Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Kerho- ja yhdistystoiminta

Huhtikuu

Päivä Luokka Tapahtuma
1.3. tähtitiede ja tutkimus 1927 syntyy George Abell. Hän luetteloi 2712 galaksijoukkoa ja ratkaisee galaksien todellisen määrän.
avaruustekniikka ja tutkimus 1982 Venera 3 laskeutuu Venukseen ja nelinkertaistaa 127 minuutin lähetyksellään suunnitellun toiminta-aikansa. Siltä saadaan ensimmäiset värikuvat ja kauko-ohjatut analyysit Venuksen pinnasta.
3.3. avaruustekniikka ja tutkimus Pioneer 10 laukaistaan 1972. Luotain suorittaa myöhemmin ensimmäisen Jupiterin ohilennon.
4.3. tähtitiede ja tutkimus 1835 syntyy Giovanni Schiaparelli. Milanon observatorion johtajana ja Marsin kanavien popularisoijana hän ratkaisee yhteyden meteoriparvien ja komeettojen ratojen välillä.
avaruustekniikka ja tutkimus Pioneer 4 suorittaa ensimmäisenä amerikkalaisena luotaimena Kuun ohilennon vuonna 1959.
Voyager 1 löytää Jupiterin renkaat vuonna 1979.
Iso-Britannian hallitus hyväksyy vuonna 1982 satelliitilta tapahtuvan suoratelevisioinnin aloittamisen 1986 British Telecomia varten perustetun erillisen yhtiön, United Satellitesin avulla.
5.3. avaruustekniikka ja tutkimus 1979 Voyager 1 on radallaan lähinnä Jupiteria.
maapallo ja ilmakehä Kuuluisa kartoittaja ja kartoitusjärjestelmien luoja Gerardus Mercator syntyy vuonna 1512.
6.3. tähtitiede ja tutkimus Joseph Fraunhofer syntyy vuonna 1787. Fraunhofer tunnetaan spektroskooppisista tutkimuksistaan. Hänen nimensä annetaan Auringon spektristä löydetyille absorptioviivoille.
avaruustekniikka ja tutkimus 1986 alkavat ensimmäiset komeetan ohilennot. Ohitukset kestävät 6. ja 14. päivien välisen ajan. Halleyn komeetan ohittavat ESA:n Giotto-luotain ja neuvostoliittolainen Vega 1.
7.3. tähtitiede ja tutkimus William Herschelin poika John syntyy vuonna 1792. John on ensimmäinen eteläisen taivaan tutkija. Hänet tunnetaan myös valokuvakiinnitteen keksijänä.
Ensimmäisenä tähden spektrin valokuvannut Henry Draper syntyy vuonna 1837.
8.3. avaruustekniikka ja tutkimus Voyager 1 havaitsee Jupiterin Io-kuussa vulkaanista toimintaa 1979.
Uranuksen renkaat löydetään 1977 NASA:n lentävästä observatoriosta tähdenpeittohavaintona.
9.3. tähtitiede ja tutkimus 1564 syntyy David Fabricius. Hän löytää ensimmäisenä muuttuvan tähden, Mira eli Omicron Cetin.
avaruustekniikka ja tutkimus Juri Gagarin syntyy vuonna 1934.
10.3. avaruustekniikka ja tutkimus Sakigage havaitsee plasma-aaltoja Halleyn komeetassa vuonna 1986.
11.3. tähtitiede ja tutkimus Uranuksen olemassaolon ennustava Urbain Leverrier syntyy 1811.
avaruustekniikka ja tutkimus Ensimmäinen planeettainvälinen luotain Pioneer 5 laukaistaan 1960.
13.3. tähtitiede ja tutkimus William Herschel löytää Uranuksen vuonna 1781.
Percival Lowell syntyy vuonna 1855. Hän perustaa oman observatorion Flagstaffin ulkopuolelle ja hyppää Schiapparellin kelkkaan.
avaruustekniikka ja tutkimus Giotto-luotain ottaa hyviä lähikuvia Halleyn komeetasta vuonna 1986.
14.3. tähtitiede ja tutkimus Albert Einstein syntyy vuonna 1879. Einstein tunnetaan suhteellisuusteorian luojana.
avaruustekniikka ja tutkimus 1931 tehdään ensimmäinen tunnettu nesterakettikoe Euroopassa. Winkler uusii aiemmin samana vuonna, tekemänsä HW-1-kokeen. Hän lisää rakettiin vakautuslevyt ja nyt se nousee 90 metrin korkeuteen, kääntyy vaakalentoon ja laskeutuu noin 200 metrin päähän lähtöpaikastaan.
15.3. tähtitiede ja tutkimus Nicolas Lacaille syntyy 1713. Lacaille havaitsee Maan päiväntasaajan pullistuman sekä nimeää 14 eteläistä tähtikuviota.
16.3. tähtitiede ja tutkimus Caroline Herschel syntyy vuonna 1750. Toimii veljensä Williamin työtoverina ja kannustajana tämän tehdessä tärkeimmät löytönsä.
avaruustekniikka ja tutkimus Historian ensimmäinen tunnettu nesteraketti lentää Auburnissa, Massachusetissa vuonna 1926 Goddardin tekemässä kokeessa.
Ensimmäinen avaruusalusten telakoituminen Maan kiertoradalla, Gemini 8-lennolla vuonna 1966.
17.3. avaruustekniikka ja tutkimus Ensimmäinen aurinkoenergiaa käyttävä avaruuslaite Vanguard 1 laukaistaan 1958.
18.3. avaruustekniikka ja tutkimus Voshod 2 laukaistaan vuonna 1965. Leonov suorittaa ensimmäisen avaruuskävelyn lennon aikana.
Aleksei Leonov suorittaa ensimmäisen avaruuskävelyn vuonna 1965.
19.3. tähtitiede ja tutkimus Wilhelm Biela syntyy 1782. Wilhelm löytää myöhemmin komeetan, joka nimetään hänen mukaansa.
22.3. tähtitiede ja tutkimus Friedrich Argelander syntyy vuonna 1799. Argelander laatii luetteloita muuttuvista tähdistä, perustaa ensimmäisen kansainvälisen tähtitiedejärjestön sekä toimii Turun ja sittemmin Helsingin observatorion johtajana.
avaruustekniikka ja tutkimus Avaruussukkula Columbian kolmas lento alkaa. Lento kestää 22.-29.3.1982.
23.3. tähtitiede ja tutkimus Vuonna 1840 otetaan ensimmäinen valokuva Kuusta.
avaruustekniikka ja tutkimus Gemini 3 laukaistaan vuonna 1965.
24.3. tähtitiede ja tutkimus Walter Baade syntyy vuonna 1893. Baade saa ensimmäisenä eriteltyä Andromedan galaksin seuralaiset erillisiksi tähdiksi. Hän luo kaavan tähtijoukoista galakseissa.
Havaitaan toiseksi voimakkain koskaan mitattu magneettinen myrsky kello 3.42 UT vuonna 1991.
avaruustekniikka ja tutkimus Neuvostoliitto laukaisee Luna 10 Kuuta kohti.
25.3. tähtitiede ja tutkimus Christiaan Hyugens löytää Saturnuksen Titan-kuun vuonna 1655.
1951 vastaanotetaan 21 cm aallonpituista säteilyä Linnunradan atomisesta vedystä.
27.3. avaruustekniikka ja tutkimus Kosmonautit Gagarin ja Seryogin kuolevat lento-onnettomuudessa 1968.
28.3. tähtitiede ja tutkimus Pierre Laplace syntyy vuonna 1749. Laplace on matemaatikko, joka kehittää metrisen systeemin sekä luo teesin sumusta aurinkokunnan alkuperänä.
Heinrich W. Olbers löytää toisen asteroidin, Pallaksen vuonna 1802.
29.3. tähtitiede ja tutkimus Heinrich W. Olbers löytää kirkkaimman asteroidin Vestan vuonna 1807.
avaruustekniikka ja tutkimus Mariner 10 suorittaa ensimmäisen Merkuriuksen ohilennon 1974.
1982 avaruussukkula Columbia laskeutuu kolmannelta lennoltaan. Menestyksellisen kokeen jälkeen NASA ilmoittaa että usean sukkulan laivaston tilaus on tehty.

RSS Zeniitti

RSS Avaruus.fi-foorumi

Tähtiharrastusyhdistykset