää jotakin avonaista tähtijoukkoa. Referenssikuvasta katsotaan sellainen tähti, joka on aivan näkökyvyn rajoilla. Sitten tarkastetaan tähden kirkkaus. Tämä on rajamagnitudi. Määrittäminen kannattaa tehdä melko suurella suurennuksella koska tällöin näkyy himmeämpiä tähtiä.

10. Syvä taivas -havaintokortti

Havaintokorttien historia ulottuu vuoteen -85. Silloin Kinnulan tähtipäivillä päätettiin suunnitella ja valmistaa havaitsijoille valmis kortti, johon kohteen voi piirtää. Tuolloinen versio oli tehty kovasta ja kiiltävästä pahvista. Käytännössä siihen oli todella hankalaa piirtää mitään. Lisäksi siinä oli oma nurkkaus valokuvaajille, jossa oli paikka valotusajoille ym. Merkittävä parannus oli seuraava malli, joka oli painettu kunnon mattapahville. Myös valokuvausnurkkaus poistui. Tämä kortti oli tuotannossa muutaman vuoden, jonka jälkeen sen painos loppui ja otettiin uusi painos samasta kortista muutamin pikku muutoksin.

Nyt ollaan jälleen siirrytty uuteen korttiin. Muutoksista suurin verrattuna kaikkiin edellisiin on piirrokselle varatun ympyrän suureneminen 8:sta sentistä 10:een senttiin. Muutosta on perusteltu sillä, että on helpompaa piirtää isoon kokoon ja että yksityiskohdat näkyvät paremmin. Kenttä on tietenkin aivan sama riippumatta ympyrän koosta eikä piirtäminen ole näin yhtään suuritöisempää. Piirrettäessähän piirretään koko okulaarissa näkyvä kenttä, joka ei ole riippuvainen ympyrän koosta. Toinen suuri muutos on uuden ilmakehän tilaa kuvaavan suureen käyttöönotto. Kyseessä on taustataivaan tummuus.

Neuvon tässä erikseen jokaisen kohdan täytön ja lopuksi annan hyviä vinkkejä koskien yleensä kortin täyttöä. Jos asia on selvä, kannattaa hypätä suoraan vinkkeihin.

1. Kohde
Tähän kohtaan on tarkoitus laittaa kohteen tyyppi ja sen numero jossakin luettelossa. Suositeltavimpia luetteloita ovat Messier ja NGC sekä IC. Jos niistä ei numeroa löydy, täytyy tietenkin laittaa mitä löytää. Myös kohteen lempinimen voi laittaa mukaan. Esimerkkejä: Planetaarinen sumu Eskimosumu NGC 2392, tai Avonainen tähtijoukko NGC 7662, tai Pallomainen joukko M13 jne. Nykyään täytyy ainakin tyyppi ja numero näkyä, koska niille ei enää ole omaa paikkaa.

2. RA
Kohteen rektasensio. Tämä on katsottava joko kartasta tai luettelosta. Käytännössä luettelo on sekä RA:ssa että Deklinaatiossa parempi lähde, mutta jos sieltä ei löydy, on turvauduttava karttaan. Esim. 8h 23,8min. RA kertoo kohteen paikan vaakasuunnassa taivaalla. Nollakohta on kalojen tähdistössä ja siitä luku alkaa kasvaa länteen päin. 23h 59.9min on siis isoin RA.

3. Dekl
Kohteen deklinaatio. Myös tämä on katsottava kartasta tai luettelosta. Deklinaatio voi olla myös negatiivinen, jolloin kohde sijaitsee alempana taivaalla kuin Orionin kaasusumu ollessaan korkeimmalla. Orionin deklinaatio on nimittäin lähellä nollaa. Deklinaatio merkitään esim. +05º 48'. Se ilmaisee kohteen korkeuden taivaalla.

4. Mag
Kohteen kirkkaus eli magnitudi. Katsotaan luettelosta tai jos ei löydy sen voi myös arvioida käyttäen hyväkseen tunnettujen tähtien kirkkauksia. Kaikille kohteille ei ole kirkkautta edes annettu kuten esim. heijastussumuille. Tällöin voi olla parempi jättää kirkkauskohta tyhjäksi. Kirkkaus voi olla esim. 5.8m. Syvän taivaan kohteita ei ole niin kirkkaita, että niillä olisi negatiivinen magnitudi, mutta sekin on mahdollista. Esim. Siriuksen kirkkaus on -1.46m.

5. Koko
Koko ilmaisee kohteen koon taivaalla asteissa, kaariminuuteissa tai kaarisekunneissa. Jos kohde on pyöreä, riittää yksi numero eli halkaisija. Esim 10' eli kymmenen kaariminuuttia. Jos kohde on elliptinen, tarvitaan kaksi numeroa eli pituus ja leveys. Esim. 47'x23, eli 47-kaarisekuntia pitkä ja 23-kaarisekuntia leveä. Käytännössä ei käytetä enempää kuin kahta numeroa vaikka kohde olisi kolmiomainen. Koko haetaan luettelosta, tai jos sitä ei löydy, sen voi arvioida.

6. Epookki
Epookki kertoo mille vuodelle RA ja Dekl ovat annetut. Maapallon liikkeet siirtävät koordinaatteja hitaasti taivaalla ja tämän vuoksi täytyy tietää vuosi pystyäkseen tarkkaan sanomaan missä kohtaa taivasta tietyt koordinaatit ovat. Normaaleja vuosia ovat 1950.0 ja 2000.0 tai nykyään tietokonekarttojen aikaan myös havainnon tarkka ajankohta.

7. Tyyppi
Tähän kohtaan tulee erilainen merkintä eri kohdetyypeille. Tästä oppaasta löytyy toisaalta jaostomme käyttämät tyyppimerkinnät kullekin kohdetyypille. Esim. Galaksille tässä voisi olla Sc I, avonaisella joukolla III 2 r, planetaarisella 2b, pallomaisella joukolla 4 sekä emissiosumulla 2 Ir F. Tämäkin kohta katsotaan luettelosta tai sen puuttuessa arvioidaan jos laitteet ja taidot antavat myöden.

8. Piirustus
Tähän kohtaan merkitään ne päivät, joiden välisenä yönä piirros on tehty. Siis todellakin kaksi päivää, joiden väliin jää vain yksi yö. Klo-kohtaan voi merkitä joko piirroksen alkamisajan tai sen loppumisajan, kunhan tekee sen aina samalla tavalla. Esim. 27/28 12 1992 Klo 23.56. Kellonajat 24-tunnin järjestelmässä. Yli klo 24.00, mutta alle 01.00 ajat ovat esim. 00.23 eivätkä 24.23.

9. Havaitsija
Havainnon tekijän nimi. Esim. Simo Syvätaivas.

10. Havaintopaikka
Havaintopaikka ilmoitetaan seuraavaan tapaan: paikkakunta, maa. Toki havaintopaikan voi ilmoittaa tarkemminkin, esimerkiksi tähän tyyliin: Friitala, Ulvila, Finland tai Kupittaa, Turku, Finland.

11. Havaintoväline
Väline, millä havainto on tehty. Merkittävät asiat ovat kaukoputkissa sen tyyppi, peilin halkaisija ja polttoväli millimetreissä. Esim. N 114/900 eli Newton (lyhennys N), jonka peilin halkaisija on 114 mm ja polttoväli 900 mm. Kyseessä on vanha tuttu RET 45. Linssiputkilla on vastaava merkintä L 152/2063 eli Linssi (lyhennys L) jonka linssin halkaisija on 152 mm ja polttoväli 2063 mm. Kyseessä on yhdistysten vakioputki. Katadioptrisissa on tyypimerkinnän lyhennys C (catadiotric). Esim. C 114/1000 on RET 50.

12. Suurennus
Kaukoputkessa tai kiikarissa käytetty suurennus. Paljain silmin tämä kohta jää tietenkin tyhjäksi koska ei ole suurennusta. Esim. 38x tai 266x.

13. Suodin
Havainnossa käytetty suodin. Esim Deep Sky tai O-III tai UHC. Jos ei ole käytetty suodinta, jää tämä kohta tyhjäksi.

14. Kenttä
Okulaarin kenttä eli samalla piirrosympyrän kenttä. Lasketaan toisaalla esitetyillä tavoilla. Useimmiten annettu kaariminuuteissa kaukoputkilla ja asteissa kiikareilla ja paljain silmin. Esim. 40' tai 5º.

15. RJM
Tämän mystisen lyhenteen taakse kätkeytyy erittäin tärkeä ilmakehän laatua ilmaiseva suure rajamagnitudi. Se kertoo miten himmeitä tähtiä voi nähdä paljaalla silmällä käyttäen epäsuoraa katsomista. Se lasketaan joko katsomalla suoraan luettelosta himmeimmän näkyvissä olevan tähden magnitudi tai mieluummin laskemalla jonkin ennaltamäärätyn kolmion sisältä tähdet ja katsomalla luettelosta mitä magnitudia määrä vastaa. Esim. 6.4m. Rajamagnitudista lisää juttua tuonnempana.

16. TT
Kolmas samaan sarjaan kuuluva kohta on taustataivaan tummuus. Kaikki kahden edellisen asiat pätevät myös tähän. Asteikko 1-5, jossa 1 on paras ja 5 huonoin. Arvo voi olla esim. 3.

17. Seeing
Tähän kohtaan merkitään seeingin arvo asteikolla 1-5. Asteikko on esitetty toisaalla tässä oppaassa. Rajatapauksissa voi käyttää kahta arvoa, joista alleviivataan lähimpänä oikeaa oleva. Esim. 2-3. Normaalisti esim. 3.

18. Visuaalisuus
Tämä kohta kertoo kohteen havaitsemisen helppouden eli epäsuorasti kohteen kirkkauden ja huomattavuuden. Asteikko on V1-V5 siten, että V1 on helpoin havaita eli näkyy koko ajan ja suoraan katsoen. V5 taas hyppää kentästä näkyviin vain muutaman kerran ollen lopun aikaa näkymättömissä. V3 on keskiarvo, kohde joka näkyy syrjäsilmällä koko ajan. Visuaalisuudesta lisää tarinaa tuonnempana.

19. Korkeus
Tähän kohtaan merkitään miten korkealla taivaalla kohde on havainnon aikana. Korkeus merkitään asteissa ja se kertoo muun muassa miten paljon ilmakehän olosuhteet ovat keskimäärin vaikuttaneet havaintoon. Esim. 70º

20. Sää
Säätilaa voi kuvailla esimerkiksi seuraavalla tavalla: "Utuinen, selkeä, noin +4ºC"

21. Kuvaus
Kuvaus kohteesta sanallisesti. Kuvaukseen tulisi merkitä kaikki asiat mitä piirroksessa näkyy ja lisäksi sellaiset, joita ei voi piirtää. Esim. värit ja hienomuodot. Kattava kuvaus tekee havainnosta täydellisemmän. Kuvauksessa voi käyttää lyhenteitä ja ammattisanastoa. Esim. 80 tähteä. Br: 8.23 (eli avonaisen. joukon kirkkaimman tähden kirkkaus). Ei mahdu kenttään kokonaan. Selvä L:n muotoinen keskusta jossa hieman glowta (eli tähtihehkua=sumua). Silti olisin arvioinut joukon II joukoksi. Jne...

19. Ilmansuunnat
Ilmansuunnat. Voidaan esittää kahdella eri tavalla jotka on esitetty piirroksessa. Toisaalla on esitetty tavat, joilla ilmansuunnat määrätään.

20. Tähdistö
Merkitään havaintokortin oikeaan yläkulmaan. Painoksesta riippuen kortissa on tässä kohdassa jonkinlainen laatikko, tai sitten ei.

Vinkkejä kortin täyttämiseen

Kortin voi täyttää niin monella tavalla kuin on havaitsijoita. Yhtenäisyyden säilyttämiseksi olisi kuitenkin hyvä merkitä kaikki ylläesitetyt asiat samalla tavalla. Mutta muuten voikin mielikuvitustaan käyttää vapaasti.

Piirroksen mittakaava on hyvä merkitä janalla vaikka ympyrän sisään tai sen viereen. Tällöin näkee heti kohteen koon ilman sen kummempia miettimisiä. Kortissa on myös muutamia kohtia, jotka olisi hyvä myös itse arvioida luettelosta katsomisen lisäksi. Monesti luettelon arvot eivät vastaa todellisuutta, koska ne on määritelty pitkään valotetuilta valokuvauslevyiltä. Se mitä näet putkessa onkin jotain aivan muuta. Kannattaa merkitä ainakin tyyppi, kirkkaus ja koko arvioituna johonkin sivuun. Jos ne merkitsee annetuille paikoille luetteloarvojen sijaan, kannattaa vaikkapa merkitä e. merkiksi siitä, että on ne arvioinut itse. Avonaisissa tähtijoukoissa kannattaa arvioida myös tähtien määrä ja niiden kirkkaus vaihtelu. Esim. 50 tähteä mags. 8...12. Tällöin näkee heti minkälaiselta joukko näytti kaukoputkessa.

Etsintäkartalle ei enää ole uudessa kortissa tilaa. Sensijaan kortin takapuolella sitä on runsaasti. Jos katsoo etsintäkarttaa tarvitsevansa sen voi piirtää kortin taakse. Toinen asia, johon voi kortin takapuolta käyttää, on toisen piirroksen tekoon. Usein kohteesta voi näkyä erilaisella suurennuksella yksityiskohtia, jotka olisi mukava saada näkyviin erikseen. Silloin voi piirtää ympyrän kortin taakse ja tehdä sinne toisen piirroksen. Erityisesti planetaarisissa sumuissa tämä on kätevää. Planetaarisiahan täytyy katsoa suurella suurennuksella, jolloin kenttään ei mahdu montakaan tähteä. Tällöin on hyvä tehdä toinen piirros pienellä suurennuksella, jolloin tähdet ympärillä mahtuvat mukaan.

Säästä kannattaa merkitä havaintoon lämpötila, ilmankosteus (jos omistaa mittarin), tuulensuunta ja kovuus, kuun vaihe ja etäisyys kohteesta jos kuu on näkyvissä ja muut mahdolliset häiriötekijät (revontulet jne.) kortin taakse. Säätä kuvaavien parametrien ei tarvitse välttämättä olla tarkkoja lukuja, ihan sanallisetkin kuvailut tyyliin: "kylmää ja tuulista" riittävät.

Kortin täyttämisessä on otettava huomioon, että se on vain harrastus. Siitä ei tarvitse eikä pidä tehdä mitään taidetta, ellei sitten nimenomaan halua. Loppujen lopuksihan havaitsemisesta pitää voida nauttia, mikä taas onnistuu vain työskenneltäessä omilla ehdoilla. Huomatkaa siis, että nämä ohjeet ovat vain esimerkki siitä, miten sen voi tehdä. Omaa ajattelua on lupa käyttää jos keksii parempia tai paremmin itselleen sopivia tapoja. Tärkeää yleisesti ottaen ei ole miten tekee muistiinpanonsa vaan että tekee ne yleensä. Hyvä piirros ei ole sellainen, jossa näkyy mahdollisimman paljon yksityiskohtia kuten hienoissa valokuvissa vaan sellainen, joka on kaukoputkessa nähdyn kohteen näköinen.

Piirtäjän moraalista

Piirtäjän moraali on havaintoja tehdessä erittäin tärkeä. Hyvälläkään havainnolla ei ole mitään arvoa jos mukana on piirtäjän ennakkoluuloja tai peräti valokuvista kopioituja osia. Objektiivisuus pitäisi säilyttää. Jokainen meistä on nähnyt valokuvia M42:sta, mutta kun teemme siitä havaintoa, pitäisi nämä valokuvat unohtaa ja keskittyä siihen, mitä putkessa todella näkyy. Yksityiskohtia ei pidä etsimällä etsiä siten, että joka havainnosta löytyy jotain yksityiskohtia vaan piirtää ne kuvaan jos siellä jotain näkyy. On useita kohteita joissa yksinkertaisesti ei ole muuta kuin diffuusi sumu ja joista ei siten löydy etsimälläkään mitään tummia rakenteita. Tosin jos siinä sellaisen näkee, se pitää tietenkin merkitä mukaan kaikesta huolimatta. En nyt esitelmöi tästä aiheesta sen enempää koska minua ennenkin siitä on puhuttu niin paljon. Jokainen varmasti tajuaa, että vain objektiivisilla havainnoilla voimme saada harrastuksestamme kaiken irti.

11. Vihjeitä

Oletetaanpa, että sinulla on sitten kohde kentässä ja olet jo vähän aikaa tutkinut sitä. Olet luonnollisesti kokeillut kaikki putkesi mahdollistamat suurennukset läpi ja valinnut niistä sen, jolla kohde näkyy kirkkaimpana ja selvimmin. Olet kokeillut mahdollisia suotimiasi ja mahdollisesti valinnut niistäkin parhaan. Kuitenkin haluaisit saada kohteesta vieläkin enemmän irti. Seuraavaksi esittelen vihjeiden muodossa mahdollisia kohteen näkymisen parannuskeinoja. Osaa niistä voi soveltaa välittömästi, osa taas vaatii pientä nikkarointia. Täytyy muistaa, että epätoivoisinkin yritys kannattaa, jos se vain tuottaa tuloksen.

Kentän lakaiseminen

Kentän lakaiseminen tarkoittaa himmeiden sumujen tai sumun osien havaitsemista kenttää liikuttamalla. Putkea liikutellaan kohteen ympärillä tai annetaan kohteen lipua sitä seuraamatta kentän läpi. Silmä havaitsee paremmin liikkeessä olevat kohteet. Lakaiseminen jaetaan kahteen lajiin: Nopeaan- ja hienovaraiseen lakaisemiseen. Nopea lakaiseminen tepsii parhaiten laajoihin ja himmeisiin kohteisiin kuten Kalifornia-sumuun. Kenttää lakaistaan laajalla liikkeellä ja nopeasti. Sumu näkyy kentän kirkastumisena kun kohde on kentässä. Monia laajoja sumuja ei voi muulla tavalla todennäköisesti havaitakaan.

Hienovarainen lakaisu on tehokas tapa todella himmeisiin ja pieniin kohteisiin. Putkea liikutellaan äärimmäisen hienovaraisesti edestakaisin kohteen ympärillä samalla katsoen kohteen suuntaan. Liikuttaminen pitää olla hidasta, kirjaimellisesti lakaisua. Sumu näkyy tällä tavalla kokonaan kerralla, jos se mahtuu kenttään. Kohteen ääriviivoja on usein vaikea nähdä.

Optiikan puhdistaminen

Perussääntö kaikkea optiikkaa puhdistettaessa on: ei paperia tai muita naarmuttavia materiaaleja. Puhdistukseen täytyy käyttää etenkin peilissä, joka naarmuuntuu melkein hengityksestäkin, kamerakaupasta saatavaa linssinpuhdistuspaperia. Kädenlämpöisellä vedellä huuhdellaan peiliä ja saippuoidulla puhdistuspaperilla pyyditään varovasti liat pois. Loppuhuuhtelu täytyy tehdä tislatulla vedellä. Se nimittäin ei jätä kraanavedellä huuhdelleille tuttuja juovia peiliin. Okulaareihin ja joskus peileihinkin kannattaa ensin koettaa paineilmaa, jota saa myöskin kamerakaupasta. Jos se ei auta, pätee sama okulaareihinkin.

Hajavalosta

Vanha kuuluisa ja todeksi huomattu sanonta kuuluu suunnilleen näin: If you dont fix straylight, straylight will fix you. Raaasti suomennuttuna: Jos et hoida hajavaloa, hajavalo hoitaa sinut. Näin on lausunut Richard Berry. Viisauden sanojen takana huomaa havaitessaan huonosti hajavalolta suojatulla putkella. Koko kenttä on epämääräisen vaalean sumun peitossa. Tähdet näkyvät kuin verhon läpi katsottuna. Mitä sitten harrastaja voi tehdä taistellessaan hajavaloa vastaan? Tärkeintä on suojata kaikki optiset osat, kuten apupeili ja okulaari. Tähän päästään laittamalla kaukoputken päähän huurreputkea muistuttava putki estämään väärän valon joutuminen apupeiliin ja okulaarin sisäpuolelle. Toisekseen kaikki kirkkaat osat putken sisällä täytyy mustata. Okulaarinpitimen vastapuolelle putken sisään voi liimata mustaa samettia. Lisäksi havaitsijan täytyy käyttää apinanhupputemppua eli havaita tumman kankaan alta. Näin ei pitäisi minkäänlaisia heijastumia joutua sinne, missä niitä ei kaivata.

Suuren suurennuksen käytöstä

Ennen uskottiin suuren suurennuksen auttavan vain planetaarisiin sumuihin. Asia on kuitenkin todellisuudessa toisin. Suuri suurennus ei suinkaan paranna kontrastia, vaan silmä yksinkertaisesti erottaa paremmin laajat kohteet kun kohteen valo jakautuu useamman sauvan alueelle. Käytännössä kannattaa kokeilla jokaiseen kohteeseen kaikkia mahdollisia suurennuksia, myös hyvin suuria. Yllättävän usein suuri suurennus auttaa enemmän kuin aiheuttaa haittaa. Tosiasia on, että suuri suurennus vaatii havaitsijalta taitoa. Seuraaminen ilman seurantaa on vaikeaa. Totta on myöskin, että samaan kenttään ei mahdu monta galaksia alle 10' kentällä. Aina kannattaa kuitenkin kokeilla.

Blinkkaus

Blinkkaamisella tarkoitetaan nebulasuotimen kuljettamista edestakaisin silmän ja okulaarin välissä. Jos kentässä on sumumainen kohde sen pitäisi kirkastua kun tähdet himmenevät tai pysyvät saman kirkkauksisina. Tuloksena on kohteen vilkkuminen. Tämä tepsii kun kyseessä on erittäin pieni sumu tai galaksi. Erityisen hyviä suotimia blinkkaukseen ovat Oxygen-III ja UHC. Suodinta pitää tietenkin pitää kädessä ja varoa jättämästä siihen sormenjälkiä.

Prisma

Äskeiseen ongelmaan löytyy myös toinen ratkaisu: prisma. Pitämällä prismaa silmän ja okulaarin välissä, jokaiseen tähteen tulee pieni spektri kun taas planetaarinen sumu pysyy tähtimäisenä. Tätä konstia ei voi käyttää muihin kuin planetaarisiin sumuihin. Käytännössä prisman käytöstä ei ole paljon kokemusta ja blinkkaaminen onkin paljon luotettavampi keino. Lisäksi prismalla ei voi tunnistaa kuin kirkkaita planetaarisia ja se on varmasti hankalaa.

Apinanhuppu

Apinanhupulla tarkoitetaan pään ja okulaarin päälle vedettävää vaatetta, joka estää hajavalon pääsyn silmään ja okulaariin. Silmä adaptoituu paljon paremmin kun on täysin pimeää. Jotkut havaitsijat ovat käyttäneet tähän tarkoitukseen okulaarin ympärillä käsiään tai pahvilaatikkoa. Kaikki keinot ovat luvallisia taisteltaessa hajavaloa vastaan. Toisen silmän päällä oleva merirosvo lappu on myös hyvä keino ja silloin ei tarvitse huolehtia toisen silmän adaptoitumisesta. Lapun voi jättää silmän päälle jos joutuu menemään valoon. Tällöin lapun alla oleva silmä säilyy adaptoituneena.

Valotusaika

Silmä kerää valoa kohteesta noin 6 sekunnin ajan. Kohteen siis pitäisi olla paikallaan ainakin kuusi sekuntia. Käytännössä se on vaikeaa toteuttaa, mutta näin voi nähdä joitain hyvin himmeitä sumuja. Tämä pätee vain himmeisiin kohteisiin. Kirkkaiden ollessa kysymyksessä on valotusaika noin 0.5 s. Kuuden sekunnin jälkeen kuva yleensä menee täysin puuroksi. Silloin on turha enää yrittääkään. Käytännössä systeemistä ei ole kuulunut juurikaan olevan hyötyä ja yleensä painotetaankin, että silmä ei ole passiivinen koje filmin tavoin, vaan toimii dynaamisesti ja reaaliajassa.

Syrjäsilmä

Silmän tarkan näön piste ei ole valolle kaikkein herkin kohta. Kun katsoo hieman kohteen ohi se normaalisti näkyy paremmin. Tällöin on kuitenkin turha yrittää etsiä värejä tai pieniä yksityiskohtia, sillä niitä ei syrjäsilmällä näy. Himmeiden kohteiden näkemisestä vastaavat sauvasolut ovat nimittäin värisokeita ja niiden erotuskykykin on kehno. Paras kohta ainakin tieteellisillä perusteilla on katsoa kohteen yli 8-16 astetta. Kannattaa katsella ympäri kenttää jolloin nopeasti oppii huomaamaan mikä kohta on paras. Tämä pätee kaikilla instrumenteilla tai paljain silmin havaitsemiseen. Sana syrjäsilmä sinänsä on erittäin huonosti tätä tekniikkaa kuvaava, mutta paremman puutteessa sitä on käytettävä.

Barlow

Barlowin linssillä saadaan suurennus kaksinkertaistettua. Siten Barlow+10mm okulaari on sama kuin 5mm okulaari yksistään. Kokemus on osoittanut, että kannattaa edellisessa tapauksessa käyttää Barlowia ja 10mm okulaaria. Puheet Barlowin hajavaloa keräämättömyydestä lienevät perättömiä. Käytännön hyöty Barlowin käytössä on, että on mukavampi katsoa isoon 10mm:n okulaariin, jossa silmälinssi on suurempi kuin 5mm:ssä. Luonnollisesti Barlowin ja okulaarin pitäisi olla laadukkaita. Baaderilla on mallistossaan 5mm:n ja 7.5mm:n okulaarit joissa on sisäänrakennettu Barlow.

Varjostus

Suurempien putkien omistajien kannattaa kokeilla erilaisia maskeja putken suun eteen. Yleinen käsitys on, että maskit auttavat vain tarkkuuteen poistamalla apupeilin pitimen aiheuttaman diffraktiokuvion. Tämä pitää kyllä paikkansa pienillä putkilla, mutta suurilla asia on toinen. Jos siis kuva okulaarissa näyttää hiukan utuiselta, kokeile peittää putken suuta samalla tarkkaillen paraneeko kontrasti putkessa. Suuret putket nimittäin voivat huonolla kelillä kerätä taivaan luonnollisen tai keinotekoisen valaistuksen ja vahvistaa sitä niin paljon ettei laaja ja himmeä kohde enää näykään. Tietenkin kohdekin kirkastuu samassa skaalassa, mutta silmä on rakentunut havaitsemaan laajan kohteen paremmin, jolloin koko kentän täyttävä taustavalo voi peittää himmeän kohteen.

Silmän blinkkaus

Jotkut harrastajat ovat viime aikoina ehdottaneet, että silmän ja okulaarin välissä voisi vilkuttaa vaikkapa mustaa pahvia. Jos konstilla on vaikutusta, se perustuu siihen, että silmä havaitsee kohteet parhaiten hetkessä sen jälkeen kun kohteen kuva lankeaa verkkokalvolle. Tälle ei ole mitään tieteellistä vahvennusta, joten se kuulunee samaan sarjaan muutaman ennen havaintoa tehtävän syvän hengityksen kanssa. Silmän blinkkaus toimii tietyissa olosuhteissa ja tilanteissa varsin hyvin. Silmän ollessa kiinni pupilli laajenee (ja saa pienen lepotauon katselusta) pimeässä entisestään. Kun silmä "räväytetään" auki kerää se hetken enemmän valoa kuin normaalisti. Tällöin voi nähdä kohteista hyvin himmeitä yksityiskohtia, joita ei muuten ehkä näkisi. Syvään hengittäminen nenän kautta perustuu siihen että happirikasta verta tulee aivoihin, joka puolestaan parantaa näkökykyä. Kuten sanottu, tieteellistä tutkimusta asiasta on tehty hyvin vähän.

Okulaarihengitys

Suomen kosteassa ilmastossa okulaarilla ja muillakin optisilla osilla on ikävä taipumus vetäytyä huurteeseen jos hengittää vähänkin niihin päin. Tämän ehkäisemiseksi tulee havaitsijan opetella ns. okulaarihengitys, mikä tarkoittaa hengen haukkaamista ja sen pois puhaltamista kaukana okulaarista. Ainoa toinen mahdollisuus usein on olla hengittämättä. Tuloksena okulaarihengityksestä on muutaman kymmenen sekunnin välein toistuva henkäisy ja lepotauko. Tavan edun huomaa heti muutaman huurtuneen okulaarin jälkeen.

Huurteen poisto

Jos kuitenkin okulaari on huurtunut on havaitsijalla muutama eri mahdollisuus. Käytännössä kannattaisi aina pitää mukana varaokulaaria, jonka voi vaihtaa paikalle vahingon sattuessa. Toinen mahdollisuus on lämmittää okulaaria taskussa tai muussa lämpimässä paikassa hetken aikaa. Pääpeilin huurtumista vastaan taistelemisessa on vain yksi keino: hiustenkuivaaja. Täytyy varoa kuumentamasta liikaa pääpeiliä. Käytännössä apupeilinkin kuivattaminen vaatii hiustenkuivaajan, joka taas vaatii mukana kuljetettavaa aggregaattia sähkön saantia varten. Jotenkin on kuitenkin koetettava selvitä.

Seuraavana vihjeitä niille, jotka sattuvat omistamaan jommankumman taannoin suosituista putkista, eli RET 45:n tai JS-Dobsonin.

RET 45

Tarkennuslaitteessa on muutama sentti ylimääräistä putkea, joka liikkuu tarkennuksen ollessa alhaalla pääpeilin eteen. Tämä ylimääräinen osa kannattaa sahata pois, jolloin pääpeilin valopinta-ala suurenee. Toinen keino on poistaa hakuputken sisällä oleva käsittämättömästä syystä sinne laitettu himmennin. Huhupuheet kertovat rajamagnitudin paranevan jopa 1.0m. Kolmas hyvä neuvo on ensitöikseen ottaa pois jalkojen alla olevat kumiosat. Tämä toimenpide parantaa ennestään todella huonoa vakavuutta jonkin verran. Jalkoja kannattaa käyttää lyhyemmässä asennossa ja tiukentaa kiinnitys todella kireälle, jolloin tukevuus paranee vielä hiukan ja okulaari tulee sitäpaitsi sopivalle korkeudelle tuolilta tapahtuvaa havaitsemista varten. Kovan luokan havaitsemisessahan ei seisoviltaan piirtämisestä tule mitään. Innostuneemmat myös rakentelemisesta kiinnostuneet voivat vaihtaa isomman okulaarinpitimen, jolloin voidaan käyttää parempia okulaareja ja samalla saadaan laajempia kenttiä ja kuvanlaatu paranee. Tällöin pitää myöskin vaihtaa apupeili isompaan. Huhujen mukaan RETin putkeen mahtuu juuri ja juuri 13-sentin peili. Sen voi vaihtaa RETin peilin tilalle jos polttoväli on sama. Yksi mahdollisuus on tehdä RETistä todellinen RFT eli laajan kentän omaava putki. Se onnistuu hiomalla uudelleen peili vaikkapa F:5:ksi, jolloin polttoväli olisi hiukan yli 500mm. Kun vielä vaihtaa okulaarinpidikkeen suurempaan on kenttä jo reilusti yli asteen sopivalla okulaarilla.

JS -Dobson

Ensimmäinen, ainoa ja tärkein parannus jonka voi tähän putkeen tehdä, on heittää menemään zeniittiprismaetsin ja hankkia tilalle kunnollinen etsin. Zeniittietsimellä on onnekas jos löytää Pohjantähden. Hyvän etsimen tilalle saa vaikkapa Teknofokuksesta tilaamalla tai tekemällä kiikarin objektiivista. Välittömästi vaihdon jälkeen löydät uutta syvyyttä havaitsemisesta, älä siis enää epäröi. Nykyisissä JS-Dobsoneissa tämä epäkohta on onneksi jo poistettu tehtaalla.

Kuinka korkealla kannattaa havaita?

Mitä korkeammalle mennään vuoristossa sitä paremmin tähtiä näkyy. Oikein, mutta on tärkeä muistaa että hämäränäön teho vähenee keskimäärin seuraavan kaavan mukaisesti:

5% 1000 metrin korkeudessa
20% 3000 metrin korkeudessa
35% 4000 metrin korkeudessa
Alle 2500 metrin korkeudella havaittavat negatiiviset vaikutukset ovat hyvin vähäiset. Liian korkealle ei kannata mennä. 2800 metrin rajaa ei kannata ylittää, koska tätä ylempänä näkymä ei enää paljoakaan parane (ilmassa vähemmän happea). Periaatteessa jokainen 900 metrin nousu merentasosta tuo rajamagnitudiin œ tai jopa kokonaisen magnitudin lisää. Tällä kaavalla voidaan ainakin teoriassa päästä hyvin lähellä 9. suuruusluokkaa!

Havaitsijan kunto ja ravinto

Hyvä yleiskunto auttaa havaitsijaa jaksamaan paremmin ja kantamaan vaikkapa kaukoputkea pidemmälle ilman verenmakua suussa ja kauheaa puuskutusta. Jotta havaitsija pysyy valppaana läpi yön on syytä myös pitää verensokeri tasaisena syömällä ja juomalla tarpeeksi usein. Taukoja kannattaa myös pitää, jotta silmäkin saa lepoa. Silmä rasittuu varsinkin kun yrittää nähdä hyvin pieniä yksityiskohtia ja mikäli havainnoi pitäen toista silmää kiinni okulaariin katsottessa. Ota siis mukaan pidemmälle havaintoreissulle evästä ja riittävästi juomaa.

Tupakointi ja alkoholin kulutus havaittessa

Aiheesta tuskin tarvitsee saarnata enempää. Tupakoinnilla on yhteys mm. kaihin muodostumiseen, silmän rappeumataudin (AMD) syntyyn ja värinäön heikkenemiseen. Alkoholi vaikuttaa jo pienissäkin määrin nautittuna mm. hämäränäköön. Jos siis havaitset älä juo äläkä tupakoi.

12. Kirjallisuus ja kartat

Kartat

Pystyäkseen löytämään kohteet inhimillisin ponnistuksin tulee harrastajalla olla käytössään riittävän tarkka kartta. Kartassa pitäisi teoriassa olla merkittynä tähdet niin himmeisiin asti kuin havaitsija pystyy instrumentillaan näkemään. Käytännössä tämä ei tietenkään ole mahdollista vaan kartan laadun ja rahakukkaron paksuuden välillä on tehtävä kompromissi. Mitä kartastoja siis milläkin instrumentilla havaitseva tulee todennäköisesti tarvitsemaan?

Paljain silmin

Paljain silmin havaitseva, normaalinäöllä varustettu henkilö pystyy hyvissä olosuhteissa näkemään ainakin lähelle 7 magnitudia. Ennenvanhaan ohjearvona pidetyt 6.0^m tai 6.5^m on syytä jättää historiaan. Jo pienelläkin harjoituksella rajamagnitudin pystyy nostamaan lähelle magnitudia 7 ja erittäin hyvissä olosuhteissa jopa lähelle magnitudia 8. Karttoja paljain silmin havaitsevalle on tarjolla melko mukavasti ja niiden hinnat ovat edulliset. Täytyy kuitenkin huomata, että pitemmän päälle Kailan Tähtitaivaan Oppaan kartat tai seinäkartta eivät riitä.

Kuuluisan Wil Tirionin Bright Star Atlas näyttää tähdet 6.0m:n asti. Siihen on merkitty jonkun verran syvän taivaan kohteita, mutta paljain silmin havaitsemista ajatellen niitä ei ole paljon. Kartasto käsittää koko taivaan, joten sitä voi käyttää etelän matkallakin. Muutenkin se sopii hyvin tähtikuvioiden opettelemiseen. Tähtikuvioiden viivoja ei kuitenkaan ole, joten ne pitää katsoa vaikkapa Tähtitaivaan Oppaasta tai seinäkartasta. Toinen muinoin erittäin suosittu kartasto on Nortons Sky Atlas. Se on hyvin paljon Bright Star Atlaksen tyyppinen ja siihen pätee samat asiat. Tähtiä on 6.35m:n asti. Lienee lähinnä makuasia kumman näistä kahdesta valitsee. Tosin Nortonissa on hyvä selostusosa, jossa on muunmuassa luettelo syvän taivaan kohteista. Kartat ovat 8 erillistä lehteä kooltaan 42.5*28 cm.

Ursan toimittaman Messierin kohteet ja Tähtitaivaan oppaan voisi laittaa saman otsikon alle. Messierin kohteissa on jokaiselle Messierin kohteelle etsintäkartta. Tähdistöjen viivat on esitetty ja kohteista on annettu riittävät tiedot numeroarvoina. Molemmissa tähdet näytetään 6.0m:n saakka. Messierin luettelossa on muutamia muitakin kohteita, jotka mahtuvat samaan hakuputken kenttään Messierin kohteiden kanssa.

Tähtitaivaan Oppaassa on jokaisesta tähdistöstä esitetty erikseen tärkeimmät kohteet (vain M ja NGC) ja niiden paikat tähdistön kartalla. Kartat ovat melko ylimalkaisia eikä niitä kovin hyvin voi käyttää etsimiseen. Etenkin Messierin kohteita voisikin paremmin suositella kiikari- ja kaukoputkihavaitsijoille. Se on hankittavissa alle kahdellakympillä ja siten pakko-ostos jokaiselle havaitsijalle. Tähtitaivaan Opas sopii paremmin paljain silmin tai kiikareilla havaitsevalle ja lisäksi hyvin luetteloksi aloittelijalle.

Tietokonepuolella tarjolla on ilmainen ohjelma Cartes du Ciel, joka sopii hyvin myös paljain silmin havaitsijoille.

Kiikareilla ja kaukoputkella

Nämä kaksi ovat saman otsikon alla etupäässä siksi, että on niin monenlaisia kiikareita ja kaukoputkia. Esim. 6 cm:n kaukoputki jää kauas 11*80:n kiikareiden valonkeräyskyvystä. Edellä esitettyjä karttojakin voi pienimmille kiikareille ja kaukoputkille harkita, mutta kun mennään yli 10 cm:n kauko-putkiin tai 11*80:n kiikareihin, ei edellisistä riitä muut kuin Messierin Opas ja siinäkin on vain Messierin kohteet. Siispä etsimme yhä laadukkaampia ja kalliimpia kartastoja.

Wil Tirionin Sky Atlas 2000.0 näyttää tähdet 8.0m:n asti. Siihen on merkitty sadoittain syvän taivaan kohteita. Sky Atlasta saa kolmena eri painoksena: mustat tähdet valkoisella pohjalla, valkoiset tähdet mustalla pohjalla sekä deluxe, jossa on mustat tähdet valkoisella pohjalla ja eri kohteet eri väreillä. Lisäksi deluxe on kansiossa kun muut toimitetaan irtonaisina lehtinä. Koko taivas on mahdutettu 26 karttalehteen. Niiden koko on 51*39 cm. Noin 2.5 cm vastaa 3.5 astetta taivaalla. Hyödyllinen se on pidemmän päälle käytettynä Uranometrian kanssa ohjaustähden etsimiseen. Harrastajalle on suositeltavin painos valkoisilla tähdillä varustettu koska se häikäisee vähiten sitä tarkasteltaessa punaisella valolla. Karttaa ei kannata viedä ulos kostumaan, vaan parasta olisi ottaa kopiot tarpeellisista kohdista tai hankkia kartalle muovitasku. Muuten kartasto on hyvä, vaikkakin tähtiköyhillä alueilla ei välttämättä ole yhtään tähteä neliöastetta kohti. Suorita siinä sitten tähtihyppelyä 30':n kentällä. Tämä kartasto on hyvin suositeltava etenkin kiikareilla ja pienillä putkilla havaitseville.

Uranometria 2000.0 on syvän taivaan havaitsijan kenttäraamattu. Mitä tästä kartastosta ei löydä sitä ei todennäköisesti tarvitse, ainakaan harrastuksen alkuvaiheessa. Tähtiä on yhteensä 330 000 ja DS -kohteita 10 300 kpl. Tähtiä on 9.5m:n saakka, eli kaikki mitä 7*50 kiikareilla havaitseva näkee. Kartasto on kirjan muotoinen ja sitä on kaksi osaa: etelä ja pohjoinen. Pohjoinen osa ulottuu deklinaatioon -6 eli Orionin suuri kaasumu näkyy juuri ja juuri. Tästä etelään jatkuu eteläinen osa.

Tämä kartasto on pakkohankinta kaikille pitemmälle ehtineille harrastajille. Ensimmäiseksi kartastoksi sitä ei kannata ostaa, koska sen avulla on mahdotonta opetella tuntemaan taivasta. Yhdellä sivulla näkyy vain muutama tähtikuvion tähti suuresta mittakaavasta johtuen. Tämän kartan avulla tähtihyppely onkin sitten yhtä riemua. Tähtiä näkyy juuri sopivasti vähätähtisilläkin alueilla. Uskallanpa väittää, että jos kohteen paikka jää löytymättä käytettäessä Uranometria 2000.0:a on vika putken ja havaitsijan takaraivon välissä. Kartaston hinta vuonna 2009 oli noin 160 €. Tähän kartastoon pätee sama asia kuin Sky Atlakseen: älä vie sitä ulos. Parempi tapa on vaikka kopioida tarvittava alue käyttäen voipaperia tai kopiokonetta. Kartastossa käytetty paperi suorastaan imee kosteutta ilmasta. Paras tapa on tietenkin kopioidan koko kartasto ja viedä lehdet ulos vain muovitaskuissa. Kekseliäisyyttä pitää käyttää tässäkin asiassa.

Atlas Stellarum on valokuvaus kartasto, mikä tarkoittaa, että se koostuu laajakulmaisella Schmidt -kameralla otetuista valokuvista. Kartan on tehnyt kuuluisa edesmennyt kuvaaja Hans Vehrenberg. Kartasto käsittää 450 erillistä lehteä, jotka on järjestetty kolmeen eri osaan. Millimetri kartalla vastaa kahta kaariminuuttia taivaalla. Hyvä kartasto todella pitkälle ehtineelle ja rahakkaalle harrastajalle. Käytännön hyöty rajoittuu todella pienien kohteiden tarkan paikan etsimiseen. Kartastoon ei tietenkään ole merkitty mitään kohteita, vaan ne pitää etsiä jostain toisesta kartastosta tai koordinaattien perusteella. Tähtiä näkyy kiitettävästi aina 14.7m:n asti. Kalleutensa ja käytännön hyödyttömyytensä takia ei kovin suositeltava hankinta.

Uusin harrastajien ulottuville tullut kartasto on Palomar Observatory Sky Survey (POSS). Itseasiassa lähes kaikki luettelot on laaditty tämän kartaston kuvien perusteella. Kuvat on otettu Palomarin tähtitornissa 1 m:n Schmidt kaukoputkella. Kartasto löytyy täältä.

Espanjan Valenciassa asuva deepsky-harrastaja José R. Torres on tehnyt laajan ilmaiseksi ladattavan tähtikarttakokonaisuuden, joka kantaa nimeä The TriAtlas project. Koko taivaan kattava kartasto on ladattavissa PDF-tiedostoina, jotka voi tulostaa käteväksi paperikartastoksi. Kartasto koostuu kaikkiaan neljästä eri setistä (vaikka nimi viittaakin kolmeen). A-settiin kuuluu kaksikymmentäviisi karttalehteä ja se sisältää tähdet magnitudiin 9 saakka sekä monia deep-sky kohteita. A-setti soveltuu paljain silmin tai kiikarilla havaisevalle. B-setti on tarkoitettu pienen/keskisuuren kaukoputken käyttäjälle. Tähtiä on 11 magnitudiin saakka 107:llä karttalehdellä, mukana on merkittävä määrä syvän taivaan kohteita. C-setti on 571:n sivun laajuudessaan huomattavasti tarkempi ja syvempi kuin yksikään kaupallinen paperille painettu kartasto, mukaanlukien Uranometria. Tähtiä on magnitudiin 12,6 saakka, galakseja noin 37000 kpl aina magnitudiin 15,5, planetaarsia sumuja noin 1200 kpl, tähtijoukkoja noin 1800 kpl, sumuja eri luetteloista noin 900 kpl ja pimeitä sumuja LDN ja Barnardin luettelosta noin 1850 kpl. Lisäksi karttoihin on merkitty 35000 kaksoistähteä sekä 29000 muuttuvaa tähteä, muutama sata kvasaaria, Hicksonin galaksijoukot ja Abell-planetaariset. Kartaston neljäs versio on B ja C setin väliltä ja on ehkä käytännöllisin kenttäolosuhteissa kaukoputken kanssa. Kaikki kartat on ladattavissa täältä.

Nykyään erilaiset tietokonekartat ovat hyvin pitkälti korvanneet paperiset kartastot kohteiden etsinnässä. Näihin karttoihin on merkitty riittävästi tähtiä ja syvän taivaan kohteita niin aloittelijan kuin kokeneen konkarinkin tarpeisiin. Esimerkkejä tällaisista tietokonekarttaohjelmista ovat mm. Sky Map Pro, Megastar ja ilmaisohjelma Cartes du Ciel.

Luettelot

Syvän taivaan kohteita käsitteleviä luetteloja on siunaantunut kiitettävä määrä. Aloittelija menee helposti sekaisin tässä NGC-M-Mel-Biur-Pk -viidakossa. Esimerkiksi Uranometrian sivuja selaillessa voi helposti löytää kymmenen erilaista luetteloa. Onneksi suuri osa niistä on avonaisia joukkoja käsitteleviä, eikä meidän tarvitse tietää niistä mitään nimen lisäksi. Esitän tässä muutaman yleisimmän ja hyödyllisimmän luettelon.

Messier

Charles Messier laati 1700-luvulla luettelon hänen komeetanetsimisyrityksiään häirinneistä sumumaisista kohteista. Ironista kylläkin, huolimatta hänen lukuisista komeettalöydöistään hänet muistetaan nykyään ainoastaan hänen sumuluettelostaan. Luettelo käsittää 110 kohdetta. Alkuperäisessä luettelossa oli 103 kohdetta, mutta niitä on lisäilty hänen kuolemansa jälkeen. Messier oli kyllä todistettavasti havainnut kaikki lisätyt. Kohteita on kaikista kohderyhmistä. Tämä on aloittelijalle kaikkein sopivin luettelo. Siinä on lähes kaikki kirkkaimmat kohteet ja ne on tänä päivänä mahdollista nähdä 8 cm:n putkella. Ikävä kyllä kaikkein hienoimmat kohteet eivät näy meidän leveysasteiltamme ja ne onkin käytävä katsomassa vaikkapa Kanarian saarilta. Muutama suomalainenkin on jo onnistunut niistä kaikista tekemään havainnon. Kuuluisia M-kohteita on Plejadit eli M45 ja Andromedan suuri galaksi M31 sekä Orionin suuri kaasusumu M42.

NGC, IC, RNGC

NGC-luettelo tarkoittaa New General Gatalogue of Nebulae and Clusters of Stars. Sen nykyisen painoksen on laatinut J.L. Dreyer vuonna 1888. Uusin painos on tullut vuonna 1973 ja sitä kutsutaan RNGC:ksi eli Revised New General jne. Alun perin NGC-luettelo oli Herschelin laatima ja käsitti vain muutama tuhatta kohdetta. Dreyerin käsittelyn jälkeen siinä on 7840 kohdetta. NGC-luetteloa täydentämään on ilmestynyt kaksi IC- eli Index Catalogue luetteloa. Niissä on yhteensä 5386 kohdetta. RNGC käsittää sekä NGC- että molemmat IC-luettelot. Kohteet on järjestelty rektasensioittain eli he ovat taivaalla alkaen 0 pisteestä länteen päin numero kasvaen.

Avonaiset joukot

Avonaisia tähtijoukkoja on taivaalla valtava määrä. Jotkut niistä näyttävät joukoilta ja jotkut eivät. Riippumatta edellisestä, niistä useimmat on luetteloitu. Luettelen tässä tunnetuimmat luettelot, jotka ovat pääasiallisesti avonaisia joukkoja käsitteleviä (suluissa koko nimi): Bark. (Barkhatova), Basel, Berk. (Berkeley), Biur. (Biurakan), Blanco, Bochum, Cr. (Collinder), Czernik, Do. (Dolidze), DoDz. (Dolidze-Dzimselejsvili), Fein. (Feinstein), Frolov, Haffner, Harward, Hogg, Isk. (Iskudarian), K. (King), Loden, Lynga, Mrk. (Markarian), Mel (Melotte), Pismis, Roslund, Ru. (Ruprecht), Sher, Steph. (Stephenson), St. (Stock), Tom. (Tombaugh), Tr. (Trumpler), Upgren, vdB. (van der Bergh), vdB-Ha. (van der Bergh-Hagen), Waterloo, Westr. (westerlund).

Pallomaiset joukot

Pallomaisten joukkojen luetteloja ovat seuraavat: AM. (Arp-Madore), Dun. (dunlop), H. (William Herschel), HP. (Haute Provence), Lac. (Lacaille), Pal. (Palomar), Ter. (Terzan), Ton. (Tonantzintla), UKS. (United Kingdom Schmidt), Djorgovski (epäiltyjä pallomaisia joukkoja). Erikoisen mielenkiintoisia näistä ovat Pal-joukot, koska ne ovat hyvin himmeitä ja osa erittäin etäisiä. Niitä on vain muutama ihminen nähnyt maailmassa. Suuri putki on välttämätön väline. Sama kylläkin pätee kaikkiin paitsi NGC-pallomaisiin...

Kirkkaat sumut

Kirkkaita sumujakin riittää. Esittelen tässä muutaman niitä käsittelevän luettelon: Ced. (Cederblad), Gum, RCW. (Rodgers, Campbell, Whiteoak), Sh. (Sharpless), vdB. (van der Bergh), vdBH. (van der Bergh & Herbst). Kaikkein kirkkaimmat sumut monista luokista ovat havaittavissa esim. JS-Dobsonilla ja sopivilla suotimilla.

Pimeät sumut

Pimeiden sumujen havaitsemisessa suurin ongelma on sopivan kartan ja luettelon löytäminen. Tässä apua luettelopuoleen: B. (Barnard), Be. (Bernes), LDN. (Lynds), Sa. (Sandquist), SL. (Sandquist & Lindroos). Näistä Barnardin luettelo on kuuluisin. Uranometriassa on myös muutamia LDN-sumuja.

Planetaariset sumut

Planetaarisia sumuja on paljon. Iso osa niistä on niin pieniä, ettei niitä voi havaita ilman apuvälineitä. Tässä luetteloja: Abell, He. (Henize), Hu. (Humason), J. (Jonckheere), K. (Kohoutek), M1. (Minkowski), PK. (Perek-Kohoutek), Vy. (Vyssotsky). Näistä löytyy monia kirkkaita ja havaittavissa olevia sumuja. Esim J900 Kaksosissa. PK-luettelosta löytyy useita todella laajoja ja todella pieniä tai himmeitä sumuja, joita ei RNGC-luettelossa ole juuri edellä mainittujen syiden takia. Luonnollisesti helpoimmat ovat joko RNGC- tai M-luettelossa.

Galaksit

Kuten tunnettua, suurin osa DS -kohteista on galakseja. Kuitenkaan luetteloita ei ole kovin paljon, koska galaksit ovat helposti poimittavissa valokuvauslevyiltä toisin kuin avonaiset joita ei erota pitkään valotetuista kuvista lainkaan. Galaksiluettelot ovat tyypillisesti hyvin laajoja, yli 10 000 kohdetta käsittäviä luetteloita, joissa kerrotaan kohteen näkyminen valokuvassa, koko ja kirkkaus, josta saa yleensä ottaa magnitudin pois koska kyseessä on valokuvasta laskettu kirkkaus eikä se vastaa visuaalista kirkkautta. Siis 14.0m p (p tarkoittaa, että kyseessä on valokuvasta mitattu kirkkaus) on visuaalisesti hyvinkin 13.0m.

Luetteloita: Mrk. (Markarian), UGC. (Upsala General Gatalogue), MGC. (Morphological Galaxy Catalogue), RC3. (Reference Catalogue 3), PGC (Principal Galaxy Catalogue).

UGC-luettelo on Upsalan yliopistossa 1970-luvulla tehty luettelo, joka sisältää noin 20 000 galaksia. RC3 on juuri painosta tullut galaksihavaitsijan raamattu. Se sisältää noin 23 000 galaksia erittäin täydellisin tiedoin (pintakirkkaus etc) varustettuna. Tärkein tietolähde vähemmän havainneille galaksien suhteen on kuitenkin vieläkin RNGC-luettelo. Pidemmälle ehtineet vannovat RC3:n ja PGC2003:n (sisältää noin 1 000 000 galaksia) nimeen.

Muita luetteloja

Sky Catalogue 2000.0. Volume 2: Double Stars, Variable Stars and Nonstellar Objects. Ensimmäinen osa tästä luettelosta sisältää vain tietoja tähdistä jotka ovat kirkkaampia kuin 8.0m. Ei siis pidä sekoittaa näitä ostohetkellä. Osa 2 on erittäin hyödyllinen luettelo havaitsijalle. Siinä on tiedot lähes kaikista kohteista jotka on merkitty Uranometriaan selkeästi esitettynä. Todella hyödyllinen teos. Hieman herkästi nidottu, joten pitää kohdella osoittaen asiaankuuluvaa arvokkuutta.

Abell

Abellin galaksijoukkojen luettelo käsittelee nimensä mukaisesti galaksijoukkoja. Se on julkaistu vuonna 1957 ja se sisältää 2712 kohdetta. Havaitsijalle siitä ei ole suurempaa hyötyä kuin RNGC-luettelosta, josta löytyy lähes kaikki harrastaja putkilla näkyvät joukot. Lyhennetään AGC erotukseksi planetaaristen luettelosta jota merkittään Abell.

ADS

ADS-luettelo on R.G. Aitkenin vuonna 1932 julkaisema kaksoistähtiluettelo. Kaksoistähtien havaitsijalle varmaankin hyödyllinen.

Cambridgen radiolähdeluettelot

3C ja 4C ovat Cambridgen radiolähteiden luetteloiden nimiä. Nimen jälkeen tulee kohteen numero. Esim. Kuuluisa kvasaari Neitsyessä on 3C273. Luettelot on julkaistu 1960-luvulla. Niistä ei juurikaan ole hyötyä havaitsijalle paitsi jos on erityisen kiinnostunut kvasaareista.

SAC

Saguaro Astronomy Clubin julkaisema ilmainen tietokoneluettelo. Sen on laatinut Phoenixilainen yhdistys jäsentensä avulla. Luettelo käsittää noin 13 000 kohdetta. Luetteloa laatimassa ovat olleet useat kuuluisuudet, kuten Brian Skiff, Robert Bunge, Alister Ling jne. Kohteista on annettu hyvät tiedot.

Arizona Database

Toinen tietokoneluettelo on Arizona Database, jossa on luetteloituna hieman yli 48 000 syvän taivaan kohdetta. Toiminnot ovat hieman paremmat kuin Saguaron luettelossa johtuen mukana seuraavasta selailuohjelmasta. Luetteloa voi myös käyttää havaintopäiväkirjan tapaan koska jokaiseen kohteeseen voi lisätä omaa tekstiä.

Caldwellin luettelo

Tämä on uusimpia syvän taivaan kohteista tehtyjä luetteloita. Luettelon on tehnyt ja julkaissut Sir Patrick Caldwell-Moore vuonna 1995 Sky & Telescope -lehdessä. Caldwell-Moore on valinnut luetteloonsa 109 kiinnostavaa tai erikoista syvän taivaan kohdetta. Kohteita on sekä pohjoiselta- että eteläiseltä taivaanpuoliskolta. Luettelo on ikään kuin täydennysosa Messierin luettelolle. Suurin osa luettelon kohteista on NGC tai IC- kohteita, mutta on joukkoon päässyt myös muutama kohde muista luetteloista.

Edellä mainituista luetteloista

Suurin osa edellämainituista luetteloista löytyy nykyään Internetistä, ja vieläpä usealta sivustolta. Ehkäpä helpoimmin näiden luetteloiden kohteisiin pääsee tutustumaan Mikkel Steinen erinomaisen sivuston kautta. Lisäksi nämä luettelot kuuluvat myös kunnollisen tietokonekarttaohjelman (kuten esimerkiksi Sky Map Pro) vakiovarustukseen. Tärkeimmät näistä luetteloista (Messier, NGC, RNGC, IC) ovat saatavissa myös paperisina julkaisuina. Esimerkkinä mainittakoon Ursan julkaisema Messierin kohteet -opus.

13. Yhdistykset

Webb

Maailmalla syvä taivas on huomattavasti suositumpaa kuin meillä. Tästä on osoituksena muutama erittäin korkeatasoinen yhdistys. Englannissa toimii Webb Society, joka keskittyy syvän taivaan havaitsemisen edistämiseen. Maksamalla noin 10 dollaria saa kolme korkeatasoista lehteä ja aina silloin tällöin ilmestyvän kirjan. Yhdistyksellä on kullekin kohdetyypille erikseen oma jaostonsa, jonne voi lähettää havaintoja julkaistavaksi. Jäseniä Webbissä on noin 500 kappaletta.

NDSOS

NDSOS eli National Deep Sky Observers Society toimii USA:ssa. Se on maailmanlaajuinen järjestö, joka koordinoi havaitsemista ja pyrkii julkaisemaan samanlaisen kirja sarjan kuin Webb Society on julkaissut. Noin kymmenen dollarin jäsenmaksulla saa jäsenlehden ja äänestysoikeuden sekä kirjojen lainausoikeiden.

ASTRONOMICAL LEAGUE

Astronomical League on kaikki tähtitieteen alat käsittävä järjestö, jonka suojissa toimii meitä kiinnostavia klubeja kuten Messier League ja Herschel Club. Jäsenmaksu on noin 25 dollaria ja sillä saa kaksi lehteä. Eri klubeihin liitytään erikseen ja niistä saa tunnustuksia kuten Messier-rintamerkin Messier Leaguesta, jos on havainnut yli noin 70 Messier kohdetta.

14. Lehdet

Johtuen Deep Sky -magazinen ja Observers Guiden valitettavasta lopettamisesta on lehtitilanne tällä hetkellä erittäin huono. DSM:n jälkeen hetken ilmestynyt Deep Sky Journal ei myöskään onnistunut kestämään neljää numeroa pidempään.Koko Yhdysvalloissa ilmestyy vain yksi lehti: Betelgeuse, joka on NDSOS:n jäsenlehti. Lehdessä esitellään piirroksia ja julkaistaan artikkeleja. Parempi laatuinen lehti on Webb Society Quarterly, joka ilmestyy nimensä mukaisesti neljästi vuodessa. Tämä lehti on vastaavasti Webb Societyn jäsenlehti kuten myös harrastajapuolelle painottunut Deep Sky Observer. Lehti on vain hieman UMia suurempi ja osittain näköinenkin. Kuitenkin piirrokset toistuvat paremmin. Lehdessä on runsaasti piirroksia ja todella mielenkiintoisia artikkeleita. Pelkästään vuoden aikana Webb Societyyn saapuneihin havaintoihin keskittynyt Observing Records, jossa julkaistaan lukuisia havaintoja ja selostuksia. Ilmestyy ikävä kyllä vain kerran vuodessa. Sisältyy jäsenmaksuun.

15. Internet-resursseja

Tämän oppaan alkuperäistä versiota kirjoitettaessa Internet eli tuttavallisemmin netti oli vielä uusi käsite monille suomalaisille. Kauas on kuljettu niistä ajoista.

Syvä taivas -ryhmä netissä

Nykyään syvä taivas -ryhmällä on käytettävissä useita nettiresursseja. Näitä kotisivujemme lisäksi Taivaanvahti-havaintopalvelu sekä staattinen ryhmän vanha havaintoarkisto.

Jaostolla on myös oma sähköpostilista, jota voidaan käyttää tiedotustoiminnassa. Ohjeet listalle liittymisestä löytyvät täältä. Listalle lähetetään postia osoitteeseen: deepsky-l@ursa.fi

Muina tiedotuskanavina ovat Ursan verkkojulkaisu Zeniitti, Avaruus.fi-foorumi ja ryhmän Facebook-alue. Facebook-alueelle liittymispyynnöt hyväksyy alueen ylläpito.

Syvän taivaan harrastus netissä

Nettisivujen määrä on suorastaan räjähtänyt käsiin sitten 90-luvun alun. Niimpä netistä löytyykin valtavasti tietoa syvästä taivaasta ja sen harrastamisesta. Tässä yhteydessä ei voi mainita kuin muutamia sivustoja, ja lista on väistämättä puutteellinen. Tässä kuitenkin muutamia aiheeseen liittyviä sivustoja:

• Constellation guide: paljon asiaa tähdistöistä ja niissä olevista syvän taivaan kohteista
• Cloudy nights: tähtiharrastusaiheinen nettisivusto, josta löytyy muun muassa keskustelufoorumi, sekä runsaasti asiaa myös syvästä taivaasta
• SEDS Messier Database: Messierin luettelo, ja tietoa kohteista
• Wikipedia: syvä taivas - Wikipedian artikkeli syvästä taivaasta

Muita Internet- resursseja

IRC on reaaliaikainen keskustelu (Internet Relay Chat), jossa harrastajat eri puolilta maailmaa kokoontuvat vaihtamaan kuulumisia. IRC-kanava tähtitieteen harrastajille kansainvälisesti (kielenä englanti) on #astronomy ja kotimaisella kielellä suomalaisille harrastajille #sirius

Newsgroupit eli uutisryhmät sisälsivät takavuosina runsaasti harrastajien sinne postittamia artikkeleja. Keskustelu koskettelee kaikkea maan ja taivaan välillä. Syvän taivaan harrastajaa erityisesti kiinnostavat uutisryhmät ovat sfnet.harrastus.astronomia ja sci.astro.amateur sekä sci.astro

16. Sekalaista

Kaksoistähtien värit

Kaksoistähtien värit merkitään kansainvälisen käytännön mukaan numeroin (Hagen):

-3 puhtaan valkoinen
4 oranssin kellertävä
-2 vaalean sininen
5 kellertävän oranssi
-1 sinivalkoinen
6 puhdas oranssi
0 puhdas valkoinen
7 punertavan oranssi
1 kellertävän valkoinen
8 oranssin punainen
2 vaalean keltainen
9 punainen, oranssiin vivahtava
3 puhtaan keltainen
10 puhtaan punainen

Visuaalisuus

Kohteet voidaan luokitella näkyvyyden mukaan, eli miten ne näkyvät kaukoputkessa. Etuna on, että kun luokitus tehdään vain yhdellä kirjaimella ja numerolla voidaan yhdellä vilkaisulla nähdä kohteen näkyminen kullakin putkella ja kunkin havaitsijan näkemänä. Täytyy kuitenkin huomata, että sanallista kuvausta tämä ei sulje pois. Luokitus on seuraava:

• V1 Kirkas kohde, näkyy hyvin suoraan ja syrjällä; katsomistavoilla ei eroa.
• V2 Melko kirkas kohde, näkyy melko hyvin suoraan, mutta syrjäsilmällä paremmin.
• V3 Himmeähkö kohde, näkyy suoraan katsoen heikosti, mutta syrjäsilmällä paremmin.
• V4 Himmeä kohde, näkyy suoraan katsoen hyvin heikosti, mutta syrjäsilmällä koko ajan.
• V5 Hyvin himmeä kohde, ei näy suoraan katsottuna, mutta syrjäsilmälläkoko ajan.
• V6 Kohde, joka on vain osan aikaa näkyvissä hyppien aivan näkökyvyn rajoilla. Äärimmäisen vaikea.

Luokitus kannattaa tehdä havainnon loppuvaiheessa, jolloin silmät ovat adaptoituneet riittävästi. Visuaalisuuden voi määritellä erikseen kohteen laita- ja keskiosille. Uudessa kortissa ei paikkaa visuaalisuudelle enää ole, mutta sen voi merkitä vaikka muuta -sarakkeeseen tai tekstin sekaan. Jotkut havaitsijat ovat pitäneet tapana merkitä visuaalisuus kirjoittamalla, esim. V-kakkonen. Näin saadaan muuten riville jäävä ruma tyhjä tila eliminoitua. Sanallinen kuvaus

Vaikka sanotaankin, että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa, ei se päde havaintokortin täyttämisessä. Aikojen kuluessa on oltu monta eri mieltä sanallisen- kuten myös kirjallisen kuvauksen tarpeellisuudesta. Nykyään molempia pidetään erittäin tärkeinä. Perusteluina sanallisen kuvauksen tarpeellisuudesta voidaan sanoa, että kaikkia kohteessa olevia piirteitä ei millään pysty piirtämään. Ajatellaanpa vain vaikkapa värejä. Ellei piirretä värikynillä ei mahdollisia värejä pystytä lainkaan kuvaamaan piirtämällä. Myöskin heikot yksityiskohdat ja mielikuvat kohteesta on mahdotonta siirtää piirrokseen. Itseasiassa piirrosta voidaan pitää sanallisen kuvauksen apuvälineenä. Mitä ei sanoin voi kertoa, joko sen suuren määrän tai sanoinkuvaamattomuuden takia, piirretään se kuvaan. Hyvällä sanallisella kuvauksella on muutamia tunnuspiirteitä. Siinä ei käytetä instrumentista riippuvaisia sanontoja kuten kaukana, lähellä, iso, pieni jne. Toisekseen siitä pitää löytyä kaikki olennaiset asiat mitkä näkyvät piirroksessakin. Sellaiset asiat jotka voidaan piirroksesta käsittää väärin täytyy varmistaa suuntaan tai toiseen sanallisesti. Tässä esimerkki hyvästä sanallisesta kuvauksesta, ottakaa opiksenne:

Pieni joukko. n. 20 tähteä (4'). Neljä kirkasta tähteä muodostaa jonkinlaisen suunnikkaan, jonka oikeassa alakulmassa erottuu kaksoistähti, double. Symppis joukko, eikä vähiten sen vuoksi, että se oli ensimmäinen havaintoni. (Ylösalaisin käännettynä joukosta näkyy muodostuvan numero 37, mitä muuten en itse huomannut).

Kuten huomataan itsetarkoitus ei ole pitkä kuvaus tyyliin: molemmat-puolet-korttia-pakko-saada-täyteen vaan asiallinen kuvaus. Tästä nimenomaisesta joukosta ei juuri muuta tekstiä saakaan aikaan (NGC 2169).. Eli kaikki mitä näkyy tulisi kirjoittaa muttei enempää. Täysin turhaa selostusta pitäisi välttää. Nyrkkisääntönä selostuksessa voi pitää, että mainitsee ainakin seuraavat:

Tärkeimpien tähtien arvioidut kirkkaudet sekä kaikki luettelossa mainitut asiat jotka näyttävät visuaalisesti erilaisilta, erikoispiirteet kuten tähtineliöt yms, tähtien määrä ja kirkkausrajat avonaisissa ja mahdollisesti pallomaisissa, sää, mahdollinen väsymys, tähtien värit jos poikkeavat normaalista, sumujen piirteet eli kirkastumat ja niiden suhteet sekä yleensäkin kaikki mikä voidaan käsittää väärin piirroksen perusteella.

Mitä yksinkertaisempi kohde sitä vähemmän tekstiä. Kokemuksen myötä selostuksen pituus todennäköisesti lisääntyy. Kortin kääntöpuolelle mahtuu melko runsaasti tekstiä. Kuvauksen tärkeyden huomaa vasta kun selailee vanhoja havaintojaan eikä tiedä yksityiskohtia miten kohde on näkynyt.

Ilmansuuntien käyttö

Kuvattaessa jonkin yksityiskohdan tai tähden paikkaa kohteen keskustaan nähden tarvitaan joko positiokulmaa tai ilmansuuntiin perustuvaa määritystä. Käsittelen ensin ilmansuunnat, koska ne ovat perinteisesti tutumpia suomalaisille.

Kuten tunnettua, neljä pääilmansuuntaa ovat pohjoinen, etelä, itä ja länsi eli englantilaisittain north, south, east ja west. Näistä kahden välissä oleva ilmansuunta on esim. se. eli southeast. Vastaavasti lännen ja pohjoisen välistä löytyy nw. Northin ja esim. nw:n välistä löytyy vielä yksi ilmansuunta: nnw. Näin päästään noin 22.5 asteen tarkkuuteen. Selostukseen on helppo ujuttaa ilmansuuntia ja ne ovat tarkkoja verrattuna taivaalle huonosti sopiviin vasen ja oikea -suuntiin. Esim: 3.0m:n tähti 20 kaariminuuttia ssw:n kohteesta.

Positiokulma

Varsinkin ulkomaisista julkaisuista tuttu on positiokulma -käsite. Sitä voi hyvin verrata edellä esitettyyn, eikä mitään muuta etua kuin helpompi muistaminen ja suurempi tarkkuus saavuteta. Pohjoinen on 0 astetta, itä 90 ja etelä 180. Vastaavasti länsi on 270 astetta. Kaikkia väli-ilmansuuntia voi käyttää niin tarkasti kuin pystyy ja haluaa. Lyhennys PA tulee sanoista Position Angle eli suuntakulma. Esim: Sumun kirkastuma ytimestä PA 195° noin 5' . Lienee lähinnä makuasia kumpaa käyttää, selvyys on aivan samaa luokkaa molemmissa.

Herschel-systeemi

Kumpaakaan yllämainituista systeemeistä ei pidä sekoittaa NGC -luettelossa käytettyyn preceding-following -systeemiin. Siinä käytetään pääilmansuuntina southia, northia, precedingiä sekä followingia. Following on luonnollisesti itä sillä kun kohde liikkuu länteen kentässä jää länsi aina kulkusuunnan jälkeen seuraten kohdetta. Siten saadaan ilmansuuntia kuten ssp tai nnf yms. Tätä systeemiä ei juurikaan nykyisin näe käytettävän ehkä juuri sen vaikeaselkoisuudesta johtuen. NGC -luetteloa lukiessa on tietenkin tarpeen tietää systeemi, etenkin kun piirroksia ei ole.

Pintakirkkaus

Kun harrastaja suunnittelee havaintojen aloittamista hän (teoriassa ainakin) tutkii karttoja ja muita lähteitä päättäen seuraavan yön kohteensa. Tällöin hän tietää kokemuksesta putkensa rajamagnitudin suunnilleen ja tutkii eri kohteiden näkymistä vertaillen niiden kirkkauksia. Luetteloissahan (lukuunottamatta RC3:a) kirkkaudet on annettu yhteenlaskettuina eli olettaen kohde tähtimäiseksi. Käytännössähän kohteet kuitenkin ovat usein laajoja ja luetteloissa mainittu kirkkaus on jakautunut laajalle alalle. Ymmärrettävästi todellinen kirkkaus on huomattavasti alhaisempi kuin luettelossa mainittu. Tätä suuretta kutsutaan pintakirkkaudeksi.

Pintakirkkaudella on monia mielenkiintoisia vaikutuksia. Ensinnäkin monet kohteet kuten M33 ja NGC 7000 ovat luettelossa kirkkaan tuntuisia mutta havaittaessa hyvinkin vaikeita. Tämä johtuu nimenomaan niiden laajasta koosta, joka jakaa kirkkauden laajalle alueelle. Pintakirkkaus voidaan laskea vertaamalla kohteen pinta-alaa kirkkauteen. Pintakirkkaus siis saadaan yksikössä magnitudia / neliökaariminuutti jos pinta-ala annetaan neliöminuuteissa. Pintakirkkaus kannattaa määrittää aina jos pinta-ala näyttää olevan hyvin suuri tai muuten on aihetta epäillä sen olevan heikko.

Haasteita

Toiset tykkäävät haasteista ja kilpailuista, toiset eivät. Tässä muutamia "ennätyksiä" rikottavaksi kaikille teille tulevaisuuden lupauksille eri havaintoaloilta:

Rajamagnitudi paljain silmin

Paras mitattu (tiedossa oleva) rajamagnitudi: 8.42 (HD 106579) [Heber D. Curtis - 1901]
Paras Suomesta mitattu (tiedossa oleva) rajamagnitudi: 7.66 (HD 149223) [2002]
Paras suomalaisen mittaama rajamagnitudi: 8.02 (HD 89981) [2008]

Syvä taivas -sanasto suomi-englanti

• Avonainen tähtijoukko - Open cluster
• Blinkkaus - Blinking
• EDL (joissakin sivultapäin näkyvissä galakseissa näkyvä pölyjuova) - Equatorial Dust Lane, EDL
• Galaksi - Galaxy
• Havaintosuunnitelma - Deep sky plan, observing plan
• Heijastussumu - Reflection nebula
• Kaukoputki - Telescope
• Lakaisu - Sweeping
• Linnunrata - Milky way
• Läpinäkyvyys - Transparency
• Okulaari - Eyepiece, ocular
• Pallomainen tähtijoukko - Globular cluster
• Pimeä sumu - Dark nebula
• Seeing - Seeing
• Suodin - Filter
• Sumu - Nebula
• Suurennus - Magnification, power
• Syrjäsilmä - Averted vision
• Syvä taivas - Deep sky
• Sää - Weather
• Taustataivaan tummuus - Background brightness
• Valaiseva sumu - Emission nebula

Lopuksi

Toivon että tästä oppaasta oli hyötyä edes jollekulle. Alamme ei missään tapauksessa ole helppo, mutta se on mahdollista oppia melkoisen hyvin ja jopa kehittyä yhdeksi näistä paljonpuhutuista eksperteistä. Ainakin tunne, joka syntyy huolellisen havainnon suunnittelun ja lopuksi onnistumisen kautta on erittäin palkitseva. Tähtitaivaan alla istuessa elämä ja siihen mahdollisesti liittyvät kiireet hellittävät hetkeksi ja vastakkain on vain havaitsija ja maailmankaikkeus. Tai ehkä olisi parempi sanoa näiden kahden tekevän yhteistyötä. Tämän yhteistyön tuloksena syntyy piirros tai muunlainen kuvaus kohteesta jonka havaitsija on omin käsin löytänyt ja havainnut. Edes pieneksi hetkeksi maailmankaikkeus on luopunut yhdestä salaisuudestaan ja havaitsija saanut palkkionsa.

Toivottavasti tämä wiki-opas ajaa tarkoituksensa ja toimii samankaltaisena hyödyllisenä oppaana kuin paperiversiokin. Ehkä kaikkein hyödyllisintä olisi printata opas ja lukea se sitten paperilla. Palautetta voi lähettää Juha Ojanperälle osoitteeseen juha.ojanpera(a)ursa.fi.