Kokemuksia eteläisen tähtitaivaan kuvaamisesta Chilessä

Toni Veikkolainen

Osallistuin Ursan ja Tiedetuubin järjestämälle auringonpimennysmatkalle kesällä 2019. Täydellisen auringonpimennyksen havaitseminen Peralillon kylässä 2.7.2019 onnistuikin täydellisesti, koska sää suosi ja olin suunnitellut kuvausohjelmani hyvin etukäteen. Tunnelma paluumatkalla pimennyspaikalta oli katossa, vaikka 80 kilometrin matkassa takaisin hotellille kestikin peräti 6 tuntia. Lisätietoa auringonpimennysten systemaattisesta kuvaamisesta on Matias Takalan artikkelissa.

Minulle oli jo pimennysmatkalle ilmoittautumisen aikaan täysin selvää, että aion kuvata Chilen taivaalta muitakin kohteita kuin pimentyvän päivätähden. Kamerarunko ja jalusta oli joka tapauksessa pakko ottaa mukaan mutta päätin toki varustautua myös usealla objektiivilla. Matkatavaroiden koko- ja painorajoitukset lopulta johtivat siihen, että kannettava tietokone jäi pois matkasta. Oletin pystyväni hoitamaan Internet-asiat Chilessä kännykällä, ja hyvin se reissupaketilla lopulta onnistuikin, vaikka jouduin Santiagon lentokentällä wifi-yhteyden päässä asiasta hieman neuvottelemaankin Suomessa viesteihini vastanneen asiakaspalvelijan kanssa.

Päätin ottaa mukaan kaksi kamerarunkoa, joista toinen on erityisesti tähtikuvaamiseen sopiva modattu kamera ja toinen perinteinen digijärjestelmärunko. Olin ostanut modatun rungon Veijo Timoselta Hauholta CCD/digikuvaustapahtumasta useita vuosia aiemmin ja päätin ottaa tähtikuvat ensisijaisesti sillä. Normaalillekin rungolle toki oli tarvetta mm. luontokuvaustarpeiden vuoksi. Kuvattavaa todella riittikin varsinkin linturetkellä, jolle päätin Arto Oksasen aloitteesta osallistua. Objektiiveista mukaan tulivat 18-55 mm f/3.5-f/5.6 zoom, 85 mm f/1.4, 180 mm f/2.8, 300 mm f/2.8 ja 500 mm f/8. Pisin objektiivi oli lähinnä pimennyksen kuvaamiseen tarkoitettu peilitele. Kahden eri kameramerkin välisen yhteensopivuusongelman olin ratkaissut adapterilla.

Käsimatkatavaroissa minulla ei kamerarunkojen, optiikan, kaukolaukaisimen Astrotrac-seurantalaitteen ja sen virtalähteen lisäksi ollut juuri mitään muuta. Menomatkalla tämä ei herättänyt minkäänlaista ihmetystä mutta paluumatkalla Madridin lentokentällä välilaskun aikana jouduin esittelemään kuvauskalustoani turvatarkastajalle lähemmin. Kamerajalusta oli ruumatavaroissa mutta toisaalta tiesin, että jos se olisi sattunut menolennolla hajoamaan, uuden saa helposti ostettua Chilestä. Onneksi niin ei käynyt, ja matkan ainoaksi kalustotappioksi jäi 85 mm objektiivin suojapussi. Ehkäpä joku onnekas on onnistunut löytämään sen San Pedro de Atacamasta tai lähialueelta. Vaikka yötaivaan katselu ja laajakulmaiset yleiskuvat ilman seurantajalustan käyttöä olisivat nekin tarjonneet paljon nautintoa, paljosta olisin jäänyt paitsi, jos en olisi seurantalaitetta ottanut mukaan. Aavikon yöt olivat toki hieman viileitä, mutta ilmankosteudesta ei tarvitsisi murehtia, ja maastoonkin voi mennä ilman, että asettaa retkipatjaa säärten alle.

Matkan ohjelmaan kuuluivat maailmankuulut observatoriot VLT (Very Large Telescope) ja ALMA (Atacama Large Millimeter Array). Edellinen sijaitsee Atacaman aavikolla lähellä rannikkoa, jälkimmäinen vuoristossa Bolivian rajan tuntumassa. Omat odotukseni tähtikuvauksen suhteen liittyivät vahvasti myös Atacaman aavikon taivaaseen, vaikka tiesinkin, että pimeissä olosuhteissa kuvaaminen oli mahdollista vain kahtena yönä 5.-7.7.2019. Hieman pimennystä edeltävänä iltana sääennusteet valitettavasti vielä näyttivät sellaisilta, että Atacamassa olisi juuri tuolloin poikkeuksellisen runsasta pilvisyyttä. Niinpä päätin La Serenan kaupungissa hiekkarannalla ottaa edes muutamia kuvia syvän avaruuden kohteista, vaikka jouduinkin todella miettimään tarkan havaintopaikkani jotta pystyin edes auttavasti suojautumaan häikäisyvalolta. Nousuveden myötä en voinut siirtyä kovin kauas rantabulevardin valoista mutta onnistuin sentään suojautumaan kahvilan ja uimavalvontatornin taakse, jotta sain edes jonkinlaisia kuvia. Päätin keskittyä lounaassa meren suunnalla olleisiin kohteisiin, koska nämä olisivat myöhemmin Atacamassa hankalasti kuvattavissa pohjoisemman leveysasteen vuoksi. Kennolle tarttui lähinnä avoimia tähtijoukkoja, joiden kuvaaminen välttävissäkin olosuhteissa oli jotenkin mahdollista. Kennolle tarttuivat kuitenkin Kölin tähdistön NGC 2516, Peräkeulan NGC 2451, 2477 ja 2546 ja Purjeen IC 2391. Viimeksi mainittu oli melkoinen pettymys, vaikka olosuhteet huonot olivatkin. Sen sijaan päättelin heti kuvasta, että NGC 2516 voisi olla pimeällä taivaalla hieno näky visuaalisestikin. Kuvailin rannalta myös paremmin tunnettuja eteläisen taivaan kohteita, kuten Eta Carinae -sumua NGC 3372 ja Omega Centaurin nimellä tunnettua pallomaista joukkoa NGC 5139. Lopulta päädyin tuhoamaan nämä kuvat, kun onnistuin myöhemmin matkan aikana saamaan huomattavasti parempiakin.

Onneksi Atacamassa säidenhaltija myöhemmin säästi meidät kiroukselta ja pääsinkin käyttämään molemmat tähtikuvausyöt tehokkaasti. Saavuimme San Pedro de Atacamaan myöhään iltapäivällä ja päätimme mennä bussilla läheiselle aavikolle seuraamaan hämäränilmiöitä. Auringonlaskusta hieman myöhästyimme, mutta vastahämäränsäteet ja Maan varjo aavikolla olivat hieno näky. Taivaalla oli vain aavistuksen verran yläpilviä. Paikalliseen hotelliin majoittuminen tapahtui melkoisella kiireellä. Päätin mennä testaamaan hotellin läheisen joenrannan sopivuuden havaintopaikaksi, enkä pettynyt. Toki San Pedron pikkukaupungin valoja oli hieman idässä, mutta taustataivas oli hyvinkin tumma. Jousimiehen ja Skorpionin seudun Linnunradasta ei voinut erehtyä – sen verran runsas se oli varsinkin Suuren Jousimiehen tähtipilven alueella.

Antareksen alueen sumuja (IC 4603-4606, Barnard 44-45), pallomainen tähtijoukko M4 ja Jupiter

Jupiter oli myös kutsuvasti Antareksen alueen sumujen lähellä ja toki halusin vangita nämä samaan valotukseen. Etelän rististä en voinut erehtyä ja Hiilisäkki näytti oikeasti tummalta. Magellanin pilvet valitettavasti olivat horisontin tuntumassa, oltiinhan Kauriin kääntöpiirin tuntumassa ja jalustan napasuuntauksen kannalta oli oleellista, että horisontti todellakin oli riittävän avoin.

Suuri Magellanin pilvi (PGC 17233)

Päätin ottaa laajakulmaisia yleiskuvia nyt, koska pian tiedossa oli lähtö aavikolle kaupungin eteläpuolelle. Olimme saaneet hotellin kautta järjestettyä kyydin paikkaan, jossa eteläinen tähtitaivas todella näytti parastaan. Suuntasin jalustan ja säädin kaukolaukaisimesta sopivia valotussekvenssejä, ja siinä samalla kuuntelin Pekka Rautajoen esitystä eteläisen taivaan mytologiasta. Pekalla oli mukanaan myös matkakaukoputki, jolla pääsimme katselemaan kohteita okulaarin läpi. Muutama tunti kului nopeasti ja palasimme hotellille, mutta päätin sieltä heti suunnata takaisin kuvauspaikalle, jonka olin katsastanut alkuillasta. Sielläpä meni aikaa pitkälle aamuyön puolelle. Tiesin, että aamulla jo viiden aikaan on tiedossa lähtö El Tation geysireille mutta ajattelinpa vain, että väsymys on väliaikaista ja nukkua ehtii Suomessa. Uinti vähän auringonnousun jälkeen lämpimässä vedessä todella teki hyvää, kun olin ensin hytissyt viidentoista asteen pakkasessa ohut tuulitakki päällä. Onneksi sentään korkea ilmanala ei huimannut.

Toinen kuvausilta San Pedron laitamilla alkoi pitkälti samanlaisissa merkeissä kuin ensimmäinenkin. Pian oli kuitenkin taas lähdön aika. Arto Oksanen oli ennen matkaa kysellyt väkeä, joka oli kiinnostunut lähtemään ranskalaisen Alain Mauryn amatööriobservatoriolle kaupungin ulkopuolelle. Olin toki kovasti innostunut. Saimme perillä esityksen eteläisestä taivaasta paljain silmin ja sitten pääsimme vilkuilemaan kohteita kaukoputkilla, joiden kokoluokka oli suunnilleen Tähtikallion Allunan ja Astrofoxin välimaastossa. Nappasin samalla pari tunnelmakuvaa maisemasta, jossa vielä kuunsirppi hieman valaisi taivasta. Systemaattiseen tähtikuvaamiseen ei toki ollut mahdollisuutta.

Linnunrataa Alain Mauryn observatoriolta kuvattuna. Eta Carinae -sumu näkyy oikean Etelän ristin (yläreunassa) ja Väärän ristin (horisontin lähellä) välissä.

Kaakaon hörppimisen jälkeen vuorossa oli paluu San Pedroon ja minun osalta myös paluu vanhalle havaintopaikalle. Yksi telttailijakin oli päättänyt leiriytyä lähelle joenrantaa. Otsalampun valossa kiiluneet koiran silmät ja pitkälle kantautunut haukku hieman säikäyttivät ensin, mutta onneksi tajusin pian, että koira oli aitauksessa eikä pelkoa lähemmästä tuttavuudesta ollut. Siis jatkoin kuvaamista. Siinä missä ensimmäisenä yönä pyrin laajakenttäisiin näkymiin, nyt halusin kuvata teleoptiikalla. Eta Carinae -sumun kanssa tuli melkoinen kiire ennen kohteen laskemista horisonttiin, mutta Trifid- ja Laguunisumun kanssa sentään ei.

Toki myös Lambda Centauria ympäröivä sumualue, Skorpionin Katkarapusumu, taivaan kaksi kirkkainta pallomaista joukkoa ja Messierin luettelon eteläisin kohde tulivat vangituiksi kennolle. Aamuyön puolelle meni taas, ja vaikka aamulla oli mahdollista nukkua selvästi pidempään kuin eilen, sain satunnaisia nukahtamiskohtauksia matkalla kohti Los Flamencosin luonnonpuistoa. Onneksi en ollut auton ratissa – ajokunnossa en nimittäin olisi ollut! Toisaalta minulla oli nyt yli 20 onnistunutta tähtikuvaa matkalta, joka muutenkin jäi muistoihin yhtenä elämän parhaista. Tässä artikkelissa ei ole mukana aivan kaikkia kuvia, mutta Taivaanvahdista ne löytyvät.

Katkarapusumu (NGC 6231) sekä avoimet tähtijoukot IC 4628 ja Tr 24

Lambda Centaurin sumualue (IC 2944, IC 2948, IC 2872, Gum 39, Gum 41) ja avoin tähtijoukko NGC 3766

Minulla on seuraava mahdollisuus etelän tähtitaivaan kuvaamiseen jo kuluvan vuoden marraskuussa. Koronalle olen visuaalisesti altistunut jo kolmeen otteeseen – 2006 Turkissa, 2012 Australiassa ja 2019 Chilessä. Toki kyse on onneksi vain Auringon koronasta. Seuraava täydellinen auringonpimennys näkyy 14.12.2020 ja tähtitaivaan kohteiden kuvaaminen on jälleen minulla osana matkaohjelmaa. Purjeen supernovajäännös ja muut entisen Argolaivan tähdistön kohteet, sekä Kuvanveistäjän ja Sulatusuunin galaksiryhmät kiinnostaisivat. Moni Chilessä vain laajakulmakuvassa näkyvä runsastähtisen Linnunradan avoin tähtijoukko pitäisi kuvata pidemmällä polttovälillä. Toisaalta jo kuvaamieni kohteiden valottaminen H-alfa-suodattimen läpi voisi myös olla kiehtovaa. Jääpä nähtäväksi, onko sopivia säitä tarjolla Barilochessa Andien juurella. Linnunradan keskusalueen kohteita siellä ei siihen aikaan vuodesta toki ymmärrettävistä syistä kuvata, kun auringonvaloa on liikaa. 

Eteläisen tähtitaivaan lumo vetää puoleensa muitakin suomalaisia harrastajia, kuten Juha Ojanperää. Hän keskittyi Itä-Australiaan kohdistuneella matkallaan visuaalihavaitsemiseen (Ojanperä, 2019). Eteläisen taivaan kohteet tarjoavat todellakin myös piirroshavaintojen tekijälle antoisia näkymiä, vaikka kohteiden väriloisto erottuukin vain kuvissa. Joka tapauksessa ainakin syvän taivaan havaitsija jää erittäin paljosta paitsi, jos ei matkusta joskus näkemään tai kuvaamaan kaukaisen etelän kohteita. Kannattaa siis tarttua mahdollisuuteen!

Viitteet:

Ojanperä, Juha, 19.12.2019. Australian tähtimatka elokuussa 2019. Zeniitti 4/2019.,

https://www.ursa.fi/blogi/zeniitti/2019/12/19/australian-tahtimatka-elokuussa-2019/ 

Takala, Matias, 8.10.2019. Täydellisen auringonpimennyksen kuvaamisen suunnitteluprosessi. Zeniitti 4/2019,

https://www.ursa.fi/blogi/zeniitti/2019/10/08/taydellisen-auringonpimennyksen-kuvaamisen-suunnitteluprosessi/