Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Kuu ja planeetat

Libraatiotaulukoita

Tälle sivulle on koottu erilaisia taulukoita, joiden avulla libraation suuntaa ja suuruutta on mahdollista arvioida, kun tiedossa on keskeisiä Kuun liikkeeseen liittyviä parametrejä: perigeum ja apogeum ("Kuu lähimmillään tai kaukaisimmillaan"), Kuun vaihe sekä nouseva ja laskeva solmu.

Suurin libraatio eri ilmansuunnissa

Oheisen nyrkkisäännön avulla on mahdollista päätellä, milloin libraatio on suurimmillaan Kuun lähipuolen eri ilmansuunnissa ja mikä Kuun vaihe sen näkymiseen kulloinkin vaaditaan. Ilmansuunnat ovat IAU:n mukaisesti:  Itä oikealla, länsi vasemmalla.

Huomaa, että väli-ilmansuunnissa peri- ja apogeumien sekä solmujen ajankohdat pitää osua ajallisesti hyvin lähelle toisiaan.  Koska näiden jaksot ovat erilaiset, on ajanjaksoja, joilloin Kuulla ei ole nähtävissä hyviä koillisia ja lounaisia tai kaakkoisia ja luoteisia libraatioita.

Suurin libraatioAjankohtaKuun vaiheet
pohjoiseennoin viikko laskevasta solmustakasvava kuperakuu – vähenevä kuperakuu
koilliseennoin viikko perigeumista ja laskevasta solmustakasvava sirppi - täysikuu
itäännoin viikko perigeumistakasvava sirppi - täysikuu
kaakkoonnoin viikko perigeumista ja nousevasta solmustakasvava sirppi - täysikuu
eteläännoin viikko nousevasta solmustakasvava kuperakuu – vähenevä kuperakuu
lounaaseennoin viikko apogeumista ja nousevasta solmustatäysikuu - vähenevä sirppi
länteennoin viikko apogeumistatäysikuu - vähenevä sirppi
luoteeseennoin viikko apogeumista ja laskevasta solmustatäysikuu - vähenevä sirppi

Uusikuu lähellä perigeumia

Mikäli perigeum (”Kuu lähimmillään”) on uudenkuun tienoilla, on pituusastelibraatio Kuun valaistulla puolella. Tällöin Kuun kasvaessa on erinomainen tilaisuus kurkata Kuun itäiselle libraatiovyöhykkeelle. Vastaavasti ennen uudenkuun ajankohtaa myös läntistä libraatiota on ollut havaittavissa. Ajat Suomen virallista kesä- tai normaaliaikaa.

uusikuuetäisyys
(km)
perigeumperigeumin ja
uusikuun ero
(vrk)
pvmklopvmklo

2025

28.2.20252.45364 6921.3.202523.181,857
29.3.202512.58358 69330.3.20257.260,770
27.4.202522.31357 14127.4.202519.15–0,136
27.5.20256.02360 04426.3.20254.37–1,059
25.6.202513.31366 78623.6.20257.43–2,242

2026

17.4.202614.52364 19419.4.20269.571,795
16.5.202623.01358 59417.5.202616.480,741
15.6.202605.54357 22115.6.20262.18–0,150
14.7.202612.44360 15413.7.202610.50–1,079
12.8.202620.37366 95810.8.202614.18–2,263

2027

4.6.202722.40364 2586.6.202717.541,801
4.7.202706.02358 8054.7.202723.550,745
2.8.202713.05357 3872.8.20279.28–0,151
31.8.202720.41360 26430.8.202718.36–1,087
30.9.20275.36367 13427.9.202723.12–2,267

2028

22.7.20286.02364 20524.7.20281.151,801
20.8.202813.44358 58121.8.20287.100,726
18.9.202821.24357 07618.9.202817.23–0,167
18.10.20285.57360 10817.10.20283.41–1,094
16.11.202816.18367 41914.11.20288.53–2,309

2029

8.9.202913.44363 78310.9.20297.271,738
7.10.202922.14358 1878.10.202914.260,675
6.11.202906.24356 9506.11.20291.09–0,219
5.12.202916.52360 5314.12.202912.38–1,176

2030

26.10.203023.17363 38728.10.203014.071,660
25.11.20308.46357 87125.11.203023.070,598
24.12.203019.32357 02124.12.203012.09–0,308

Nousevat ja laskevat solmut

Oheinen taulukko kertoo nousevien ja laskevien solmujen ajankohdat lähivuosille.   Kuun vaihe on ilmoitettu prosentteina, plusmerkkiset (+) ovat kasvavan Kuun ja miinusmerkkiset (–) vähenevän Kuun vaiheita.  Solmujen avulla voi arvioida pohjoisen ja eteläisen libraation suuruutta.

Nouseva solmuLaskeva solmu
pvmklovaihe (%)pvmklovaihe (%)

2025

5.1.202521.47+3719.1.20253.49–75
2.2.20250.07+1515.2.20258.54–93
1.3.20257.40+214.3.202515.45100
28.3.202518.29–110.4.202521.56+96
25.4.20255.23–118.5.20252.44+81
22.5.202511.05–304.6.20254.33+59
18.6.202512.41–551.7.20256.46+34
15.7.202513.42–7728.7.202511.30+14
11.8.202517.53–9424.8.202518.41+2
8.9.20252.0810021.9.20252.13–1
5.10.202512.20+9618.10.20257.34–10
1.11.202520.46+8114.11.20259.38–29
28.11.202523.33+5711.12.20259.35–56
26.12.20250.03+31   

2026

 7.1.202613.22–80
22.1.20262.03+103.2.202621.18–96
18.2.20268.19+13.3.20266.35 100
17.3.202617.22–330.3.202613.34+93
14.4.20262.43–1526.4.202617.36+76
11.5.20267.36–3923.5.202618.26 +52
7.6.20269.19 –6219.6.202620.57+28
4.7.202610.51–8317.7.20263.27+10
31.7.202614.54–9613.8.202612.56+1
27.8.202621.471009.9.202622.17–2
24.9.20265.40+937.10.20264.19 –15
21.10.202611.53+753.11.20265.02–36
17.11.202613.49+5030.11.20265.34–62
14.12.202615.04+2527.12.20269.55–85

Taulukkotietojen lähde:  https://www.astropixels.com/, Fred Espenak