Matti Helin
Kesä 2018 oli ikimuistoinen. Hellettä riitti toukokuusta asti, yhteensä viidenkymmenen päivän verran. Toisaalta, sateita ei saatu ja ukkoskesä oli melko vaisu. Yöpilviä sitten näkyi senkin edestä. Kauden ensimmäiset revontulet näkyivät elokuun alussa.
Toimitukseen saapui hurja määrä kuvia ja kertomuksia. Mennäänpä niiden myötä lämpöisen kesän tunnelmiin.
Pirjo Koski kuvasi monenlaista taivaanilmiötä 2.7.:
Tästä tuli vahingossa testi-ilta. Tuli käytyä läpi linssikavalkadi. Koklasin kaikki kolme obiskaani yökköihin-vähän vahingossa kylläkin. Siirryin nimittäin kuun kangastuksen parista suoraan yöpilviiin. Siitä hämäränsäteisiin ja takaisin yöpilviin kulkematta ollenkaan lähtöruudun kautta…
Heinä-Kuu. Pirjo Koski
Yökköset alkoivat hahmottua taivaalle lopetellessani kuun kuvauksia.
Vahingossa syntyneessä testi-illassa oli Canonin kutosen runko ja seuraavat obiskat: Canon 100-400mm ,Canon 24-105mm ja Irix Blackstone 15mm . Nelisataamillisellä sai yököt yllättäin kiinni, hyvä tieto tulevaisuudessa. Kenties. Irix veti hyvin, mutta yököt olivat liian matalalla ja pienellä alueella vielä tuolloin, joten vaihdoin 24-105 canonin oman putken tilalle.
Valaisevat yöpilvet. Pirjo Koski
Hämäränsäteet kruunasivat illan. Ne kuvasin Canonin omalla 24-105mm.
Hämäränsäteet. Pirjo Koski
Yököt levittäytyivät kuitenkin melko nopeasti idästä pohjoiseen ja kävivät paikoin melko korkealla. Oli kyllä upea kokemus, onneksi jaksoin valvoa… Todella kivaa katseltavaa. Puoli kolmen aikaan olin niin valmis (ei päikkäreitä), että hipsin hyvillä mielin nukkumaan.
Kuivasta kesästä huolimatta sadekuuroja saatiin paikoin. Yhdestä tällaisesta sai Pirjo Koski napattua nätin sateenkaaren:
Sateen ropinan rauhoittuessa ja auringon osuessa yläkerran ikkunaan nousin ylös lueskelemasta. Kurkkasin pihalle ja voi pyhät pyssyt mikä näky ulkona oli. Tuplakaari ja aivan punainen taivas! Yritin ruumiillistaa itseni mahdollisimman nopeasti ja se onnistui-ihme ja kumma.
Siinä juostessani ulos säädin kameraa parhaimman mukaan, kiersin polarisaation nokalle, nappasin autonavaimen, koska tarvittava sateenvarjo oli luonnollisesti siellä… Äkkiä sontikka käteen ja tielle. Kaaren / kaarien näkyminen vaihteli nopeasti. Pääkaari näkyi selkeästi, mutta sivusateenkaari oikutteli.
Sateenkaari. Pirjo Koski
Oli sen näköistä, että taivas on jostain ilmestyskirjasta. Aivan tummanpunaista ja pinkkiä joka puolella. Sininen taivas kuulsi vähän läpi. Vettä satoi isoja, hitaita pisaroita, jotka kastelivat mm. kaiken. Oli aavistuksen vaikeaa pitää sateenvarjoa, säätää kameraa, välttää objektiivin kostumista (tuulenpuuskat heittelivät vettä sekä varjoa) ja suorittaa muita vaadittuja oheistoimintoja.
Yöpilvikesä oli hieno. 8.7. näkyi varsin näyttävä yöpilvinäytös:
Pilkin rankan kivi harrastuspäivän jälkeen sängyssä, kirja kädessäni. Havahduin siihen, että kirja kopsahti nenänvarteen (kaiken lisäksi geologiaa käsittelevä). Auts. Kurotin kohti kännykkää-mitähän kello on?
Jostain syystä olin jäänyt valvomaan, koska oli tunne, että jotain voisi ilmaantua. Kurkottaessani puhelinta se tärähti. Jaahas.
Häly Turusta. Kiitos Matti. Olikohan Pentti heittänyt vahtiin ekan hälyn; upeasti toimittu ja suurkiitos! Aika laajalla oli jo show! Solautin keulalle Irixin-ekat yökköset tällä linssillä. Tavarat autoon ja faartilla peltosuoralle. Päästyäni autosta ulos ensimmäinen ajatukseni oli: Voi hyvät hyssykät. Sen jälkeen puhuin jo ääneen: “Voiko tälläistä enää olla olemassa?” Ei muuta kuin kuvaamaan. Yökköjä oli ihan joka puolella.
- Yöpilvivöitä. Pirjo Koski
Fantastisen uskomatonta, aivan mieletön kokemus! Top kolmoseen menivät, jotta kolahti. Setti oli vaan melkoisen lyhyt. Nopeasti se kutistui ja lopulta yhden jälkeen, Laitilaan vyöryivät myös normipilvet.
Kestohymy kasvoilla nukkumaan. Täydellinen viikonloppu tähän asti. Olin Irixin kanssa ekaa kertaa “radalla” mitä yöpilviin tulee-aika pitkälti meni testailuksi, muutama ihan mukavakin ruutu tuli tallennettua.
Eero Karvinen pääsi todistamaan melkoista vesisadetta, kun ukkossolu pudotti eräänkin litran vettä:
Suomipop-festareiden virallinen bilepilvi saapui varsin sopivasti juhlistamaan tik-tak:n paluuta. Useita pilven ulkopuolisia salamaniskuja lähistölle ja aivan jäätävä vesisade/syöksyvirtaus. Kuvassa pahin tilanne on jo mennyt ohitse ja sadeseinämä on kuin haalea muisto parhaista hetkistään. Tietyn “syyn” takia kuvaaminen Kuokkalan sillalla oli mahdotonta parhaina hetkinä, vaikka kamerassa sääsuojaus onkin.
Lähestybä sadeseinä ja syöksyvirtaus. Eero Karvinen
15.7. yöpilviä oli jälleen näkyvillä ja Pirjo valppaana:
Oli sellainen olo, että jään yöpilvi jahtiin. Lupasin olla hissukseen, koska isäntä nukkui olkkarissa ja kaikki narahdukset sun muut kuuluu sinne todella hyvin. Puhumattakaan siitä mäikästä, mikä oli tulossa.
Illan tiedustelu retket sujuivat hyvin, onnistuin lipumaan lailla varjon ulos ja sisälle. Kävin puolen yön jälkeen uudelleen ulkona. Yökköjä. Naputtelin pari hälyä ja lähdin hakemaan tavaroita. Harmikseni huomasin että jalusta onkin autossa. No, avaimet mukaan eteisen pöydältä, ei ongelmaa.
Eipä.
Onnistuin pudottamaan ne pahuksen avaimet kolme kertaa…Viimeistä, epätoivoista koppia tehdessäni kompastuin lattialla lojuvaan muovikassiin, joka sisälsi -aivan oikein, palautettavia tölkkejä…
Armottoman räminän loputtua seisoin jähmettyneenä eteisessä. Kuorsaus jatkuu. Uskomatonta. Jos tuohon ei herää, niin ei herää mihinkään…ei muuta kuin tennarit vauhtiin ja passipaikkaan.
Oikein kunnollinen vyö nousi taivalle. Haeskelin kuvakulmaa ja kyllä tuo laajis tuo paljon lisää mahdollisuuksia. Nyt kun alkaa olemaan pimeämpää, Irix solahti elementtiinsä. Yököt syttyivät ensin idän-koillisen suuntaan. Siinä kylätiellä ei ollut oikein suoraa näkyvyyttä länteen, niinpä se jäi huomioitta. Huomasin kyllä zeniittiin ilmaantuvan yökkös lautan. Kun käännyin viimein ympäri, piti ihan henkäistä. Jopas on. Vöittä ja laineita, ristiin rastiin pitkin taivasta. Ja muutaman vyön kirkkaus. Nyt tuli sellainen ”once in the lifetime”-kokemus, ettei mitään järkeä.
Kirkkaita yöpilviä Laitilassa. Pirjko Koski
Pyörin ympäri ja ihastelin näkymää. Alkoi nostamaan vähäistä kosteutta, aavistuksen viilenevä (nojaa) ilma kipristeli paahtunutta ihoa.
Oli aivan hiljaista. Haistoin pehmeän viljan tuoksun, auringon paahtaman heinän. Lepakot suhahtelivat ympärillä. Tämä on se hetki. Se, mitä tullaan hakemaan näiltä reissuilta. On vain ilmiö, luonto, minä ja kamera.
Esitys vaan levisi, samalla aavistuksen hiipuen. Kuvasin ja nautin. Setin hiipuessa enemmän otin tavarat kantoon ja lähdin kotiin päin.
Jäin terassille hetkeksi selälleni makaamaan, seurasin lepakoiden lentoa sekä yöpilviä, kuinka ne haamuilivat talon yläpuolella. Ja vaan olin. Siinä hetkessä.
Kiitos, Suomen luonto.
Kuuma ja kuiva kesä toi mukanaan myös valitettavasti metsäpalovaaran. Säkylän suunnalla metsäpalo syttyi 18.7. ja se aiheutti ylimääräistä jännitystä:
Päivä oli ollut täällä Länsi-Suomessa aavistuksen liian jännittävä. Pyhärannan palot sekä Laitilassa pitkin päivää roihunneet useat maasto-ja rakennus palot aavistuksen stressasivat ja pitivät “hereillä”. Etenkin Laitilan Torren palo jännitti, koska se oli jo melko lähellä asuinkylääni. Taivaanranta oli todella punainen. Sepä antoi omalta osaltaan viitettä lähteä illalla kuvaamaan.
Ehtoolla ajoin auton sorolan peltotielle parkkiin ja lähdin kävelemään kinttupolkua pelloille. Kuu oli aivan järjettömän kaunis ja pehmeä, punertava valo loi hohdettaan ympäristöön. Pyhärannan suunnasta nousi edelleen reilusti savua.
Dramatiikkaa kuvatessa lisäsi omalla tavallaan armeijan helikopterit, jotka ilmeisesti tarkkailivat tilannetta ilmasta käsin lentäen alueella tarkastuslentoja ristiin rastiin. Hälytysajoneuvojen sireenit soivat, kun apujoukkoja matkusti palopaikalle. Hiljaista hetkeä ei oikeastaan ollut.
Taivaanranta hohkasi punaisena, maan varjo näkyi todella hienosti ja kuu sijoittui kauniisti taivaalle näkyen vielä alkuillasta selkeänä. Juutuin ihailemaan illan punaamaa maisemaa. Kuin vahingossa sain kuun, peltomaiseman ja helikopterinkin samaan kuvaan.
Kuu ja helikopteri. Pirjo Koski
Loppuillasta ruuvasin toiverikkaana vielä nelisataa millisen runkoon kiinni ja koetin ottaa kuusta lähipotretin. Eipä saanut enää tarkaksi ukkoa, kun joka puolella alkoi ilma väreilemään. Savua oli näkynyt tänään rutkasti joka puolella, mutta nyt sitä alkoi olemaan enemmän. Lopulta savu haju alkoi käymään sen verran selväksi, että päätin peruuttaa sisätiloihin.
Savun värjäämä Kuu. Pirjo Koski
Kaikessa kaameudessaan ilta oli kuitenkin kokemisen ja näkemisen arvoinen. Ja sen kuvaamisen myös.
Kari Kalervo kuvasi huimat yöpilvet 26.7.:
Omalla kohdallani kesän loistavimmat yöpilvet valaisivat taivasta 26.7. Minulla oli
kylläkin niin sitkeä flunssa, että kesän aikana en paljoakaan jaksanut yöpilviä
vahtia ja seurata. Valokuvaamassa kävin vain kahtena yönä.
Kokeilin kuitenkin ensimmäistä kertaa kuvien pinoamista yöpilvikuvauksessa.Valaisevia yöpilviä, Kari Kalervo
Oheiseen mustavalkokuvaan on yhdistetty yhdeksän 2 sekunnin valotusta, jotka
on kohdistettu tähtien mukaan. Yhdistelytekniikka parantaa sävyjen dynamiikkaa
eli lisää sävyinformaatiota ja vähentää kohinaa etenkin tummissa sävyissä.
Kuvassa sekä yöpilvet että maisema ovatkin tulleet aistikkaasti esiin.
Samaa näytöstä katseli Pirjo Koski, joka kuvasi omien sanojensa mukaan parhaat yöpilvensä tähän asti:
Oli aika meininkiä, parhaat yökköset ikinä omalle kohdalle :=)
Olin juuri palautunut Lepäisiltä, Uudestakaupungista.
Kävin katsomassa perjantaita ajatellen kuu kuvaus paikkaa. Lepäisillä juutuin kuvausten jälkeen istumaan ja ihmettelemään suomen luonnon kauneutta. Ja oli kivaa istuksia, kun amppareita ei tunkenut korviin ja suuhun kuten mantereella. Tuolloin ei näkynyt vielä mitään normi pilviä lukuunottamatta.
Kotiin ajeltuani totesin, että normi pilven pahukset alkavat peittää taivasta. Kello oli tuolloin n.24. Hetkessä pohjoinen sekä länsi menivät tukkoon. Ilma seisoi, ei edes tuullut. Ajattelin itsekseni, että se oli nyt tässä tämä yökköskuvaus.
Painuin pettyneenä lueskelemaan hetkeksi kun väsytti niin pahuksesti.
Kello oli jotain 00:30 kun käydä vielä ulkosalla. Päästyäni verannalle meni suunnitelmat uusiksi. Nukkumaan joutaa myöhemminkin, yökkösiä näkyy! Pilvet olivat kaikonneet osin. Nukkumatti sai mennä vierailemaan nyt muualle, koska nyt pitää mennä. Objektiivin vaihto, tavarat mukaan ja vissy pullo jäi taas kotiin. Älkääpä unohdelko noita juomia tällä säällä kotiin edes yöllä. Autolla vatastyyliin kilsan päähän kummit sulaen..
Piti pistää jo juoksuksi, mutta lonkka vihlaisi ja oli pakko vaan marssia erittäin rivakasti hernepellolle. Kuivat herneen varret olivat surkea näky lampun valossa. Sitten ei muuta kuin ihailemaan ja kuvaamaan. Naputtelin hälyt muutamaan paikkaan. Vähän kirpaisi, että olin lähtenyt Lepäisiltä, mutta oli pakko päästä kotiin lepäämään vaakatasoon hetkeksi. En ole ikinä nähnyt näin kirkkaita yökkösiä. Hymyilin siellä keskellä pimeää peltoa itsekseni.
Valaisevat yöpilvet 26.7. Pirjo Koski
Ennen kahta alkoi pilvilautta taas uhittelemaan ja uni painoi raskaan, kuuman päivän jälkeen. Tyytyväisenä tavarat kantoon ja nukkumatti kutsuttiin takaisin kylään. En muista, että pää olisi osunut tyynyyn. Seuraavana aamuna mietin, näinkö unta.
Ehei, yökköset olivat edelleen muistikortilla 🙂
-
- Pirjo Koski
Ukkoskesä starttasi kunnolla heinäkuun lopulla:
Viimeisen vuorokauden chase sujui alkuun ihan “putkeen”… Ensin herättiin viisi tuntia myöhässä. No kun väsytti, viimeiset pari päivää ja yötä olin kiitänyt ilmiöiden perässä öisin. Lähettiin ystävien luo raumalle ja vietettiin kiva päivä. Kun lähdimme ajamaan kotiin, ajoimme kauniin kodisjoen kautta. Päästiin laitilaan ja kappas, alkaa ukkostamaan ja koko helahoito menee kodisjoelle ja raumalle…päivällä saaliiksi jäi sadeseinämä ja muutama komea ukkospilvi.
Eipä tarvittu vertaistukea sittenkään, kun luulin missanneeni kaikki salamat. Kova alapilvisyys ei auttanut illalla asiaa. Istuin myrtsinä ulkosalla kun yht’äkkiä välähti. Siis ei minulla, vaan taivaalla… Loppujenlopuksi chase johti siihen, että jäin autoon jumiin kun ukkonen kulki yli.
Lähdin ensimmäisen väläyksen jälkeen heti tavaroiden kanssa ulos, havaintopaikkaan ei kestänyt autolla kuin pari minuuttia. Jäin miettimään autoa tai latoa pakopaikkana sateelta. Päädyin autoon ja kuvauspaikkana aukealle peltotielle. (toisaalta hyvä valinta tuo auto, äkisti ilmaantuneen voimakkaan tuulen vuoksi)
Olin täysin keskittynyt edessä välkehtiviin salamoihin, kun ukonilma sivustasta yllätti. Huomioin kyllä, että tutkassa oli ukkonen, mutta ei ollut sielläpäin tapahtumia tutkan mukaan hetkeen. Sepä päätti sitten aktivoitua ja vieriä kohti. Se leiskumisen määrä ja se salama määrä oli hyytävä. Taivaanranta välkehti niin monesta kohdasta, salamoita näytti olevan parhaillaan kolme erillistä vierekkäin.
Ukkonen pauhaa. Pirjo Koski
Syöksyin autoon kun kovin sade alkoi. Isoja, raskaita vesipisaroita putosi pelleille ja jatkuva jylinä taustalla. Välke näytti uudenvuoden ilotulitukselta joka on lähtenyt lapasesta jo aikaa sitten. Koko kaara heilahteli pari kertaa kun pamautti lähelle. Ihan hirvittävä tuuli osui autoon ukkosen ollessa päällä (suihkuvirtaus?), se ei kestänyt kauaa, mutta silti tuntui, että pikkuinen farkku nousee ilmaan.
Seuraavaksi lakkasi satamasta, joten vaihdoin paikkaa ja jäin seuraavaksi jumiin latoon. 40 salaman kohdalla ei enää pysynyt pää perässä. Joka puolella raikasi tykistötuli, kun ukkonen pisti parastaan. Kalevantulia, elosalamoita ja semmoisia haarakkaita kavereita risteili ympäriinsä.. Onneksi korvat säästyi tällä kerralla, tajusin suojata korvat kämmenillä lähimpien iskujen kohdalla, earit oli jälleen kotona. Vähän viime kesänä kärsinyt korva oireili kovimpien paukkujen kohdalla.
- Pirjo Koski
Ainut mikä harmittaa, oli alun paikkavalinta. Oma moka. toisaalta kuvasaalis oli loistava 🙂
Elokuun ensimmäinen yö oli valaisevien yöpilvien kirjoama. Myös kauden ensimmäiset revontulihavainnot tulivat tältä yöltä.
Yöpilviä oli taasen havainnoimassa Pirjo Laitilassa:
Vähän ennen puoltayötä tuli häly. Pyörähdys pihalla varmisti sen, että nyt on mentävä. Ajelin Laessaareen ja jätin auton parkkiin. Sukelsin otsalampun valossa pelloille. Yöpilvet olivat alkuun kirkkaita. Sama peli kuin aiempinakin iltoina, alkuun vyö joka kiemurtelee melko korkealle. Sitten alkaa ilmaantumaan enemmän sivuille tavaraa. Seuraavaksi lautta lähtee leviämään ja alkaa muodotumaan kunnollisia, kirkkaita laineita. Sitten koko setti näyttää painuvan kasaan, pysyttelevän hetken hiljaa. Seuraavaksi ohjelmanumerossa on kirkastuminen.
Nämä olivat meko nopea tempoiset yökköset. Yhden maissa mennä lävähtivät kehvelit huomiota herättäviin.
Harmillisesti meillä nousi sumu sekä alapilvet kun setti alkoi kirkastumaan. Kosteus oli todella kova, mutta lämpötila taas kiva tai kohtalainen ulkoiluun. Miten sen nyt ottaa.
Vissypullo raahautui tukevasti mukana, tarvoin pellolla ja hiki virtasi. Kello kävi puoltayötä. Oikeasti, ei tälläistä ole olemassa. Hieno, lumoava ja ikimuistettava yökkös setti.
Huomiota herättävän kirkkaat yöpilvet. Pirjo Koski
Ihan ei vetänyt vertoja kuunpimennysyönä näkemiini yökköihin, mutta nämä varmasti olisivat laittaneet vielä paremmaksi, mikäli näkyvyys olisi pysynyt edes jotenkuten ja olisin voinut jäädä näitä arvioimaan.
Revontulisäteistä en ole varma, näinkö oikein. Yhden maissa taivaalla näytti häälähtävän jotain. Kennolle se ei tarttunut. Upea ilta.
Iltasella tympääntyneenä tutkakuvia katselin ja kaukana ukkosti, käytännössä ympärillä ympyränä.Televisiotakaan ei jaksanut katsella joten kamerareppu selkään ja läskirattaisella pyöräilemään, tovin pyöräiltyä oltiin taas Oulun Oulunsalon Riutunkarin lauttarannassa. Viisi kilometriä ennen määränpäätä muutama kaunis alasinpilvi näyttäytyi mutta ei ne enää lauttarannassa kuvattavan kauniita olleet. Auringonlaskustakaan ei mitään tietoa kun pilvet edessä joten siellä sitä vain odoteltiin jos jotain tapahtuisi.Sitten välähti salama päinvastaisessa suunnassa eli Liminganlahden takana. Toinen ja kolmaskin mutta salamointia oli harvakseltaan eikä yhteen paikkaan keskittyneenä joten tuloksena oli nolla onnistunutta kuvaa.Yö jatkui ja vuorokausikin jo vaihtui. Yllättäen rupesi tuulemaan voimakkaammin ja se johti siihen että pitkän valotuksen osalta tulos oli aika epätarkkaa. Vaatteet vain lepattivat ja lopulta piti lauttarannan kärjestä lähteä pois. Rantavitikon suojiin päästyä piti vielä kerran katsoa salamatutkaa mutta samantien välähti kaukana merellä Hailuodon takana. Jälleen repusta varusteet esille.Salamointi oli aika hyvin paikallaan pysyvää ja pitkästä aikaa onnistui salamaniskun taltioimaan. Yksi komea salama jäi jälleen kuva-alan ulkopuolelle mutta onneksi myös yksi kohtalainen otos syntyi.
- Salamointia. Marko Haapala
Utuisuutta mahtui väliin ja varmasti vesisadetta ja pilviäkin. Lopulta aamu jo kirkastui ja ensimmäiset vesipisarat osuivat linssiin joten alkoi kotimatka. Kotimatkan aikana välähteli salamat muutamaan otteeseen Liminganlahden tuolla puolen.Aamulla alkoikin sitten kunnon rytinä kun ukkosrintama meni Kempeleen ja Tyrnävän välistä, ainoa ongelma että kotoa käsin ei nähdä juuri mitään. Puustoa riittää ja rakennuksia, vettäkin tuli melkoisesti. Nukkumaan tuli mentyä ja vielä toinen ukkosrintama herätti ja se oli jo niin järeä että sähköjärjestelmä petti jossain päin kun kaapeli tv ja nettiyhteys oli poikki, sitten kun taas herättiin ihan kunnolla.Tarjosi se sentään yöllä lauttarannassa 2:00 – 3:00 välillä 11 onnistunutta salama-aiheista kuvaa mutta kovasti sai kuvia rajata. Normaalisti etu-alalla olisi ollut aallonmurtajan kiviä mutta tällä kertaa oli tyytyminen pelkkään mereen. Asetuksetkin oli mitä oli kun taas unohtui muutama seikka mutta väliäkö sillä näin harrastajana keskinkertaisilla välineillä.
Ursan perinteinen kesätapahtuma Cygnus pidettiin Säkylässä. Siellä olleiden iloksi luonto päätti järjestää ylimääräiswen ohjelmanumeron ukkosen muodossa:
Olin Cygnus tapahtumassa Säkylässä elämäni ensimmäistä kertaa. (mutten suinkaan viimeistä-se on ihan varma. Päivä oli ollut upea, työpajoja ja luennointia. Uutta tietoa pamahteli päivän mittaan kaaliin sen verran paljon, että näitä tietoja sulatellaankin tovi. Ihmisarkana otuksena oli iso juttu osallistua tämmöiseen, missä oli paljon ihmisiä. Kaikki olivat mukavia, auttavaisia ja päivääni ei montaa hiljaista hetkeä mahtunut.
Jo aamulla alkoi saapumaan ukkoshälyjä, joka tiesi sitä, että noin sata myrsky- ihmistä oli varppeillaan koko päivän, (mukaan lukien itseni) tähyillen horisonttiin, appeja sekä ennusteita vilkuiltiin kilpaa ja tapahtuman tuntui täyttävän kuumeinen odotus. Iltapäivällä alkoi nousemaan sellaista pilveä, että piti kävellä tsekkaamaan tilanne oikein kameran kanssa Pihlavan leirikeskukseen johtavalle silllalle. Ja kyllä. Sieltä nousee ukkonen joka voi tehdä vyöryn. Olimme erään toisen havaitsijan kanssa kahden vaiheilla- menemmekö kävellen saaren toiseen päähän, jäädäänkö paikoillemme ilman minkäänlaista satten suojaa vai liikutaanko kurssikeskuksen taakse, jossa on takaterassi.
Ukkonen näytti siinä kohtaa näkyvän parhaiten keskuksen taakse, jota vahvisti kännyyn saapunut viesti. Kamerat ja jalustat sekä reput kantoon ja siirtyminen puolijuoksun tapaisella koikkelehtimis-tyylillä talon taakse. Alkuun tällä ukkosella oli pysäyttäviä sadeseinämiä. Sitten alkoi näkymään itse ukkospilvi, joka kuljetti mukanaan aineksia vyöryyn. Väkijoukon kysellessä ”onko tämä nyt se vyöry” tuli vastaus rantapöheikössä olevalta bongarilta ”kyllä tämä jo alkaa olemaan, eikun siis kyllä on!!”
Vyörypilvi. Pirjo Koski
Sen jälkeen sulkimet alkoivat laulamaan. Eikös vyöry jälleen kallistunut hienokseltaan oikealle. Eli alun silta olisi ollut loisto kuvauspaikka. No ei voi mitään, nyt tyydytään tähän. Tai no, tyydytään on kyllä täysin väärä sana. Näytös oli hieno ko mikä! Salamat leimahtelivat harvakseltaan, mutta olivat näyttäviä.
Kuvattiin porukassa viimeiseen asti. Sitten alkoi kova tuuli. Sadetta tuli harvakseltaan, isoja pisaroita.
-
- Lähestyvä ukkonen. Pirjo Koski
Oli aika siirtyä sisätiloihin kuuntelemaan uutta luentoa. Sade jäi rummuttamaan kurssikeskuksen ikkunoihin.
Marko Haapala kuvasi erittäin näyttävän ukkosen 5-6.8. Muun muassa suppilopilvi ja lopulta vesipatsas oli näkyvissä!
Päivällä ja iltapäivällä sai seurata pitkää saderintamaa jonka toinen pääty ukkosti Etelä-Suomessa. Pohjoisempi puolisko saderintamasta lähestyi hitaasti ja alkoi pohdinta että mitähän tuo saa aikaan ja ottaisiko riskin kastumisen uhallakin ja pyöräilisi Oulun Oulunsalon Riutunkarin lauttarantaan.Lopulta oltiin nopeammalla pyörällä liikkeellä, muistaakseni jo ennen ilta kahdeksaa ja myötätuuli antoi vauhtia lisää.Perille päästyä ei ehtinyt edes asettumaan kun taivaalla näkyi suppilopilvi mikä oli itselleni ensimmäinen kerta. Luonnollisesti vauhdilla kuvausvälineistö esille ja ensimmäiset kuvat käsivaralta ja vielä ehti jalustan vetää täyteen pituuteen ja videotakin ottaa. Sitten ne vetäytyivät pilveen takaisin ja sai kuvata itse pilveä joka kyllä sadetta antoi reilusti, kaukana Hailuodon rannikolla onneksi. Tuuli kävi vielä selän takaa.
- Suppilopilvi. Marko Haapala
Pääsaderintama lähestyi ja tutkakuvat jo vahvistivat muutamia salaman iskuja. Pienen odottelun jälkeen visuaalisesti havaintoja ilmaantui Hailuodon takaa ja lopulta myös Raahen suunnalta ja sieltä päin alkoi vihdoin myös salamoita kuviin tarttumaan. Yö pimeni entisestään ja välähdykset olivat näyttäviä mutta kuviin tallentui vain pilvisalamoita.Ukkossolu ja sadeseinä. Marko Haapala
Raahen suunnalta tullut solu hyytyi lopulta mutta lyhyen odottelun jälkeen oli selvää että Ruotsin puolelta tuli toinen solu. Tämä solu jo tarjosi kaksi näyttävämpää lähisalamaa jotka onneksi tallentuivat kuviin. Tätä ennen ehti tuuli kääntyä ja pääsi mereltä tuulemaan melko voimakkaasti joten jalustan pituus minimiin ja maahan istumaan, paljoa perspektiiveistä välittämättä. Hankala oli suunnata kameraa kun välillä Hailuodon sivustalla salamoi ja sitten vähän enemmän oikealla ja keskivaiheilla. Ratkaisuna oli sitten vähän laajempaan objektiiviin vaihto.
- Yöllistä salamointia. Marko Haapala
Onneksi se vesisade meni Hailuodon ja mantereen puolivälistä sekä Hailuodon päältä eli itse pysyttiin kuivana koko yö. Kotona oltiin sitten melkein viiden aikaan aamulla. Pyörämatka kävi joutuin kun ehti tuuli taas kääntymään myötäiseksi.Kotona alkoi sitten kuvien jälkikäsittely, kunnolla vasta nukkumisen ja heräämisen jälkeen. Muutamista kuvista paljastui jopa vesipatsas, kaukana tosin ja vasta kuvan reilun kirkastamisen jälkeen. Kameran näytön kirkkauden olisi pitänyt olla vielä pykälän alempi.
Ukkospilvi ja vesipatsas. Marko Haapala
Riskinotto siis kannatti ja uusia henkilökohtaisia ennätyksiä tuli rikottua. Kuvia tosin joutui rajaamaan reilustikin mutta harrastajana päätavoite rajaamisenkin jälkeen on se että pisin sivu olisi vähintään 2048 px.
Revontulikausi alkoi elokuussa. Pirjo Koski teki kautensa ensimmäisen havainnon 8.8.:
En tänäkään vuonna onnistunut murskaamaan edellistä revontuli kaari ennätystäni. Enkka itselläni oli heinäkuun lopussa pari vuotta sitten.Hyvä yritys silti, tämä kuva syntyi puhtaasti linnunrata-jahdissa.Himmeä revontulivyö. Pirjo Koski
Todella olematon kaari matalalla, mutta tästä se kausi taas lähtee.
Perseidien tähdenlentoparvi oli mukavan aktiivinen eikä kuustakaan ollut harmia. Pirjo Koski havaitsi meteoreja 11.8.2018
Yllättäin perseidijahdissa jo alkuvaiheessa onnisti. Illan neljännelle ruudulle jäi kaunis, värikäs tulipallo. Lento oli pitkä ja kerrankin pääsin näkemään koko helahoidon kokonaan. Tulipallo sammui räjähtämällä palasiksi, jotka hiipuivat. Erittäin näyttävää, pitkästä aikaa.
Näyttävä perseiditulipallo. Pirjo Koski
Vana jäi jälkeen, mutta ei tallentunut vaalealta taivaalta. Ympärillä olevat rikkahippus- pilvet hankaloittivat vanojen metsästystä . Laskin havisjakson aikana (n.2,5h) kuusi perseidiä. Erittäin mukava saalis verrattuna viime vuoteen
14.8.. näkyi upea yöpilvinäytös, jota oli kuvaamassa Marko Haapala:
Ilta kahdeksan jälkeen alkoi hiljainen ja rauhallinen fatbike pyöräily Tupoksen kautta Oulunsalon Papinjärven rantaan. Aurinko oli jo ehtinyt laskeutua joten edessä oli kärsivällistä odottelua. Penkki siellä oli istumista varten mutta istuessa meinasi tulla kylmä. Lämpimikseen oli sitten vain käveltävä edes takaisin rantaa pitkin taivaalle katsoen.Kaunis ja kirkas ja hidas tulipallo kiinnitti huomion, useita sekunteja kesti ja lopussa osiin hajoten. No, kamera oli vielä repussa. Kellon ajastakaan ei tietoa mutta ehkä puolta yötä lähestyttiin.Pian sen jälkeen alkoi jo himmeitä valaisevia yöpilviä erottamaan. Kamera ja jalusta jo viritettiin paikalleen. Olosuhteet olivat täydelliset eli tyyni peilipinta. Kalat tosin välillä aiheuttivat väreitä pintaan. Yritettiin myös kuvata sarjakuvana jos vaikka joku Perseidi sattuisi kuviin mutta kyllä yöpilvet vei voiton. Päätöstä helpotti se että juuri sillä hetkellä kun kameraa vähän käänsi niin tietysti Perseidi vilahti taivaalla.Kylmä alkoi olemaan ja yöpilvet vain kirkastuivat kirkastumistaan. Kohtuullisen korkealle nousivat, mitä nyt laajakulma vähän työntää taaemmas. Objektiiveja vaihdeltiin ja eri perspektiivejä etsittiin ja samalla piti yrittää välttää erilaisia levälauttoja joita edellisen kovan tuulen jälkeen ilmaantui.
- Kirkkaat valaisevat yöpilvet. Marko Haapala
Lopulta alkoi taivas vaalenemaan ja yöpilvet haalistumaan joten kamera kiinni ja päätös lähteä kotimatkalla ja tietysi juuri sillä hetkellä taas vilahti himmeä Perseidi.No, onneksi kotimatkan aikana ehti taas keho lämpenemään ja ulkoiltua tuli 7 tuntia.
Marko Haapala saalisti mainion revontulisaaliin 19.8. Oulunsalossa:
iltasella alkoi Fatbike pyöräily auringonlaskun aikoihin pyrkimättä auringonlaskua kuvaamaan. Tunnin pyöräilyn jälkeen oltiin taas Papinjärven rannassa ja tuuli oli melkoinen.Sitten alkoi kärsivällinen odottelu mutta se voimakas tuuli ei innostanut kuvausvälineistöä esille kaivamaan. Kuu sai siis laskeutua lentokentän takana rauhassa. Rannalla vielä penkki jossa oli hyvä istua vaikka runsaasta vaatetuksesta huolimatta kylmä meinasi tulla. Yö eteni hiljalleen ja taivaalle syttyi tähti toisensa perään. Pohjoisen taivaan valoisuutta vain riitti ja riitti mutta kamera jo raksutti 23:00 jälkeen pitkiä valotuksia jos vaikka joku yllättävä taivaallinen vilahdus ilmaantuisi.Vuorokausi ehti vaihtua ja 20.8.2018 hiljalleen 1:00 yöllä alkoi silmillään erottamaan himmeää kaarta jonka tosin kamera oli havainnut jo vähän aiemmin. Istumista oli riittänyt jo neljän tunnin edestä.Himmeä revontulikaari. Marko Haapala
1:35 rävähti taivas näyttävään säteittäiseen näytelmään. Luoteeseen enimmäkseen kuvattiin, välillä koilliseen vaikka puut vieressä hiukan heiluivat. Kymmenen minuuttia päänäytös kesti ja sen jälkeen mitätöntä ja himmeää aina aamuun asti.Revontulisäteitä. Marko Haapala
-
- Aktiivinen revontulivyö ja säteitä. Marko Haapala
Kotona oltiin lopulta aamulla neljältä.
Kauden ehkä ensimmäiset keinovalopilarit näkyivät 20.8:
Repo ennusteet olivat sen verran kovat, että lähdin käymään reissussa lähipellolla.
Himmeiden repojen ja ilahduttavien kalevantulien lisäksi saaliiksi jäivät kauden ensimmäiset keinovalo pilarit. Hetken verran piti kyllä katsoa, että mitkä ihmeet tuolla taivaalla lepattavat…?
- Keinovalopilari. Pirjo Koski
Kv-pilari kausi alkoi siis itselläni ihan vahingossa.
Marko Haapala kuvasi upeaa salamointia 24.8.2018:
Päivällä oli jo nähtävissä että s.alamointia tiedossa joten sitten vain odoteltiin jotta riittävästi hämärtyy. Iltasella jaksoi pyöräillä vain Kempeleen Vihiluotoon. Tietysti samalla hetkellä alkoi vesisade kun pääsi perille ja ensimmäisen kuvan jälkeen kävi selväksi että polttoväli 30 mm ei riitä mihinkään. Seuraavien onnistumisten jälkeen ei 15 mm polttovälikään riittänyt ja tätä laajempaa ei enää repusta löytynyt.Maasalama. Marko Haapala
Linssiä sai ahkerasti pyyhkiä vesisateessa. Ohi oli äkkiä vesisade ja jopa tähtitaivaskin tuli hetkeksi esille. Salamointia sai havaita ympäristössä aina yli puolen yön mutta hankala oli saada osumaan kamera samaan suuntaan.
- Ukkonen. Marko Haapala
Oulun ValoStoren mainosvalo “taivaanrannan häirikkö” myös jälleen heilui ympäriinsä.
Varsin pirteä loppukesän öinen MCS yllätti iloisesti yön tunneilla. Sateen seassa salamointi oli välillä varsin aktiivista ja useita negatiivisia maasalamoita iski suoraan kuvaussektoriin. Sade oli jatkuvaa, joten kuvaamisen oli haasteellista. Kuvattu aikavalotuksella käyttäen kahta kameraa.
- Kuvat: Eero Karvinen
Pirjo Koski saalisti huippuharvinaisen Kuun sateenkaaren! Havainto tehtiin 26.8.2018:
Jos joku olisi sanonut minulle, että lähdet reissuun ja tulet takaisin kuun sateenkaari kuvan kanssa,-jossa vielä on revot taustalla, niin olisin hörähdellyt hyvinkin reippaasi sille mielikuvalle. Vaan kyllä, sellaisen kanssa kotiuduin. Ihmeellistä!
Revontuliarvot olivat sellaisia, että on jo periaate mennä seisomaan pellon reunaan. Ei muuta kuin tavarat kantoon ja autolla hurautin vakikuvaus paikalleni. Paikalle päästyäni oli aivan liikaa pilviä. Ihan fyysistä sumua ei vielä ollut. Tiesin kuitenkin, että kiire tulee. Laitilassa kaikki kuvaaminen kannattaa hoitaa ennen kello yhtä yöllä. Sen jälkeen menee yleensä mahdottomaksi. Jotenkin silti näkyvyys horisonttiin oli huono. Ilma oli tuhruinen.
Repomittarit huutaa hoosiannaa ja mitään ei juuri tapahdu. Seuraavaksi peittyikin miltein koko pohjoinen valtavaan sadepilveen. Samassa alkaa nousemaan sumu. Meneepä upeasti (sarkasmia) Äsh. Pettymys alkoi saada valtaa. Päätin seistä paikoillani kuitenkin vielä hetken.
Ja sitten se tapahtui.
Kuu lipui esiin pilvien takaa. Maisema sai valoa. Sadealue näytti liikkuvan muutaman kilometrin päässä havispaikastani. Siinä se oli. Kuun sateenkaari ensimmäistä kertaa elämässäni.
Kotva meni hukkaan, kun aivoni kelasivat, mitä ihmettä tulee juuri nähdyksi, kaari kun näkyi silmälle valkoisena.
Tällä kertaa en onneksi jäätynyt (jo vain, ihime savolaisittain sanottuna on tapahtunut!) vaan repesin toimintaan. Mitään hajua ei parhaista asetuksista ollut päässäni-koskien tätä nimenomaista ilmiötä. Sormet ristiin ja kuvaamaan. Taka-alalla ollut kuu peittyi välillä pilviin ja ilmiö heikkeni tai hävisi. Pilvet vetivät hirvittävää kyytiä taivaalla.
Tarttuiko se kennolle? Tarttui, hieno homma!
Kuun sateenkaari ja revontulet. Pirjo Koski
Kiitos kaikille!
Oli niin pöllämystynyt olo, ettei edes repojen häviäminen haitannut illan loppua. Todella tyytyväisenä kotiin ja sitten alkoi jännääminen, tuliko kuvista mitään.
Tuli niistä jotakin. Tämän näkeminen on ollut minulla haaveissa aivan pienestä pitäen. Puhumattakaan kuvaamisesta. Ihan huikea fiilis!
