Filmikuvausta digiaikana

Juha Ojanperä:

Jo pitkään mielessäni oli pyörinyt ajatus filmikuvaamisen kokeilemisesta. Vihdoin kesäkuun lopussa 2018 ryhdyin tuumasta toimeen ja ostin itselleni vanhan filmikameran, optiikkaa ja tietysti filmiä. Mutta mitä järkeä on filmikuvaamisessa digiaikana?

Kesällä 2018 katselin netin markkinapaikoilta myynti-ilmoituksia vanhoista kameroista. Lopulta silmäni osuivat Kameratori-fi -sivustolla myynnissä olevaan 1970 -luvulta peräisin olevaan Canon FTb -runkoon. Runko on täysin mekaaninen, ei mitään elektroniikkaa saati automatiikkaa. No yksin pelkällä rungollahan ei vielä mitään tee, joten piti tietysti ostaa myös optiikkaa. Sitähän löytyi niin ikään Kameratorin sivuilta kasapäin edulliseen hintaan. Ostin laajakulmaa (28 mm), perusobjektiivia (50 mm) sekä teleä (200 mm). Lisäksi matkaan tarttui muutakin oheistarviketta kuten telejatke ja T2 -sovite. Rungossa on Canonin FD -bajonetti, joten tietysti myös optiikka ja oheistarvikkeet ovat siihen sopivia.

Tietysti tällaisella kameralla ei oteta yhtäkään kuvaa ilman filmiä. Alussa olin hieman epävarma siitä, millä tavalla haluan kuvata. Tulin ostaneeksi niin värinegatiivia kuin mustavalkonegatiiviakin. Siitä alkoivat sitten kuvauskokeilut! Lopulta ajatukseni kehittyi pidemmälle, ja päädyin ostamaan myös mustavalkokuvien kehitys- ja vedostusvälineet. Tämän valintani myötä kuvausmenetelmäkseni muodostui mustavalkokuvaaminen. Mustavalkofilmeistä olen tähän mennessä kokeillut Kodakin Tri-X 400- ja Ilfordin HP5+ 400 -mustavalkonegatiivifilmejä. Lopulta tulin ajatelleeksi, että tämä puuha on varmasti pidemmän päälle edullisempaa, jos teen isompia kertaostoksia. Päädyin ostamaan 20 rullaa mustavalkofilmiä saksalaisesta Macodirect -nimisestä valokuvausalan verkkokaupasta. Tämä isompi erä käsitti 18 rullaa Ilfordin HP5+ 400 -filmiä ja kokeilua varten myös kaksi rullaa Ilfordin SFX 200 -punaherkkää mustavalkofilmiä.

Kuvauskohteeni tulevat olemaan kaikkea mahdollista Maan ja taivaan väliltä. Tähtiharrastukseni puitteissa tulen kuvaamaan ilmakehän ilmiöitä, pimennyksiä, Aurinkokunnan kohteita ja ehkä jossain vaiheessa myös syvän taivaan kohteita. Valokuvausharrastukseni ei suinkaan rajoitu vain taivaalla näkyviin ilmiöihin, vaan lisäksi kuvaan paljon myös esim. maisemia ja arkkitehtuuria.

Mutta mitä järkeä on filmikuvaamisessa digiaikana, 2010 -luvulla? Väittäisin, että filmikuvaamisessa on paljonkin järkeä! Kamera, jonka ostin, on täysin manuaalinen, eikä siinä ole minkäänlaista automatiikkaa saati elektroniikkaa. Tällaisella kameralla kuvaaminen väkisinkin pakottaa käyttäjänsä kehittymään valokuvaajana. Toki kamerassa on sisäänrakennettu valotusmittari, mutta kameraa voi tietysti käyttää myös ilman sitä, jolloin kuvaajalle väkisinkin kehittyy taito ja tuntuma valotusaikojen ja aukon valitsemiseen eri tilanteissa. Filmikuvaaminen pakottaa myös harkitsemaan jokaista kuvaa ennen kuin laukaisee. Tyypillisesti yhteen filmirullaan mahtuu 36 tai vain 24 kuvaa, joten kuvia ei tule räiskittyä huolettomasti kuten digillä, koska jokainen suljinnapin painallus maksaa rahaa!

Digikuvaamisen myötä valokuvia kertyy muistikorteille ja kovalevyille valtavia määriä, eikä niitä välttämättä tule teetettyä printeiksi. Lisäksi digitaaliset kuvat ovat kovin katoavaisia. Itsekin olen menettänyt valtavan määrän digikuvia kun tietokoneen kovalevy hajosi ja kuvani katosivat bittiavaruuteen! Filmikuvaamisessa lopputuloksena on (oikein säilytettynä) vuosikymmeniä kestävä filmi, josta voidaan vedostaa valokuvia. Mustavalkokuvat säilyvät hyvin arkistoituna helposti jopa sata vuotta! Näin ollen filmikuvaaminen on konkreettisempaa ja filmikuvauksen lopputuotteita voi tarkastella ja pidellä käsissään, toisin kuin digitaalisia kuvia.

Olen myös aina ollut sellainen ihminen, että kaipaan uusia haasteita ja haluan opetella uusia asioita. Tämä pitää homman mielenkiintoisena! Filmikuvaamisen myötä pääsin taas kokemaan sen, että olen aivan aloittelija, enkä tiedä asiasta mitään! Toki olen lapsuudessani ja nuoruudessani kuvannut filmikameralla, mutta tuolloin kamera oli aikanaan uudehko filmipokkari, jossa automatiikka huolehti kuvaamisesta. Eli ei filmille kuvaaminen minulle täysin vierasta ole! Olen myös lukiossa osallistunut valokuvauskurssille, jossa pääsin ensimmästä kertaa kuvaamaan ja kehittämään mustavalkofilmejä ja vedostamaan kuvia. Mutta en ole kuitenkaan koskaan ennen kuvannut tällaisella kameralla, missä kaikki säädöt ovat täysin manuaalisia.

Filmikuvaaminen myös auttaa saamaan käsityksen siitä, minkälaista valokuvaaminen oli ennen digiaikaa. Filmikuvaamisen historia on pitkä, ja filmikuvaaminen voidaan nähdä retro- tai nostalgiaharrastuksena. Samalla tulee perehtyneeksi valokuvauksen historiaan sekä kameroihin ja filmeihin entistä syvällisemmin. Filmikuvaamisen avulla koen pääseväni osaksi valokuvauksen pitkää ja perinteikästä historiaa ennen digiaikaa.

On ilman muuta selvää, että digitaalisella valokuvauksella on monia isoja etuja verrattuna filmiin. Digitaalinen ilmaisin on paljon herkempi, kuvia voidaan ottaa käytännössä rajattomasti ja jakaa äärimmäisen helposti netissä. Toisaalta digikuvat ovat katoavaisia, ja usein kertakäyttötavaraa. Kuvia tulee otettua valtavia määriä, ja kuvamäärän hallitsemiseen täytyy tehdä mielekäs systeemi. Filmikuvaus pakottaa oppimaan valokuvauksen taitoja ja olemaan harkitsevampi kuvaaja. Filmit ja vedostetut kuvat säilyvät pitkään ja niitä voi pidellä kädessään ja katsella, toisin kuin digitaalisia valokuvia. Filmikuvaamiseen liittyy retroilua ja nostalgiaa ja filmikuvauksen kautta pääsee osaksi valokuvauksen pitkää historiaa ja perinnettä. Uskon, että tästä maailmasta löytyy paikkansa niin digikuville kuin perinteisille filmikuvillekin!

Tässä alla muutamia kuvia, joita olen kuvannut filmille ja kehittänyt: