Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Yhdistysten sähköpostilistoja Ursan palvelussa

Yleistä sähköpostilistoista

Ursa ja sen toimintaryhmät sekä monet muualla Suomessa toimivat tähtiyhdistykset käyttävät keskinäiseen viestintäänsä sähköpostilistoja, joille halukkaat voivat liittyä. Suurinta osaa listoista käytetään nykyään tiedotustarkoitukseen, mutta ainakin jollain pienempien ryhmien listoilla käydään keskusteluakin. Listat voivat olla avoimia, joille kuka tahansa voi liittyä tai suljettuja, joiden liittymiset hyväksyy listan ylläpitäjät. 

Listat on toteutettu Google-ryhminä. Vastaanottaakseen postia listalta ja kirjoittaakseen sinne (mikäli tämä on sallittu) ei tarvita Google-käyttäjätiliä. Tyypillisesti osoitteet ovat muotoa listanimi-l@ursa.fi.

Listoista muodostuu www-arkisto, jota voi lukea selaimella.  Muutamien listojen arkistot ovat avoimia, mutta suurimman osan lukemiseen tarvitaan paitsi listan jäsenyys, myös Google-tili. Monista listoista on erikseen Ursan oman listapalvelimen ajalta vanhat www-arkistot, joista parhaimmat ulottuvat jopa 1990-luvulle asti.  Suurimpaan osaan näistä tarvitaan käyttäjätunnus ja salasana, jonka saa kunkin listan ylläpitäjältä.

Oheisessa listassa on niiden yhdistysten sähköpostilistat, jotka hyödyntävät Ursan hankkimaa Google-ryhmät-palvelua. Joillakin yhdistyksillä voi olla muualta hankittuja ryhmäviestintäpalveluita.

Tähtiyhdistysten sähköpostilistat

Postituslistan nimi ja
kuvaus
Listan sähköpostisoite
@ursa.fi
Liittyminen
sähköpostilla
Postitusoikeus Webbiarkisto
Keski-Uudenmaan Altair
Kuvaus: Keski-Uudenmaan Altairin tiedotus- ja keskustelulista
altair-l pyydä
jäsenyyttä
tilaajat tilaajille
Oulun Arktos
Kuvaus: Oulun Arktoksen tiedotus- ja keskustelulista
arktos-l pyydä
jäsenyyttä
vain nimetyt tilaajille
Warkauden Kassiopeia
Kuvaus: Warkauden Kassiopeian tiedotus- ja keskustelulista
kassiopeia-l liity tilaajat tilaajille
Kirkkonummen Komeetta
Kuvaus: Kirkkonummen Komeetan tiedotus- ja keskustelulista
kirkkonummi-l liity tilaajat tilaajille
Kirkkonummen Komeetta, Komakallion observatorio
Kuvaus: Kirkkonummen Komeetan Komakallion observatorion tiedotus- ja keskustelulista
komakallio-l liity tilaajat tilaajille
Lakeuden Ursa (Seinäjoki)
Kuvaus: Lakeuden Ursan tiedotuslista
lakeudenursa-l liity vain nimetyt avoin
Lahden Ursa
Kuvaus: Lahden Ursan tiedotus- ja keskustelulista
lursa-l pyydä
jäsenyyttä
tilaajat tilaajille
Lahden Ursan Supernova Sky Team
Kuvaus: Lahden Ursan Supernova Sky Teamin postituslista
snsky-l pyydä
jäsenyyttä
tilaajat tilaajille
Lounais-Hämeen Uranus, jäsenistö
Kuvaus: Lounais-Hämeen Ursan jäsenten keskustelulista
uranus-jasenet-l liity tilaajat tilaajille
Suomenselän Pegasus
Kuvaus: Suomenselän Pegasuksen yksityinen tiedotus- ja keskustelulista
pegasus-l pyydä
jäsenyyttä
tilaajat tilaajille
Etelä-Karjalan Nova
Kuvaus: Etelä-Karjalan Novan tiedotus- ja keskustelulista
nova-l liity tilaajat avoin
Jyväskylän Sirius
Kuvaus: Jyväskylän Siriuksen tiedotus- ja keskustelulista
sirius-l liity tilaajat tilaajille
Tampereen Ursa
Kuvaus: Tampereen Ursan tiedotuslista
taursa-l liity tilaajat tilaajille
Tampereen Ursa, harrastus
Kuvaus: Tampereen Ursan harrastuslista
taursa-harrastus-l liity tilaajat tilaajille

Listoille liittyminen ja eroaminen

Liittyminen sähköpostilla avoimelle listalle

  • Lähetä sähköpostia omasta sähköpostiosoitteestasi osoitteeseen
    listan_osoite+subscribe@ursa.fi
    (esimerkiksi ursainfo-l+subscribe@ursa.fi)
     
    Lähetettävän viestin sisällöllä ei ole merkitystä.
  • Saat vahvistuksena liittymisestä sähköpostiviestin. Vastaa vahvistusviestiin sähköpostilla. Viestiin ei tarvitse kirjoittaa mitään.
  • Älä napsauta viestissä olevaa liittymislinkkiä. Liittymislinkki vie Google-ryhmän verkkosivulle, jossa ryhmään liittyminen onnistuu vain Google-tunnuksen avulla.

Mikäli edellä mainittu ei onnistu, voit pyytää pääsyä listalle lähettämällä sähköpostia listan omistajalle osoitteeseen
listan_osoite+owner@ursa.fi 

Liittyminen suljetulle listalle

  • Joillekin listoille liitetään jäseniä vain listan ylläpitäjän toimesta.
  • Voit pyytää pääsyä listalle lähettämällä sähköpostia listan omistajalle osoitteeseen
    listan_osoite+owner@ursa.fi 
  • Huomaa, että listoilla saattaa olla ennakkoehtoja jäsenyydelle.

Eroaminen sähköpostilla

  • Lähetä sähköpostia omasta sähköpostiosoitteestasi osoitteeseen 
    listan_osoite+unsubscribe@ursa.fi. 
    Lähetettävän viestin sisällöllä ei ole merkitystä.
  • Saat vahvistuksena eroamisesta sähköpostiviestin. Vastaa vahvistusviestiin sähköpostilla. Viestiin ei tarvitse kirjoittaa mitään.

Postausoikeudet ja webbiarkistot

Postausoikeus: Joillekin listoille saa lähettää viestejä vain nimetyt listat jäsenet, yleensä ylläpitäjät (vain nimetyt).   Osassa listoja postausoikeus on kaikilla listan jäsenillä (tilaajat).

Webbiarkisto: Kaikista listoista kertyy verkkoon arkisto, jota voi käydä lukemassa webbiselaimella. Osa listojen arkistoista on kaikille avoimia (avoin), osassa katseluoikeus on rajattu vain listan jäsenille (tilaajille).  Tällöin vaaditaan lisäksi, että tilaaja käyttää listalla Google-tiliään. Monista listoista on olemassa vanha arkisto ennen Google-ryhmien aikaa. Nämä ovat salasanalla suojattuja.  Salasanan saa listan ylläpitäjältä tai se on ilmoitettu listalla.

Listojen ylläpito

Listoilla on omistaja ja joukko mahdollisia ylläpitäjiä. Näihin saa yhteyden erityisillä sähköpostiosoitteilla, jos listan asetuksissa tämä on sallittu.

  • Listan omistaja(t) tavoittaa osoitteella listannimi+owner@ursa.fi
  • Listan ylläpitäjät tavoittaa osoitteella listannimi+managers@ursa.fi

Katso myös