Matti Helin:
Mitä haen harrastukseltani?
Tähän kysymykseen törmään usein mielessäni. Miksi harrastan tähtitiedettä? Mikä vie minua eteenpäin? Onko se paremmaksi tuleminen? Itselle uusien, ehkä harvinaistenkin havaintokohteiden bongaus? Uuden tiedon saaminen?
Vastaus on kyllä, kyllä, kyllä ja kuitenkaan ei kuitenkaan mikään edellä mainituista. Itselle tähtitieteen harrastus kohdentuu elämykseen. Taivaan alla pääsee kosketukseen johonkin, jota muuten on mahdoton tavoittaa. Se jokin tunne, jota on hankala määrittää ja jonka kuitenkin, näin väitän, kaikki tähtitieteen harrastajat tuntevat. Se, kun katsoo kaukoputkella Jupiteria ja sen kuita. Kun revontulikorona räjähtää täyteen loistoonsa. Kun kesäyönä valaisevat yöpilvet heijastuvat peilityynestä järvestä tai kun tietokoneen näytölle piirtyy ensivalo kaukaisesta kvasaarista.
Se on se tunne, kun tiedät mikä mikäkin ilmiö on. Kuitenkin tähän tietoisuuteen sekoittuu jokin… muu. Mielikuvitus. Mahdollisuudet, mitä kaiken takana on. Mysteeri. Se selittämätön tunne, jonka nämä ilmiöt ihmisessä saavat aikaan. Tämä on se itseäni eteenpäin vievä voima, se, jonka haluan harrastuksessani saavuttaa kerta toisensa jälkeen.
“And here are trees and I know their gnarled surface, water and I feel its taste. These scents of grass and stars at night, certain evenings when the heart relaxes- how shall I negate this world whose power and strength I feel? Yet all the knowledge on earth will give me nothing to assure me that this world is mine. You describe it to me and you teach me to classify it. You enumerate its laws and in my thirst for knowledge I admit that they are true. You take apart its mechanism and my hope increases…
What need have I of so many efforts? The soft lines of these hills and the hand of evening on this troubled heart teach me much more?”
-Albert Camus, The Myth of Sisyphus
Niin, ja ettei mene ihan runoiluksi, heinäkuun lopussa tapahtuu kuunpimennys. Täydellinen sellainen. Tästä numerosta löydät vinkkejä sen havainnointiin. Toivotaan laajalti selkeää!
