Matti Helin:
Taivaanilmiön kuvaaminen, noin periaatteessa, on loppujen lopuksi helppoa. Kun näet ilmiön, suuntaa kamerasi sitä kohti ja ota kuva. Mutta jos tämä ei riitä, vaan haluat saada enemmän kuin pelkän dokumentin? Miten siinä onnistuu?
Ensinnäkin, kaikki kunnia dokumenteille. Ne auttavat ymmärtämään eri ilmiöitä ja niiden avulla saattaa löytää jotakin huimaa, kuten jäljittää pudonneen meteoriitin tai vaikkapa hoksata uuden haloilmiön. Kannustan ehdottomasti ottamaan kuvia kaikista taivaan ilmiöistä missä sitten liikutkin ja millä kameralla vain mahdollista. Näin myös itsekin teen.
Haluan kuitenkin ennen kaikkea ottaa visuaalisesti itseäni miellyttäviä kuvia, kuvia, jotka tuovat takaisin mieleeni hetken tunnelman. Sen, miltä minusta tuntui, kun huiman kaunis yöpilvinäytös avautui edessäni, viileän usvan peittämän kukkaniityn kilpaillessa sen kanssa kauneudellaan. Tai kun himmeä revontulikaari yhtäkkiä räjähti koko maiseman valaiseviksi säteiksi. Tahdon saada talteen kuvan, joka käy dokumentista mutta ennen kaikkea, on visuaalisesti hyvä. Tällaiset kuvat ovat olleet yksi tärkeimmistä tekijöistä, miksi aikanaan innostuin tähtitieteen harrastamisesta. Enkä varmasti ole yksin.
Minulta onkin välillä kysytty, miten tällaisia kuvia otetaan. Kysymys on ollut haastava vastattava, sillä mitään yksittäistä temppua kuviin ei ole, vaan onnistuneen kuvan takana on paljon valmistelua, miettimistä, etsimistä sekä välillä hitunen onnea. Seuraavaksi kerron, miten itse tässä pyrin onnistumaan. En käy läpi kuvankäsittelyä, sillä käsittely ja sen määrä ovat hyvin paljon riippuvaisia kohteesta, laitteista, ympäristön valaisusta, ohjelmista ynnä muista. Sekä myös henkilökohtaisista mieltymyksistä. Samoin mitään yksittäisiä kameran säätöjä en tässä tarjoa, se kun on aika pitkälti mahdotonta. Kaikille kohteille ja keleille on omansa. Ne löytää sitten kokeilemalla, yrityksen, erehdyksen ja lopulta kokemuksen kautta.
Alkuvalmistelut
Tärkein ensin: Muista pienet asiat; Ota mukaan kamera, jalusta, muistikortti ja akku. Saattaa kuullostaa itsestäänselvyydeltä, mutta kokemuksesta voin kertoa, että jokainen näistä on unohtunut kotiin, ainakin kerran. Ja se harmittaa. Kun nämä pienet yksityiskohdat ovat hoidossa, on aika keskittyä itse asiaan.
Suunnittelen usein jo ennalta millaisia kuvia haluaisin saada, joskus jopa kuukausia tai vuosia etukäteen. Tämä helpottaa suuresti ajankohdan ja paikan valintaa, eikä maastossa haaskaannu aikaa pyörimiseen ja tuumailuun. Totta kai, aika ajoin suunnitelmat eivät toteudu, mutta tämä ei välttämättä olekaan huono asia. Kuutamon valaisevan erämaalammen kuvaamisen vaihtuminen lennosta aktiivisen revontulivyön tallentamiseen ei ole ollenkaan ikävä asia. Toisaalta monesti olen saanut katsoa, kun alapilvet jyräävät kauniin luonnonnäytelmän. Jälkimmäinen ilmiö on valitettavasti yleisempi. Toki siinäkin on tavallaan omat hyvät puolensa. Se kasvattaa luonnetta ja hermoja…
Paikka
Kaunis ilmiö vaatii mielestäni kehyksekseen kauniin maiseman. Koska kuvauskohteena ovat taivaan eri ilmiöt, on pääsääntöisesti hyvä, jos sitä taivasta myös näkyisi mahdollisimman paljon. Tämä rajaa jonkin verran sinänsä kauniita maisemia. Esimerkiksi runsasluminen, kuurainen mäntymetsä on kyllä hyvin kaunis, mutta luonnollisista syistä taivaan näkeminen metsässä on hivenen rajoittunutta. Näin ollen hyviä kuvauspaikkoja ovat niityt, suot, rannat ja kallion laet tai muut korkeat paikat. Olisi suotavaa, että maisemassa ei olisi mitään häiritseviä elementtejä, kuten linkkimastoja tai suurjännitelinjoja. Toisaalta, eteenkään vanhat rakennukset harvoin pilaavat maisemaa vaan voivat jopa olla suotuisia kuvan kannalta.
Mistä tällaisia maisemia sitten löytää? No, me kaikki tiedämme varmasti muutamia. Lähiniitty, mummola, kesämökin ranta. Työmatkan varrella oleva notkelma tai mustikkametsän keskeltä löytynyt lampi. Suomi on täynnä kauniita paikkoja. Jos kuitenkin sattuu niin, että haluaisi jotakin muuta kuin nämä vanhat tutut tai nämä kyseiset seudut eivät syystä tai toisesta sovellukaan taivaan ilmiöiden kehystäjiksi, on tutustuttava karttoihin.
Hyvä apuväline on Google maps. Sieltä voi etsiä sopivaan suuntaan aukenevia maisemia, vesistöjä tai vanhoja autiotaloja. Kartasta löytää myös reitit, ja paikkakoordinaatit voi tallettaa karttaan josta ne löytyvät kätevästi puhelimen navigointiohjelmalla.
Uusiin paikkoihin sisältyy vääjäämättömästi myös lupaus seikkailusta. Se lyhyt metsätaival tien vierestä kuvauspaikkaan voikin olla ryteikköinen räme. Metsäautotien poikki onkin vedetty puomi ja muutaman minuutin kävelymatka muuttuukin tunnin minivaellukseksi. Joen vastarannalla onkin kirkas valomainos. Ynnä muita. Varasuunnitelma vaihtoehtoisesta paikasta onkin hyvä olla.
Kun sitten mahdollisista vaikeuksista huolimatta, yrityksen ja erehdyksen kautta on lopulta löytynyt kuvauspaikka joka on tarkoitukseensa sopiva, alkaakin kuvaamisen toteuttamisen suunnittelu.
Ennen kuvan ottoa
Kuvauspaikalla kannatta käyttää ensiksi aikaa maiseman tutkimiseen. Onko se niin sanotusti valmis vai kiinnittyykö huomio epäolennaisiin yksityiskohtiin? Poista, jos mahdollista, kuvaa häiritsevät elementit kuten risut, roskat ja töröttävät heinät. Älä kuitenkaan katko oksia tai muuten tee mitään epäsovinnaista muokkausta luontoon. Joskus häiritsevistä elementeistä pääsee valitsemalla esimerkiksi riittävän laaja optiikka, jolloin vaikkapa maiseman ylittävä sähkölinja ei olekaan enää niin huomiota herättävä. Teleobjektiivilla taasen voit rajata häiritsevät elementit pois. Linkkimastot saa usein hukattua puiden tai rakennusten taakse. Näitä ”analogisia kuvanmuokkauksia” kannattaakin tehdä mahdollisimman paljon, sillä ne säästävät aikaa jälkikäsittelyssä. Lopulta paketti alkaakin olla kasassa. On aika kuvata.
Sommittelu
Nyt kun haetaan esteettisesti miellyttävää kuvaa, ei niinkään pelkkää dokumenttia, pitää miettiä sommittelua. Tähän on olemassa muutamia hyviä nyrkkisääntöjä. Ensinnäkään, älä aseta horisonttia keskelle kuvaa. Pelkästään tällä tavalla saat kuvaan ryhtiä. Epätavallisiakaan kuvakulmia ei kannata pelätä. Pieni kaistale taivasta voi hyvinkin riittää, joskus jopa esimerkiksi pelkkä heijastus veden pinnasta.
Sommittelussa kannattaa myös usein välttää pääkohteen sijoittamista keskelle. Helppo sommittelusääntö on jakaa kuva-ala mielessään kahteen pysty- ja vaakasuoraan viivaan ja sijoittaa pääkohde johonkin viivojen leikkauspisteisiin.
Kuvassa kannattaa mielestäni olla jokin pääkohde taivaanilmiön lisäksi, olkoon se sitten vaikkapa kelo, aamukasteinen hämähäkin seitti, puun varjo, vanha lato, ihminen, eläin tai vaikkapa kukkaniitty. Tällainen kohde luo kuvaan kolmiulotteisuutta, tasapainoa ja mittakaavaa. Yleisesti ottaen kuva, jossa on pelkkää taivasta menettää mielestäni pidemmän päälle kiinnostavuutensa. Itse pyrin usein ottamaan kuvan niin, että se hieno taivaanilmiö alkaa jopa jäämään varjoon, ikään kuin taustaksi kuvalle. Toisaalta pyrin sommittelemaan kuvan elementit usein niin, että etuala johdattelee katseen sisemmälle kuvaan ja lopulta katse löytää taivaalla olevan kohteen. Lopputulos on usein kokonaisuus, jossa hieno maisema ja upea taivaanilmiö koostavat summan, joka on osiaan suurempi. Kuva kertoo koko tarinan.
Taivaanilmiöiden kuvaamisessa ei kuitenkaan päästä haluttuun lopputulokseen, jos taivaalla ei näy mitään kiinnostavaa. Kuunpimennys peittyy pilvien taa, revontulimyrsky ei saavukaan ajallaan… Tällaisiin pettymyksiin saa varautua, usein liiankin kanssa. Tästä syystä tärkein yksittäinen tekijä kauniiden kuvien saamiseen on ahkeruus. Kun kerta toisensa jälkeen lähtee ulos, on väistämätöntä että tulet näkemään taivaalla jotakin upeaa. Kun tällaisena hetkenä olet valmistautunut hyvin ja olet huolellinen, tulet saamaan sen kuvan josta olet aina haaveillut.
Kuvat: Matti Helin