Jupiter – raitoja ja täpliä

Paula-Christiina Wirtanen ja Veikko Mäkelä:

Jupiter tulee tämän vuoden syksyllä korkealle Suomen taivaalle. Kaukoputkella siitä voi erottaa runsaasti yksityiskohtia, joiden havaitsemisesta tässä kerrotaan. Varsinkin valokuvaajilla on mahdollisuus esitellä osaamistaan kansainvälisestikin.

Yleistä Jupiterista

Jupiter on suuri ja komea kohde pienellekin kaukoputkelle. Jo pienellä suurennuksella voi nähdä Jupiterin neljä suurinta kuuta (ns. Galilein kuut) ja huomata planeetan muodon olevan hieman litistynyt. Muoto johtuu siitä, että Jupiter on kaasumainen jättiläisplaneetta ja sen nopea pyöriminen litistää sitä navoilta.

Jupiterin vuorokausi onkin varsin lyhyt: se pyörähtää akselinsa ympäri alle kymmenessä tunnissa. Jupiterin pilvien liikkeitä seuraamalla voi todeta planeetan pyörimisen olevan erilaista kuin kiinteällä kappaleella. Koska kyseessä ei ole kiinteä pinta, on pyörimisnopeus ekvaattorilla nopeampi kuin navoilla. Tätä kutsutaan differentiaaliseksi pyörimiseksi ja siksi pyörähdysajat ilmoitetaan erikseen ns. systeemeinä. [1, 2]

Systeemi I on ekvaattorin alueen (±10°) pyörähdysaika, joka on 9 tuntia, 50 min ja 30 s. Systeemi II tarkoittaa pyörähdysaikaa kauempana ekvaattorista ja sen keskiarvo on 9 tuntia, 55 min ja 41 s. Todellisuudessa tuulten nopeudet vaihtelevat huomattavasti (kuvat 2 ja 3) ja Jupiterin pienemmät yksityiskohdat eivät välttämättä noudata edellä mainittuja systeemien kiertoaikoja erilaisten sisäisten virtausten takia. [1, 2, 3]

Kuva 1. Jupiterin rakenne. Kuvan lähde: Encyclopædia Britannica. Napsauttamalla saat artikkelin kuvat suuremmaksi.

Kuva 2. Vyöhykkeittäiset tuulet Jupiterin pinnalla. Tuulten nopeus on parhaimmillaan 150 metriä sekunnissa. Kuva: Nasa.

On olemassa myös ”virallinen” pyörähdysaika eli systeemi III, joka tarkoittaa magneettikentän lähettämän radiosäteilyn pyörähdysaikaa.  Jupiterin magneettikenttä muodostuu syvällä planeetan sisällä olevasta nestemäisestä metallisen vedyn muodostamasta kerroksesta (kuva 1). Tämä ”todellinen pyörähdysaika” on 9 tuntia, 55 min ja 29,71 s. [1, 3, 4]

Kuva 3. Jupiterin pyörimisnopeuden vaihtelu eri leveysasteilla Cassini-luotaimen kuvaamana 31.10.–9.11.2000. Animaatiossa vilahtelevat mustat pisteet ovat Galilein kuiden planeetan pinnalle heittämiä varjoja. Myrskyisää on ja kiinteä kappale ei pyöri tällä tavalla! Kuva: Nasa / JPL / Arizonan yliopisto.

Vöitä ja vyöhykkeitä

Tavallisella harrastajakaukoputkella Jupiter on katsomisen arvoinen. Galileo Galilein löytämät Jupiterin neljä suurinta kuuta samoin kuin planeetan litistyneisyys tuli jo mainittua.

Mikäli katsoo tarkasti, voi Jupiterin huomata olevan raidallinen. Tummia raitoja kutsutaan vöiksi ja vaaleita vyöhykkeiksi. Ne ovat Jupiterin kaasukehän ylimpiä kerroksia [6, 7]. Keskikokoisella kaukoputkella voi Jupiterin raitoja ja täpliä ihailla jo erittäin hyvin.

Mitä tarkemmin malttaa katsella ja antaa silmän tottua kaukoputken näkymään, voi raidoissa erottaa vaihtelua. Varsinkin vöiden tummuus vaihtelee vuosien mittaan joskus suurestikin.

Jupiterin vyöhykkeittäisten tuulten ansiosta vyöt ja vyöhykkeet ovat pääpiirteiltään pysyviä ilmiöitä, on niiden tunnistamisen helpottamiseksi luotu nimistö. Lyhenteet (kuten SEB tai NEB) tulevat englannin kielestä.

Kuva 4. Jupiterin vyöt ja vyöhykkeet englanninkielisin lyhentein. SEB (Eteläinen ekvaattorivyö), sen pohjoinen (SEBn) ja eteläinen (SEBs) haara, niitä jakava SEBZ (Eteläisen ekvaattorivyön vyöhyke) sekä Suuri punainen pilkku (Great Red Spot, GRS) on merkitty korostetusti. Kuva: Veikko Mäkelä / Ursa Minor 1/2011, s. 12.

Selkeimmin jo pienelläkin kaukoputkella erottuvat vyöt ovat SEB (South Equatorial Belt, Eteläinen ekvaattorivyö) ja NEB (North Equatorial Belt, Pohjoinen ekvaattorivyö). Varsinkin Eteläisen ekvaattorivyön tummuus ja paksuus vaihtelee suuresti. Se voi olla toisinaan jopa lähes näkymätön. Tämä johtuu Jupiterin kaasukehän jatkuvasta liikkeestä, toisinaan korkeammalla olevat vyöhyke vain peittää alempana olevaa vyötä alleen [5].

Mikäli Eteläinen ekvaattorivyö näkyy heikosti, voi sen odottaa tulevaisuudessa taas tummenevan ja tulevan entistä komeampana esille. Toisinaan vyö saattaa palata alkuperäiseen ilmiasuunsa jopa yllättävän nopeasti. [6, 8]

Vöiden ja vyöhykkeiden lisäksi Jupiterissa saattaa olla näkyvillä myös Suuri punainen pilkku.

Suuri ja punainen pilkku

Suuri punainen pilkku on pitkäkestoinen ja valtavan suuri pyörremyrsky Jupiterin kaasukehässä. Se sijaitsee Eteläisen ekvaattorivyön tuntumassa, leveysasteella 22° S. Pituuspiiri pilkulla vaihtelee ajan kuluessa. Tällä hetkellä se sijaitsee pituuspiirin 23° tuntumassa. Pituuspiirin arvo kasvaa kuitenkin nopeasti pilkun ajelehtiessa kaasuvirtausten mukana 1,75° kuukaudessa. [kuva 5, 9]

Kuva 5. Jupiterin Suuren punaisen pilkun havaitut pituusasteet lokakuusta 2020 elokuulle 2022. Punaiset pisteet näyttävät Jupiterin systeemi II:n keskimeridiaanin punaisen pilkun näkyessä keskellä. Kuva: JUPOS.

Suuri punainen pilkku on muodoltaan soikiomainen. Väriltään se muistuttaa tummia vöitä ollen hieman lohenpunainen [10, 11]. Pilkku on muuta Jupiterin kaasukehää korkeammalla ja sen väri johtuu luultavasti rikin ja fosforin yhdisteistä [11, 12].

Jos aivan tarkkoja ollaan, kyseessä ei ole pyörremyrsky vaan antisykloni – toisin sanoen siellä vallitsee korkeapaine. Kaasuvirtaus pilkun alueella ylöspäin on heikko ja myrskyn silmän puuttuessa kaasu valuu takaisin alaspäin luultavasti pilkun reunoilta. [10]

Punaisen pilkun tummuus ja värisävy vaihtelevat ja vanhoihin havaintoihin verrattuna se on jonkin verran myös pienentynyt. Suuren punaisen pilkun ollessa näkyvillä kannattaa sen tummuutta verrata lähellä olevien vöiden tummuuteen ja kiinnittää huomiota kokoon. Vaaleneminen ei välttämättä tarkoita pilkun katoamista, sen väri vain vaihtelee ajan kuluessa suuntaan tai toiseen.

Suuri punainen pilkku pyörii Jupiterin mukana, joten se saattaa olla toisinaan piilossa Jupiterin etäpuolella. Tällöin ei auta kuin joko odotella tai yrittää Suuren punaisen pilkun havaitsemista seuraavalla kerralla uudestaan.

Jupiterin punaisen pilkun näkyvyyden sekä Jupiterin keskimeridiaaniarvot voi tarkistaa WinJUPOS-ohjelmalla. Tähtikarttaohjelmista Cartes du Ciel osaa kertoa Jupiterin keskimeridiaanit ja Suuren punaisen pilkun näkyvyyden. Tämä tapahtuu napsauttamalla Jupiterin kohdalla hiiren oikeaa näppäintä ja valitsemalla ”About Jupiter”. Ohjelmassa kannattaa tosin päivittää uusimmat pilkkutiedot asetuksista valitsemalla “Setup” ja “Solar System”. Tuolta valitaan “Planet”-välilehti ja napsautetaan “Get the recent GRS measurement from JUPOS project.” Tämän jälkeen punaisen pilkun sijaintitiedot ovat ajan tasalla.

Kummatkin ohjelmat ovat maksuttomia ja linkit niiden lataamiseen löytyvät artikkelin lopusta.

Sky and Telescopella on myös helppokäyttöinen ennustesivu Transit Times of Jupiter’s Great Red Spot [9], joka arvioi pilkun keskimeridiaaniohituksen ajankohdan.

Kuva 6. Jupiter 30.8.2021 klo 23.59. Suuri punainen pilkku ei ole aivan ehtinyt vielä piiloutua, vaan näkyy aivan reunalla (vasemmalla ylhäällä). Pohjoisen ekvaattorivyön pohjoispuolella näkyy isoja tummia pilkkuja. Jupiterin kuu Io osui myös kuvaan. Kuva: Jerry Jantunen.

Jupiterissa esiintyy Suuren punaisen pilkun lisäksi myös muita pilkkuja, mutta ne eivät ole yhtä suuria ja kuuluisia kuin Suuri punainen pilkku. Osa niistäkin saattaa silti olla havaitsijoiden ja tutkijoiden ilona melko pitkäänkin.

Tunnetuin tällainen on Pieni punainen pilkku eli Red Jr, koodinimeltään Ovaali BA. Pienen punaisen pilkun syntymistä saattoi seurata jo 1990-luvun puolelta.

Jupiterissa Eteläisen lauhkean alueen vyöllä (STB, kuva 4) oli vuosikymmenien ajan nähtävillä kolme vaaleaa ovaalia, koodinimiltään FA, BC ja DE. 1990-luvun loppupuolella nämä ovaalit alkoivat yhdistyä. Vuonna 1998 ovaalit BC ja DE ajautuivat yhteen ja yhdistynyttä ovaalia alettiin kutsua nimellä BE. Vuosituhannen vaihteessa ovaali FA alkoi sekin lähestyä BE-ovaalia lopulta sulautuen siihen (kuva 7).

Näin muodostunut ovaali sai nimekseen BA ja se näkyi yhtenä suurena, valkeana ovaalina, kunnes vuonna 2006 se alkoi muuttua sävyltään tummemmaksi ja samalla lailla punertavaksi kuin Suuri punainen pilkku. Pieni punainen pilkku oli kooltaan noin puolet Suuresta punaisesta pilkusta. [13, 14]

Ovaali BA kiertää edelleen Jupiterin kaasukehässä, mutta on väriltään muuttunut jälleen vaaleammaksi. Kuka tietää, vaikka se alkaisi taas tummua punertavaksi.

Kuva 7. Kolmen vaalean ovaalin yhdistyminen Jupiterin Eteläisen lauhkean alueen vyöllä v. 1997–2000. Vuonna 2006 ovaali tummeni ja sai lempinimekseen Pieni punainen pilkku, Red Jr. Kuva: Nasa/JPL.

Pienempiä yksityiskohtia

Keskikokoisella ja suuremmalla kaukoputkella Jupiterista näkee myös paljon pienempiä yksityiskohtia, jotka eivät ole pysyviä tai tietyillä alueilla.

Paitsi erilaisia tummia tai vaaleita pilkkuja tai ovaaleita, vöiden reunoilla saattaa olla nykeröiksi kutsuttuja pullistumia, koloja tai tummentumia. Niissä saattaa olla myös halkeamia tai siltoja. Tikuiksi kutsutaan nauhamaisia tummia tai vaaleita kapeita yksityiskohtia (kuva 8).

Kuva 8. Jupiterin tummat ja vaaleat yksityiskohdat.

Ohitushavaintoja ja vakavaa havaitsemista

Näiden erilaisten yksityiskohtien kanssa varsinkin visuaalihavaitsijan kannattaa kokeilla meridiaaniohitushavaintojentekemistä. Se on periaatteessa varsin helppoa: ohitushavainnossa määritellään ajanhetki, jolloin kohde näyttäisi olevan täsmälleen Jupiterin keskimeridiaanilla, ts. leveyssuunnassa keskellä.

Tämän jälkeen kellonaika merkitään ylös ja mielellään tehdään myös jonkinlainen hahmotelma havaitusta yksityiskohdasta. Tietysti tätä voi soveltaa myös valokuvahavainnoissa, tästä syystä yksittäisten kuvien tarkka kellonaika on tärkeä tietää. Tällaisten ohitushavaintojen avulla on ennen avaruusluotainten aikakautta selvitetty Jupiterin differentiaalinen pyöriminen, kaasukehän erilaisia virtauksia sekä niiden häiriöitä, suuntaa ja nopeuksia.

Nykyaikanakin ohitushavainnoista saattaa olla hyötyä, koska niiden avulla voidaan määritellä yksityiskohdan pituusaste. Se avulla voi päätellä, mitä havainnot ovat juuri samasta yksityiskohdasta tehtyjä ja kuinka kauan se on ollut näkyvillä.

Valokuvistakin voi mitata myös ykstiyiskohtien pituusasteita käyttäen em. WinJUPOS-ohjelmaa. Tässä yksityskohden ei tarvitse olla Jupiterin keskimerkidiaanilla.

Galilein kuut

Mikäli ammattitason kuvaaminen ei oikein onnistu tai haluat seurata Jupiterin kuulumisia muuten vain vähemmän vakavasti, ei kannata unohtaa Jupiterin kuita.

Jupiterin kuiden ilmiöiden seuraaminen tuo oman kivan lisänsä. Jupiterin neljä suurinta kuuta eli Io (I), Europa (II), Ganymedes (III) ja Callisto (IV) tunnetaan myös nimellä Galilein kuut, johtuen siitä, että jo Galileo Galilei havaitsi ne kaukoputkellaan. Ne ovat ensimmäiset toisen planeetan ympäriltä löydetyt kuut.

Galilein kuut ja niiden liike ajan kuluessa erottuu jo kevyelläkin optiikalla, mutta keskikokoisella ja suuremmilla kaukoputkilla voi seurata myös kuiden peittymisiä ja ylikulkuja.

Ylikulun tienoilla myös kuun varjo planeetan pinnalla on nähtävillä – siellä alueella on juuri Jupiterista katsottuna auringonpimennys!

Jupiterin kuiden tunnistamisesta, liikkeistä, peittymisistä ja ylikuluista saa tietoa mm. Tähdet-vuosikirjan kaavioista sekä Sky & Telescopen verkkosivulla olevalla Jupiter’s Moons -työkalulla (kuva 9). Jupiter’s Moons on saatavissa myös mobiililaitesovelluksena ja tämä sovellus osaa näyttää myös Suuren punaisen pilkun näkyvyyden ja keskimeridiaanit. Toisin kuin verkkotyökalu, tämä sovellus on maksullinen ja saatavilla ainoastaan iPhonelle ja iPadille. [15]

Kuva 9. Sky & Telescopen verkkosivuilta löytyvällä Jupiter’s Moons -työkalulla voi tunnistaa Jupiterin kuut ja niiden tapahtumat. Työkalu osaa kääntää ilmansuunnat käyttämäsi laitteiston mukaan. Mikäli käytät kulmaprismaa, on valinta Mirrored reversed view, kiikarilla kuita ihmetellessä valitaan Direct view.

Piirroshavainnoista

Jupiterin piirroshavaintoja varten kannattaa käyttää valmista piirroskaaviota, jonka saa vaikkapa harrastusryhmän sivulta [16]. Periaate on yksinkertainen: piirrä kaavioon se, minkä kaukoputkestasi näet. Jupiterin nopean pyörimisen takia aikaa piirroksen tekoon on 10–15 minuuttia.

Ensimmäisenä kannattaa hahmotella selkeimmät yksityiskohdat oikeille leveysasteille. SEB ja NEB ovat yleensä selkeimmät, samoin napa-alueet SPR (South Polar Region, Eteläinen napa-alue) ja NPR (North Polar Region, Pohjoinen napa-alue).

Tämän jälkeen kannattaa lisätä Suuri punainen pilkku, mikäli se on näkyvillä. Pilkun ollessa vaaleimmillaan saattaa sen kolo erottua itse pilkkua selkeämmin.

Tässä vaiheessa kannattaa kiinnittää huomiota vöiden ja pilkun tummuuksiin. Tummuuden sävyn voi merkitä muistiin vaikka numerona (0 = valkoinen, 10 = musta) ja verrata vöiden keskinäistä tummuutta sekä pilkun tummuutta vöihin.

Lopuksi lisätään piirrokseen muut yksityiskohdat, kuten tummentumat, nykeröt tai muut yksityiskohdat. Näitä oppii havaintokertojen lisääntyessä näkemään koko ajan enemmän ja tietenkin seeing vaikuttaa näiden näkymiseen merkittävällä tavalla. [17]

Visuaalisesti Jupiteria havaitsevan kannattaa myös kokeilla kaukoputkessaan värisuodinta. Sininen suodin (W38A ja W80A) korostaa vöitä ja suurta punaista pilkkua, mutta kannattaa kokeilla myös yleensä kontrastia parantavaa tai keltaista suodinta (W8).

Havaintojen raportoinnista

Sekä valokuvat että piirrokset kannattaa raportoida Taivaanvahtiin muidenkin iloksi. Taivaanvahtiin raportoituja havaintoja myös käsitellään.

Havainto (valokuva tai piirros) voidaan raportoida Taivaanvahdin etusivulta kohdasta JÄTÄ HAVAINTO -> AURINKOKUNTA.

Havainnon yhteydessä on hyvä mainita valokuvan tai piirroksen tarkka alku- ja loppuaika (minuutin tarkkuudella) sekä käytetty laitteisto. Jupiterin keskimeridiaanit (systeemi I, II, III) on myös hyvä lisätä havainnon yhteyteen, sillä se nopeuttaa ja helpottaa havaintojen käsittelyä. Mikäli niiden laskeminen kuitenkin osoittautuu ylivoimaiseksi, nämä voi jättää merkitsemättä. Kellonajoissa tarkkuus on kuitenkin toivottavaa.

Valokuvaamista James Webbin kanssa!

Erityisesti valokuvaajien kannattaa muistaa myös kansainväliset raportointipalvelut, kuten PVOL (Planetary Virtual Observatory and Laboratory) tai ALPO (Association of Lunar and Planetary Observers). Erityisesti PVOL hyödyllinen, sillä sitä kautta havainnot päätyvät myös Europlanetin ylläpitämään VESPA-tutkimustietokantaan.

Tällä havaintokaudella maanpäällisiä keskikokoisilla ja suurehkoilla kaukoputkilla otettuja laadukkaita valokuvia kaivataan myös harrastajilta James Webb -avaruusteleskoopin että Juno-luotaimen tutkimusten tueksi. James Webb -teleskoopin Jupiter-havaintoikkuna on 6.11.2022–27.12.2022. [18, 19]

Lopuksi

Loppuvuosi on planeettahavaitsijoille erinomaista aikaa. Jupiterin oppositio on tänä vuonna 26.9., jolloin planeetta on näkyvillä koko pimeän ajan ja siirtyy iltataivaalla koko ajan hieman korkeammalle. Syksyn aikana saamme iloksemme kaukoputkiimme myös Marsin.

Jupiterin näkyvyydestä tällä havaintokaudella on enemmän asiaa edellisessä Zeniitin numerossa [6] sekä tietenkin Tähdet-vuosikirjassa.

Toivokaamme selkeää syksyä sekä havaintointoa!

Ohjelmistoja ja linkkejä

WinJUPOS
Cartes du Ciel
Transit times of Jupiter’s Great Red Spot
Jupiter’s Moons
Jupiter. Kuu ja planeetat -harrastusryhmä, Ursa.
Jupiterin keskimeridiaanilaskuri
JUPOS – Database for Object Positions on Jupiter
Taivaanvahti
PVOL – Planetary Virtual Observatory & Laboratory
ALPO – Association of Lunar and Planetary Observers

Viittaukset

[1] Karttunen, H. et al. (toim.), 2016. Tähtitieteen perusteet, 6. laitos, s. 274–275. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Helsinki.
[2] Poutanen, M. & Oja, H., 1990. Jättiläisplaneetta Jupiter, teoksessa Aurinkokuntamme, s. 77. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Helsinki.
[3] Jupiter. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite 2015. Encyclopædia Britannica Inc., Chicago.
[4] Poutanen & Oja 1990, s. 78.
[5] Poutanen & Oja 1990, s. 80
[6] Wirtanen, P.C., 2022. Jupiterin vuosi. Zeniitti 2/2022.
[7] Jupiterin ulkoasu ja yksityiskohdat. Kuu ja planeetat -harrastusryhmä, Ursa.
[8] Mäkelä, V., 2011. Jupiterin ekvaattorivyö palaa takaisin. Ursa Minor 1/2011, s. 12–15.
[9] Ashford, A.R. & MacRobert, A. M., 2017. Transit times of Jupiter’s Great Red Spot. Sky and Telescope.
[10] Poutanen & Oja 1990, s. 79.
[11] Great Red Spot. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite 2015. Encyclopædia Britannica Inc., Chicago.
[12] Poutanen & Oja 1990, s. 80–82.
[13] Mäkelä, V., 2006. Jupiterin Red Junior. Ursa Minor 3/2006, s. 31.
[14] Jupiter’s “Red Spot Jr.”. Nasa.
[15] Seronik, G. & Ashford, A.R., 2017. Find Jupiter’s Moons – Interactive Observing Tool. Sky and Telescope.
[16] Jupiter-havaintokortti. Kuu ja planeetat -harrastusryhmä, Ursa.
[17] Jupiterin piirroshavainnoista. Kuu ja planeetat -harrastusryhmä, Ursa.
[18] Fletcher, L. et al, 2021. The JWST Giant Planet Atmospheres Programme. European Planetary Science Congress 2021
[19] Planned Observations. Mission Juno.

Lisätietoa

How to See Jupiter With a Telescope. Astronomy Source.
Kukkonen, I., 1983. Planeettojen havaitseminen. Teoksessa Kaila, K. & Määttänen, H. (toim.): Tähtitieteen harrastajan käsikirja 2. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Helsinki.
Poutanen, M. & Oja, H., 1990. Jättiläisplaneetta Jupiter, teoksessa Aurinkokuntamme, s. 76–88. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Helsinki.

Punaisen pilkun pysyvyys

Paula-Christiina Wirtanen:

Suuren punaisen pilkun näkeminen Jupiterin pinnalta on aina kiehtovaa, vaikka se ei mikään harvinainen ilmiö olekaan. Tuon suuren pyörremyrskyn Jupiterin kaasukehässä on kuitenkin voinut nähdä kaukoputken avulla jo 1600-luvulta lähtien. Sitä ihaillessaan voi miettiä, kuinka jännää Giovanni Cassinilla tai ehkäpä jo Robert Hookella oli aikoinaan tuon aivan ensimmäistä kertaa nähdessään. Ja aivan saman pyörremyrskyn me näemme omilla laitteillamme vielä 2020-luvullakin – vai näemmekö?

Jupiterin Suuren punaisen pilkun löytö- ja tutkimushistoria ei ole nimittäin aivan niin yksinkertainen, kuin miltä se nopeasti selitettynä vaikuttaa. On totta, että brittiläinen Robert Hooke löysi Jupiterin pinnasta pilkun ja seurasi sitä muutaman tunnin ajan illalla 9.5.1664. Mutta oliko se todella tuntemamme punainen pilkku? Se on aivan mahdollista. Mutta kyseessä saattoi olla myös Callisto-kuun heittämä varjo planeetan pinnalla. Olisiko Hooken havainto tästä? Varmuudella emme voi asiaa tietää. [1]

Se kuitenkin tiedetään, että vuotta myöhemmin Giovanni Cassini havaitsi suurta punaista pilkkua useammankin kerran. Havaintosarjansa pohjalta hän selvitti myös Jupiterin pyörähdysajan olevan hieman erilainen ekvaattorilla ja navoilla. Punainen pilkku oli ainakin nyt varmuudella todistettu – tai ainakin se, että silloin Jupiterissa oli samanlainen myrsky samassa paikassa kuin nykyisinkin.

Cassinin varmistamasta ja mahdollisesti Hooken löytämästä pilkusta tehtiin säännöllisiä havaintoja aina vuoteen 1713 saakka. Tuolloin Giovanni Cassinin veljenpoika, myös Pariisin observatoriossa työskentelevä Jacques Philippe Maraldi, mainitsee pilkun. [2]

Mutta seuraavan kerran Jupiterin Suuri punainen pilkku onkin mukana vasta Samuel Heinrich Schwaben piirroksessa 5.11.1831 [1, 3, 4].

Schwaben havainto oli ensimmäisen yksityiskohtaisen piirros Suuresta punaisesta pilkusta ja sen jälkeen siitä onkin säännöllisiä havaintoja aina tähän päivään saakka. Schwabe oli saksalainen apteekkari ja tähtitieteen harrastaja, joka muistetaan parhaiten auringonpilkkujen jaksollisuuden löytäjänä.

Koska pilkusta ei ollut havaintoja kuluneen reilun sadan vuoden ajalta, on mahdollista, että tämä nykyisin näkemämme pilkku onkin eri pilkku kuin Cassinin aikoina. Tällöin Jupiterissa riehuva myrsky onkin ollut olemassa vasta 1800-luvulta. Yleisesti ottaen kuitenkin pilkun uskotaan olevan sama kuin 1600-luvulla löydetty pilkku. Varmaa kuitenkin on, että ilmiö on samanlainen sekä sen sijainti että kiertoaika Jupiterin ympäri vastaavat Cassinin ja Maraldin tekemiä havaintoja. [1, 5]

Suuren punaisen pilkun koko ja tummuus vaihtelevat ajan saatossa. Vanhemmissa havainnoissa se on ollut suurempi ja tummempi kuin viime aikoina. Myrskyn rauhoittumisesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan todennäköisesti se on Jupiterin pinnalla ilonamme vielä pitkään [6]. Hubble-avaruusteleskoopin avulla saatujen tietojen perusteella myrsky on kiihtymässä ja tuulten nopeus on nousemassa [7].

Jupiterissa on lukuisia pieniä yksityiskohtia, jotka tulevat ja menevät kuin karmakameleontti, mutta Suuri punainen pilkku on ja pysyy!

Viittaukset

[1] Voss, D., 2020. This Month in Physics History. APS News, 5/2020.
[2] Denning, W. F., 1899. Early history of the great red spot on Jupiter. Monthly Notices of the Royal Astronomical Society, kesäkuu 1899 (vsk. 59, nro 10), s. 582–583.
[3] Denning 1899, s. 574–575.
[4] Great Red Spot. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite 2015. Encyclopædia Britannica Inc., Chicago.
[5] Falorni, M., 1987. The discovery of the Great Red Spot of Jupiter. Journal of the British Astronomical Association, kesäkuu 1987 (vsk. 97, nro 4), s. 217-219
[6] Marcus, P., 2019. Jupiter’s Great Red Spot may not be disappearing. Astronomy, 26.11.2019.
[7] Hubble Shows Winds in Jupiter’s Great Red Spot Are Speeding Up. ESA/Hubble, 27.9.2021.