Veikko Mäkelä:
Ursan kerho- ja yhdistystoimintaryhmä on viime aikoina työstänyt etä- ja lähitapaamisissaan tähtinäytöksiin sekä tähtiharrastuksen teemapäiviin liittyvää materiaalia.
Ursan kerho- ja yhdistystoimintaryhmä on vuoden mittaan kokoontunut useita kertoja parin tunnin mittaisiin verkkotapaamisiin. Myös lokakuun lopulle suunniteltu viikonlopun mittainen kerho- ja yhdistysseminaari jouduttiin lähiosallistujien puutteessa organisoimaan etänä. Heinäkuun lopussa pystyimme kuitenkin Cygnuksella tapaamaan kasvokkain.
Osallistujia tapaamisissa on ollut kymmenestä pariin kymmeneen. Yhdistyskattavuuskin on ollut kymmenen yhdistyksen molemmin puolin.
Tähtinäytäntöjen tueksi
Harrastusryhmän kestoteema on jo muutaman vuoden ajan ollut tähtinäytöstoiminnan tukeminen. Tapaamisissa ja seminaareissa on koottu materiaalia, josta yhdistykset ja tähtiharrastusyhteisöt voisivat hyötyä näyttäessään yleisölle tähtitaivaan ihmeitä. Dokumenteista melko valmiina ja ryhmän sivuille julkaistuina ovat jo tähtinäytöstoiminnan tarkastuslista sekä näytöskohteiden suosituslista. Aika lailla keskeneräinen sen sijaan on laajempi tähtinäyttäjän ohjemateriaali.
Tähtinäytöstoiminnan tarkastuslista luettelee keskeisimmät muistettavat asiat, kun järjestetään yksittäistä näytöstä tai kokonaista näytöskautta. Näytökset voivat olla suurelle yleisölle tarkoitettuja tai tilausnäytöksiä. Ne voivat tapahtua kiinteässä paikassa, esimerkiksi tähtitornissa, tai olla organisoituja liikkuvalla kalustolla.
Tarkastuslista luettelee huomioitavia asioita luokiteltuina erilaisiin pääryhmiin. Tällaisia ovat muun muassa: paikka, välineistö, aikataulut ja rahaliikenne. Asiat ovat otsikkotasolla ja vaatisivat paikoin tarkennuksia. Näitä aiotaan myöhemmin kuvata tähtinäyttäjän ohjeissa. Silti suppeanakin tarkastuslistasta on uskoaksemme apua muistin virkistämisessä.
Listasta on ladattavissa myös PDF-muotoinen tiedosto, jonka voi jopa tulostaa ja johon voi rastittaa hoidetut asiat.
Tähtinäytöskohteiden suosituslista luetteloi melko runsaan kokoelman taivaan kohteita näytöksen suunnittelijalle. Kohteita pyritty kokoamaan kattavasti eri kohdetyypeistä. Lista antaa myös tietoja kohteiden näkymisestä vuodenajan sekä kuukohteissa Kuun vaiheen mukaan. Varmaankin kokeneilla näyttäjillä on muitakin suosikkikohteita, mutta katsoimme tämän jo niin laajaksi, ettei sitä ole tarpeettomasti järkeä laajentaa. Perusteltuja ehdotuksia toki aina kuunnellaan.
Listan täydennykseksi on ehdotettu vielä informaatiota pienimmästä suositellusta havaintolaitteesta.
Tähtinäyttäjän ohjemateriaali on ryhmän seuraava näytöstoimintaan liittyvä projekti. Se on vielä alkutekijöissään. Opasta varten on koottu vasta asiarunkoa. Lisäksi näytöstoiminnan tarkastuslistasta saadaan joitain aihepiirejä materiaalia varten. Lisäksi kerhoryhmän marraskuun verkkotapaamisessa koottiin joitain ajatuksia sisällöksi.
Ohjemateriaalin työstö on tarkoitus joukkoistaa koko kerho- ja yhdistystoimintayhteisölle. Monissa yhdistyksissä on varmasti pitkään näytäntöjä järjestäneitä, joilla on kokemuksia ja ajatuksia, kuinka näytöksiä järjestetään ja mitä pitää ottaa huomioon yleisön kanssa toimiessaan.
Materiaalin sisällön täytyy kuitenkin olla riittävän yleistä moneen tarkoitukseen ja yhdistykseen sovellettavaa. Kaikki paikallisiin tähtitorneihin ja havaintolaitteisiin liittyvät ohjeet joudutaan karsimaan pois. Tällaisia ohjeita toki monella yhdistyksellä on jo omasta takaa ja niitä kussakin paikassa tarvitaan.
Vuosikalenteria toiminnan suunnitteluun
Toinen isompi kerhoryhmän viime vuosina koostama asiakokonaisuus liittyy tapahtumiin.
Tässä osa-alueessa olemme koonneet listaa kansallisista ja kansainvälistä tähtitieteen ja avaruusalan teemapäivistä. Tällaisia tähtiyhdistykset ja harrastusyhteisöt voivat hyödyntää suunnitellessaan ja ideoidessaan toimintaansa. Tarkoitus ei välttämättä ole yrittää saada kaikkia yhdistyksiä osallistumaan näihin kaikkiin, vaan kukin poimii listalta omaan toimintaansa sopivia teemapäiviä. Toki kokemusten ja ideoiden vaihtaminen näistä on suotavaa.
Poikkeuksena tietysti on oma Tähtiharrastuspäivämme, jonka tarkoituksena olla paitsi yhdistysten, myös yksittäisten harrastajien yhteinen teemapäivä, jota tehostetaan yhteisellä viestinnällä. Sen ajankohta siirrettiin yhteisellä päätöksellä syyspäiväntasauksen tienoilla olevalle lauantaille. Päivämäärät on nyt alustavasti sovittu vuoteen 2024 asti. Ajankohdan muutoksella pyritään palvelemaan paremmin pohjoisempia yhdistyksiä ja harrastajia, joiden kotiseuduilla pimeät yöt alkavat eteläisintä maata myöhemmin.
Tähtiharrastuksen vuosikello on vastikään aloitettu projekti, joka ei ole ihan vielä päässyt julkaisuvalmiiksi. Se on edellistä luetteloa hiukan laajempi listaus vuosittain toistuvista harrastukseen liittyvistä tapahtumista. Kansainvälisten teemapäivien ohella se sisältää myös Ursan vuosittaisia tapahtumia ja muutaman kansallisen teemapäivän. Kun yhdistys tai harrastusyhteisö suunnittelee toimintaansa, tällainen kalenterilistaus on hyödyllinen päällekkäisyyksien välttämiseksi.
Mukaan kerhotoimintayhteisöön
Kerho- ja yhdistystoimintaryhmä on ottanut tavoitteekseen laajentaa yhteisön yhdistyskattavuutta tapaamisissaan ja toiminnassaan. Harrastusryhmän vakaana tavoitteena on saada mukaan yhä useampi tähtiyhdistys. Näin voimme vahvistaa yhteisöämme ja hyötyä paremmin toisemme osaamisesta ja näkökulmista. Mitä useampi näkökanta, sen parempia tuloksia ja yhteistyötä saadaan aikaan.
Kerhoryhmään osallistuakseen ei tarvitse olla muodollista toimihenkilöasemaa yhdistyksessä, kunhan osallistuu toiminnan järjestämiseen tai on siitä kiinnostunut. Toki toimihenkilöt ovat myös tärkeä voimavara yhteisössämme. Välttämättä ei tarvitse myöskään olla minkään yhdistyksen jäsen, jos muuten on kiinnostunut toiminnan organisoinnista yleisölle ja harrastajille. Yhdistyksien ohella myös epäviralliset harrastusryhmät ovat tervetulleita.
Ursan kerho- ja yhdistystoiminta viestii sähköpostitse Ursan yhdistyslistalla ja omalla sähköpostilistallaan. Käytettävissä on myös Facebook-ryhmä ja tietoa löytyy Avaruus.fi-foorumin Harrastustapahtumat ja Tähtiharrastusyhdistykset -alueilta. Ryhmän vastuuaktiivit tavoittaa kerho@ursa.fi-osoitteella.
Ryhmän julkaistu materiaali löytyy verkkosivuilta. Työstettävänä oleva keskeneräinen materiaali on ryhmän GoogleDrive-alueella, jonne halukkaat saavat luku- ja kirjoitusoikeuksia.
Linkkejä
Kerho- ja yhdistystoimintaryhmä
Ryhmän viestintäkanavat
Tähtinäytöstoiminnan tarkastuslista
Tähtinäytöskohteiden ehdokaslista
Tähtitieteen ja avaruusalan teemapäiviä