Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Kerho- ja yhdistystoiminta

Elokuu

Päivä Luokka Tapahtuma
1.7. tähtitiede ja tutkimus 1770 Lexellin komeetta ohittaa Maan 2,3 miljoonan kilometrin päästä, eli noin yhdeksän kertaa Kuun etäisyydeltä.
100 tuuman peili saapuu Mount Wilsonin observatorioon 1917.
4.7. tähtitiede ja tutkimus Kiinalaiset havaitsevat supernovan Härän tähdistössä 1054. Supernovan jäännös tunnetaan nykyään Rapusumuna.
avaruustekniikka ja tutkimus Mars Pathfinder laskeutuu onnistuneesti Mars-planeetalle 1997.
5.7. avaruustekniikka ja tutkimus Ryhmä Oberthin innostamia saksalaisia, vannoutuneita rakettiharrastajia perustaa avaruuslentoyhdistyksen Verein für Raumschiffahrtin (VfR) breslaulaisen oluttuvan seurusteluhuoneessa vuonna 1927.
Mars Pathfinder lähettää ensimmäiset kuvansa Marsin pinnalta 1997. Havainnot vahvistavat oletusta, että Marsissa on joskus virrannut vettä.
6.7. tähtitiede ja tutkimus Isaac Newtonin Principia ilmestyy vuonna 1687 Edmond Halleyn kustantamana.
avaruustekniikka ja tutkimus 1997 Mars Pathfinderin mukana kaksi päivää aiemmin laskeutunut Mars-kulkija Sojourner aloittaa työnsä, vain vuorokautta aikataulustaan myöhässä. Myöhästymisen syynä on Pathfinderin ja Sojournerin välisten tietokoneyhteyksien reistailu.
7.7. avaruustekniikka ja tutkimus Progress-kuljetusalus telakoituu Mir-avaruusasemaan 1997. Alus tuo mukanaan 1,5 tonnia varusteita, mm. 2 viikkoa aiemmin vastaavassa telakointitilanteessa tapahtuneen törmäyksen vaurioiden korjaamiseen sekä happea ja ruokaa. Mirin kolmihenkinen miehistö (2 venäläistä ja 1 amerikkalainen) aloittaa 10 päivän valmistautumisen Spektr-modulin korjaamiseksi.
9.7. avaruustekniikka ja tutkimus 1979 Voyager 2 sivuuttaa Jupiterin 643 000 km päästä sen pilvikerroksesta ja tutkii sen pilvivyöhykettä, punaista pilkkua, valkeita soikioita, rengasjärjestelmää sekä Io-, Europa-, Kallisto-, Ganymedes- ja Amalthea-kuita. Se löytää yhdessä Voyager 1:n kanssa mm. kolme uutta kuuta, toteaa revontuli-ilmiön ja havaitsee pilvien yläpuoliset salamat, jotka muistuttavat eräänlaisia Maan supersalamoita.
10.7. avaruustekniikka ja tutkimus Ensimmäinen yksityinen kommunikaatiosatelliitti Telstar laukaistaan vuonna 1962.
11.7. avaruustekniikka ja tutkimus 1979 avaruusasema Skylab syöksyy radaltaan ilmakehään Intian valtameren yllä ja tuhoutuu. Osa hylystä putoaa palamattomana maahan Lounais-Australiassa. Henkilö- tai omaisuusvahinkoja ei kuitenkaan aiheudu.
14.7. avaruustekniikka ja tutkimus Mariner 4 suorittaa ensimmäisenä luotaimena Marsin ohilennon vuonna 1965.
15.7. avaruustekniikka ja tutkimus Vuonna 1975 suoritetaan yhdysvaltalais-neuvostoliittolainen Apollo-Sojuz -yhteislento. Lennon aikana Apollo 18 ja Sojuz 19 -alukset telakoituivat toisiinsa Maan kiertoradalla. Lennon tärkeintä antia olivat kokemukset avaruustelakoinneista sekä liennyttävä kädenojennus kylmän sodan jälkeen.
16.7. tähtitiede ja tutkimus Giuseppe Piazzi syntyy vuonna 1846.
Ensimmäinen liki kahdesta tusinasta Shoemaker-Levy-9 -komeetan palasesta syöksyy Jupiteriin vuonna 1994.
avaruustekniikka ja tutkimus Yhdysvallat laukaisee Apollo 11 -raketin kohti Kuuta.
17.7. tähtitiede ja tutkimus Ensimmäinen valokuva tähdestä otetaan vuonna 1850 Harvardin observatoriosta. Kohteena on Vega Lyyran tähdistössä.
avaruustekniikka ja tutkimus Goddard laukaisee 1929 ilmanpaine- ja lämpömittarilla sekä kameralla varustetun sääraketin. Sen mittaus- ja havainnointilaitteet saadaan laskuvarjolla talteen.
Ensimmäinen Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen kontakti avaruudessa vuonna 1975.
18.7. avaruustekniikka ja tutkimus John H. Glenn syntyy vuonna 1921.
1980 Intiasta tulee seitsemäs oman satelliitin lähettänyt valtio, kun 35,4 kg:n koesatelliitti laukaistaan nelivaiheisella, kiinteäpolttoaineisella SLV-3-2 Rohini -raketilla Sriharikotan saarelta, noin 100 km Madrasista pohjoiseen.
muut Setisetä Carl Saganista tulee miljardi sekuntia vanha vuonna 1966.
19.7. tähtitiede ja tutkimus Amerikkalainen spektroskopian pioneeri Edward Charles Pickering syntyy vuonna 1846.
20.7. avaruustekniikka ja tutkimus Apollo 11 laskeutuu Kuuhun vuonna 1969.
Viking 1 lähettää ensimmäiset kuvat Marsin pinnalta vuonna 1976.
21.7. avaruustekniikka ja tutkimus Neil Armstrong astuu ensimmäisenä ihmisenä Kuun pinnalle klo 3.56 UT vuonna 1969 lausuen kuuluisan lauseensa "One step for a man, giantly for mankind." (Pieni askel ihmiselle, suuri harppaus ihmiskunnalle).
Yhdysvallat laukaisee Mercury 4 -luotaimen vuonna 1961.
22.7. tähtitiede ja tutkimus Friedrich Bessel, saksalainen tähtitieteilijä ja matemaatikko syntyy vuonna 1837.
23.7. avaruustekniikka ja tutkimus Oberthin Kegeldüse-raketti on staattisesti testattavana saksan Chemisch-Tekhnische Reichsanstaltissa vuonna 1930.
25.7. avaruustekniikka ja tutkimus Neuvostoliitto laukaisee Mars 5 -luotaimen vuonna 1973.
26.7. avaruustekniikka ja tutkimus Yhdysvallat laukaisee Apollo 15 -aluksen kohti Kuuta vuonna 1971.
28.7. tähtitiede ja tutkimus Ensimmäinen valokuva täydellisestä auringonpimennyksestä otetaan ja Auringon korona löydetään vuonna 1851.
avaruustekniikka ja tutkimus Yhdysvallat laukaisee Ranger 7 -aluksen Kuuhun vuonna 1964.
31.7. avaruustekniikka ja tutkimus Yhdysvaltalainen Ranger 7 -alus lähettää ensimmäiset lähikuvat Kuusta ennen tuhoutumistaan vuonna 1964.

RSS Zeniitti

RSS Avaruus.fi-foorumi

Tähtiharrastusyhdistykset