Lounaisaika

Paula-Christiina Wirtanen:

Tällä kerralla tutustumme Kuun lounaisreunalla oleviin kohteisiin Baillyyn, Schickardiin ja Wargentiniin. Jokainen näistä kraattereista on näkemisen arvoinen ja niissä on myös jotain tavallisesta poikkeavaa.

Bailly on näyttävä kraatteri aivan Kuun lounaisen libraatioalueen reunalla ja toimii hyvänä libraatioindikaattorina. Se ei ole koskaan aivan piilossa, vaikka huonoimmillaan sen voi nähdä juuri ja juuri pilkistämässä reunalla. Parhaimmillaan taas sitä ei voi olla huomaamatta ainakaan kokonsa puolesta. Suotuisissa libraatio-oloissa sen takaa saattaa kurkistaa enemmänkin libraatioalueen piilottelijoita.

Kuva 1. Bailly, Schickard ja Wargentin sijaitsevat Kuun lounaisella reunalla. Kartta: Virtual Moon Atlas / LRO WAC / P.C. Wirtanen. Napsauttamalla saat artikkelin kuvat ja kartat suuremmiksi.

Vaikka Bailly on muodoltaan pyöreä, näkyy se Maahan varsin litistyneenä näkyvän alueen reunalla olevan sijaintinsa takia. Bailly on kuitenkin kooltaan suurin Maahan näkyvistä nimetyistä kraattereista: virallinen läpimitta on 301 kilometriä ja syvyyttäkin löytyy yli neljä kilometriä.

Suurinta kraatteria nimettäessä tarjotaan usein vaihtoehtoina Claviusta tai Deslandresia Bailllyn ohella. Suuruusjärjestys on kuitenkin selkeä: Clavius jää selvästi kakkossijalle 231 kilometrin läpimitallaan ja Deslandres kolmanneksi 227 km:n koollaan. Clavius ja Deslandres ovat tosin sijainniltaan paremmin havaittavissa, koska eivät ole aivan reunan tuntumassa.

Todellisuudessa suurimmat Kuun kraatterit sijaitsevat Kuun Maahan näkymättömällä etäpuolella ja lähipuolen kraattereiden suurin, Bailly, on sekin etäpuolen kraatterit mukaan otettuna vasta sijalla 11.

Ero suurten kraatterien suhteen on selvä etäpuolen eduksi. Tämä johtuu siitä, että etäpuolella Kuun kuori on paljon paksumpi ja suuretkaan törmäykset eivät ole puhkaisseet sitä. Tästä syystä niihin ei ole tihkunut laavaa pohjan rakojen kautta muodostaen niistä mare-alueita (ns. meriä). [1]

Allas vai kraatteri?

Bailly on kraatterina sen verran suuri, että sen määrittely on osoittautunut ajan saatossa jopa hieman hankalaksi. Onko kyseessä kraatteri vai törmäysallas? Joidenkin tutkijoiden mukaan altaan rajana pidetään kolmensadan kilometrin läpimittaa, jonka Bailly kyllä ylittää. Lisäksi Baillyllä ei ole keskusvuorta ja sen sisemmän renkaan pohjoisosaa on nähtävillä hyvissä olosuhteissa.

1800-luvulla T. G. Elger kuvaili Baillyä ”vallitasangoksi, joka on kuin pienikokoinen meri” [2] ja samantapaisen kuvauksen, ”kuin pieni meri, sijaitsee lähellä reunaa”, antaa myös T. W. Webb [3]. Hän mainitsee lisäksi Baillyn takana olevat Dörfel-vuoret. Ja toden totta, edullisissa libraatio-olosuhteissa Baillyn takaa kurkistaa Hausen-kraatteri ja vuorenhuippuja. Nämä saivat aikoinaan nimekseen Dörfel-vuoret (Montes Doerfel), mutta nimi poistettiin virallisesta käytöstä vuonna 1970 ja niinpä Doerfelia ei nykyisistä kuukartoista enää löydy, paitsi kraatterin nimenä. Libraatiohavaitsijoiden keskuudessa nimi toki elää edelleen. [4]

Charles A. Wood myöntää Baillyn olevan useampirenkaiseksi altaaksi pieni, mutta koska Lunar Orbiter -luotaimen ottamien kuvien myötä Baillyn päärenkaan ulkopuolelta löytyi selvää rengasrakennetta, hän ja William Hartmann luokittelivat sen törmäysaltaaksi [5, 6], vaikka kraatterin nimellä Bailly edelleen silti kulkee. Kaikki tutkijat eivät ole kuitenkaan vakuuttuneita Baillyn allasrakenteesta [7].

Kuinka Baillyn haluaakaan nähdä, Lunar 100 -luetteloonsa Wood kuitenkin lisäsi kohteen numerolla L37: Bailly ja tämä vanha ja suuri kohde on joka tapauksessa havaitsemisen arvoinen.

Baillyn syntyhistoria ulottuu nektariselle kaudelle, toisin sanoen sillä on ikää jo 3,85–3,9 miljardia vuotta.

Kuva 2. Bailly Lunar Orbiter 4 -luotaimen näkemänä. Kuva: Nasa / James L. Stuby / P.C. Wirtanen.

Osittain sortuneen sisemmän renkaan lisäksi kraatterin pohjalla on satelliittikraattereita, joista helpoiten erottuu itäreunalla olevat suurehkot Bailly A (läpimitaltaan 43 km) ja Bailly B (62 km), jotka ovat myöhäisnektariselta ajalta vain hieman Baillyä nuorempia.

Satelliittikraatterit Bailly C, E, G, H, M ja Y (kuva 2) ovat syntyneet Orientalen heitteleistä ja ne ovat iältään varhaisimbrisiä (3,8–3,85 vuosimiljardia). Bailly F on taas selvästi nuorempi. [8]

Baillyn helmet?

Baillyn nimen kraatterille antoi Johann Schröter ja nimi virallistettiin vuonna 1935.

Nimen takana oleva Jean-Sylvain Bailly (1735–1793) oli ranskalainen tähtitieteilijä, matemaatikko ja Ranskan tiedeakatemian jäsen. Pahaksi onneksi hän oli myös mukana politiikassa toimien Pariisin pormestarina ja Ranskan vallankumouksessa hän joutuikin vaikeuksiin kannattaessaan perustuslaillista monarkiaa. Baillyä syytettiiin Marskentän verilöylyn käynnistämisestä ja hänet tuomittiin teloitettavaksi monen muun tavoin giljotiinilla vallankumouksen kuohuissa.

Jean-Sylvain Baillyä ei tule sekoittaa hieman myöhemmin syntyneeseen brittiläiseen Francis Bailyyn (yhdellä L-kirjaimella), joka muistetaan täydellisiin auringonpimennyksiin liittyvistä Bailyn helmistä. Bailykin on saanut nimensä Kuun pinnalle, joskin aivan eri puolelle kiertolaistamme.

Miltä se sitten näyttää?

Hyvän kurkistuksen Baillyyn saa Jerry Jantusen havainnosta 11.3.2017 (kuva 3). Bailly A ja B erottuvat selkeästi. Koska pohjalla ei ole laavaa, vanhan pohjan yksityiskohdat erottuvat nekin mainiosti. Seeingissä ei kuitenkaan kuvan ottamisen aikaan ollut kehumista ja leveysastelibraatiokin oli kutakuinkin nolla.

Jari Kankaanpää taas toteaa havaintokertomuksessaan 15.1.2022 ”Bailly on vanha, mutta komea ilmestys kun valaistus on sopiva. Kuvassa auringon valo on jo tavoittanut länsireunavallin huiput pohjan jäädessä vielä yön pimeyteen.” (Kuva 4.) Libraatiota havaintohetkellä oli kaksi ja puoli astetta etelään, ja kasvavasta Kuusta oli valaistuna 96 prosenttia.

Kuva 3. Bailly 11.3.2017 klo 23.17–23.21. 203/2000 mm Schmidt-Cassegrain, 2.2× Barlow, dispersiokorjain, IR/UV-poistosuodin, DMK21AU04. Kuva: Jerry Jantunen.

Kuva 4. Aamunkoitto Baillyllä 15.1.2022 klo 20.54. Kuva: Jari Kankaanpää.

Baillyä ihaillessa kannattaa huomata myös sen koillispuolella oleva nelikko Zucchius, Bettinus, Kircher ja Wilson, jotka näkyvät erinomaisesti myös Frank McCaben 9.2.2023 Arizonan Mesassa tehdyssä piirroshavainnossa (kuva 5).

Libraatiota oli sopivasti lähes neljä astetta etelään ja yli viisi astetta länteen, joten havainto-olosuhteet Baillyn kannalta olivat varsin hyvät seeingin ollessa keskinkertainen. Kannattaa huomata myös vaalea säde, joka kulkee Kircherin ylitse juuri ohittaen Baillyn: se on lähtöisin Tychosta.

Kuva 5. Bailly 9.2.2023 klo 4.15–5.40 (Suomen aikaa). 16” Dobson, 8 mm (224×). Piirros tehty mustalle Strathmore 400 Artagain -paperille Conté-pastellikynillä. Piirros: Frank McCabe.

Veljekset Schickard ja Wargentin

Baillyä kauempana reunasta on huomattavia ja yllättäviäkin kraattereita, kuten Lunar 100 -luettelon kohteet L39: Schickard ja L43: Wargentin.

Tämä parivaljakko on vieritysten Baillystä luoteen suuntaan. Ne ovat Baillyä helpommin havaittavissa, koska eivät sijaitse aivan libraatiovyöhykkeen tuntumassa.

Schickard on sekin huomattavan suuri kraatteri. Kolme suurinta virallisesti nimettyä lähipuolen kraatteria tulikin jo mainittua artikkelin alkupuolella. Tässä on neljänneksi suurin: Schickardin läpimitta on 212 kilometriä ja syvyyttäkin löytyy kolmisen kilometriä. Tässäkin on kyseessä varsin vanha vallitasanko, se on esinektariselta kaudelta eli Baillya vanhempi yli neljän miljardin vuoden takaa.

Nimensä kraatteri on saanut saksalaiselta Wilhelm Schickardilta (1592–1635), joka tunnetaan ensimmäisen mekaanisen laskukoneen rakentajana. Nimen Kuun pinnalle Schickard saikin jo Giovanni Ricciolilta vuonna 1651.

Schickardia tutkittaessa kannattaa kiinnittää huomiota sen pohjan albedoeroihin. Kraatterin pohjoinen ja eteläinen reuna ovat tummia, mutta keskellä menee ”seepranraita”.

Kun Schickardin aiheuttama murikka oli iskeytynyt Kuun pintaan muodostaen kraatterin yli neljä miljardia vuotta sitten, se sai noin 40 miljoonaa vuotta myöhemmin vaalean pohjapinnoitteen Orientalen altaan heitteleistä. Siitä vielä vuosimiljoonia myöhemmin pohjalle alkoi tihkua laavaa muodostaen reunojen tumman alueen. Laava ei kuitenkaan täyttänyt kraatterin pohjaa kokonaan, vaan vaalea aines jäi siitä näkyviin ja näin Schickard sai raitansa! [9]

Schickardin vaalea raita erottuu erinomaisesti Jari Kankaanpään kuvassa 14.4.2022 (kuva 6). Valokuvaan on rajattu alue, jossa näkyy Orientalen heitteleestä syntynyt poimu, joka on huomattavasti esimerkiksi Tychon säteitä korkeampi.

Kuva 6. Schickard ja Wargentin 14.4.2022 klo 23.02. Kuva: Jari Kankaanpää.

Raita on mukana myös varsin tuoreessa Jef de Witin piirroksessa 3.4.2023 (kuva 7). Jari Kuulan havainnossa 16.2.2019 (kuva 8) pohjan tummuuseroja ei oikein erottanut kraatterin ollessa osittain varjossa. Sama tilanne oli omassa havainnossani 14.1.2022 (kuva 9), jossa kraatterit Wargentin (W) ja Phocylides C (C) olivat varjossa reunavalleja lukuun ottamatta ja loivat hieman sydämen muotoisen varjon.

Kuva 7. Schickard 3.4.2023 klo 22.30–0.00 Suomen aikaa. 30 cm Dobson, 240×, ND-suodin. Kuva: Jef de Wit, Hove, Belgia.

Outokraatteri Wargentin

Kannattaa Schickardia ihmetellessä huomata myös erikoinen kukkulamainen kraatteri aivan Schickardin vieressä. Tämä outokraatteri on Wargentin. Siinä, missä Schickardilla on seepranraita, on Wargentinilla jättimäisen kanan jalanjälkeä muistuttava reliefi.

Laavapohjaisessa kraatterissa ei ole mitään ainutlaatuista, niitä on Kuussa useampiakin. Sen sijaan kovin yleistä ei ole kraatterin täyttyminen reunojaan myöten laavasta jopa valuen hieman yli! Mutta juuri Wargentin on tällainen ylitsevuotavainen kraatteri, josta laavaa on vuotanut hieman luoteiselta puolelta ylitse ja tasoittanut hieman Schickardin länsipuoltakin. [10]

Läpimittaa Wargentinilla on 84 kilometriä ja kraatterin täyttymisen syyksi on epäilty sekä vulkaanista toimintaa (laavabasalttia) että mahdollisesti (jälleen) Orientalen heittelettä. Heitteleen puolesta kertoisi Wargentinin muuta mare-basalttia vaaleampi ulkonäkö, vulkaanisen toiminnan puolesta taas pelkästään Wargentinin täyttymisen läheisten kraattereiden ollessa paljaina. Tämä olisi vähintään eriskummallista, jos kyseessä olisi heittele. Lisäksi Wargentinin pinta on tasainen ja siinä on basaltille tyypillinen harjanne.

Totuus tuntuu olevan seuraava: Wargentin on todella laavalla täyttynyt kraatteri, mutta se on yleistä mare-basalttia vaaleampaa, koska on peittynyt sittemmin ylämaan pölystä, mahdollisesti juuri Orientalen altaan heitteleistä. [11, 12]

Antti Taskisen kuvassa 26.3.2021 (kuva 10) erottuu reliefillä varustettu Wargentin aivan Schickardin vieressä, kannattaa huomata myös Bailly kuvan alareunassa. Linnunjalallisen Wargentinin vierellä olevat Nasmyth ja Phocylides ovat mukana myös Jari Kuulan piirroksessa 14.4.2003 (kuva 11) sekä Jerry Jantusen valokuvassa 21.3.2016 (kuva 12).

Kuva 10. Bailly, Schickard ja Wargentin 26.3.2021 klo 21.30–22.00. Sky-Watcher Explorer 200 PDS, Tele Vue 2.5×Powermate, TS Optics #25 punainen suodin, ZWO ASI 224MC. Kuva: Antti Taskinen.

Kuva 11. Wargentin, Nasmyth ja Phocylides 14.4.2003 klo 23.00–23.50. RF102/1000, 5 mm (200×). Kuva: Jari Kuula.

Kuva 12. Wargentin, Nasmyth ja Phocylides 21.3.2016 klo 22.48. 203/2000 Schmidt-Cassegrain (C8), 2.5× Barlow, IR/UV-poistosuodin, DMK21AU04. Kuva: Jerry Jantunen.

Nimensä kraatteri on saanut ruotsalaiselta tähti- ja väestötieteilijältä Pehr Wilhelm Wargentinilta (1717–1783), jonka kuului turkulaiseen alun perin Saksasta kotoisin olevaan kauppiassukuun. Hän oli erikoistunut Jupiterin kuiden ratalaskentaan sekä almanakan toimittamiseen ja sujuvasta siirtymisestä gregoriaanisen kalenterin käyttöön. Kansainvälistä kuuluisuutta hän sai väestötieteilijänä kehittäessään väestölaskennan menetelmiä Ruotsin valtakunnassa. [13, 14, 15]

Lopuksi

Toivottavasti nautitte lukemastanne ja tilaisuuden tullen tutustutte näihin mainioihin ja yllättävänkin monipuolisiin kohteisiin. Ne saattavat aiheuttaa kuuhuulluuskohtauksia ja paljon ihasteltavaa kaukoputken äärellä. Alueella on enemmänkin kiinnostavia kohteita, myös Lunar 100 -kohteita, mutta näihin palaamme myöhemmin.

Havaintoja näistä ja muista kohteista kannattaa raportoida Taivaanvahtiin muidenkin iloksi ja keskustelua Kuusta voi käydä myös Tähdet ja Avaruus -lehden Avaruus.fi-foorumilla.

Hyvää kesää. Kesäöisinkin voimme ihailla havaitsemista odottavaa omaa Kuutamme, mutta nauttikaa myös valaisevista yöpilvistä sekä iltojen jälleen pimetessä myös tähtitaivaasta.

Kiitokset

Kiitos Teemu Öhmanille sekä Jari Kuulalle kommenteista ja täsmennyksistä sekä Veikko Mäkelälle artikkelin oikoluvusta. Kiitos myös kaikille, keiden kuvia sain julkaista artikkelissa.

Special thanks to Jef de Wit and Frank MacCabe about permission to use their observations.

Taulukko

L      kohde       lat (°)     long (°)   läpimitta (km)   Rüklin kartta

37     Bailly       66,5S       69,1W          301              71
39     Schickard    44,3S       55,3W          227              62
43     Wargentin    49,6S       60,2W           84              70

Viittaukset

[1] Öhman, Teemu. 2017. Kuun suurimmat kraatterit. Hieman Kuusta (blogi), 20.2.2017.
[2] Bailly. The Moon-Wiki.
[3] Webb, T.W. 1962. Celestial Objects for Common Telescopes,Volume One: The Solar System, s. 138. Kuudes tarkistettu laitos, Dover.
[4] Montes Doerfel. The Moon-Wiki.
[5] Wood, Charles A. 2003. The Modern Moon – A Personal View, s. 175. Sky Publishing.
[6] Hartmann, W.K. & Wood, C.A. 1971. Moon: origin and evolution of multi-ring basins. The Moon, vsk. 3, numero 1, s.17. D. Reidel. https://doi.org/10.1007/BF00620390
[7] Garfinkle, Robert A. 2020. Luna Cognita. Osa 2, s. 19–1, 19–2. Springer.
[8] Fortezzo, Corey M. et al. 2020. Unified Geologic Map of the Moon. USGS.
[9] Wood 2003, s. 177–178.
[10] Garfinkle 2020, s. 18–2, 18–3 ja 18–4.
[11] Wood, Charles A. 2006. Lava or Ejecta? An Answer at Last! Lunar Photo of the Day, 3.10.2006.
[12] Blewett, David T. et al. 1995. Remote sensing and geologic studies of the Schiller-Schickard region of the Moon. Journal of Geophysical Research, vsk. 100, numero E8, s. 16 965. https://doi.org/10.1029/95JE01409
[13] Garfinkle 2020, s. 18–2.
[14] Luther, Georg ja Markkanen, Tapio. 2017. Wargentin, Pehr. Kansallisbiografia (11.9.2017).
[15] Pehr Vilhelm Wargentin. Wikipedia (31.10.2020).

Linkkejä

Lunar 100 -luettelo. Ursa, Kuu ja planeetat -harrastusryhmä.
The Lunar 100. Sky and Telescope.
Schickard. The Moon-Wiki.
Wargentin. The Moon-Wiki.
Planck, A., 2016. Wargentin: One of the More Unusual Craters on the Moon. Andrewplanck.com (blogi), 15.8.2016.
Taivaanvahti
Avaruus.fi-foorumi > Kuu