Teemu Öhman:
Syyskuun alussa järjestetään kansainvälinen Kuun havaintotempaus, jonka puitteissa järjestetään havaintotapahtumia lähes 50:ssä maassa. Kuu on tuolloin Suomesta katsottuna matalalla, mutta ainoa luonnollinen satelliittimme tarjoaa monenlaista mielenkiintoista nähtävää, ja se ilman muuta ansaitsee huomiota osakseen!
Kansainvälinen Kuun havaintotapahtuma järjestetään 6.9.2014.
International Observe the Moon Night (InOMN) on nimensä mukaisesti tapahtuma, jossa yhtenä iltana, tänä vuonna lauantaina kuudes syyskuuta, eri puolilla maailmaa järjestetään mitä moninaisimpia tilaisuuksia, joiden keskipisteenä on Kuu ja sen havaitseminen. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2010 alkaen, ja viime vuonna rekisteröityjä tapahtumia oli 542 kappaletta 48:ssa eri maassa. Suomi on kuitenkin tiettävästi jäänyt InOMNin ulkopuolelle. Nyt olisi yhdistyksillä ja epävirallisemmillakin porukoilla mahdollisuus korjata tuo tilanne, ja olla mukana levittämässä ilosanomaa lähimmästä planetaarisesta naapuristamme!
Etenkin Yhdysvalloissa InOMNissa on mukana merkittäviäkin yliopistoja ja tutkimuslaitoksia, NASA muiden joukossa. Valtaosa tapahtumista on kuitenkin paikallisten tähtiyhdistysten järjestämiä Kuun havaintoiltoja. Yhdistyksen tähtitorniakaan tuollaisen järjestämiseen ei tarvita, vaan kaukoputki tai kiikari jalustalla kelpaa aivan hyvin. Oleellista on, että kyseessä on suurelle yleisölle tarkoitettu tilaisuus, jossa on mahdollista nähdä omin silmin Kuun kiehtovat pinnanmuodot (sikäli kun sää sallii), ja toivottavasti myös oppia edes jotain Kuusta. Paikalliset InOMN-tapahtumat voivat siis olla melkein mitä tahansa luentotilaisuuksista ja tähtitornien avoimista ovista kävelykadulle vietyyn putkeen saakka. Jotta oma InOMN olisi virallinen, pitää tilaisuus rekisteröidä InOMNin sivuilla (www.observethemoonnight.org), joilta löytyy myös paljon hyödyllisiä linkkejä ja tietoa tilaisuuksien järjestäjille. Ja jos virtaa tai mahdollisuutta järjestää omaa InOMNia ei löydy, aina voi seurata sosiaalisen median kautta, mitä muualla maailmassa illan tiimoilta tapahtuu. Linkit näihin tulevat löytymään InOMNin sivuilta.
Kuun näkyminen 6.9.2014
InOMNin ajankohta on suomalaisesta näkökulmasta valitettavasti monessakin mielessä melkoisen huono, eikä vähiten siksi, että Kuu on tuolloin varsin matalalla. Kuu nousee Etelä-Suomessa noin klo 18.37 ja korkeimmillaan se kohoaa sentään yli 15 asteen. Pohjoisimmassa Lapissa jäädään seitsemän asteen tuntumaan, Kuun nousun tapahtuessa vasta klo 19.43. Etelässä Kuu on klo 23:n tienoilla, joten alkupuolella iltaa, jolloin ihmisiä saisi helpoimmin kaukoputken ääreen houkuteltua, havaintomahdollisuudet ovat jokseenkin rajalliset.
Paitsi matalalla, Kuu on myös hyvin lähellä täyttä vaihettaan, täysikuun ollessa vain reilut pari päivää myöhemmin. Vaikka joskus tämän ajatellaan olevan hieman tylsähkö aika havaita Kuuta – kulkeehan yön ja päivän raja eli terminaattori tuolloin suurelta osin Oceanus Procellarumin basalttitasankojen halki – on näkyvillä silti kiehtova valikoima varsin erilaisia kohteita, joista seuraavassa pieni otos. Mainitut kohteet on merkitty oheiseen jokaisen Kuusta kiinnostuneen perustyökalulla eli Virtual Moon Atlaksella tehtyyn kuvaan 1.
Mons Rümker
Kraatteroituminen on Kuun ja koko aurinkokunnan tärkein geologinen prosessi, mutta vulkanismi tulee hyvänä kakkosena. Kuun ilmeisin vulkaaninen piirre ovat sen meret, mutta muitakin suuria tuliperäisen toiminnan ilmentymiä Kuusta löytyy, kun vain tietää mistä etsiä. Parhaat esimerkit näistä sijaitsevat Kuun läntisellä pallonpuoliskolla.
InOMNin aikaan juuri terminaattorilta on esiin työntymässä Mons Rümker, Kuun ehkäpä selväpiirteisin tulivuori. Se näkyy mainiosti jo pienelläkin kaukoputkella erikoisena hyvin laakeana, mutta muhkuraisena tulivuorikompleksina. Auringon noustessa korkeammalle Mons Rümker katoaa lähes täysin näkyvistä, joten sitä kannattaa havaita juuri nyt. Mons Rümkerin vulkanismi oli koostumukseltaan samanlaista kuin ympäröivien mare-alueiden vulkanismi, joten Rümkerin synnyttäneiden jäykkäliikkeisempien laavojen oletetaan edustavan vulkanismin loppuvaihetta, jolloin purkauslämpötila oli alhaisempi.
Aristarchuksen ylänkö
Kuun tunnetuin vulkaaninen alue, Aristarchuksen ylänkö, sijaitsee Mons Rümkeristä kaakkoon, ja vaikka päivä onkin siellä jo hieman pidemmällä, on se edelleen hyvin havaittavissa. Itse ylänkö on vinoneliön muotoinen, ja punarusehtavalta väriltään selvästi ympäröivistä mare-tasangoista poikkeava. Ylänkö nousee toista kilometriä ympäristönsä yläpuolelle, ja sen pinta on rautarikkaan vulkaanisen tuhkan ja lasin peittämä. Ylänköä halkoo Kuun suurin laavakanava, Schröterin laakso.
Ylängön kaakkoiskulmassa on itse Aristarchuksen kraatteri, yksi Kuun nuorimmista ja kirkkaimmista suurista törmäyskraattereista. Sen pohjoispuolelta kannattaa hieman tarkemman kartan avustuksella poimia Yrjö Väisälän mukaan nimetty kahdeksankilometrinen kraatteri. Vaikka Aristarchuksen ylängön muodostaneesta vulkanismista tiedetäänkin paljon, ei perimmäisestä syystä ylängön synnylle ole yksimielisyyttä.
Mariuksen kukkulat
Reilu vuosi sitten esitettiin, että Kuussa olisi muiden maankaltaisten planeettojen tapaan myös suuria, erittäin laakeita kilpitulivuoria. Varmaa niiden olemassaolo ei ole, mutta pienempiä tulivuoria Kuussa sen sijaan on paljonkin, eikä missään niin runsaasti kuin Mariuksen länsipuolella, jopa kolmisensataa. Näiden Mariuksen pienten tulivuorten on esitetty sijaitsevan yhden tällaisen suuren, noin 330 km:n läpimittaisen kilpitulivuoren päällä.
Mariuksen kukkuloille ei hyvää suomalaista termiä ole, mutta suhteellisen vakiintuneella fingliskalla niistä valtaosaa kutsutaan doomeiksi. Mariuksen doomit ovat vain korkeintaan pari sataa metriä korkeita loivia, tyypillisimmillään noin 3–10 km:n läpimittaisia tulivuoria, jotka koostumukseltaan vastaavat ympäristön basaltteja, samaan tapaan kuin Mons Rümkerin doomikompleksi. Mariuksen alueella on myös doomeja jyrkempiä ja korkeampia tulivuoria, jotka vastaavat Maapallon tuhkakeiloja. Mariuksen tuhkakeilat muodostuivat alueen vulkanismin loppuvaiheessa laavasta, jossa oli hieman enemmän herkästi haihtuvia aineita kuin aiemmin purkautuneissa mare- ja doomilaavoissa. Nämä herkästi haihtuvat yhdisteet aiheuttivat pienehköjä räjähdysmäisiä purkauksia, synnyttäen tuhkakeilat.
Reiner gamma
Siellä täällä Kuun pinnalla esiintyy kummallisia kirkkaita, mutkittelevia kiehkuroita vailla minkäänlaista korkeuseroa ympäristöön nähden. Yleisesti hyväksyttyä suomalaista nimeä niilläkään ei ole, mutta englanniksi ne tunnetaan nimellä swirls. Niitä tavataan myös ylängöiltä, mutta ne ovat parhaiten havaittavissa esiintyessään tummilla mare-tasangoilla, kuten Reiner gamma Oceanus Procellarumin länsiosissa. Vaikka nämä kiehkurat ovat kraatterien säteiden tapaan käytännössä vailla topografiaa ja näkyvät ainoastaan suhteellisen vaaleutensa vuoksi, ei niillä kuitenkaan ole mitään suoraa yhteyttä kraattereihin.
Kiehkuroiden syntymekanismia ei vielä tunneta, mutta niiden erityispiirteet sen sijaan ovat selvillä. Jokaiseen kiehkura-alueeseen liittyy voimakas magneettinen poikkeama (tosin jokaiseen magneettiseen anomaliaan ei liity kiehkuraa). Tämän Kuun oloissa poikkeuksellisen voimakkaan magneettikentän oletetaan suojaavan alla olevaa kuuperää aurinkotuulen tummentavalta vaikutukselta, minkä vuoksi kiehkurat näkyvät kirkkaina, ja ovat spektroskooppisesti ns. epäkypsiä. Tämä on kuitenkin vain osaselitys, sillä yleisesti hyväksyttyä mallia tällaisten magneettikenttien synnylle ei ole.
Reiner gamma on tunnetuin kaikista Kuun kiehkuroista, johtuen sen erinomaisesta sijainnista Maasta nähtynä, samoin kuin sen kirkkaudesta ja eriskummallisesta muodosta, se kun on kuin ilmetty nuijapää tai siittiö. Syyskuun kuudennen päivän iltana tämän siittiön pää on terminaattorilla, sen hännän mutkitellessa itäkoilliseen kohti Mariuksen doomialuetta. Toisin kuin eräiden muiden kiehkuroiden tapauksessa, Reiner gamma ei ole minkään tunnetun törmäysaltaan vastapuolella, joten usein esitetyt ajatukset altaiden ja kiehkuroiden yhteydestä eivät näytä pätevän kaikkein komeimman kiehkuran kohdalla. Reiner gamma on siis malliesimerkki satoja vuosia tunnetusta Kuun pinnanmuodosta, jonka synty on edelleen mysteeri.
Rimae Sirsalis
Tämän vuoden InOMNin kiinnostavin tektoninen rakenne on Rimae Sirsalis. Kyseessä on graben, eli Kuun kuorta venyttäneiden voimien synnyttämä pari–kolme kilometriä leveä ja muutaman sata metriä syvä hautavajoama, joka kulkee Sirsaliksen kraatterin itäpuolella. Lajissaan se on Kuun pisin. Grabenin lounaisimmat osat ovat vielä varjossa, mutta koillisosat sen sijaan varsin hyvin näkyvissä. Sen kunnolliseen havaitsemiseen tarvitaan tosin hieman järeämpi putki, mielellään vähintään viisitoistasenttinen tai suurempi.
Rimae Sirsaliksen tekee poikkeukselliseksi se, että se ei ympäröi mitään törmäysallasta. Lisäksi sen on jo Apollo-ajoista lähtien tiedetty olevan yhteydessä harvinaisen voimakkaaseen magneettiseen anomaliaan. Sirsaliksen grabenin oletetaankin syntyneen pinnan alle syvältä vaipasta tunkeutuneen valtaisan magmaattisen juonen yläpuolelle.
Schillerin–Zucchiuksen allas
Kuun lähipuolen törmäysaltaat ovat siinä mielessä hieman ikäviä, että ne ovat Nectariksen altaan ulko-osia lukuun ottamatta lähes kokonaan nuorien mare-basalttien täyttämiä. Poikkeuksena on Schillerin-Zucchiuksen allas. Ottaen huomioon, kuinka selväpiirteisestä altaasta on kyse, on varsin erikoista, ettei siihen kiinnitetty suurempaa huomiota ennen 1960-luvun loppupuolta, jolloin kiinnostus altaita kohtaan kohosi muun kuututkimuksen ohella.
Kahden selkeästi erottuvan sisäkkäisen renkaan muodostamalla Schillerin–Zucchiuksen altaalla on läpimittaa noin 325 km, ja sen ulomman renkaan rajaavat juuri Schillerin ja Zucchiuksen kraatterit. Näistä kraattereista pohjoisempi eli Schiller on huomattavasti kiinnostavampi, sillä se on erittäin elliptinen (noin 180×80 km), ja sen keskuskohoumakin muodostaa nelikymmenkilometrisen harjanteen. Tällaisen kraatterin syntyyn tarvitaan erittäin loiva, vain korkeintaan muutaman asteen kulmalla tapahtuva törmäys.
Lopuksi
Illalla 6.9.2014 on siis sään salliessa näkyvissä muiden muassa Kuun ylivoimaisesti suurin laavakanava ja pisin hautavajoama, laaja valikoima erilaisia tulivuoria, kirkkain kiehkura, suurin erittäin vinon törmäyksen synnyttämä kraatteri, ja peittymiseltä suurelta osin säästynyt törmäysallas. Ei siis ollenkaan hullumpi tarjonta. Näitä kohteita kannattaa ihailla vähintään itse, mutta miksipä ei samalla olisi mukana jakamassa tietoutta Kuusta myös muille?
