Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Suojalasit päähän ja Aurinkoa tarkkailemaan

Suojalasit päähän ja Aurinkoa tarkkailemaan

Jarno MalapradeKesällä taivaan ilmiöiden havaitseminen keskittyy ilmakehän optisiin ilmiöihin kuten haloihin ja tapahtumiin kuten myrskyihin. Onpa Ursa ry:ssa jopa ilmakehän optisia ilmiöitä harrastaville oma harrastusryhmänsä. Tähtiharrastajien iloksi pohjoinen kesä hellii meitä myös pitkillä annoksilla elinkaarensa puolessa välissä olevan lähitähtemme valoa. Aurinko on tieteellisesti erityislaatuinen havaintokohde mm. siksi, että se edustaa tällä hetkellä ainoaa tähtityyppiä, jonka kiertolaisplaneetoilla tiedetään olevan elämää. Auringon toiminta ja ominaisuudet ovat siis tältä osin mm. astrobiologian ytimessä.

Aurinko on kiitollinen havaintokohde. Siitä voi erottaa suurimpia auringonpilkkuja ilman kaukoputkea. Aurinkoa havaitessa tulee aina käyttää siihen tarkoitukseen suunniteltuja laseja, kalvoa tai tummimpia mahdollisia hitsaajan laseja. Tällöinkin katseluaika on rajoitettava minuuttiin tai pariin. Auringon säteily voi vaurioittaa silmiä jo muutaman sekunnin suoralla katseella. Huomioi siis turvallisuusasiat ennen havaintojen tekemistä. Ursa ry. myy auringon havaitsemiseen tarkoitettuja suojakalvoja, suodattimia ja laseja verkkokaupassa. Niitä voi hankkia myös useilta paikallisyhdistyksiltä.

Kaukoputkella aurinkoa havaitessa alkuun pääsee halvalla suojakalvolla ja askartelemalla oman aurinkosuotimen. Juha Ojanperän ohjeet tähän löydät Zeniitti 1/2015 -lehdestä.

Lisää Auringon havaitsemisesta voit kuunnella Zeniitin uudesta podcastista. Podcastissa Auringon havaitsemisesta ja kuvaamisesta kertovat tarkemmin Toni Veikkolainen ja Kari Kuure.

Ei muuta kuin lähitähteä havaitsemaan!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *