Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Merkuriuksen ylikulkuhavaintoja 1970–2003
Ylikulku 9.5.1970
T.K. kirjoitti vuonna 1970 Tähtitaivas-lehden numerossa 30, että hän aikoo kuvata ylikulkua Tuorlassa kaitafilmikameralla. Kuvaan saadaan prismojen avulla kuvausaika. Runsaan sivun mittaiseen artikkeliin liittyi piirros Merkuriuksen radasta Auringon kiekon poikki. Havaintotuloksista ei ole tietoja.
Lahden Ursan tähtitornissa havaitsemassa olleelle Matti Suhoselle kertyi pieneen havaintokirjaan puoli sivua tekstiä: ”9.5.1970 havaittu Merkuriuksen kulkua Auringon pinnan editse. Ylikulkuaika n. 8 tuntia, klo 06–14. Merkurius kulki suurehkon pilkun ylitse n. klo 13. Ylikulusta n. 20 valokuvaa, joiden kaikkien ottamisaika ei ole selvillä. Tietoja ylikulusta ääninauhalla, nauhan soittoaika noin 1 tunti. Muutamia ylikulusta otettuja kuvia näytteillä 6.–7.3.1971 pidetyillä I Tähtitieteen harrastajien päivillä.” Havaintokertomuksessa mainittu ääninauha lienee kadonnut jo 1970-luvulla.
Kuopion Saturnuksen sihteeri Juhani Sarkava kertoi Kuopion Saturnuksen vuoden 1970 toimintakertomuksessa, että yhdistyksen tähtitornissa Merkuriuksen ylikulkua seurattiin hyvissä olosuhteissa jäsenten ja yleisön voimin. Toimintakertomus julkaistiin Tähtitaivas-lehden numerossa 31 vuonna 1971. Samasta lehdestä löytyi useita havaintoja Merkuriuksen ylikulusta. Matti Hänninen havaitsi ylikulkua Konnevedellä 84 mm / 760 mm -linssikaukoputkella. Vierumäellä Tuomas Lamminpää otti ylikulusta noin 160 kuvaa Kai Peltomäen linssikaukoputkella. Kaksi kuvista julkaistiin samassa numerossa.
Tähtiaika-lehden numerossa 1/1971 on Kari Kailan kirjoittama kahden sivun artikkeli ylikuluista sekä kolmen sivun artikkeli havainnoista sekä kaksi valokuvaa.
Ylikulku 10.11.1973
Tähtiaika-lehdessä 3/1973 on Kari Kailan yksisivuinen artikkeli Merkuriuksen ylikuluista. Numerossa 4/1973 on kansikuvassa Olli Mannerin kuvaamana joukko havaitsijoita Ursan kaivopuiston tähtitornin edustalla sekä Olli Mannerin artikkeli ylikulun havainnoista sekä kaksi valokuvaa. Pentti Huttunen havaitsi ylikulkua Lappeenrannassa 84/760 mm -linssikaukoputkella. Matti Suhonen havaitsi ylikulkua Lahden Ursan tähtitornissa ja otti useita valokuvia. Yksi valokuva julkaistiin vuosikirjassa Tähdet 2003.
Ylikulku 13.11.1986
Tähdet ja avaruus -lehdessä 6/1986 oli ylikulusta kolme valokuvaa ja Seppo Linnaluodon kirjoittama 1,5 palstan mittainen artikkeli. Tähdet ja avaruus -lehden numerossa 1/1987 sivuilla 26 ja 27 Veikko Mäkelä ja Markus Hotakainen kirjoittavat havainnoista Imatralla ja Helsingissä. Tampereen Ursasta Aku Tapiovaara, Petri Jääskeläinen ja Ari Saarilahti matkasivat Imatralle Mellonmäelle Veikko Mäkelän ja Rauno Päivisen seuraksi. Veikon kaksi piirrosta ovat sivulla 27. Helsingissä ylikulkua havaitsivat Pekka Kröger, Olli Manner, Matti Martikainen, Paul-Christer Wirtanen ja Markus Hotakainen. Espoossa Ilmo Kukkonen, Esa ja Timo Kinnunen onnistuivat ajoittamaan ylikulun kolmannen kontaktin. Lahden Ursan tähtitornissa Markku Pyykkönen kuvasi ylikulkua 152 mm / 2063 mm -kaukoputken lävitse. Kaksi hänen kuvistaan on sivulla 27. Ylikulkua on käsitelty myös Ursa Minor -lehdessä.
Ylikulku 7.5.2003
Tähdet ja avaruus -lehden numerossa 3/2003 on sivuilla 62 ja 63 Veikko Mäkelän artikkeli tulevasta Merkuriuksen ylikulusta. Artikkelin suurin kuva esittää Merkuriusta vielä punaisen hämärätaivaan yllä. Viereisellä sivulla on kolme kuvaa vuonna 1970 tapahtuneesta Merkuriuksen ylikulusta. Yhdessä kuvassa on Auringon kuva vaalealla projektiotasolla. Toisessa kuvassa Merkurius näkyy varjostimella. Kolmannessa kuvassa on kaistale Auringon pintaa ja nuolella merkitty Merkurius. Kuvien ottopaikkoja ja havaitsijoiden nimiä ei ole mainittu. Neljäntenä kuvana on kaavio ylikulusta.
Tähdet ja avaruus -lehden numerossa 4/2003 on kahden sivun verran valokuvia ja tekstiä Merkuriuksen ylikulusta. Hankolainen Jari Kuula kertoi, että hänen palatessaan kahvikupin noudon jälkeen kaukoputken luokse orava hyppäsi pois havaintojakkaralta. Mikkelissä Sami Martikainen ja Simo Paajanen kuvasivat ylikulkua kahden erilaisen kaukoputken lävitse. Kari Kalervo yhdisti kuvaan taivaskuvan pilvineen ja kaukoputkella kuvatun Auringon. Porvoossa opettajana toimiva Peter von Bagh käytti yhden oppitunnin ylikulun katseluun oppilaiden kanssa.
Ylikulkua käsiteltiin useassa Ursa Minorin numerossa usealla palstalla.
Matti Suhonen kirjoitti Ursa Minorin Asterope-palstalla numerossa 3/2003 Merkuriuksen ylikulkuhavainnoistaan. Havaintopaikkana hänellä oli pieni kallioinen aukio Helsingin Pirkkolan urheilupuistossa. Havaintovälineenä oli 135/650 mm -JS Dobson -kaukoputki. Lasinen 11 cm:n läpimittainen aurinkosuodin oli kiinnitetty pahvilevylle epäkeskisesti, jotta kaukoputken vapaa aukko olisi mahdollisimman suuri. Alla olevista kuvista toinen esittää seinälle nuppineuloilla kiinnitetyille havaintokorteille piirrettyjä auringonpilkkuja ja Merkuriuksen sijainteja. Yksittäiset havaintokortit sekä aikaisempien vuosien valokuvat ovat tallella.
Lukuisat havaitsijat (26 kpl) kertoivat sähköpostiviesteissään ylikulun aikana vallinneista sääolosuhteista tai havaintojensa yksityiskohdista. Pisimmät havaintokertomukset olisivat tiheästi kirjoitettuina täyttäneet A4-arkin.