Paula-Christiina Wirtanen:
Chuck Woodin Lunar 100 -luettelo tarjoaa havaintokohteita niin pienille kuin suuremmille kaukoputkille. Artikkelisarjan ensimmäisessä jutussa tutustutaan itse luetteloon ja muutamaan esimerkkikohteeseen. Kuu ja planeetat -ryhmässä on tarkoitus tutkia ja havaita luettelon kohteita tulevilla havaintokausilla.
Eikö olisi mainiota, jos Kuun kohteista olisi Messierin luettelon tapainen lista, jossa näyttävimmät ja kiinnostavimmat harrastajalaittein näkyvät kohteet olisi listattu? No, sellainen on olemassa! Se tunnetaan nimellä The Lunar 100. Se näki päivänvalon Sky & Telescope -lehdessä vuonna 2004, ja sen on laatinut Charles ”Chuck” A. Wood.
Lunar 100, eli kohteet luettelonumeroiltaan L1–L100, sisältää joukon pinnanmuotoja, joista suuri osa on varmasti tuttuja edes joskus Kuuta katsoneelle. Luultavasti jokainen on sen ensimmäisen kaukoputkensa suunnannut juuri Kuuhun – se kun on helppo löytää taivaalta. Taisi Kuu olla minullekin se ensimmäinen katsomiskohde. Myös yleisönäytännöissä tuo kiehtova kiertolaisemme on menestyskohde.
Lunar 100 -luettelon kohteissa on katsottavaa kaikenkokoisille kaukoputkille. Suurinta osaa voi katsella pienellä harrastajaputkellakin, vaikka osan havaitseminen kunnolla vaatiikin vähän järeämpää kalustoa. Luettelo on numeroitu helpoimmasta (eli se Kuu kokonaisuudessaan) vaikeimpaan Mare Marginiksen eli Reunameren kiehkuroihin, jotka voi nähdä vain sopivissa libraatio-olosuhteissa. Kohteet sijaitsevat melko tasaisesti eri puolilla Kuun näkyvää puoliskoa. Listaan kuuluu kraattereita, laavatasankoja, vuoristoja, halkeamia ja muita kiinnostavia alueita.
Tässä Zeniitin numerossa esittelemme luettelon sekä annamme muutaman esimerkin itse kohteista. Tulevissa Zeniitin numeroissa tulemme jatkamaan Lunar 100 -kohteiden esittelyä sekä tietenkin kertomaan niistä tehdyistä havainnoista! Tämän artikkelin olisi siis tarkoitus olla lähtölaukaus kokonaiselle artikkelisarjalle kiinnostavimmista Kuun pinnanmuodoista!
Alku ei ole hankalaa
Uudenkuun aikaan Kuussa näkyy täysimaa – ei kuutamo, vaan maatamo. Tämä Maan valo heijastuu takaisin Maahan ja on nähtävissä Kuun sirppimäisessä vaiheessa. Kuva: Harry Rabb 13.3.2013.
Aloittaminen ei tällä kertaa ole hankalaa, joten kaukoputki Kuuta kohti ja katsomaan, mitä kiinnostavaa katseltavaa siellä voisi olla. Tai hetkinen vielä! Kohde L1 on Kuu itse! Sitä voi kyllä tarkastella hyvin ilman kaukoputkea. Senkin voi tietenkin tehdä vaikeimman kautta vaikka pilvisenpuoleisella säällä odottaen Kuun kurkkaamista pilven raosta. Jos Kuu on sirppi, saa havaittua samalla kertaa kohteen L2, joka on maatamo. Jos taas synkän ja myrskyisen yön pilvenraosta kurkkaa melko täysinäinen Kuu, tällöin jo paljain silmin Kuusta näkyy vaaleampia ja tummempia alueita, “maita ja meriä”. Voit siis havaita kohteen L3 eli ylängöt ja meret.
Tarkkailun lomassa voit opetella myös kohteiden nimiä! Niin, ne nimet. Nyt Apollo-juhlavuonna Rauhallisuuden meri (Mare Tranquillitatis) on varmasti tullut tutuksi. Mutta osaatko nimetä muita? Entä osaatko löytää ne Kuusta? No nämä asiat on opeteltavissa. Kuukartastahan ne löytyvät. Taannoin Zeniitin numerossa 2/2019 oli selkeä kartta Kuun mare-alueiden (merien) opetteluun ja muutenkin tähän aiheeseen sopiva artikkeli. Muusta aiheeseen liittyvästä ja peruspinnanmuotojen nimistöstä voit lukea lisää samasta numerosta.
Niinkin yksinkertainen asia kuin Kuun näkeminen taivaalla onkin jo yllättävän mielenkiintoista, eikö totta?
Kuukartastot
On tietenkin selvää, että Lunar 100 -kohteiden havaitsemiseen tulet tarvitsemaan tarkemman kuukartan. Onneksi sellaisia on olemassa. Tietokoneelle yksi parhaita on Virtual Moon Atlas – erittäin hyvä kartasto siksikin, että se on vapaasti levitettävä ja maksuton ohjelma, jonka saa Windowsille ja Linuxille. Sillä pääsee jo pitkälle. Myös mobiililaitteille on saatavissa kuukartastoja.
Jos haluat kartan kaukoputken äärelle, perinteinen karttakirja on oma suosikkini. Itse olen mieltynyt Antonin Rüklin Atlas of the Moon -kartastoon, joka tosin tällä hetkellä on hieman vaikeasti saatavissa. Toinen yleistä arvostusta nauttiva kartasto on Chuck Woodin yhdessä Maurice Collinsin kanssa tekemä 21st Century Atlas of the Moon (2012).
Kuun kartastoissa yksityiskohtien nimet ovat yleensä niiden virallisessa, latinankielisessä muodossaan. Suomenkielinen nimistö on vakiintunut (muttei virallinen) ja kartoista se käytännössä puuttuu, vaikka kovin kauniita nimet ovatkin.
Lisää esimerkkikohteita: Tycho
Varsinkin hyvällä havaintosäällä tässä vaiheessa sitten suunnataan kaukoputki ehkä kohti Kuuta! Seuraavassa joitain esimerkkejä L-kohteista, joihin on helppo tutustua.
Artikkelissa esitellyt Lunar 100 -kohteet kartalla. Kuva: Virtual Moon Atlas / LRO WAC / T. Öhman.
Ensimmäisenä esimerkkinä olkoon L6: Tycho. Tämä on varsinkin täydenkuun aikaan huomiota herättävä kohde, se kirkas kraatteri, josta lähtee säteitä. Testasin täydenkuun havaitsemista henkilöllä, joka ei koskaan ollut katsonut sitä kaukoputkella. Ja kyllä, Tycho oli kenties se mieleenpainuvin yksityiskohta. Kelpo kohde siis!
Täysikuun aikaan voi nähdä Tychon komeat säteet, mutta itse kraatterista ei näy paljoakaan yksityiskohtia, kirkas pohja ja tumma kehä. Miltä tämä ylväs kohde mahtaa näyttää puolenkuun tietämissä, kun terminaattori kulkee sen kohdalta? No, hyvin erilaiselta. Tutkimalla silloin Kuuta se selviää. Päivä tai kaksi ensimmäisen neljänneksen jälkeen Tycho näkyy Kuussa nousevan Auringon valossa. Tällöin keskusvuori ja reunavallin rakenteet ovat nähtävissä. Kraatteri on ikään kuin varjossa odottamassa ja jopa melko huomaamaton, kunnes paistattelee parrasvaloissa täydenkuun aikoihin. Viimeisen neljänneksen aikaan saamme puolestaan ihastella Tychoa sen paikallisessa iltavalaistuksessa.
Otettaisiinko tavoitteeksi havaita Tychoa Kuun eri vaiheissa? Tarkoitus olisi paitsi havaita kohde, myös mahdollisesti selvittää sitä, mitä se kertoo meille itse Kuusta.
Havaitsemalla Kuuta voi ihan oikeasti myös päätellä ja oppia jotain itse kohteista. Täysikuun aikaan näkyvät säteet peittävät alleen paljon pinnan rakenteita, ja se on yksi merkki uudemmasta kraatterista. Säteet ovat törmäyksessä sinkoutunutta ainetta, jotka vanhoilla kraattereilla on hävinnyt uusien iskujen alle. Tychon säteillä on pituutta jopa 1 500 kilometriä.
Erilaisessa valaistuksessa Tychon nuoren iän huomaa muustakin kuin säteistä. Kohteen vierellä on paljon kraattereita, jotka ovat hyvin kuluneita ja joilla ei ole kovinkaan merkittäviä reunavalleja tai keskusvuoria. Tycho sen sijaan on hyvin selkeä keskusvuorineen. Tuolta selvästi tuoreempi kraatteri näyttää.
Tycho onkin Kuun ajanlaskussa varsin tuore kraatteri, vain noin 108 miljoonan vuoden ikäinen. Vieressä olevat vanhemmat kraatterit ajoittuvat kolmen ja puolen miljardin vuoden päähän.
Copernicuksen alue
Toinen kiinnostava tutkimuskohde voisi olla L5: Copernicus lähialueineen. Se sijaitsee Kuun vasemmalla yläneljänneksellä ja on sekä syksyllä että talvella näkyvissä erittäin korkealla. Myös tällä kraatterilla näkyy sädejärjestelmä, vaikkakin se on vaatimattomampi kuin Tycholla.
Copernicus on Tychon tapaan Kuun ajanlaskussa melko nuori kraatteri, ja ihailtavaa riittää. Reunavalli on hieman porrasmainen ja yksityiskohtia näkee helposti. Tämä on ehdottomasti havaitsemisen arvoinen alue.
Copernicuksen alueen kartta. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman.
Copernicuksen alueella on myös kaksi muuta hieman haastavampaa Lunar 100 -kohdetta. Nämä ovat L65: Hortensiuksen doomit sekä L74: Copernicus H. Doomit ovat kumparemaisia kohoumia Kuun pinnassa, siis tavallaan juuri kuin kraattereiden vastakohtia. Juuri tällä alueella, pohjoiseen kraatteri Hortensiuksesta, niitä voi havaita helpoiten. Doomit ovat kuitenkin melko pieniä ja niiden näkemiseen kunnolla ei pieni kaukoputki riitä. Tämä tekee niistä vähän haastavampia.
Copernicus H on yksi Copernicuksen satelliittikraattereista. Kyseessä on pieni, tummareunainen kraatteri. Pikkuputkea hieman suuremmalle laitteelle on tässä myös ihan hyvä kohde. Näetkö sinä näitä kohteita laitteellasi?
Kartta Hortensiuksen doomeista. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman.
Clavius
Mainittakoon esimerkkikohteena vielä L9: Clavius. Se on myös tuttu kohde kuuhavaitsijoille. Siitä on ollut jo hieno artikkeli Zeniitti-lehden numerossa 1/2017. Claviusta kelpaa silti aina katsella ja uudetkin havainnot ovat tervetulleita. Ja se tarjoaa ihasteltavaa ja tutkittavaa myös pienten putkien omistajille. Täydenkuun aikaan tämä kraatteri ei oikeastaan monen muun tapaan kuitenkaan näy Tychon peittäessä sen säteillään ja kirkkaudellaan.
Havaitseminen
Entä kuinka sitten tehdä havaintoja kuukohteista? Tapoja on monia. Yksi näistä on piirtää näkemänsä. Tämä on hyvä vaihtoehto varsinkin taiteellisesti lahjakkaimmille ihmisille. Piirtäessä tulee väkisinkin kiinnittäneeksi huomiota yksityiskohtiin sekä valon ja varjon vaihteluihin.
Toinen hyvä tapa on valokuvaaminen. Kuva kohteesta näyttää sen varmasti sellaisena, kuin se havaintohetkellä näkyi ja juuri käyttämälläsi välineellä!
Esimerkki Kuusta pienellä kaukoputkella. Copernicus kuvattuna 12.3.2003. Tal-1 (M110/900), kamera Minolta diMAGE S404, f/3,6, 13×0,04s, ISO 64. Kuva: Vesa Kankare.
Esimerkki valokuvahavainnosta isommalla putkella. Tycho kuvattuna 12.2.2011. M305/1500, kamera ImagingSource DMK31, IR Pass. Kuva: Ari Haavisto. Tässä kuvassa erottuu selvästi Tychon ympäristöään nuorempi ikä.
Voit tietysti vain katsoa kohteita ihan omaksi iloksesi, merkitä muistiin havaintoajan ja kirjoittaa lyhyesti, miltä kohde vaikuttaa. Ennen kaikkea, on sallittua pitää hauskaa ja havaita tavalla, joka tuntuu kivalta.
Entäs, jos se kaukoputkesi on pieni? Ei se haittaa. Se kelpaa useimpiin Lunar 100 -listan näyttävimpiin kohteisiin oikein hyvin, vaikkei ihan jokaiseen. Kun havaintoja raportoidaan mahdollisimman monenlaisilla välineillä, myös niillä pienemmillä, saadaan tietää, miten laitteiden kokoerot vaikuttavat kohteiden näkymiseen..
Halutessasi voit aina lisätä havaintosi Taivaanvahti-palveluun. Kuuhavainnot voit jättää valitsemalla JÄTÄ HAVAINTO -valikosta AURINKOKUNTA ja valitsemalla havainnon kohteeksi Kuun pinnan yksityiskohta. Liitä mukaan kuva (valokuva tai skannattu piirros) sekä havaintokertomus. Havaintokertomuksen loppuun voi halutessaan merkitä myös tunnisteen #Lunar100: XXX, Tychon tapauksessa esimerkiksi tunniste olisi #Lunar100: 006. Tunnisteen avulla kohteista kiinnostuneet voivat etsiä jo raportoituja Lunar 100 -havaintoja.
Taivaanvahdissa havainnot ovat useampienkin ihasteltavana. Ne ovat sinne tervetulleita. Kannattaa muistaa, että kyseessä ei ole piirros- tai valokuvauskilpailu, vaan nimenomaan raportointipalvelu. Kuvat ja piirrokset voivat ja saavat olla oikeasti komeitakin, mutta se ei ole mikään edellytys tai välttämättömyys. Sinne uskallat kyllä tarjota vaikka sen ensimmäisen havaintosi koskaan. Tai sitten voit lähettää sen katsottavaksi ainakin Kuu ja planeetat -havaintoryhmälle.
Joten, kuinka olisi ajan viettäminen Kuun kanssa, vaikkapa tässä ehdotettujen Tychon ja Copernicuksen alueen parissa? Tietysti muutkin kohteet listalta ovat aivan mahdollisia tilanteen, fiiliksen ja Kuun vaiheen mukaan. Mutta varoituksen sana: Kuu on kiehtova, ja kuuhulluus tarttuvaa. Kuun katselu ja havaitseminen saattaa viedä mukanaan.
Hyviä kuuhavaintohetkiä Lunar 100 -luettelon parissa!
Taulukko
L kohde lat (°) long (°) läpimitta (km)
L1 Kuu - - 3476
L2 Maatamo - - -
L3 Ylängöt ja meret - - -
L5 Copernicus 9,7N 20,1W 93
L6 Tycho 43.4S 11,1W 85
L9 Clavius 58,8S 14,1W 225
L65 Hortensiuksen doomialue 7,6N 27,9W 10
L74 Copernicus H 6,9N 18,3W 3
Kiitokset
Kiitos kaikille keiltä sain luvan käyttää havaintoja, Teemu Öhmanille kartoista sekä Veikko Mäkelälle kommenteista ja taiton neuvonnasta.
Lähteet
Wood, Charles A., 2012. The Lunar 100. Sky & Telescope. Linkki alempana.
Webb T. W., 1962. Celestial Objects for the Common Telescopes. Volume One: The Solar System. Edited and revised by Mayall M. W.
Dover Publications, Inc., New York.
Mäkelä V., Manner O., Heikkilä R., 1988. Tähtitieteen harrastajan käsikirja 4.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Helsinki.
Moore P., 1982. The Moon.
Mitchell Beazley Publishers, London.
Linkit
Lunar 100 -luettelo
Virtual Moon Atlas -kuukarttaohjelmisto
Zeniitti 1/2017. Suuri ja mahtava Clavius
Zeniitti 2/2019. Haasteena piirroshavainnointi, kohteena Kuu
Taivaanvahti
Teemu Öhman:
Chuck Wood – mies Lunar 100 -listan takana
Charles A. ”Chuck” Wood on Kuun ystävien parissa tunnettu etenkin vuonna 2004 Sky & Telescope -lehdessä esitellystä Lunar 100 -listasta, sekä vuosina 2004–2014 päivittäisannoksen kuutietoutta ja -kauneutta tarjonneesta Lunar Photo of the Day (LPOD) -sivustosta. LPOD on tällä hetkellä uusintakierroksella ja vaikkei se enää varsinaisesti ajan hermolla olekaan, on se silti yhä antoisaa luettavaa ja katseltavaa. LPOD:iin läheisesti kytkeytyvä The Moon-Wiki puolestaan on kuuharrastajan kannalta paras – vaikkakin armottoman sekava – yksittäinen tiedonlähde Internetissä. Sky & Telescopen lukijoille Woodin artikkelit ovat tarjonneet kuutietoutta säännöllisesti jo vuodesta 1999 alkaen.
Harrastajille Woodin valtaisa tietämys Kuun geologiasta ja tutkimushistoriasta on tullut tutuksi myös erinomaisesta The Modern Moon – A Personal View (2003) -teoksesta, sekä kahdesta kartastosta. Näistä Motomaro Shiraon johdolla tehty The Kaguya Lunar Atlas (2011) on tosin ennemminkin kuvakokoelma kuin varsinainen kartasto. Maurice Collinsin kanssa tehty 21st Century Atlas of the Moon (2012) sen sijaan on yksi kaikkien aikojen parhaista havaitsijoiden käyttöön suunnitelluista Kuun kartastoista.
Chuck Wood on sikäli erittäin poikkeuksellinen kuuharrastaja, että ennen keskittymistään niin työssään kuin harrastuksessaan kuu- ja planeettatietouden kansantajuistamiseen, hän oli tuottelias planeettageologian tutkija. Hän innostui Kuusta ja ylipäätään luonnontieteestä jo nuorena havaittuaan kuunpimennystä. Teini-Chuck luki tieteiskirjallisuutta ja seurasi suurella mielenkiinnolla Yhdysvaltain uutta avaruusohjelmaa. Hän päätyi opiskelemaan Tucsoniin University of Arizonaan (UA) ja valmistui tähtitieteen kandidaatiksi vuonna 1965. Maisteri hänestä tuli vuonna 1972 pääaineenaan geofysiikka.
Opiskellessaan hän työskenteli Gerard Kuiperin johtamassa UA:n Lunar and Planetary Laboratoryssa (LPL), jossa hän oli jo mukana Kuun kartoitus- ja tutkimustyössä vuodesta 1962 alkaen. Mitatessaan neljän vuoden aikana kaikki valokuvissa kunnolla erottuneet Kuun lähipuolen ja libraatiovyöhykkeiden kraatterit hän oppi tuntemaan Kuun paremmin kuin juuri kukaan muu tuohon aikaan.
LPL oli 1960-luvulla kenties tärkein paikka Kuun geologian tutkimuksen kannalta. Vallankin se oli Kuun törmäysaltaiden tutkimuksen kehto, sillä Kuiper oli löytänyt törmäysaltaat yhdessä Bill Hartmannin kanssa vuonna 1962. Woodin keskeisimpien tutkimusartikkelien joukkoon kuuluukin yhdessä Hartmannin kanssa kirjoitettu Kuun törmäysaltaiden alkuperää ja kehitystä käsitellyt tutkimus. Se valmistui jo Woodin ollessa maisterivaiheen opiskelija.
Nuoruusvuosiaan Wood ei tuhlannut pelkkään opiskeluun ja tuolloin realistisena pidettyyn unelmointiin kenttätutkimuksen teosta Kuussa ja Marsissa, vaan hän oli kahteen otteeseen pitkiä aikoja sekä opettajana että tutkijana Afrikassa. Lisäksi vuoden 1969 hän vietti suurelta osin liftaten ympäri Afrikkaa, Lähi-itää ja Eurooppaa. Se oli kokemus, jota hän suosittelee kaikille.
Arizonan aavikolta Wood siirtyi toiseen keskeiseen planeettageologian keskukseen, eli Brownin yliopistoon vehreän Rhode Islandin Providencessa. Siellä hän teki toisen maisterin tutkintonsa vuonna 1977, tällä kertaa geologiasta. Planeettageologian väitöskirja alan suurmiesten Jim Headin ja Tim Mutchin johdolla syntyi myös Brownissa jo kahta vuotta myöhemmin.
Chuck Wood vietti 1980-luvun suurimmalta osin Nasan Johnsonin avaruuskeskuksessa Houstonissa mm. avaruussukkulasta tehtävän Maan havainnoinnin johtajana. Woodin laaja-alaisuudesta kertoo, että hänen planeettageologiset työnsä ovat käsitelleet kaikkia maankaltaisia planeettoja. Erityisesti hän on kunnostautunut eri planeettojen törmäyskraattereiden ja Maan tulivuorten tutkijana, mutta on julkaissut tutkimuksia myös esimerkiksi meteoriiteista.
Sittemmin Chuck Wood on työskennellyt mm. Pohjois-Dakotan yliopistossa ja Wheelingin Jesuiittayliopistossa (Wheeling Jesuit University) Länsi-Virginiassa etupäässä tiedeopetuksen parissa. Sen myötä hän on ollut kehittämässä esimerkiksi lukiolaisille suunnattua pandemioiden leviämistä kuvaavaa simulaattoria.
Tätä nykyä Wood toimii vanhempana tutkijana Tucsonissa pääpaikkaansa pitävässä Planetary Science Institutessa (PSI). Hänen viimeisimmät planeettageologiset tutkimuksensa ovat koskeneet Saturnuksen suurimman Kuun Titanin geologiaa, eritoten sen törmäyskraattereita. Hän on myös jo pitkään johtanut kansainvälisen tähtitieteen liiton (IAU) Kuun nimistöstä vastaavaa työryhmää.
Chuck Wood asustaa nykyisin Wheelingissä, jossa hän omien sanojensa mukaan kunnostaa vuodelta 1891 peräisin olevaa paloasemaa antikvariaatiksi ja kirjoittelee historiallisia romaaneja rikoksia selvittelevästä tähtitieteilijäkaksikosta. Kaiken tämän lomassa Chuck Wood yhä edelleen havaitsee takapihaltaan pienellä kaukoputkellaan Kuuta.
Linkkejä
Lunar Photo of the Day
The Moon-Wiki
Chuck Wood The Moon-Wikissä
Chuck Wood ResearchGatessa
Chuck Wood muistelee varhaisia opiskeluvuosiaan LPL:ssä
Pingback: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa: Tuoreimmat