Matti Helin
Osittainen kuunpimennys näkyi hienosti maan eteläosissa. Pilvisyys kiusasi lähinnä pohjanmaan suunnalla.
Heinäkuisella taivaalla täysikuu ei nouse kovinkaan korkealle, joten pohjoisimmassa osassa maata pimennys ei näkynyt. Pimennys ei ollut täydellinen, mutta siitä huolimatta sitä seurattin runsaasti. Lämmin sää ja Kuun matala sijainti suosivat pimennyksen seuraajia.
Viime numerossa asetimme haasteen siitä, kuinka pohjoisessa pimennystä havaittaisiin. Toimitukseen saapui kaksi hyvinkin pohjoista havaintoa.
Pohjoisin havainto tuli Kuusamosta.
Jani Päiväniemi oli poikansa kanssa Rukalla seuraamassa kuunpimennystä. Janin mukaan Kuun kuvaaminen oli hankalaa kun yötaivas oli niin vaalea ja pilvet haittasivat horisontissa.
Pohjoisesta saatiin myös toinen kuvallinen havainto. Esa Pekka Isomursu tarkkaili Kuuta Pudasvärvellä. “Osittain pimennyt nouseva kuu näkyi hienosti Syötteellä. Sen verran oli vielä auringonvaloa jäljellä, että maisema ei mennyt mustaksi. Korkeammalla olevat pilvetkään eivät ehtineet haitata vielä tässä vaiheessa. “
Etelämpänä pimennystä tarkkaili Pirjo Koski:
Operaatio osittainen kuunpimennys käynnistyi jo aamusella sääkarttoja tutkiessa. (eli hermoilu alkoi jo tuolloin) Pilvikartat näyttivät yksi yhtä ja toinen toista. Kahdeksan tunnin aikana suunnitelma kuvauspaikan suhteen ehti muuttumaan yhdeksän kertaa paikkakunnalta toiselle. Illalla klo 20 tein lopullisen päätöksen- onnistuu reissu tai ei, niin minä suuntaan Uudenkaupungin Lepäisille. Jännitysmomenttina illalla oli sateet, ukkosten mahdollisuus, tavallisten pilvien läsnäolo sekä sumu. Päätös lähteä rannikolle oli loistava. Mantereella oli ollut näkyvyys heikko.
Perille päästyäni juttelin parin karavaanarin kanssa, hekin olivat tulleet seuraamaan pimennystä. Tuskittelin, että en muistanut, että kuun nousun sektori (kahden saaren välistä) on noin älyttömän kapea. Uhkana oli alun missaaminen ja tämän myötä erään sommittelun kariutuminen. Eräältä yksityisalueelta sen sijaan olisi hyvä näköala. Mitä tekee toveri karavaanari? Hän hankkii minulle alueelle luvat kello 22.00 yöllä. (siellä asuu hänen tuttavansa..) Kiitos karavaanari-setä! Mukavia ihmisiä on oikeasti olemassa! Puhelinsoiton jälkeen sain mennä rauhassa tapittamaan kuun nousua yksityisalueelle hyttysten suureksi riemuksi.
Laskin jalustan alas ja istuin kalliolle odottamaan kuuta. Otin kahvia ja samalla näin horisontin pilvet. Miten paksuja ne ovat? Deja-vu otti minut valtaansa. Ei kai taas homma mene vihkoon pilvien vuoksi?Samassa hyttysillä alkoivat ympärilläni selkeät kokoontumisajot. Kyllä muuten tikkasivat vaatteiden lävitse. Yritin ajaa itseäni ”zen-olotilaan”, mutta se oli hieman hankalaa kun ympärillä on kaamea ininä ja pistoksia sateli oikealta ja vasemmalta.Vaan sitten. Kuu näkyi. Kuvatessa joko hyttyset hävisivät tai sitten en enää kiinnittänyt niihin huomiota. Veikkaan jälkimmäistä, ainakin pistosmäärän perusteella…Turha varmaan kertoakaan, miten upeaa oli päästä seuraamaan osittaista pimennystä.
Kuu oli punainen ja mitä ylemmäksi se nousi, sitä häijymmäksi näkymä kävi. Lopulta kuu oli kyllä jännän näköinen. Lähisaaren vesirajassa näkyi joutsen emo poikasineen. Saisinkohan ne vangittua samaan kuvaan kuun kanssa? Muistelin hämärän lintukuvaus asetuksia ja toivoin, että valo jotenkin riittää ja etteivät linnut kovin paljon liikkuisi. Kyttäsin takanäytöltä suurennettuna emoa. Kun se ei liikkunut, otin kuvan. Muutama otos onnistui, mukava piristys ilmiökuvien joukkoon.Sitten koetti kotimatka.
Ajelin kaikessa rauhassa, kun yht’ äkkiä tulee olotila, että edessä on jotakin. Ehdin keventää kaasua ja painamaan jalan jarrulle. Bam. Metsästä pölähtää tielle kauris. Yhdellä loikalla se oli yli tien. Jatkoin ajamista hieman verkkaisempaa tahtia. Sadan metrin päässä kauris-episodista näin peuran tien vasemmassa laidassa, tosin se käyttäytyi lähinnä poromaisesti. Katsoi vain autoa ja söi rauhassa pientareella. Seuraavana vuorossa oli hirvi, sekin onneksi tien sivussa. Noiden eläinkohtaamisten jälkeen ajomatkalla himaan jokainen suurempi kivi oli kauris, pensaikko oli peura ja juurakko vähintään hirvi.
Huokaisin kun pääsin perille, olipahan taas reissu mitä muistellaan kiikkustuolissa sitten joskus. Kotiin päästyäni kävin kävelemässä ja seuraamassa pimennyksen loppuun. Komea kokemus!
Pimentynyt kuu ja joutsen. Kuva: Pirjo Koski 
Pimentyneen seuralaisemme seuraksi ilmestyi myös kansainvälinen avaruusasema. Jukka Kytömäki oli tarkkana ja sai kaksi kiertolaista samaan kuvaan.
Huolimatta pimennyksen osittaisuudesta ja vaaleahkosta kesäyön taivaasta, näkyi Kuun pimentynyt osa syvimmän vaiheen aikana, vaikkakin vaivoin.
Seuraavaa täydellistä kuunpimennystä saadaan Suomessa odotella peräti 7.9.2025 asti. Osittaisia sentään nähdään aikaisemmin, seuraavan ollessa 10.1.2020 tapahtuva puolivarjopimennys.
