Kamera legendaaristen avaruuskuvien takana

Matias Takala:

Hasselblad-kameroilla otettiin legendaariset avaruuslentojen valokuvat. Mekaaniset Hasselbladit ovat monipuolisia modulaarisia filmikameroita.

Näin digiaikana näkee usein keskusteluja, joissa kiistellään täyden kinokoon ja kroppikennon paremmuudesta. Tosiasiahan on, että filmiajalla kinokoko oli nimenomaan pieni koko ja todelliset kuninkaat olivat keski- ja suuren formaatin kamerat. Siinä missä kinokoossa (35 mm:n filmi) ”ilmaisimen” koko on 36 mm × 24 mm on esimerkiksi 6×6-keskiformaatissa efektiivinen kuvan koko filmillä 56 mm x 56 mm. Näin ollen pinta-ala negatiivilla (tai positiivilla) on 3,6 kertaa enemmän kuin täydellä kinokoolla.

Erotuskyvyn ja pikselimäärien vertailu ei ole suoraviivaista, enkä käsittele sitä tässä yksityiskohtaisemmin, mutta keskiformaatin kuva voisi vastata noin 50–100 megapikseliä. Varsin mielenkiintoista on, että vasta nyt aletaan päästä digikameroissa samaan. Suureen formaatin, koot mm. 4 × 5″ (102 × 127 mm) ja 8 × 10″ (204 × 254 mm), erottelukykyyn digillä on vielä rutkasti matkaa. Filmiaikana ehkä optimaalisin tilanne kuvanlaadun sekä kameroiden käytännöllisyyden suhteen oli keskiformaatin kameroissa.

Valokuvauksen juurille

Omistamani Hasselblad 500 C/M prismaetsimellä ja Zeiss Planar 80/2.8-objektiivilla.

Itse aloitin taivaantarkkailun ja kuvausharrastuksen filmiaikana. Kun hankin ensimmäisen kunnollisen digikamerani 2003, jäi filmille kuvaaminen yli vuosikymmeneksi.

Noin 2014 tienoilla kaivelin esiin ukin vanhan Polaroid-kameran ja huomasin, että vaikka Polaroid on lopettanut filmin valmistamisen, on kameralle saatavissa filmikasetteja Impossible Projectin valmistamana. Laatu alkuperäiseen verrattuna osoittautui hirveäksi, joten päätin kokeilla ”oikeaa” filmiä Nikon F-601-kamerallani. Sen verran hyvää jälkeä alkoi tulla, että kuvaan nyt säännöllisesti sekä filmillä että digillä.

Filmijärkkärini edustaa sitä aikaa, kun aiemmin täysin mekaaniset kamerat muuttuivat muovisiksi ja mikroprosessorien ohjaamiksi. Rungosta löytyy myös automaattitarkennus. Niinpä alkoi tehdä mieli enemmän valokuvaamisen juurille eli aloin harkitsemaan perinteistä mekaanista kameraa. Mielessä oli kinokoon Leica M-sarja, mutta vähin erin keskiformaatin kuvanlaatu alkoi houkuttaa. Katselipa asiaa mistä suunnasta tahansa, yksi merkki eli Hasselblad tuli aina vastaan.

Näin tähti- ja avaruusharrastajana ei voinut myöskään ohittaa sitä seikkaa, että Hasselbladit olivat Yhdysvaltain avaruusohjelman keskeinen osa vuosikymmenten ajan. Niitä on käytetty niin Mercury-, Gemini-, Apollo- kuin sukkulalennoillakin. Monet ikonisimmista avaruuskuvista on otettu Hasselbladeilla. Keskiössä on ollut Hasselbladin 500-sarja, tosin usein paljon muokattuina versioina.

Modulaarinen Hasselblad

Hasselblad-kamerat ovat SLR-kameroita (Single Lens Reflex), eli niiden toimintaperiaate ilmaisinta lukuunottamatta on jokseenkin sama kuin moderneissa digijärkkäreissä. Kamerat ovat myös hyvin modulaarisia. Objektiivin vaihtamisen lisäksi voi kamerassa käyttää erilaisia filmiperiä, kampia ja tähtäimiä. Jopa tähyslasi on suhteellisen helposti vaihdettavissa. Filmiajan Hasselbladille on olemassa myös digiperiä!

Filmikuvaajalle erityisen suuri merkitys on juuri vaihdettavilla filmiperillä. Niitä käyttämällä voi vaihtaa eri kuvien välillä filmin herkkyyttä tai mustavalkoisesta värikuvaksi ilman, että pitää ensin kuvata yksi filmi loppuun. Muotikuvaajat käyttivät aikanaan usein myös Polaroid-perää. Kohteen valaistus ja valotus testattiin pikafilmillä ennen kuin siirryttiin varsinaiseen rullafilmiin.

Filmiperissä on suojalevy eli dark slide, joka pitää poistaa ennen kuvaamista. Itse runko on käytännössä laatikko, jossa on peili, tähyslasi sekä erikoisuutena takasuljin eli ladonovet filmiperän puolella. Nämä omalta osaltaan suojaavat filmiä valovuodoilta. Kameran varsinainen ”äly” eli kaikki kontrollit sijaitsevat objektiivissa.

Omassa Hasselblad-500 C/M-rungossa on kiinni legendaarinen 80/2.8 Zeiss Planar. Kannattaa huomata, että polttovälikerroin on tässä tapauksessa 0,55 eli kinovastaavuus on 44 mm. Kyseessä on siis keskiformaatin ns. normaalipolttoväli. Suljin on lehtisuljin, jonka nopein suljinaika on 1/500 s. Tästä tulee mallisarjan numerokin. Lisäksi himmennin on vielä lasissa erikseen.

Objektiivissa on asteikko valotusarvoille eli EV-lukemille. Kun nuolen asettaa haluamalleen EV-lukemalle voi sen jälkeen nappia painamalla siirtää yhtä aikaa sekä valotusajan että aukon valintarengasta niin, että EV-arvo säilyy.

Objektiivissa on myös kytkin, jolla etsinkuvan voi himmentää aiottuun aukkoon ja näin tarkastella syväterävyyttä. Toisin kuin monissa moderneissa objektiiveissa, renkaaseen on myös merkitty eri aukoille syväterävyysalue. Tämä mahdollistaa vyöhyketarkennuksen tai hyperfokaalisen tarkennuksen erittäin helposti. Digiajan objektiiveillakin tämä on mahdollista, mutta syväterävyysalue pitää tavallisesti määrittää itse laskien, sillä niitä ei ole yleensä nykyobjektiiveihin merkitty. Poikkeuksiakin tosin on, kuten esim. Sigma Art 20/1.4. Olen jo kokeillut muutaman kerran kameran tarkentamista ilman tähtäimen apua ja homma toimii todella hyvin.

Hasselbladin varsinainen nerokkuus piilee siinä, miten varsinainen runko-osa toimii mekaanisena koordinaattorina muille osille. Kun laukaisinta painetaan, nousee rungossa peili ja takasulkimet avautuvat. Samalla varsinainen suljin ja himmennin tekevät työnsä. Takasuljin laskeutuu, kun laukaisin vapautetaan. Tämä voi olla ongelmallista, jos on valittu esim. 1 s valotusaika ja laukaisin vapautetaan nopeammin. Silloin takasuljin sulkeutuu ennen kuin valotus on ehtinyt loppuun asti. Siksi laukaisin tulee pitää pohjassa vähintään koko valotusajan verran.

Kuvan ottamisen jälkeen kamera viritetään virityskampea kääntämällä. Koneisto huolehtii tällöin objektiivin sulkimen virittämisestä, peilin laskemisesta rungossa sekä siirtää filmiä filmiperässä seuraavaan ruutuun. Hasselblad kannattaa aina pitää viritetyssä tilassa, sillä silloin osia voi helposti vaihtaa tai poistaa rungosta. Varsinkin objektiivin kanssa voi syntyä ikäviä ongelmia, mikäli runko ja lasi ovat eri tiloissa. Sekä rungossa että filmiperässä on viritystilan indikaattori, valkoinen tarkoittaa viritettyä ja punainen virittämätöntä. Kummassakin pitäisi olla sama väri, mieluiten kuitenkin siis valkoinen. Tarkemmin kameran toimintaan voi perehtyä mm. Youtubessa.

Avaruuslentojen kamera

Hasselblad valikoitui avaruuskameraksi osittain sattumalta. Astronautti Walter Schirra oli erittäin kiinnostunut kameroista ja piti nimenomaan Hasselbladeista. Mercury-Atlas 8-lennolla Schirran mukana avaruuteen lensi myös Hasselblad 500C, joka oli ostettu kaupan hyllyltä, mutta modifioitu avaruuslennon tarpeisiin. Kamerasta oli poistettu peilikoneisto ja tähystyslasi, samoin nahkaverhoilu pinnasta. Kuvat eivät tosin onnistuneet ensilennolla kovinkaan hyvin, mutta Hasselbladeista tuli keskeinen osa USA:n avaruusohjelmaa. Kameroita modifioitiin myös yhä enemmän avaruuslentojen tarpeisiin.

Hasselbladin 500 EL -mallista kehitettiin varsinaiset kuukamerat. EL-mallissa on sähköinen kameran viritys, eli varsin modernisti napin painalluksella otetaan kuva, viritetään koneisto ja siirretään filmi. Tähtäintä ei kameroissa ollut, vaan astronauttien koulutusohjelmaan kuului harjoitella kuvien ottoa arvioimalla kuvakenttä. Valotusmittaustakaan ei ollut, vaan filmiperän kanteen oli merkitty valotusarvot valoon sekä varjoon. Tarkennuskin oli yksinkertaistettu niin, että astronautti saattoi valita tietyn etukäteen määritetyn syväterävyysvyöhykkeen.

Filmiperät oli modifioitu niin, että niissä pystyi käyttämään 70 mm:n filmiä. Filmin korkeus on vähän suurempi kuin 120-filmin, sillä 70 mm on 35 mm filmin tapaan perforoitu eli hammastettu. Näin saatiin kasetille huomattavan suuri määrä filmiä. Värifilmiä oli käytettävissä 160 ruutua ja mustavalkofilmiä 200 ruutua per kasetti.

Kuun pinnalla käytetyissä versioissa on ns. Reseau-levy, jonka avulla kuvaan on saatu ristikkorakenne. Tämä mahdollistaa kulmaetäisyyksien mittauksen kuvista. Reseau-levyn vuoksi poiketen siviilimalleista dark slide piti kasetista poistaa jo ennen sen liittämistä runkoon. Tämä voitiin tehdä siten, että varsinaisten kuvien välillä siirrettiin filmiä pari ruutua jotka siis valotettiin vaihto-operaation takia pilalle.

Apollo-lennoilla oli vähemmän modifioitu 500 EL komentomodulissa ja pari Kuun pintakäyttöön modifioitua mallia laskeutumismodulissa. Komentomodulin kamerassa oli 80 mm objektiivi ja lisäksi mukana teleobjektiiveja. Laskeutumismodulin mallit oli varustettu 60 mm objektiivilla. Lisäksi pintamalleissa oli erikoispinnoitus estämään staattisen sähkön muodostumista ja estämään kuumentumista. Myös voitelu piti miettiä tyhjiön takia uusiksi.

Ensimmäisten Apollo-lentojen Hasselblad-kameroita kutsuttiin Hasselblad Electric Camera (HEC) -nimellä, Apollo 11-lennosta eteenpäin kamerat olivat Hasselblad Data Camera (HDC) -nimellä.

Koska paino oli avaruuslennoilla kriittistä, Kuun pinnalle jätettiin kaikki ylimääräinen. Näin ollen vain filmikasetit tuotiin Maahan ja Kuun pinnalla on edelleen 12 HDC-kameraa. Nämä saattavat olla tulevaisuuden avaruuslentojen myötä äärimmäisen haluttuja esineitä!

Filmeinä käytettiin Kodakin filmejä. Mustavalkofilmi oli Kodakin Panatomic-X ISO 80, ja värifilmi puolestaan Kodak Ektachromea eri variaatioina, tavallisesti ISO 160 -herkkyydellä. Lisäksi mukana oli myös erittäin herkkää mv-filmiä.

Kodak lopetti Ektrachrome-filmin tuottamisen markkinoille 2012, mutta 2017 hieman yllättäen filmi palaa markkinoille, tosin vain kinokoossa. Kun Kodak julkaisi Ektar 100 -filmin 2008, oli sekin aluksi vain kinokoossa, mutta yleisön pyynnöstä sitä saa myös rullafilmikoossa sekä myös ison formaatin kokoina. Toivotaan, että Ektrachromeakin alkaa saada Hasselbladiin sopivassa koossa, sitä täytyy kyllä testata vaikka itse ei avaruuteen pääsekään kuvaamaan.

Hasselbladit olivat myös sukkulalentojen kameroina aina digiajan alkuun asti, jolloin muut merkit syrjäyttivät Hasselbladin neljälle vuosikymmenelle ulottuneelta ykköspaikalta. Hasselblad teki vuonna 1984 Nasan kanssa oppaan avaruuskuvaukseen nimellä Astronaut’s photography manual. Tämä on myös saatavissa netistä nykyään, joten kuka tahansa voi harjoitella kuvaamaan niin kuin astronautti!

Avaruuslennoilla oli toki muitakin kameroita mukana koko ajan, mutta Hasselbladista muodostui kuvanlaadun ja modulaarisuuden vuoksi legenda. Neuvostoliiton avaruusohjelmasta on paljon vähemmän kuvallista perintöä verrattuna USA:n lentoihin, tämäkin kertoo, miten suuri merkitys juuri Hasselbladeilla on ollut avaruuslentojen taltioinnissa ja ihmiskunnan vision laajentamisessa.

Lähteitä

• Raakaskannatut kuvat ovat Public Domainia. March to the Moon (Arizona State University): http://tothemoon.ser.asu.edu/
• Mir-asema, raakaskannattu kuva on Public Domainia, National Archive https://catalog.archives.gov/id/22997754
• Gear Patrol – Hasselblad’s history in Space https://gearpatrol.com/2015/03/20/hasselblads-history-in-space/
• Hasselblad – Hasselblad in Space http://www.hasselblad.com/inspiration/our-story/hasselblad-in-space
• The Sterile Eye – The Apollo 11 Hasselblad Cameras https://sterileeye.com/2009/07/23/the-apollo-11-hasselblad-cameras/
• Hasselblad – Nasa – Astronaut’s photography manual http://static.hasselblad.com/2016/02/astronauts_manual_singlepage_lr.pdf