Matti Helin
Lokakuussa 2024 taivasta koristi C/2023 A3 Tsuchinshan-ATLAS -komeetta. Vuosi 2025 alkaa, ainakin nimellisesti, melko tutun oloisissa merkeissä, kun komeetta ATLAS C/2024 G3 saapuu periheliin periheliin 13. tammikuuta 2025. Perihelissään komeetta on vain 0,09 tähtitieteellisen yksikön (AU) päässä auringosta. Mikä parasta, se voi kirkastua jopa -7 magnitudiin asti!
Kuten valitettavan usein viime aikoina on käynyt, tämäkin komeetta on parhaiten, tai ainakin pisimpään, näkyvillä eteläisellä pallonpuoliskolla. Tosin auringon lähiohitus osuu sopivasti niin, että komeetta onkin parhaiten näkyvillä meille pohjoisen pallonpuoliskon tarkkailijoille.
Komeetan löysi Asteroidi Terrestrial Impact Last Alert System (ATLAS) 5. huhtikuuta 2024. Sen kiertoajaksi on laskettu noin 160 000 vuotta.
Kirkkaus voi yllättää
Komeetta voi kirkastua jopa lähes -7 magnitudiin tammikuun 13. päivä. Tällöin se voi, ainakin teoriassa, näkyä jopa keskellä päivää. Sen läheisyys Auringosta kuitenkin vaikeuttaa komeetan havaitsemista. Kirkkausennusteet kuitenkin vaihtelevat, mutta varovaisemmissakin arvioissa komeetalle ennustetaan noin -4 magnitudin kirkkautta, joka sekin voisi riittää päivätaivaalla näkymiseen.
Havaitseminen
Suomesta katsottuna komeetta näyttäytyy 13.1.2025 noin viisi astetta auringon yläpuolella. Komeettaa kannattaa kiikaroida keskipäivällä, kuitenkin varoen, ettei sokaiseva Aurinko eksy kiikareiden näkökenttään. Heti auringonlaskun jälkeen komeetta voi olla helpompi havaita. Se lakee horisontin alapuolelle tammikuun 13. iltana noin tunti auringon jälkeen.
Komeetan pää on melko varmasti haasteellista löytää, mutta kiikareilla kannattaa tiirailla matalaa lounastaivasta. On toki mahdollista, että komeetan pyrstö alkaa näkymään tummentuineella taivaalla, kun komeetan pää on jo laskenut mailleen.
Komeettaa kannattaa toki yrittää havaita myös parasta päivää edeltävinä, ja sen jälkeisinä päivinä. Komeetta kuitenkin painuu nopeasti perihelin jälkeen eteläiselle taivaalle.
Lähteet:
https://www.minorplanetcenter.net/mpec/K24/K24H22.html
https://in-the-sky.org/data/comets.php
https://cobs.si/comet/2525/