Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Halohuhtikuu 2024 havainnot

Halohuhtikuu 2024 havainnot

Jälleen yksi halohuhtikuu on takana. Tänä vuonna havaintotempauksessa saatiin haloja kuukauden jokaiselle päivälle! Raportoitujen halojen kirjo oli ilahduttavan suuri, perushaloista keinovalopilareihin, harvinaisista muodoista pintahaloihin.

Havaintoja tosiaan saatiin kuukauden jokaiselta päivältä. Tämä on hieno saavutus, johon ei jokaisena huhtikuuna ole pystytty. Suuri osa havainnoista oli odotetusti tavanomaisista haloista, kuten 22 asteen renkaista ja ylläsivuavista. Huhtikuussa kuitenkin havaittiin harvinaisempiakin haloja, esimerkiksi pyramidihaloja sekä muita erikoisempia muotoja.

Haloja havaittiin ehdottomasti eniten Auringon ympäriltä. Kuunvalo oli tänä vuonna melko harvinainen aiheuttaja.

 

Kaikkiaan havaintoja tuli 57 yksilöidyltä henkilöltä. Nimettömiä havaintoja tallentui 15 kappaletta.

Top 15 havaitsijan taulukko sisältää monia tuttuja nimiä:

 

Havaintopäivät eivät olleet veljiä keskenään. Huippupäivältä, eli 17.4., saatiin jopa 21 havaintoa. Sitä edeltävältä päivältä havaintoja saapui kuitenkin vain yksi. Tällaisia yhden havainnon päiviä huhtikuussa oli kolme. Toisin sanoen, havaintoja kyllä saatiin jokaiselle päivälle, mutta rimaa hipoen!

Havaintoja tuli hyvin tasaisesti koko maasta, aivan pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Tämä on äkkiseltään hieman outoa, mutta toisaalta ei. Pohjois-Suomen havainnot tehtiimn pitkälti laskettelukeskusten läheidyydessä, paikoissa, joissa silmäparien määrä oli suhteessa muuhun alueeseen suuri.

Havaintoja

Halohuhtikuun ensimmäinen havainto tuli Petri Martikaiselta. Hän kuvasi sadan pinon, josta löytyi

monien tavanomaisten halojen lisäksi yläkoverea Parryn kaari ja 9 asteen rengas.

 

 

 

 

 

 

 

Suomi on pitkä maa. Kun etelässä kuvattiin haloja jo hyvin keväisissä merkeissä, maan pohjoisosissa oli vielä täysi talvi. Myös halojen osalta.

Tästä esimerkkinä Voitto Pitkäsen 2.4. kuvaamat hienot keinovalopilarit

 

 

 

 

 

 

 

 

Koko taivaan laajuiset halonäytökset ovat melko harvinaisia. Huhtikuussa 2024 niitä kuitenkin muutama nähtiin. Malliesimerkkinä tässä on  Jani Päiväniemen havainto, jossa on nähtävillä muun muassa Wegenerin vasta-aurinkokaari

 

Huhtikuussa saatiin bongattua myös pintahaloja. Tässä malliesimerkki Juvalta, jossa Timo Nevala kuvasi yli sadan kuvan pinon. Lopullinen kuva onkin hieno malliesimerkki pintahalosta.

 

Kuun ympärillä näkyneitä haloja raportoitiin myös muutamia. Tässä malliesimerkki Mikko Peussan kuvaamana:

 

 

 

Huhtikuun viimeinen halohavainto tuli Juvalta. Petri Martikainen kuvasi pinoon 80 kuvaa hieman ennen auringonlaskua. Näistä sitten löytyi 22 ylläsivuava ja 22 rengas.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *