Lukijoiden kuvia, ukkosia, sateenkaaria ja yöpilviä

Matti Helin

Kesä oli havaitsijoille melko hyvä. Yöpilvet ja ukkoset jäivät jonkin verran huippuvuosista, mutta toisaalta, muutama hieno halonäytelmä saatiin korvaukseksi

Toukokuun alussa etelässä oli vielä riittävän pimeää tähtitaivaan näkymisen kannalta. Pirjo Kosken kuvausretki meni seuraavasti:

Vielä kerran halusin palata tähtitaivaan alle, ennenkuin päivänvalo ottaa pysyvästi niskalenkin pimeästä. Suunnistin maastoon kohti kohdetta. Olin päivällä käynyt katsomassa paikan valmiiksi. Päivällä reippaasti paistanut aurinko oli lämmittänyt läheisellä pellolla olevan puun rungon sopivaksi istuskella..
Kaatuneen puun rungosta päivällä tullut visio oli ihan pakko ehtiä toteuttamaan ennen kesää. Tämä olisi pilvikartankin mukaan viimeinen mahdollinen yö koppiin joten harjoitusaikaa ei ollut yhtään. Hivenen alkoi jopa jännittämään. Onnistuuko?

Istuin kaatuneen puun rungolla nojaten tukevaan oksaan ja odotin pimeää. Ja pelkäsin, että jostakin hyökkää enemmän pilviä. Lopulta ympärilläni oli kaunis tähtitaivas, muttei enää käytännössä tullut pimeää. Kamera raksutti muutaman kuvan kortille. 

Upea parituntinen tähtiä katsellen vierähti kuin siivillä. Kevyttä yläpilveä seilasi taivaalla, muttei haitannut lopputulosta mitenkään. Lopulta nousin ylös valon ottaessa voiton vähästäkin hämärästä ja tähtien hiipuessa hiljaa pois. Keräsin tavarat ja hieman haikein mielin hyvästelin tähdet taas joksikin aikaa. 

Marko Haapala bongasi lintujen ohella sateenkaaren:

8.5.2019 15:40 tienoilla Haukkojen bongaus ja kuvaaminen keskeytyi hetkeksi pikajuoksuun radan varteen ja sateenkaaren taltioimiseen.

Kuunsirppejä oli mukava bongailla kauniissa kesäillassa

Olin Elkkyisissä yhden parhaan ystäväni luona. 

Yöpilviä väijyttiin, mutta niiden sijaan saatiin kuun sirppiennätys! Mikäs sen mukavampaa.

Kuun sirppi erottui taivaalla kauniisti kevyiden harsopilvien lävitse.
Oli todelle mukavaa kytätä ja räpsiä kuvia porukassa. 

Kuvat otettuamme oli aikaa olla jouten.
Yötä ei oikeastaan voisi enää paremmin viettää kuin ystävän kanssa kuuta ja tyventä yötä ihaillen,

Marko Haapalan juhannus sujui rattoisissa merkeissä. Ukkonen saapui Oulun seudulle ja Marko päätti hyödyntää tilanteen.

Kesken television katselun näytti siltä että hyvällä tuurilla olisi mahdollista kuvata vähän salamointia.
Hetkeä myöhemmin oltiin jo pyöräilemässä kohti Limingan Temmesjokisuun lintutornia. Tunti vierähti ja lopulta oltiin tornilla. Varusteita vasta viritettäessä ehti kolme välähdystä havaitsemaan, sitten olikin tovin aikaa hiljaista.

Vuorokausi ehti vaihtua perjantain puolelle ja sitten alkoi kohtalaisen tiheää ja näyttävääkin näytöstä ja sopivan hitaasti etenevää. Raahen vierustaa tuli mereltä rannikkoa myötäillen ja meni suoraan Hailuodon yli ja sitten Oulun taakse jonne hiipui.

Tuulta oli sen verran että superteleä ei kytketty eli oli tyydyttävä vähän laajempaan kuva-alaan ja jälkikäteen kuvia rajattava. Lintutorni ei mikään tukeva joten oli myös kuvaajan pysyttävä tiukasti paikallaan eikä edes saman laudan päällä jossa oli jalustan jalka. Pari tuntia siinä vierähti tuulensuojana kameralle ja kaikkiaan salama-aiheisia kuvia kertyi 30 ja tässä vain muutama vähän näyttävämpi. Vesisade ei myöskään kastellut eikä edes sääskistä ollut haittaa.

Lauttarantaan jos olisin pyöräillyt niin olisinko kastunut, en enää muista. Toisaalta siellä olisi ollut vähän lähempänä mutta myös lokkeja ym. lintuja olisi ollut aika reilusti kohti kuvaajaa hyökäten kuten viimeksi auringonlaskua yrittäessä kuvata.

Kesätaivaalla näkyi kauniita halonäytelmiä. Pirjo kuvasi kirkkaan 22 asteen renkaan pihatöiden ohessa:

Olin tekemässä pihahommia kun satuin katsomaan ylös.Jehna, melkoinen halo, tämä oli jo lähes pakko kopata talteen vaikka perussettiä olikin eli 22 asteen rengas. Oli kiva jatkaa kopin jälkeen pihatöitä-tähyillen välillä taivaalle…

Niin sanottu kultainen kädensija näkyy muutama päivä puolenkuun jälkeen. Pirjo Koski nappasi siitä kauniin kuvan toukokuiselta taivaalta:

Kuulla oli jälleen jenkkakahva…eikun siis kultainen kädensija… Mahtava näkyvyys vallitsi melkein koko illan. Oli lähes pakko hipsaista pihalle vermeiden kera. 

Hienoakin hienompi kevätilta. Linnun pitivät jäätävää meteliä joka puolella, keskity siinä sitten tarkennukseen, kun mustarastas liruttaa korvaan parin metrin päästä…

Tässä “kahvakuula” kuun vaiheesta käsin piirretty kuva. 
Tein valopöydällä kuun ääriviivat ja ja hahmottelin kuvaan eri harmaan sävyt.  Käytin lyijykyniä kovuudella 2,5-8. Kovemmalla kynällä syntyivät kraaterien ääriviivat, varjostukset olivat piirron alla olevasta kohteesta riippuen 4-8.

Varjostus oli todella äärimmäisen haastavaa.
Valopöydän valo ei vaan riittänyt, enkä tuossa vaiheessa halunnut enää tulostaa uutta kuvaa,
jossa olisin huomioinut kontrastit hieman paremmin.
Lopulta siirsin originaalin kuvan pöydän reunaan ja plagioin loput pienemmät kohteet piirrokseeni silmävaralta…

Täytyy sanoa, että yksi vaikeimmista piirostehtävistä ikinä, mutta se sytytti n. 15 vuotta sammuneena olleen harrastuksen! (olen ollut mainostoimisto alalla aikoinaan töissä n. kymmenisen vuotta)

Kuvaan kului aikaa kahdeksan tuntia, ihan huomaamatta.
Piirsin kuun kolmessa eri vaiheessa, annoin kuvan välillä “levätä ” parikin päivää. Äärimmäisen rentouttavaa ja mukavaa puuhaa. Suosittelen! Tällä hetkellä pohdin, mitä voisi yrittää piirtää seuraavaksi.

Heinäkuun alussa lounaisen ja läntisen Suomen taivaalle ilmestyi komeita haloja. Mukana oli paljon harvinaisia muotoja. Timo Alanko kuvasi Vaasassa muun muassa 120 asteen sivuauringon, yläkoveran Parryn ja nipun Lowitzin kaaria:

Valaisevat yöpilvet näkyivät tänä kesänä jopa Keski-Euroopassa saakka. Suomessa pilvet näkyivät alkukesällä etelätaivaalla. 17.7.2019 Pirjo Koski kuvasi kauniit keskikesän yöpilvet

Oli kaunis ja kirkas ilta. Sää näytti oikein lokoisalta yöpilvi bongaukselle. Viime päivinä oli riittänyt enemmissä määrin liikuntaa, jalat olivat valmiiksi hapoilla…
Ajelin kuvauspaikkaan kaikessa rauhassa. Laitoin kameran jalustalle, säädöt kohdilleen ja istuin odottamaan. Katsoin Ursan tähtikartan- kappas, kuu on nousussa ja päätyisi Jupiterin kainaloon. Vaihdoin linssin ja kuvasin upean kuun nousun kesäyössä. Vaihdoin linssin laajakulmaan. Istuuduin alas nojaten selkäni auton renkaaseen. Ihailin tyyntä kesäyötä,- miten kaunis se onkaan, tuntui hienolta olla tääl…ja siinä samassa ajatus katkesi. Hetkonen. Kirkastumaa luoteessa. Otin kuvan. Heikosti tarttui, mutta yökkösiä selvästi.

Naputtelin muutaman hälyn eteenpäin. Puhelin soi. Näkyykö miten hyvin oli kysymys Olihan niitä, mutta ei oikein kirkastu näkymä. Miten laajalti niitä näkyy? No näkyyhän ne. Laajalti. Älykkäitä vastauksia aavistuksen väsyneenä…Puhelun aikana seurasin tilannetta idässä. Samassa yököt heräsivät henkiin kirkastuen silmissä. Lopetin puhelun lauseeseen ”öööö, nyt täytyy mennä, tilanne taitaa vaatia laajiksen vaihtoa”

Hyvä valinta. Laajis ei edes riittänyt. Eikä muuten nukuttanutkaan enää.
Kotvan tarkasteltuani ja kuvattuani hahmotin kokonaisuuden, yökköjä oli lähes joka puolella. Yököt ottivat illan edetessä haltuun koko taivaan. Ne  hohtivat sinertävää ja helmenvalkoista väriä, kirkastuivat, hävisivät, ilmaantuen samassa takaisin aavemaisesti kuten aina. Niitä syttyi ja sammui.

En olisi ihan hevillä uskonut, että pukkaa näin upean setin taivaalle! Tämä ylitti jo täysin odotukset.
Vöitä, pyörteitä, harsoja ja jälleen yli zeniitin kulkeva vyö. Sellaista settiä kesäkuulle sitten! Zeniitissä kulkeva vyö muistutteli repolaisten syksyllä luomaa sar-kaarta. Ohhoh, sanoin mielessäni ja annoin kameran laulaa. Välillä kävin selälleni maahan ja vain katselin yökkösiä. Hienoakin hienompi kokemus!Pohjoisella taivalla ollut setti näkyi huonommin valon vuoksi, joten keskityin kaakosta luoteeseen kulkevaan vyöhön, harsoihin ja kaikkiin niiden väliltä. Vesipulloa tuli ikävä. Eikös se ole autolla, piti nousta ylös (auh, jalat)  ja kävellä hakemaan se.

Takaisin, istuin alas kuvaamaan. Oli kyllä upeaa. Yököt hehkuivat taivaalla ja niitä syntyi lisää kuin tyhjästä. Laineitä, vöitä, pyörteitä, harsoa. Samassa akun varaus putosi ja valo alkoi samalla vilkkumaan.  Se tarkoitti ylösnousemusta ( :D) ja uuden akun hakua. Kampesin itseni pystyyn ketterästi kuin kirjahylly. Akun vaihto kameraan, istuin alas. Hyvä, nyt on kaikki. Ei muuten ollut. Kosteus vaatii lämpötyynyä.

Jälleen pystyasentoon. Autolle. Seurasi pussin auki repimistä hampain puukon ollessa kotona.  Lähdin kävelemään kameralle. Niin, pitää kai se lämpöpussin kiinnitys kumilenkki hakea vielä…
Oli aivan maaginen yö. Pellon reunassa tuoksuivat huumaavasti erilaiset kukat. Tuoksut sekoittuivat keskenään luoden lähes epätodellisen maailman, joka tuntui herättävän kaikki aistit kerralla, mitä ihmisestä löytyy.   Lepakot suhahtelivat pääni ylitse ja välillä tunsin kevyen ilmavirran hiuksissani. Yöperhoset (nuo öisen maailman lämpöhakuiset pikku ystävät) mätkähtelivät kaulalle, kasvoihin ja käsivarsiin (iurgh) . Yölinnut pitivät loputonta konserttiaan. Jossain mylvähti peura, toisen vastatessa kutsuun.

Onko mitään tämän hienompaa tapaa viettää yönsä? Nukkuminen on yliarvostettua kesäisin, ehkä siksi allekirjoittanut omistaa tälläkin hetkellä Australian kokoiset silmäpussit ollen samalla niistä hyvin ylpeä. Ompahan kuvia, mitä katsella sitten talvella.

Heinäkuuhun kuuluvat erottamasti ukkoset. Pirjo ajeli vastaanottamaan saapuvaa ukkosrintamaa:

Seurailin päivällä visusti ukkostutkaa. Jyrinää oli kuulunut pitkin päivää, vaan mitään erikoisempaa ei näkynyt.
Pääasiallinen äänien aiheuttaja oli parkkeerannut itsensä Laitilan itäpuolelle, siellä se sitten tutkan mukaan tapitti paikallaan.
Kävin jalkaisin tsekkaamassa tilannetta idän suunnalla, kun murina vaan yltyi. Silti yhtään salamaa ei vielä näkynyt tutkassa. Alapilvien häivyttyä näkyvyyttä haittaamasta näkyi idän suunnassa tavallinen ukkospilvi.
Jyrinän yltyessä otin kamerat ja auton sekä suuntasin keskelle peltoaukeaa. Voi morjens mikä näky avautui peltosuoralla. En kyllä ihan heti unohda sitä. Edessäni murisi hyvin, hyvin vihainen vyörypilvi. Seisautin auton ja nousin ulos.
Ajatus numero 1. mistä tuo ehti ilmaantua?
Ajatus numero 2. missä ihmeen välissä?
Ajatus numero 3. nyt toimintaa nainen!!
Auto parkkiin peltoon ja äkkiä kamerat x 2 ulos, jalustoille ja samaan aikaan yritin ottaa kännykällä panoraamaa vyörystä joka lähestyi aivan mielipuolista kyytiä. Tuona päivänä olisi tarvittu vähintään viisi käsiparia 😀
Laitoin toisen kameran ottamaan videota ja vaihdoin lennossa kutosen nokalle laajiksen, muttei Mr.vyöry enää mahtunut siihenkään kuva-alaan.
Näytti siltä, että tämänkertainen vyöris on valmis syömään kuvaajan välipalaksi. Voi hitsin pimpulat, tajusin sillä sekunnilla että tuo tyyppi puskee nyt päälle, siis ihan suoraan. Samassa salamoi vyöryn takana. Sadeseinämä läheni, se tuoksui ilmassa.  
Kiikutin juosten ykköskameran ladon etelän puolen oviaukolle triggerillä varustettuna, mutta valoa oli sen käyttöä ajatellen edelleen liikaa. Jätin kameran silti raksuttamaan. Siitä juoksin takaisin kamera numero kakkoselle, joka oli taas ladon pohjoisen puoleisella seinustalla.  
Ehdin sieppaamaan kainalooni pohjoispuolen kameran jalustoineen juuri, kun sadeseinämä jysähti kohdalle. Ja taas sai juosta ladon oviaukolle ja siitä sisäpuolelle, hakea etelän puolta kuvannut kamera pois sateesta ja tuumata, että tässähän vallan hengästyy. Kunnioitus pitkään kuvanneita myrskybongareita kohtaan vaan lisääntyi.
Videolle jäi lopuksi muutama makea salama, mutta pari hiipi jälleen kuva-alueen ulkopuolelle. Loppujenlopuksi saldona oli kolme salamaa videolle, kalevantulia ja huima vyörypilvi sadeseinämineen. Triggeri toimi, mutta yhtään salamaa se ei onnistunut kaappaamaan kennolle. Ei tosiaan haittaa, tämä reissu oli yksi ikimuistettavimmista. Luulin nimittäin ohittaneeni kuvaamiseen liittyvän ”sähläysvaiheen” mutta kissanvillat se minnekään kadonnut ole. Kahden kameran hallinta vaatii hieman, eh- harjoittelua….ja nopeita jalkoja!
Hauska ja opettavainen reissu taas kerran ja Laitila sai viimein kaipaamansa sateen.  Ja oli kyllä ihan komiaa settiä, pitkästä aikaa. Itselle kesän paras ukkonen, niitä kun ei ole hirmuisesti tarvinnut täällä länsirannikolla vielä ihailla.
Vyörypilvi Canon EOS 6D, Irix Blackstone 15mm
Sadeseinämä Canon 24-105mm
Panoraama Honor 8 lite

Varsinais-Suomessa ukkosia nähtiin harvakseltaan. Lähituttavuuttakin salaman kanssa tehtiin 17.7.2019

Matala murina kertoi ukkosen parkkeeranneen itsensä lähistölle.
Taivas oli pilviä piukassa, joten itse ukkospilveä oli huono nähdä. Kävin kääntymässä jalan kylätiellä, mutta siitä ei ollut mitään käytännön hyötyä, koska näkyvyys oli ja pysyi huonona. Nakkasin mututuntumalla ja osittain tutkan näkymien perusteella kamerat autoon ja lähdin käymään ladolla. Murina yltyi.

En ehtinyt autoa saada edes parkkiin, kun ensimmäiset vesipisarat (siis isot sellaiset!) lätsähtivät auton katolle. Ehdin nippa nappa viemään repun, jalustan ja juotavat ladolle, kun taivas kirjaimellisesti repesi. Lähestyvä sadeseinämä tuli kohti ja lujaa tulikin.
Heittäydyin latoon sisälle tyylillä, joka olisi saanut Tahko Pihkalankin olemaan ylpeä.

Toista jalustaa en palannut enää hakemaan, vettä tuli jo tulvimalla. Keli viileni nopeasti.  Niin, autossa olisi se villapaita…ja auto itsessään on peltotiellä.Seuraavaksi salamoi. Kamera oli valmiina, mutta vieläkin oli liian valoisaa triggerille. Sää onneksi hämärtyi nopeasti. Sitten välähti kunnolla. En kuulut sateen kohinan läpi ollenkaan, onko suljin napsahtanut. Jännittyneenä otin pari askelta kameran luo ja katsoin takanäyttöä.

Ja siinähän se oli, ensimmäinen triggerillä kaapattu salama! Ei muuten ollut riemulla rajaa!
Fiilistelin kopattua salamaa kun yht’äkkiä maailma valkeni, pamahti, kuului repivä saundi ja koko maa tärähti. Samassa tunsin tuttuakin tutumman töytäisyn.. Nyt muuten löi lähelle. Seuraavaksi tajusin, että korvani soivat ja että kuulo on tainnut lähteä taas hetkeksi lomalle. Viestitin kotiin, onko kaikki ok? Sähköt kuulemma lähtivät ja pojat olivat nähneet salaman iskevän ilmeisesti naapurin puolelle.

Ei se auttanut kuin yrittää ns. tokeentua ja nauttia loppu showsta, jota tulikin täydeltä laidalta. Komeaakin komeampi ukkonen salamoineen, tätä on jo kaivattu. Triggeri reagoi vielä pari kertaa, muttei kennolle tarttunut muuta kuin valaistunut maisema. Ei kyllä harmittanut yhtään.
Onnesta ymmyrkäisenä ajoin kotiin. Vasempaan korvaan palasi kuulo illan aikana ja seuraavana päivänä jopa oikealle puolelle. On tämä myrskybongaus vekkuli ilmiölaji.

Heinäkuuhun kuuluvat erottomattomasti yöpilvet. Komea näytös nähtiin 24.-25.7.2019

Kävin ulkona tsekkaamassa yöpilvitilannetta.
Huomasin pitkänomaisen vanan korkealla taivaalla koillisessa ja kaakossa hieman ennen klo 23.30. Monesti halpaan menneenä ajattelin sen olevan lentokoneen jättövana, joka yleensä hehkuu hieman auringonlaskun jälkeen. Jatkoin rauhassa tavaroiden pakkaamista autoon. Tsekkasin hetken kuluttua taivaalle. Ei tainnut olla mikään jättövana vaan erityisen pitkä yöpilvi (se toimikin ”runkona” siipi kuviolle, joka ilmaantui hetkeä myöhemmin)
Loppujenlopuksi illasta muotoutui maakuntakierros Laitilan kylissä. Aloitin ajamalla Untamalaan, jossa vastassa oli sumu. Käännyin ympäri ja ajoin Sorolaan. Sumua. Ilta näytti todella pohjanoteeraukselta. Rivakasti kurvasin Laustille. Ehdin ottamaan muutaman kuvan, kunnes sumu peitti koko pellon. Ei ole todellista, komeinta settiä tulossa ja paikat tukossa.

Sorolasta jatkoin Torrelle (edelleen sumua, tässä kohden teki mieli huutaa), Särkijärvi oli jo pois laskuista. Jäljelle jäi Rohijärvi joka sijaitsee Uudenkaupungin sekä Laitilan rajalla. Sieltä hieman yllättäin löytyi sumuvapaa vyöhyke, joten säntäsin ensimmäiselle pellolle minne pääsi tuskailematta. Sommittelu piti sinä iltana hoitaa vauhdissa ja kiireessä. Yleensä lopputulos ei ole silloin järin mainittava, mutta nyt kävi pari kertaa tuuri maiseman natsatessa kuitenkin kohdilleen.
Heijastuskuva vielä rannalta ja ilman täytti -mikäs muukaan kuin sumu.  
Hyppäsin autoon ja suuntasin kohti Torrea, jossa näkyvyys oli edelleen heikko. Ajoin lopulta Sorolaan, joka oli viimeinen etappi ennen kotia. Sumu oli yllättävästi peruuttanut hieman pellolta, joten sain kirkastuneista yököistä muutaman kuvan ennen kuin se palasi ja heitti lopullisen näkymättömyys viittansa Laitilan ja lähikuntien päälle.
Yöpilvet olivat komeat. Yhtenäinen lautta hajosi jonkin aikaa taivaalla möllötettyään jälleen kahteen osaan. Siipimäinen, laineikas pilvi kaakossa oli todella upean näköinen. Alkuun yököt menivät kategoriaan ”huomiota herättävät”.  Paras setti oli silti yllättävän lyhyt ja näytös laimeni nopeasti. Upeaa katseltavaa silti, mitä nyt paikkojen vaihdoilta kerkesi näkemään…

Oulussa Marko Haapala tallensi kauden ensimmäisiä revontulia elokuun alussa.

Edessä oli jälleen myöhäisillan Fatbike-pyöräily kohti Papinjärven rantaa, jokohan onnistaisi.


Alku ei näyttänyt tarjoavan yhtään mitään. Lievä tuulenvire piti huolen siitä että järven pinta ei peilipintaa tarjoa. Onneksi oli penkki jossa istuskella. Viereisellä mökillä oltiin kuitenkin melkoisella juhlatuulella ja rantarauha kadonnut. Pyörittelin vain päätäni pohtiessani ihmiskunnan älykkyysosamäärän tasoa. Mökin vierustalle oli myös ilmaantunut jonkinlainen grillikatos jossa nuotiota pidettiin ja se tietysti vähän sotkee muutoin hienoa perspektiiviä.


No, rantarauha kuitenkin koitti kun porukka lähti jatkoille Vihiluotoon. Niin, tai mitä nyt jotkut mopoilla rällääjät jossain kaukana huudattivat moottoreitaan.


Rauha kun koitti niin olosuhteetkin muuttuivat, järven pinta tyyntyi peilaavaksi ja samalla valaisevat yöpilvet hitaasti lähestyivät oikealta horisontissa. Niitä siinä ehti kuvata lähes kyllästymiseen asti ja toiveena oli että jos vielä revontulet siihen samaan kuvaan. Tunti siinä vierähti kun vihdoin kaari näyttäytyi ja säteitäkin oli ja valaisevat yöpilvet olivat ehtineet siirtyä tavallaan keskelle järvimaisemaa. Ehti siinä muutaman kuvan ottamaan eivätkä samaan aikaan ilmaantuneet kolme uimaria ehtineet kovin pahasti peilipintaa sotkemaan.

Järven pinta luonnollisesti todella matalalla joten omat haasteensa tarjoaa. Pitkään kestänyt pohjoistuuli taas työntänyt kaikkea törkyä rantaan joten niitäkin pitänyt vältellä kuvissa.

Sitten koitti taas yli tunnin mittainen pyörämatka kotia.

Kuvia sai vuorostaan käsitellä ihan huolella jotta edes kohtalaista lopputulosta saadaan aikaan.

Kiitos paljon kaikille kuvia ja juttuja lähettäneille! Näitä on ilo lukea ja katsella.