Juha Ojanperä:
Pitkäaikainen haaveeni oli nähdä eteläinen tähtitaivas, Linnunradan keskustan tähtipilvet, Magellanin pilvet ja muut eteläisen taivaan ihmeet! Tämä haaveeni toteutui vihdoin elokuussa 2019, kun lähdin kahden viikon matkalle Australiaan!
Taustaa matkalleni
Eteläisen tähtitaivaan näkeminen oli ollut pitkäaikainen haaveeni aina tähtiharrastusvuosieni alusta alkaen. Olin nähnyt jo vähäsen eteläistä taivasta Teneriffalta syksyllä 2015 ja keväällä 2016, jolloin sain muun muassa havaittua kaikki Messierin kohteet, mutta tämän jälkeen minulla oli vielä entistä isompi palo nähdä myös kaukoetelän tähtitaivas eteläisellä pallonpuoliskolla!
Tähtitaivaan tapauksessa sanonta “ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella” pitää todellakin paikkansa! Eteläiseltä taivaalta löytyvät Linnunradan keskustan alueen tähtipilvet ja sumut, Magellanin pilvet, Hiilisäkki, Omega kentauri sekä lukuisa joukko muita toinen toistaan upeampia kohteita!
Lisäksi eteläiseltä pallonpuoliskolta on havaittavissa Linnunradan kirkkain ja hienoin alue, eli Linnunradan keskusta, mikä Suomesta jää horisontin alapuolelle. Linnunradan keskusta toki näkyy Etelä-Euroopastakin, mutta se on parhaimmillaan eteläisellä pallonpuoliskolla, missä Linnunradan keskusta nousee parhaimmillaan zeniittiin!
Lähdin reissuun tyttöystäväni Linda Laakson kanssa, joka niinikään on tähtiharrastaja ja kiinnostunut näkemään eteläisen tähtitaivaan. Olimme Lindan kanssa käyneet aikaisemmin yhdessä Teneriffalla syksyllä 2015 ja keväällä 2016 tähtitaivasta havaitsemassa.
Matkan ajoitus
Matkamme ajankohdaksi valikoitui elokuun jälkimmäinen puolisko. Tähän valintaan vaikuttivat tähtitaivaan asento ja kuun vaihe, sekä tietysti paljon myös työt ja muut sosiaaliset velvoitteet. Reissun ensimmäisellä viikolla kuun vaihe oli vielä iso, mutta jälkimmäisellä viikolla kuun vaihe oli riittävän pieni ja kuu nousi vasta aamuyöllä, joten ajoitimme reissumme tähtiosuuden jälkimmäiselle viikolle.
Elokuu ei välttämättä ole kaikkein ihanteellisin aika tähtitaivaan kannalta, mutta se on kuitenkin ihan riittävän hyvä. Elokuun lopussa Kölin alue on jo laskemassa alkuillasta, mutta toisaalta Linnunradan keskusta on zeniitissä. Aamuyöllä Linnunrata on jo laskenut ja Magellanin pilvet ovat korkealla taivaalla ja myös Kölin seutu on nousemassa itäiselle taivaalle. Jokatapauksessa pystyin elokuussakin havaitsemaan ne kaikki tärkeimmät kohteet, mitkä halusin havaita. Jotain aamulla näkyneitä kohteita jäi kyllä havaitsematta, koska joskus piti nukkuakin.
Ehkä kaikkein optimaalisin aika eteläisen taivaan havaitsemiselle voisi olla maalis-toukokuu, jolloin yhden yön aikana on mahdollista havaita hyvin kaikki eteläisen taivaan tärkeimmät kohteet. Meidän keskitalven tienoo eli eteläisen pallonpuoliskon keskikesä ei ole hyvä ajankohta siinä mielessä, että Aurinko on tuolloin Jousimiehessä, eli Linnunradan keskusta ei ole näkyvissä.
Kohteen valinta
Eteläisellä pallonpuoliskolla on kolme mahdollista maanosaa, mistä eteläisen taivaan voi havaita. Nämä maanosat tietysti ovat Etelä-Amerikka, Eteläinen Afrikka ja Oseania, missä kysymykseen tulevat Australia tai Uusi-Seelanti. Miksei toki joku hurjapää voisi havaita eteläistä taivasta Etelämantereeltakin! Toki meille tavallisille tähtimatkailijoille ehkä kuitenkin todennäköisemmin kysymykseen tulevat kolme ensiksimainittua maanosaa.
Jokainen maanosa on erilainen, ja niihin kaikkiin olisi mahdollista yhdistää mielenkiintoinen turistimatka nähtävyyksiä katsellen ja paikkoihin tutustuen. Etelä-Amerikassa kysymykseen tulisi Argentiina tai Chile. Molemmat ovat turvallisia maita, joissa tosin ei välttämättä ole itsestäänselvää se, että siellä pärjää englannilla. Chilessä olisi kyllä varmasti hyvä ilmasto, koska siellä on ne isot tähtitornitkin.
Eteläisessä Afrikassa olisi Namibia ja etelä-Afrikan tasavalta, nämä maat, varsinkin Etelä Afrikan tasavalta ovat kovin levottomia ja turvattomia paikkoja turistille. Namibiassa olisi toki kyllä ihan astroturismiakin, ja siinä mielessä se voisikin olla kiinnostava paikka. Molemmissa pärjäisi todennäköisesti myös englannilla. Kuitenkin koska nämä maat ovat levottomia ja vaarallisia paikkoja, päätimme jättää ne väliin tällä kertaa.
Siispä jäljelle jäi yksi mahdollinen maanosa, Oseania. Oseaniassa luonnollinen vaihtoehto oli Australia, koska sen lisäksi että se on turvallinen, länsimainen ja siellä pärjää englannilla, on Australia myös tunnettu tähtiturismistaan ja pimeistä taivaistaan! Viime vuosina ainakin kaksi suomalaista (tai ruotsalaista) harrastajaa, Iiro Sairanen ja kokenut ruotsinsuomalainen australiankävijä Timo Karhula ovat käyneet Australiassa havaitsemassa eteläistä tähtitaivasta.
Australian sisällä oli tietysti paljon valinnanvaraa havaintopaikkaa valitessa. Australiassa olisi mahdollista mennä länteen, itään, etelään tai keskelle Outbackia. Länsi-Australiassa olisi Geraldton ja Timo Karhulan asunto, missä olisi varmasti ollut mahdollista majoittua. Idässä olisi Coonabarabran, mikä tunnetaan Australian tähtitiedepääkaupunkina. Kyseisessä paikassa järjestetään myös Oz Sky Fest, vuosittain järjestettävä star party -tyyppinen syvän taivaan harrastajien tapahtuma. Etelässä, esimerkiksi Tasmaniassa eteläiset kohteet olisivat korkealla, mutta toisaalta Tasmaniassa ilmasto ei ole enää paras mahdollinen. Outbackissa olisi varmasti pimeää, mutta sinne on pitkä matka.
Lopulta valintamme kohdistui itään, koska siellä on Australian tähtitiedepääkaupunki Coonabarabran sekä tietysti Australian suurin kaupunki Sydney, mistä olisi lentäen lyhyt matka Coonabarabraniin. Lisäksi Sydney olisi tietysti itsessään erittäin mielenkiintoinen kohde turistin kannalta! Vietimme matkamme ensimmäisen viikon Sydneyssä, mistä lensimme Dubbo -nimiseen pikkukaupunkiin, josta jatkoimme matkaa vuokra-autolla Coonabarabraniin.
Coonabarabranissa havainto- ja majapaikaksemme valitsimme Warrumbungle mountains motel -nimisen majoitusliikkeen, mikä on juuri se paikka, missä vuosittainen Oz Sky Fest tapahtuma järjestetään. Majapaikkamme sijaitsi noin 10 km kaupungin ulkopuolella, lähellä Warrumbunglen vuorten kansallispuistoa, mikä on myös pimeän taivaan suojelualue. Siding Spring observatorio sijaitsi paikasta kiven heiton päässä. Lisäksi Coonabarabranin lähellä sijaitsi Aurinkokuntamalli, jossa aurinkona oli Siding Spring observatorion Anglo Australian Telescopen tähtitorni.
Coonabarabranin sijainti Australiassa.
Tähtitorni, jossa sijaitseee Siding Spring -observatorion 3,9 metrinen Anglo Australian Telescope -kaukoputki.
Coonabarabranin keskustaa.
Seinämaalaus Coonabarabranissa.
Linda ja aurinkokuntamallin Jupiter. Bongasimme tästä mallista kaikki planeetat Merkuriuksesta Saturnukseen. Uranus ja Neptunus olivat selvästi kauempana, ja niitä emme tälläerää bonganneet.
Tähtitaivas ja havainto-olosuhteet Coonabarabranissa
Coonabarabran on noin 2500 asukkaan pikkukaupunki Sydneystä noin 400 km luoteeseen. Kaupunki tunnetaan Australian tähtitiedepääkaupunkina, koska siellä sijaitsee tähtitieteilijöiden käytössä oleva kuuluisa Siding Spring observatorio sekä lukuisa määrä yksityisiä tähtitorneja. Lisäksi Coonabarabran on tunnettu astroturismistaan ja pimeistä taivaistaan.
Ennakko-odotukset paikasta ja tähtitaivaasta olivat korkealla, emmekä todellakaan joutuneet pettymään! Tähtitaivas oli todella upea ja Linnunrata näkyi kirkkaana suoraan zeniitissä! Taivas oli SQM -mittarillakin mitattuna pimeä, paras mittaustulos matkani aikana oli 21,90, mikä on jo erittäin hyvä lukema!
Matkamme tähtiviikon aikana taivas oli selkeä jokaisena yönä, ja havainto-olosuhteet olivat hyvät. Ilmankosteus oli varsin maltillisissa lukemissa, mutta yöt olivat varsin viileitä, lämpötila putosi alimmillaan -2 C -asteeseen! Elokuussa toki elettiin vielä Australian talvea, joten osasin odottaa hieman viileämpiä ilmoja, mutta silti tuollainen asteen-parin pakkanen tuntui yllättävänkin viileältä!
Majapaikkamme ja havaintopaikkamme Warrumbungle Mountains motel. Takana näkyvät majoitusrakennukset. Takapihalla oli paljon tilaa havaitsemiselle ja avoin horisontti joka suuntaan.
Eteläisen taivaan ihmeitä
Eteläinen tähtitaivas on todellinen syvän taivaan kohteiden aarreaitta! Tähtitaivaan tapauksessa sanonta “ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella” pitää täysin paikkansa. Esimerkiksi Linnunrata on parhaimmillaan havaittuna eteläiseltä pallonpuoliskolta, missä Linnunrata nousee parhaimmillaan zeniittiin! Eteläisellä taivaalla näkyvät myös Magellanin pilvet, Hiilisäkki, Eete Carinae -sumu, Omega Kentauri, ihan vain muutamia mainitakseni. Tässä lopuksi pieni katsaus eteläisen taivaan ihmeisiin. Keskityn tässä siihen eteläisen taivaan osaan, joka on havaittavissa vain eteläiseltä pallonpuoliskolta, eli kaukoetelään, olen jättänyt tästä katsauksesta pois ne eteläisen taivaan kohteet, mitkä ovat havaittavissa hyvin esimerkiksi Etelä-Euroopastakin.
Linnunradan keskustan seutu
Eteläisellä pallonpuoliskolla, kuten esimerkiksi juuri Australiassa, Linnunrata nousee parhaimmillaan zeniittiin! Näin oli juuri matkani aikana, jolloin Linnunrata oli zeniitissä heti alkuillasta pimeän tultua.
Eteläinen Linnunrata on todella uskomaton näky! Linnunradan keskustan alue on kirkkaiden tähtisumujen ja pimeiden sumujen muodostama mosaiikki, joka on leveimmillään Jousimiehen tähdistön alueella. Siellä sijaitsee myös Linnunradan kirkkain osa, Jousimiehen iso tähtipilvi, mille ei mistään muualta Linnunradasta löydy vertailukohtaa! Linnunradan keskusta sijaitsee tällä alueella. Linnunradan keskustan alueella on valtavasti kirkkaita ja pimeitä sumuja, jotka ovat parhaimmillaan paljain silmin havaittuna. Kirkkaista sumuista tunnetuimpia ovat Jousimiehen iso ja pieni tähtipilvi. Pimeistä sumuista on mainittava erityisesti Käärmeenkantajan tähdistön eteläosassa sijaitseva Piippusumu, joka todella muistuttaa muodoltaan kyseistä tupakointivälinettä.
Linnunrata zeniitissä. Kuvan vasemmassa alareunassa näkyy vähän eläinratavaloa. Valotusaika 30 s, polttoväli 8 mm.
Linnunradan keskustaa. Polttoväli 50 mm, valotusaika 30 s.
Linda ja Linnunrata yhteiskuvassa. Polttoväli 8 mm, valotusaika 30s.
Time lapse -video Linnunradasta
Reissuni aikana kuvasin myös time lapse -videon Linnunradasta. Videolla Linnunrata laskee läntiseen horisonttiin. Videoon on kerätty kuvia 5 tunnin ajalta, kuvia kertyi tässä ajassa 294 kpl. Jokaisessa yksittäisessä kuvassa valotusaika oli 30 sekuntia ja kuvien välinen intervalli oli niin ikään 30 sekuntia. Objektiivina kuvatessa oli 8 mm Samyangin kalansilmälinssi, kamerana Canonin EOS 1100D. ISO arvo oli kaikissa kuvissa 6400. Time lapse video on tehty kuvista Virtualdub -nimisellä ohjelmalla.
Piippusumu
Piippusumu on Käärmeenkantajan eteläosassa sijaitseva pimeä sumu, joka muodoltaan muistuttaa sitä tupakointivälinettä, jonka mukaan sumu on nimensä saanut. Sumun eri osilla on Barnardin pimeiden sumujen luettelossa eri numerot, nämä eri osat ovat Barnard 59, 65–67, ja 78. Sumun pituus on noin 6 astetta ja leveys leveimmässä kohdassa 3 astetta.
Piirroshavainto Piippusumusta paljain silmin.
Hiilisäkki
Hiilisäkki on ehkä yksi koko taivaan hienoimpia ja tunnetuimpia pimeitä sumuja. Hiilisäkki sijaitsee aivan Etelän Ristin vieressä, ja se on todella pimeä ja terävärajainen reikä Linnunradassa. Hiilisäkin visuaalinen koko on noin 7° x 5°.
Piirroshavainto Hiilisäkistä paljain silmin.
Hiilisäkki ja Etelän risti kuvan keskellä.
Korurasiajoukko
Korurasiajoukko eli NGC 4755 on tunnettu avoin joukko Etelän ristissä. Joukko on pieni, kompakti ja kirkastähtinen. Joukkoa hallitsee V-kirjaimen muotoinen kirkastähtinen kuvio. Joukon kokonaiskirkkaus on 4 magnitudia ja koko 10′.
Piirroshavainto Korurasiajoukosta 80/400 mm refraktorilla, suurennus 80x.
Eeta Carinae -sumu
Eeta Carinae -sumu on yksi eteläisen taivaan upeimmista helmistä, ja on ehdottomasti koko taivaan upein kohde lajissaan! Eeta Carinae sumu on varsin kirkas, ja se näkyy taivaalla helposti paljain silminkin. Sumun kirkkaus on 3 magnitudia ja koko 2° x 2°. Eeta Carinae -sumu on saanut nimensä samannimisestä tähdestä, joka sijaitsee sumun keskellä. Tämä tähti on yksi massiivisimpia tunnettuja tähtiä koko Linnunradassa. Eeta Carinae on elinkaarensa loppupäässä oleva tähti, joka on jo varsin epävakaa, ja voi räjähtää supernovana jo lähitulevaisuudessa. Eeta Carinaen kirkkaus on vaihdellut historian kuluessa paljon, se on parhaimmillaan ollut jopa -1 magnitudia, jolloin se on ollut yksi kirkkaimpia tähtiä koko taivaalla. Himmeimmillään sen kirkkaus on ollut vain 8 magnitudia, mutta viimeaikoina se on taas kirkastunut selvästi. Eeta Carinae -tähden ympärillä on havaittavissa kaksinapainen “Homunculus” -sumu, jonka on tulkittu syntyneen tähdessä tapahtuneissa purkauksissa.
Piirroshavainto Eeta Carinae -sumusta 80/400 mm refraktorilla, suurennus 17x.
Eeta Carinae -tähteä ympäröivä Homunculus -sumu. Jon Morse (University of Colorado) & NASA Hubble Space Telescope
Magellanin pilvet
Magellanin pilvet ovat kaksi Linnunradan epäsäännöllistä kääpiöseuralaisgalaksia, jotka on mahdollista nähdä kunnolla vain eteläiseltä pallonpuoliskolta. Magellanin pilvet ovat olemukseltaan sumuisia “pilviä”, jotka vastaavat kirkkaudeltaan keskimääräistä Linnunradan kirkkautta. Ne vaikuttavat siltä, kuin Linnunradasta oltaisiin repäisty pois kaksi palaa, jotka on singottu taivaalle nykyisille sijoilleen. Iso Magellanin pilvi on kooltaan noin 10° x 9° ja Pieni Magellanin pilvi noin 5° x 3°.
Paljain silmin Isosta Magellanin pilvestä on havaittavissa sen pitkulainen muoto. Ison Magellanin pilven ajatellaan olevan “epäonnistunut” sauvaspiraaligalaksi, jota Linnunradan painovoima on häirinnyt. Isoa Magellanin pilveä hallitseva piirre onkin nimenomaan galaksin sauvamainen rakenne, joka antaa sille sen pitkulaisen muodon. Paljain silmin on myös näkyvissä Tarantulasumun alue, joka näkyy kirkastumana Ison Magellanin pilven itäpäässä. 10 x 50 kiikarit paljastavat Isosta Magellanin pilvestä paljon lisää yksityiskohtia. Kiikareilla on näkyvissä Tarantulasumun lisäksi paljon muitakin tähtisumuja ja -joukkoja.
Pieni Magellanin pilvi näkyy paljain silmin Isoa Magellanin pilveä selvästi pienempänä utuisena läiskänä taivaalla. Pieneen Magellanin pilveen kuuluva pallomainen joukko 47 Tucanae (NGC 104) näkyy paljain silmin tähtimäisenä kohteena Pienen Magellanin pilven länsipuolella. 10 x 50 kiikareilla Pienestä Magellanin pilvestä erottuu mukavasti yksityiskohtia.
Piirroshavainto Magellanin pilvistä paljain silmin.
Piirroshavainto isosta Magellanin pilvistä paljain silmin.
Piirroshavainto Pienestä Magellanin pilvistä paljain silmin.
Iso Magellanin pilvi havaittuna visuaalisesti 10×50 kiikareilla.
Pieni Magellanin pilvi havaittuna visuaalisesti 10×50 kiikareilla.
Magellanin pilvet yhteiskuvassa.
Tarantulasumu
Tarantulasumu eli NGC 2070 on Ison Magellanin pilven tunnetuin yksityiskohta. Se sijaitsee Ison Magellanin pilven itäpäässä ja näkyy myös paljain silmin. Tarantulasumun näennäinen kirkkaus on 5 magnitudia ja koko 40′. Tarantulasumu on valtava HII alue, joka on suurempi kuin yksikään vastaava sumualue Linnunradassamme ja jopa koko Paikallisessa ryhmässä, sen arvioitu todellinen koko on noin 650-1860 valovuotta. Ainostaan Kolmion galaksissa sijaitseva HII alue NGC 604 voi olla Tarantulasumua isompi. Supernova 1987A havaittiin vuonna 1987 Tarantulasumun lähistöllä. Tämä oli lähin havaittu supernova sitten vuoden 1604 supernovan, joka räjähti tuolloin omassa Linnunradassamme.
Piirroshavainto Tarantulasumusta 80/400 mm refraktorilla, suurennus: 40x.
47 Tucanae
47 Tucanae eli NGC 104 on Pienen Magellanin pilveen kuuluva pallomainen joukko, joka näkyy paljain silminkin tähtimäisenä kohteena. 47 Tucanae on Omega Kentaurin jälkeen koko taivaan kirkkain pallomainen joukko. Joukon kirkkaus on 4 magnitudia ja koko 30′ eli yhden täysikuun halkaisijan verran! 80/400 mm kaukoputkellani joukko vaikuttaa rakeiselta, melkein erottuen tähdiksi. Joukko kirkastuu tasaisesti kohti keskustaa.
Piirroshavainto 47 Tucanaesta 80/400 mm refraktorilta, suurennus 80x.
Eläinratavalo
Eläinratavalo näkyi Australiassa upeasti pimeän tultua auringonlaskun jälkeen. Eläinratavalo näkyi utuisena, mutta kuitenkin selvästi erottuvana utuisena valokiilana, joka nousi läntisestä horisontista kohti Linnunrataa. Eläinratavalo oli näkyvissä noin 1-2 tunnin ajan auringonlaskun jälkeen.
Eläinratavalo näkyi hienosti iltaisin pimeän tultua.
Sydney ja Sydneyn observatorio
Australiassa vietimme kaikkiaan kaksi viikkoa, 15.-29.8.2019 välisenä aikana. Matkamme ensimmäisen viikon aikana kuun vaihe oli vielä liian iso, minkä vuoksi tähtitaivaan havaitseminen ei olisi tuolloin mielekkäästi onnistunut. Tämän vuoksi vietimme tämän viikon Australian suurimmassa kaupungissa, Sydneyssä. Sydneyssä tutustuimme “pakollisiin” nähtävyyksiin, kuten muun muassa Sydneyn kuuluisaan oopperataloon. 22.8.2019 siirryimme lopulta Coonabarabraniin tähtitaivasta havaitsemaan. 28.8.2019 siirryimme takaisin Sydneyyn, jossa vietimme vielä yhden päivän ja yön ennenkuin lähdimme takaisin Suomeen 29.8.
Viimeisen Sydneyn päivämme aikana tutustuimme vielä yhteen tähtitieteelliseen kohteeseen eli Sydneyn observatorioon! Sydneyn observatorio on perustettu 1859 ja tutkimustoiminta siellä on päättynyt 1980 -luvun alussa. Nykyään observatorio toimii museona. Sydneyn observatorio on peräisin samalta aikakaudelta kuin Helsingin observatoriokin, ja observatorion näyttely oli pitkälti samanlainen kuin Helsingin observatoriossa. Observatoriosta löytyi niin ohikulkukone kuin aikapussikin, jotka olivat samantyyppisiä kuin Helsingin observatoriossa. Sydneyn observatoriossa on myös Australian vanhin yhä käytössä oleva kaukoputki, jota käytetään yleisötähtinäytöksissä. Tämä kaukoputki on 29 cm linssillä varustettu refraktori, joka on valmistunut ja otettu käyttöön vuonna 1874.
Juha ja Sydneyn oopperatalo.
Sydneyn Harbour bridge.
Sydneyn kaupunki mereltä kuvattuna.
Sydneyn observatorio.
Ohikulkukone Sydneyn observatoriossa.
Sydneyn observatorion vuodelta 1874 peräisin oleva 29 cm refraktori.
Linkit:
Kaikki Australian reissulla tekemäni havainnot Taivaanvahdissa
