Paula-Christiina Wirtanen:
Mare Serenitatis ympäristöineen tarjoaa paljon katseltavaa. Itse mare-alue on helposti löydettävissä Kuusta jo paljain silmin, mutta pienelläkin kaukoputkella voi tuolta alueelta löytää paljon ihailtavaa ja myös arvoituksellisia kohteita.
Mare Serenitatiksen, Lacus Somniorumin ja Lacus Mortiksen sijainti Kuussa. Kartta: Virtual Moon Atlas / LRO WAC / T.Öhman. Napsauttamalla saat artikkelin kartat ja kuvat suuremmiksi.
Kirkkautta, unta ja kuolemaa! Onko tämä nyt jokin Game of Thronesin kadonnut tarina vai mistä ihmeestä on kyse? Vastaus on: rakkaan Kuumme nimistöstä – joka tosin suomenkielisenä saattaa joskus selventämisen sijaan tuoda ongelmia ja aiheuttaa hämmennystä. Puuttumatta kummemmin suomenkielisen nimistön käytäntöjen sekamelskaan totean tämänkertaisen pääkohteemme, Mare Serenitatiksen, tuntevan muitakin nimityksiä kuin Kirkkauden meri. Sellaisena se on kuitenkin sen verran vakiintunut, että käytetään sitä, siitä myös tämänkertainen otsikkomme.
Kirkkauden meren, Mare Serenitatiksen, löytäminen Kuusta on varsin helppoa. Sen erottaa hyvin jo paljain silmin. Kun hahmotat Kuu-ukon vasemman silmän, niin – kappas – siinähän se möllöttää.
Kirkkauden meren tummat reunat
Huomattava asia tässä mare-alueessa on sen kirkkauserot. Mare Serenitatis on kirkkaampi keskeltä kuin reunoilta. Tämä ero johtuu kahdesta erilaisesta kivimateriaalista, jota tällä laavatasangolla esiintyy. Asiaa on tutkittu myös paikan päällä; sekä Luna 21 -luotaimen että Apollo 17 -lennon laskeutumisalueet olivat Mare Serenitatiksessa. Jälkimmäiseltä tuotujen kivinäytteiden perusteella voitiin varmistaa syy kirkkauserolle. Keskellä oleva kiviaines on nuorempaa, noin kolmen miljardin vuoden ikäistä, ja sen titaanioksidipitoisuus on yhden prosentin luokkaa. Reunat ovat puolisen miljardia vuotta vanhempaa materiaalia – ja huomattavasti titaanipitoisempaa, mikä selittää niiden tummuuden.
Mare Serenitatis. Kartta: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman.
Jo kenties tutuksi tulleessa Chuck Woodin Lunar 100 -luettelossa Mare Serenitatiksen tummat reunat ovat numeroltaan L18. Nämä erottuvat selvästi jo pienelläkin havaintovälineellä.
Oskari Syynimaa päätti kokeilla Kuun kuvaamista värisuodattimilla. Ja kyllä värejä löytyi jonkin verran. Oheisessa kuvassa on Mare Serenitatiksen ja Mare Tranquillitatiksen (Rauhallisuuden meren) aluetta kuvattuna. Väridatan perusteella Syynimaa onnistui myös luomaan mineraalikartan alueesta. Tämän kokeilun perusteella havainto vahvisti tuon todetun eron titaanioksidin määrässä. Mare Serenitatiksen reunat näkyvät selvästi tummempina, samoin sen eteläpuolella oleva Mare Tranquillitatis on tumma. Ne tosiaan näkyvät kuvassa sinisenä – eli titaanipitoisempina. Hienoa työtä.
Mare Serenitatis ja Mare Tranquillitatis kuvattuna värisuodattimin 12.3.2017 klo 0.50 sekä sen pohjalta tehty basalttikartta. ASI290MM, Astronomik ProPlanet 807 IR-pass -suodin, ZWO RGB-suotimet, SW Skyliner 350P Flextube (355/1650 mm), Firecapture, Autostakkert!2, Photoshop CS6. Kuva: Oskari Syynimaa.
Mare-alueen itäosassa on selvästi erottuva L33: Käärmeharjanne (Serpentine Ridge). Tämä on lempinimi kokonaiselle harjannesysteemille. Se koostuu kolmesta eri harjannejaksosta, joiden viralliset kuukartoissa esiintyvät nimet ovat Dorsa Smirnov, Dorsa Lister ja Dorsum Nicol. Mare Serenitatiksen itäreunalla on myös katsomisen arvoinen komea kraatteri Posidonius, L20. Se on helposti tunnistettava ja suuri kraatteri, jota ehdottomasti kannattaa katsoa kaukoputkella. Kraatterin itäreuna on tavallaan kaksinkertainen ja itse kraatterin pohjalla on suuremmalla kaukoputkella nähtävissä erilaisia rakoja ja laavauomia.
Sekä Käärmeharjanteesta että Posidoniuksesta on syväluotaava artikkeli julkaistu aiemmin Zeniitin numerossa 5/2016.
Melko keskellä mare-aluetta saattaa huomata myös sädekraatterin, tai ainakin säteen, joka kulkee Bessel-kraatterin lävitse. Se on päässyt Lunar 100 -luettelon kohteeksi L41: Besselin säde. Tämä näennäisesti yksinkertainen säde on alkuperältään erikoinen. Onko se todella Bessel-kraatterin säde? Kun kohdetta katsoo, huomaa, ettei se kulje aivan kraatterin keskeltä. Piirre on peräisin luultavasti jostain muualta. On epäilty säteen tulevan Mare Serenitatiksen eteläreunalla sijaitsevasta Menelaus-kraatterista. Yhtä lailla heittele sopisi myös noin 2 000 kilometrin päässä olevaan Tychoon, jonka säteet jatkuvat pitkälle. Mutta jatkuisivatko noin pitkälle? Lopullista totuutta tästä asiasta ei kuitenkaan tiedetä.
Säde on kuitenkin helposti havaittavissa muiden vastaavanalaisten tavoin pienelläkin havaintolaitteella parhaiten valon tullessa suoraan eli esimerkiksi täysikuun aikana.
Mare Serenitatis ja Lacus Somniorum kuvattuna 3.5.2017 klo 21.30. Tal 125APO 950 mm + Olympus Pen E-PM2 polttotasolla. Kuva: Jorma Mäntylä.
Merestä järviin…
Kirkkauden meren lähellä sijaitsee myös kaksi järveä – Unien järvi ja Kuoleman järvi. Näiden nimistössä ei sitten mitään epäselvää olekaan, virallisesti IAU:n hyväksyminä pinnanmuodot tunnetaan nimillä Lacus Somniorum ja Lacus Mortis.
Mare Serenitatis on muodoltaan varsin pyöreä. Koillisen suunnalta se on kuitenkin ikään kuin levinnyt. Näkyvä laajentuma on Lacus Somniorum. Sen raja on hieman epäselvä, mutta edellä mainittu Posidonius-kraatteri on juuri tässä rajalla – kirjaimellisesti unien ja kirkkauden rajamailla! Järvi näkyy hyvin jo kiikarilla ja sitä voi aivan kelvollisesti havaita tarkemmin pienelläkin kaukoputkella.
Ari Haavisto kuvasi Kuuta 24.4.2015 klo 20.50. Kuvassa näkyy hienosti sekä Käärmeharjanne, Posidonius yksityiskohtineen että Unien järvi. Kuusta oli valaistuna 37 %. Tämä on erinomainen Kuun vaihe näiden kohteiden havaitsemiseen. Terminaattorin läheisyys tuo esille varjoja ja yksityiskohtia jo pelkästään harjanteista. Valon tullessa suoraan yksityiskohdat katoavat.
Kuun pintaa kuvattuna 24.4.2015 klo 20.50. SW400P, ASI174MM, ADC, 4x Powermate, IR-pass. Kuvaa hieman rajattu alkuperäisestä ja pohjoinen ylhäällä. Alkuperäinen havainto Taivaanvahdissa. Kuva: Ari Haavisto.
Pohjoiseen edellä mainitusta on toinen järvi, Lacus Mortis. Se on valittu Lunar 100 -luetteloon numerolla L34. Pelottavasta nimestään huolimatta kohde on kaunis ja kiinnostava muodostelma. Se näkyy helposti pienelläkin havaintolaitteella ja on parhaiten havaittavissa viisi päivää uudenkuun jälkeen tai vaihtoehtoisesti paikallisessa iltavalaistuksessa neljä päivää täysikuun jälkeen.
Lacus Mortis. Kartta: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman.
Lacus Mortis on äkkiä katsottuna aivan tavallista Kuun pintaa (mitä se tietenkin onkin), mutta kaukoputkella sen pinta ei ole mikään ”peilityyni”. Nimestään huolimatta kyseessä on vanha laavatäytteinen törmäyskraatteri. Sen pohja on hyvinkin monimuotoinen. Siinä on nähtävissä harjanteita ja rillejä, kuten myös tummia ja vaaleita alueita. Hallitsevin yksityiskohta Kuoleman järvessä on suuri selkeäpiirteinen nuorehko kraatteri Bürg. Siitä erottuu selvästi keskusvuori sekä kerroksittainen reunavalli.
Järven eteläosassa on kiinnostava kraatteripari Plana ja Mason. Näiden välissä on kolmion muotoinen ylänköalue. Mikä se on? Tämä onkin kiinnostava kysymys, jota voi mietiskellä kaukoputken äärellä. Onko se kenties muinaisen reunavallin jäänteitä? Vaiko vulkaanista ekstrusiivikiveä? Näitä vaihtoehtoja tarjoaa Chuck Wood kirjassaan ”The Modern Moon”. Asian selvittäminen vaatisi käyntiä paikan päällä. Kuu ei ole tullut läheskään kokonaan tutkituksi ja Apollo-ohjelman lopettaminen aikoinaan kesken ei tätä tilannetta ainakaan parantanut.
Jouni Raunion kuvassa 4.3.2017 klo 21.08 Lacus Mortis näkyy hienosti runsaine yksityiskohtineen ja kraattereineen oikealla. Mare Serenitatiksen pohjoispuolella oleva kraatterimainen muodostelma on Aleksanteri Suuren mukaan nimetty Alexander ja komea varjossa oleva kraatteri on Eudoxus. Kuusta oli valaistuna noin 42 %.
Kuun pintaa kuvattuna 4.3.2017 klo 21.08. EdgeHD 1100 @ Astro-Physics 900GTO, ASI120MC, QHY5-II ja DMK 41AU02, 30 sekunnin videosta 10 %. Kuva: Jouni Raunio.
Linné – kadonneen kraatterin arvoitus
Linné, Lunar 100 -luettelon kohde L82, on pieni kraatteri Mare Serenitatiksen länsireunalla. Se on yksi Kuun nuorimpia kraattereita, ”vain” muutaman kymmenen miljoonan vuoden takaa. Pienestä koostaan ja melko tavanomaisesta pikkukraatterimaisuudestaan huolimatta tämä kohde herätti aikoinaan suurta hämmennystä. Sen nimittäin luultiin kadonneen.
Vuonna 1824 Wilhelm Lohrmann oli lisännyt kraatterin kuukarttaansa ja arvioi sen läpimitaksi 8 km. Vuonna 1837 Wilhelm Beer ja Johann Heinrich Mädler arvioivat teoksessaan Der Mond kraatterin oikein selvästi näkyväksi ja kenties 10 km läpimittaiseksi. Hieman myöhemmin, vuonna 1866, kartantekijä Johann Friedrich Julius Schmidt olikin sitten ihmeissään: mitään aiemmin kuvailtua kraatteria ei siellä ollut, vain vaalea kehä! Oliko se kadonnut? Vai muuttiko se muotoaan? Niinpä tämä pieni kraatteri olikin yllättäen mitä kiinnostavin havaintokohde. Näkyykö se? Onko sitä?
No, kyllähän kraatteri siellä on. Kuun pintaa kiertoradalta kuvattaessa se näkyy, ja Apollo 15 -lennon sekä Kuuta kiertävien luotainten kuvista on saatu mitattua kraatterin läpimitaksi reilut kaksi kilometriä. Se ei kadonnut, muttei ole myöskään aiemmin havaitun kymmenen kilometrin kokoinen.
Syy outoon käyttäytymiseen johtuu kraatterin albedoeroista. Se ei nimittäin ole mikään helppo havaintokohde, koska se ei ole aina näkyvillä. Tämä tekee kraatterista kiinnostavan. Kun Auringon valo osuu siihen viistosssa kulmassa, kraatteri jää huomaamatta. Sen voi havaita suurehkolla kaukoputkella kunhan tietää, mitä kohtaa tulee katsoa. Kun Aurinko nousee ylemmäksi, valkea materiaali kraatterin ympärillä kirkastuu ja tuo kohteen paremmin näkyville. ”Kauluksensa” kanssa kraatteri näyttää huomattavasti todellista suuremmalta. Vaalea ”kaulus” kraatterin ympärillä näkyy helposti ja pienelläkin kaukoputkella kraatteri näkyy vaaleana läikkänä, vaikka itse kraatteria ei erottaisi.
Lasse Ekblom kuvasi aluetta 25.3.2018 klo 19. Kuvaa hallitsee Kirkkauden meren ja Sateiden meren (Mare Imbrium) välissä olevat Montes Caucasus ja Montes Apenninus -vuoristot.
Kuvassa näkyy hienosti kirkas Menelaus, Bessel säteineen ja Linné vaaleana renkaana. Kuusta oli valaistuna 62 %. Tässä erinomaisessa kuvassa riittää tutkimista vaikka kuinka. Kuukartan avulla voit oppia tunnistamaan paljon muitakin yksityiskohtia.
Mare Serenitatis ja Montes Apenninus 25.3.2018 klo 19. CPC1100, 0,63x reducer, ASI224MC, IR-Pass. Kuvassa ilmansuunnat korjattu ja pohjoinen ylhänä. Alkuperäinen kuva Taivaanvahdissa. Kuva: Lasse Ekblom.
Linné toimii joidenkin vastaavien yksityiskohtien tavoin myös erotuskyvyn testinä. Näetkö kohdetta kirjaimellisesti kraatterina vai pelkästään kauluksen? Entä jossain toisessa Kuun vaiheessa? Mikäli katsot Kuuta säännöllisesti, voit samalla tarkistaa Linnén näkyvyyden. Se saattaa yllättää, tämän kiehtovan pikkukraatterin kohdalla erot näkymisessä ovat merkittäviä.
Romantikkojen Kuu
Valentinen doomi. Vasemman yläkulman vuoristo on Montes Caucasuksen eteläpää. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC M116255363ME / T. Öhman.
Mikäli vaikeammin havaittavat kohteet alueella kiehtovat, mainittakoon vielä L89: Valentinen doomi eli entiseltä viralliselta nimeltään Linné Alpha. Virtual Moon Atlas –kartastosta se löytyy nimellä Linne A 1. Kyseessä on suuri, mutta matala doomi. Korkeutta sillä on noin 150–200 metriä, joten se on nähtävissä vain puolikuun tuntumassa Auringon valon osuessa kohteeseen hyvin viistosti. Silloin doomin voi kyllä nähdä melko pienelläkin kaukoputkella.
Valentinen doomi sijaitsee Mare Serenitatiksen länsiosassa, lähellä salmea, joka erottaa mare-alueen Mare Imbriumista.
Valentinen doomi on muodoltaan soikea ja sen kautta kulkee rille. Kohde muistuttaa kieltämättä nuolen lävistämää sydäntä ja onkin syynä lempinimelle. Kyseessä on luultavasti Kuun romanttisin doomi. Erikoisen siitä tekee myös etelälaidalla törröttävät kukkulat, jotka voi nähdä isommalla kaukoputkella. Kukkulat doomeissa ovat varsin harvinaisia eikä niiden olemuksesta olla täysin varmoja.
Lopuksi
Tässä joitain mainioita kohteita, joiden parissa voit viettää aikaasi katsellessasi korkealla kevättaivaalla loistelevaa kasvavaa Kuuta! Suuria meriä täynnä yksityiskohtia, hienoja kraattereita ja juurekkaita järviä.
Havaintokertomuksia, piirroksia ja valokuvia voitte halutessanne raportoida Ursan Taivaanvahti-palveluun, jossa ne ovat muidenkin ihailtavana. Ennen kaikkea, muistakaa nauttia kiertolaisemme kiehtovista yksityiskohdista lämpenevissä, kirkkaissa kevätilloissa.
Kiitokset
Kiitos kaikille julkaisua varten havaintoja antaneille sekä Teemu Öhmanille ja Jari Kuulalle arvokkaista kommenteista ja lisätiedoista sekä Veikko Mäkelälle tekstin oikoluvusta.
Taulukko
L kohde lat (°) long (°) läpimitta (km)
L18 M. Serenitatiksen tumma reuna 17,8N 23,0E -
L20 Posidonius 31,8N 29,9E 95
L33 Käärmeharjanne 27,3N 25,3E 155
L34 Lacus Mortis 45,0N 27,2E 152
L41 Besselin säde 21,8N 17,9E -
L82 Linné 27,7N 11,8E 2,4
L89 Valentinen doomi 30,5N 10,1E 30
Linkit
Wood, C.A., 2012. The Lunar 100. Sky and Telescope.
Öhman, T., 2016. Posidonius, unien ja kirkkauden rajamailla. Zeniitti 5/2016.
Virtual Moon Atlas
Taivaanvahti
Avaruus.fi-foorumi > Kuu
Lisätietoa ja lähteitä
Wood C. A., 2003. The Modern Moon – a Personal View. Sky Publishing Corporation, 209 s.
Wlasuk, P.T., 2000. Observing the Moon, s. 49. Springer-Verlag, Lontoo, 182 s.
Bessel. The Moon-Wiki.
Lacus Mortis. The Moon-Wiki.
Wood, C.A., 2006. A Hiding Mouse. Lunar Photo of the Day 26.11.2006.
Beer and Mädler. The Moon-Wiki.
Julius Schmidt. The Moon-Wiki.
Linné Crater. LRO Missions. NASA.
Linné. The Moon-Wiki.
Wood, C.A., 2004. Swell Linné. Lunar Photo of the Day 11.12.2015.
Öhman, T., 2015. InOMN tulee taas. Hieman Kuusta.
Lyhensin jonkin verran tekstiä tuon Lasse Ekblomin kuvan esittelyn yhteydessä ihan siksi, että aihe ei lähde rönsyilemään liikaa. Kuten sanoin, siinä on hienoa kuunpintaa myös tämän artikkelin ohitse. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy Mare Imbrium (Sateiden meri) ja siinä huomio kiinnittyy muutamaan suureen ja kivannäköiseen kraatteriin. Laavatäytteinen, suuri vanha kraatteri, tottelee nimeä Archimedes. Se on näitä helposti tunnistettavia kraattereita, joita kelpaa hyvin havaita pienelläkin kaukoputkella. Reunavuorissa on paljon yksityiskohtia ja isommilla laitteilla tämänkin tasaitsesta pohjasta voi löytää pikkukraattereita. Vaikka tämä ei nyt Mare Serenitatikseen liitykään, ei tätä kannata unohtaa sen ollessa näkyvillä. Sitä on kiva katsella, piirrellä tai valokuvata.
Lähellä Archimedestä olevan nuoremmat kraatterit ovat Autolycus ja Aristillus.
Kun tässä nyt oli vähän tätä uhkaavampaakin nimistöä esittelyssä, mainittakoon vielä Archimedeksestä kaakkoon oleva suoalue Palus Putredinis, suomeksi Mätänemisen suo. Jos merien nimet ovatkin paikoin jopa runollisia, soiden nimistöstä ei voi sanoa samaa. Näistä kohteista ja muista “suoalueista” kuitenkin lisää jossain myöhemmässä artikkelissa.
Kuten totesin loppusanoissa, nauttikaa lämpenevistä kevätilloista vaikka katsellen kasvavaa kuunsirppiä sen matkalla kohti täysikuuta ihaillen loputtomia ja loputtomia kraattereita ja muita maisemia. Pelkkä ajan viettäminen kaukoputken äärellä Kuuta katsellen on ainakin minusta kivaa puuhastelua, vaikka mitään erityistä havaintokohdetta ei olisi mielessä. Kannattaa muistaa myös nauttia katselusta.
Yrjö Väisälä mainitsee teoksissa Tähtitiedettä harrastajille (1926), ja Tähtitieteen harrastajan kirja (1947) erinomaisena tähtikarttana Schurig-Götzin “Tabulae Caelestes” -atlaksen. Hyllyssäni on kirpputorilöytönä mainitusta kartasta 5. painos (1923). Teoksen Kuukartan nimiluettelossa on Linnèn kohdalla maininta “verschwunden?”. Kartta on kait Franzin piirtämä.
Jari Kuula