Matti Helin:
Lukijoiden kuvien perusteella lopputalvi oli parempi kuin alkutalvi.
Kuvia tuli kaiken kaikkiaan kolminumeroinen määrä ja skaala oli kattava; Revontulia, haloja, kuuta ja planeettoja…
Kiitokset kaikille ahkerille taivaan tarkkailijoille, toivotaan vähintäänkin yhtä antoisaa kevättä ja kesää!
Aloitamme Jarkko Suomisen hienolla komposiittikuvalla kahdesta hyvinkin erilaisesta taivaankohteesta, Andromedan galaksilsta ja Kuusta. Ja miten ne saadaan samaan kuvaan.
Välineistö:
(molemmat kuvat)– Canon Eos 1000D (IR-mod)– TS-Optics Ed Apo 80/560 f7 linssikaukoputki– HEQ5 Pro seurantajalustaKäsittely:YKSITTÄISETM31
M31, Jarkko Suominen
– pinottu, sekä venytys Pixinsightissa. + värien kalibrointi, taustataivaan kalibrointi jne.– kokonaisvalotusaika 1h 26 sec, ISO800– 25kpl FLAT
Kuu, Jarkko Suominen
– käsitelty Pixinsightissa. värien kalibrointi, taustataivaan kalibrointi, croppaus.– valotusaika 1/160 sec, ISO 100
Andromedan galaksi ja Kuu, Jarkko Suominen
– Käsittely Pixinsightin osalta komposiittikuvaa varten on ollut kutakuinkin sama, kuin yksittäisissä versioissa, mutta croppauksia ei suoritettu Pixinsightissa kummallekaan kuvalle.– Photoshop CS6:ssa Andromedaa käytettiin alimpana tasona ja Kuu leikattiin suoraan omasta kuvastaan ja kopioitiin Andromedaan, jonka jälkeen leikkausvirheet poistettiin kuvasta, joten koska kuvat ovat otetuu samalla laitteistolla ovat ne näennäisesti samassa mittakaavassakin Maasta nähtynä (kaukoputkeni läpi katsottuna)
Pirjo Koski Kuvasi Kuun 27.1.2018:
Miljoona ja viisisataa sommittelu suunnitelmaa kuviin, sata erilaista asetusta joiden toimivuus pitäisi testata nimenomaan kuukuvissa, hirvittävästi intoa, kalusto kunnossa ja huonot ilmat. Ja huonoilla tarkoitan oikeasti kehnoja ilmoja.
Ei kuulkaa tuu nyt mittään.
Edelliset kuukaudet on täynnä eeppisiä epäonnistumisia. Tässä kohta turhautuu. Onneksi muutama kuva oli tarkka, jälleen oli hirveä kiire saada tarkennus kohilleen, ennenkuin kohde kokee jälleen mystisen katoamisen…
Kuu, Pirjo Koski
Pirjo Koski tallensi herkän helmiäispilvinäytöksen 4.2.2018:
Olin lähdössä jalan tarkastamaan helmiäistilannetta neljän maissa. Palasin kotiin juosten hakemaan kameraa. Vauhdissa naputtelin viestiä Turkuun Matille. Onko nuo todella helmiäisiä?
Olihan ne. Iso lautta, jopa vyön ja laineiden tapaisia juttuja taivaalla. Seurasin kokonaisuudessaan pari tuntia niitä.
Ihan yöpilvimäiseltä näyttävä lautta oli parkeerattuna auringon suunnalle levittyen siitä enemmän pohjoiseen. Auringon laskiessa helmiäiset alkoivat levittäytymään (vai tulivatko kehvelit näkyviin paremmin?)
Alkuun oli hailakkaa, sinerätävää settiä. Kuitenkin ne näki ihan hyvin. Pikku hiljaa auringon laskiessa pilvet saivat vaaleanpunaisen sävyn.
Vaihdoin optiikan melko alussa, laajakulmalla ei ihan saanut käsitystä siitä, miten upeita nämä kuidut olivat. Vasta 24-105 kanssa zoomatessa pilviin kävi selväksi, että nämä olivat tosi jänniä rakenteeltaan. (toki vihreälle aloittelijalle kaikki tälläiset ovat jänniä..)
-
- Helmiäispilvet, Pirjo Koski
Vähän tuolla optiikalla joutuu miettimään ISO lukuja, sain kuin sainkin pidettyä kohinan maltillisella tasolla.
Lopussa maisema kylpi ruusupunaisessa valossa ja allekirjoittanut alkoi olemaan totaalijäässä.
Tuulenpuuskien yltyessä päätin pakata tavarat ja siirtyä sisätiloihin tarkkailemaan näitä vekkuleita.
Muistaakseni pilvet näkyivät vielä puoli seitsemän maissa kohtuu hyvin, näkyvän alueen kylläkin kavennuttua iltapäivästä huomattavasti.
Todella kaunista. Kuvat ajallisesti järjestyksessä alkaen klo 17:05 eteenpäin.
Linnunradasta saapui myös kuva:
Allekirjoittanut kävi Särkijärvellä meditoimassa kameran kera. Tähtitaivas oli uskomattoman kaunis!
Ja oli ihan hyytävän kylmää.
Lumi ja linnunrata on vaan se hetki, mitä olen hakenut takaa kuviin jo monta vuotta. Nyt viimeinkin se onnistui.
Linnunrata oli nyt näyttävin, mitä koko talvena. Se oli suorastaan huikaiseva pitkän tauon jälkeen!
Linnunrata 5.2.2018, Pirjo Koski
ps. Laitilan valosaaste on joko hivenen pahentunut, yksityisten pihojen valaisu on kiihtynyt tai sitten linnunrata nojasi enemmän Pyhärannan-Rauman valojen suuntaan..?
Sovitaan, että viimeinen vaihtoehto pitää paikkansa.
Pirjo Koski havaitsi eläinratavalon ensimmäistä kertaa melko haasteellisissa olosuhteissa 5.2.2018
Eläinratavalo on saapunut!
Jostain syystä muuta valoa oli tosi paljon liikaa, mutta mielestäni tuo näkyi paikoin silminkin.
Se oli erittäin vaikea erottaa, toisin kuin viime vuonna.
Eläinratavalo, Pirjo Koski
Silloin taisi havaintoajankohtakin olla reilua viikkoa myöhäisempi, mitä tämä. Lähdin vaihtamaan havaintopaikkaa pimeämpään, mutta sinä aikana jostain syystä ilmiö vaan häipyi kuin tuhka tuuleen…
Hieman paremmissa olosuhteissa eläinratavalo näkyi 18.2.2018
Ilmojen näyttäessä “vihreää valoa” päätin lähteä ehtoolla eläinratavalo-jahtiin.
Ystäväni kanssa viestiteltiin pitkin iltaa nopsaan muuttuvista sääolosuhteista, ts.pilvistä. Päätimme pysyä yhteyksissä illan aikana. Onneksi pysyimme, sillä ystäväni sai myös tämän ilmiön tallennettua!
Olin jo päivällä käynyt ajelemassa ja katsomassa kuvauspaikkoja, joten suunnitelma oli mielestäni täysin valmiina ja aukoton.
Empä sitten muistanut joka keväistä Laitilan sumurumbaa lähtiessäni.
Jo Untamalan peltosuoralla näkyvyys yksinkertaisesti katosi. Sumulauttoja velloi joka puolella. Yritin etisiä epätoivoisesti paikkaa, johon pysähtyä. Yksikään päivällä katsomani paikka ei toiminut, ne olivat notkoissa, joissa näkyvyys oli nolla. Työlääntyneenä ajoin syvemmälle peltotiellä sumuun, kunnes kesken kaiken tuli aukkopaikka.
Auto parkkiin ja toimintaa. Jouduin parkkeeraamaan aurausvallejen vuoksi suurieleisesti keskelle tietä.
Tavarat ulos autosta, jalusta pystyyn, sormet ristiin, ettei kukaan muu tule ahtaalle kylätielle ja kamera kohti eläinratavaloa.
Alkuun se oli todella vaikea erottaa. Olin hetken ihan varma, ettei ilmiötä sittenkään näy.
Kuun laskiessa ja sumun väistyttyä hetkeksi, valo tuli kunnolla kiilamaisena visuaalisestikin näkyviin.
Voisi sanoa, että näkyy paremmin silmälle, mitä jää kennolle. Itselläni tosin on tuo objektiivi vielä hakusessa tämän ilmiön tallentamiseen.
-
- Eläinratavalo, Pirjo Koski
Tässä kohtaa kautta riesaa uudenkaupungin valot, joten seuraavan kerran ilmiötä täytyy yirittää etsiä Pyhärannan suunnasta. Näin alkukaudesta valosaaste pitää saada minimiin, että ilmiö tallentuisi nätisti.
Kyllä tuo katsellessa vahvistui silmissä, joten kannattaa muidenkin suunnata tämän ilmiön perään. Melkoisen vaikuttavan ja erikoisen näköinen se kuitenkin on.
Turhaa varmaan mainitakaan iloa ja riemua, mikä seurasi hyvin sujuneesta keikasta 🙂 Umpijäässä ehtoolla hymyssäsuin kotiin.
Seuraavana iltana eläinratahavainnot jatkuivat:
Mietin eläinratavalon sekä kuun sirpin sijaintia taivaalla. Päätin ottaa riskin jäätävästä säästä huolimatta.
Suuntasin Mörkön (autoni) keulan kohti pimeää Pyhärantaa ja erästä louhosta.
Saatuani auton metsätien alkuun parkkiin huomasin, että ajovalot värisevät selvästi.
Mielenkiintoista. Tässä säässä.
Päätin sammuttaa auton, laittaa sormet ristiin ja ottaa kuvaus kamat ulos autosta.
Heilautin melkein kymmenkiloisen kamerarepun jalustoineen selkääni ja lähdin tarpomaan kiinteältä vaikuttavaa hankea. Mikä ei loppupeleissä ollut kiinteää vaan jotain muuta.
Pakkasilma iski lekan lailla keuhkoihin (huh huh!) sekä kolmoishermoon (mulla ei näy kuin silmät tuolla liikkuessa) Olo oli suorastaan hyytävä.
Kahlasin päättäväisesti eteenpäin polveen asti olevassa kovassa ja liukkaassa lumessa. Jokainen askel piti näköjään miettiä. Nyt ei parane ottaa tammikuun kaatuiluja uusiksi.
Päästyäni vihdoin kuvauspaikalle ja saatuani kameran jalustalle henkäisin helpotuksesta- tähän asti kaikki ok.
Mikä maisema edessä levittyikään!
Hanki kimmelsi tuhansina tähtinä ympärilläni. Joka puolella helkkyi ja välkkyi. Ylläni levittyi jäähuuruinen tähtitaivas ja pätkä linnunrataa.
Puut olivat saaneet kevyen kuurakuorrutteen.
Mikä maailma ympärilläni olikaan. Sen kauneus oli mykistävää katsottavaa.
Eläinratavalo erottui selvästi kuusta huolimatta. Tuttu kiila nousi taivaalle.
Vanha louhos taustalla huokui ikiaikaista kylmyyttään.
-
- Eläinratavalo, Pirjo Koski
Laiteltuani hälyviestit eteenpäin oli aika testata oikein kunnon kenttäolosuhteissa kamerakalustoa. Etenkin laajista, Irixin Blackstonea.
Nimittäin nyt oli vaativa sää.
Kamera raksutti nätisti, ehkä hieman hidastui. Linssi ei jäätynyt koko session aikana.
Taaskaan. Uskomattoman hyvä sääsuojaus.
Ihan jäätävän jännityyneenä takaksin autolle. Starttaako?
Jo vain!
Nyt ei kyllä kauaa pystynyt reissussa olemaan, mutta tulipahan ulkoiltua ja nähtyä aivan mahtavat maisemat.
Kuun lipuessä lähemmäs eläinratavaloa valokiila alkoi häipymään, se sulautui muuhun valosaasteeseen (jota tuolla on oikeasti vähän) ja lopulta katosi. Samaan aikaan ”elratavalon katoamisviesti” tuli myös Uudenkaupungin suunnalta.
Isona 3200 vaikuttaisi sopivan kaikkein parhaiten näin valosaasteettomassa paikassa kuvailuun. Kovin pitkäksi ei valotusta kannata näillä varusteilla päästää (Canon 6D ja Irix Blackstone 15mm), jos päästää, riskinä tuolloin on vain häälyvän/vaihtelevasti näkyvän eläinratavalon katoaminen kennolta.
Pirjo Koski nappasi ohuen kuunsirpin ja kauniin maatamon talteen 18.2.2018
Kuun sirpin näkyminen aiheutti spontaanin rynnäkön ulos.
Kohde oli vaikea tarkennettava, koska sirppi näkyi tosi huonosti (ilmeisesti sumu, lämpöväreily ja alapilvet vääristelivät sitä) Vaihtoehto b suttuisuudelle on tietenkin se, kuka tarkennuksen viime kädessä tekee eli kuvaaja…yleensä vikaa saa etsiä kameran takaa, mutta tällä kerralla sää olikin ollut oikeasti suttuinen.
Jäin odottamaan maatamoa ja isäntäkin tuli pihalle katselemaan lumoavaa sirppiä.
Samalla isäntä toi kupin kahvia minulle, miten huomaavaista.
Ei siinä mennyt kuin pieni hetki, niin maatamokin alkoi hahmottumaan, ensin silmälle ja sitten kameran kennolle.
-
- Kuunsirppi ja maatamo, Pirjo Koski
Kelpasi kerrankin seistä pihalla, juoda juhlallisesti oikein kahvia ja ihailla mielettömän hienosti näkyvää maatamoa. Sää vaan oli suoraan sanoen hyytävä. Tältä reissulta tulikin jatkettua melkein suoraan eläinratavaloa etsimään.
Mahtavaa, kokonainen havainto-ilta eikä kiire minnekään!
20.2.2018 Pirjo kuvasi onnistuneesti Orionin suuren kaasusumun kameraoptiikalla ja ilman seurantaa!
Roudattuani kaluston pihalle ja otettuani pari kuvaa hänestä itsestään eli kuusta, alkoi jokin sisäinen ääni jälleen mölisemään, että käännäpäs linssi hetkeksi tähtiin.
Aukkoa tuosta obiskasta ei saa kuin 4.5-5 pimeässä, mutta kamera on loistava jotenka kannattanee yrittää, ajattelin.
Käänsin ISO:t kaakkon ja otin pari testikuvaa. Valosaastetta tässä kotiphalla valitettavasti on, mutta kokeilu oli hurjan kiva (ja varmasti toistuu jatkossakin…
Sää oli todella kirkas ja näkyvyys oli todella hieno hetken ennen ohutta pilvikuituja ja tuttua sumulauttaa. Hyvin ehdin kokeilukuvat ottamaan.
Kovin pitkää valotusaikaa ei kyllä parane valita, rupeaa tähdet venymään.
Tälläinen siitä sitten tuli.
M42 ja M43, Pirjo Koski
Seuraavana iltana kohteena oli Maan varjo:
Tällä kertaa päätin toteuttaa vanhan ajatukseni, eli kuvata maan varjo lumimaisemassa.
Pelkkä ”maan varjo”-ei siis mitään spektaakkelia ollut odotettavissa. Tavallinen varustus, pikku hiljaa liikkeelle.
Ajatuksissani käännyin yhdestä risteyksestä ennen aikojani-ja päädyin peltotielle, minne maan varjo ei kunnolla edes näy tähän aikaan vuodesta. Miksi minä tulin tänne? Ja seuraava liike on mikä, kysyin itseltäni hiljaa mielessäni?
Päätin jalkautua kuitenkin ja kävellä rauhassa keskelle peltoa, josta olisi ehkä kohtuulliset näkymät. Eihän tätä luntakaan ole kovin paljoa? Onhan tässä aikaa. Katsoin rannekelloa. Ei muuten ollut. Katsoin maan varjon nousemista-nyt muuten juostaan!
Rauhassa kävelystä tuli vähemmän rauhaisa. Lopulta juoksin pitkin peltoa reppu selässä ja jalusta kädessä.
Varoin hiihtäjien latuja, jolloin jouduin hyppäämään suksen jälkien kohdassa niiden yli. Umpihangessa.
Juostessani ajattelin ”kunhan nyt vaan ei tule pientäkään ojaa” ja ”voisiko tuo vasen polvi kestää tämänkin ryntäämisen tänään” Lumipeite oli nimittäin vietävän tasainen ojien ja notkelmien kohdasta.
Lopulta olin kohtuu hyvissä asemissa. Ja aika hengästynyt.
Nippa nappa ehdin saamaan kolme ok otosta maan varjon noususta. Oli se vaikuttavan näköinen. Varjo tuntuu (?) nousevan nopeammin kuin keväällä.
-
- Maan varjo, Pirjo Koski
Sitten olikin aika lähteä autolle. Käännyin ympäri ja repesin nauruun.
Jälkeni muodostivat melko koomisen näyn siinä pellolla. Voin kertoa, että kovin suoraan ei ollut polku edennyt.
Mutta maan varjo oli näkemisen ja kokemisen arvoinen.
Nyt muutamana iltana se on ollut todella komea.
Pia Simonen kuvasi 24.2.2018 malliesimerkin ellipsihalosta Kuun ympärillä:
Note to self: Älä mene tarkistamaan kuvauskohteita ilman kameraa. Ensimmäinen kunnon ellipsihavainto aiheutti pahanlaatuista paniikkikimpoilua. Kymmenisen minuuttia ehdin kuvata. Ensin herkkyydet vaan tappiin ja hengittämättä, ettei kuva tärähdä, näin mahikset edes jonkinlaiseen todistusaineistoon. Kun sai ekat kuvat kennolle niin ehti jo tarkentaa säätöjä ja kipaista hakemassa jalustankin.
- Ellipsihalo Orimattilan taivaalla. Kuva Pia Simonen
Kuussa näkyi 25.2.2018 hienosti niin sanottu kultainen kädensija, eli Jura -vuoristo:
Puhelin piippasi ehtoolla ja luettuani viestin suuntasin laittamaan kameraa valmiiksi.
“Kuun kultainen kädensija” eli härmäläisittäin “jenkkakahva kuulla” oli hyvin näkyvissä.
Vaan eipä ollutkaan helppo kohde!!
Milloin ylivalottui tai alivalottui. Jenkkakahva karkaili pois kuvasta holtittomasti pienilläkin säädöillä.
Kaikki kameran namiskat läpi käytyäni oli läinnä epätoivoinen olo.
Oli pakko käyttää oljenkorsi ja “kilauttaa kaverille”. Ilman pientä jeesiä en olisi saanut kahvaa näin hyvin näkyviin.
-
- Kuun kultainen kädensija, Jura-vuoristo, Pirjo Koski
Nyt oppi jälleen käytännössä uutta-tai siis aiemmin pikaisesti läpikäytyä aihetta tuli testattua käytännössä. Kullan arvoinen kuvausilta kaikenkaikkiaan!
Piejo Koski 1.3.2018
En tiedä missä ajatukseni seikkailivat-eivät ainakaan kuun nousussa. Yht’äkkiä tajusin-sehän näkyy jo. Joku on “nukkunut” jälleen.
Olin laittanut kaiken valmiiksi ennalta, joten ei tarvinnut tehdä muuta kuin pukea ja suunnistaa ulos.
Pingoin pitkin tietä piikit narskuen. Tuli pieni kilpajuoksu maan varjon nousun kanssa.
Nopsaan jalusta pystyyn ja tarkennus. Kylläpä onkin näyttävä “liukuväri” taivaalla tällä kertaa! Yritin tallentaa juuri tuon mielettömän väriskaalan näihin havaintokuviin.
-
- Kuu ja vastarusko, Pirjo Koski
Kuu oli ihan julmetun näyttävä ja kirkas! Viidyin tovin maastossa, sitten kävelin takaisin kotiin lämmittelemään hetkeksi jäätyneitä sormia ja muita ruumiinosia…
Kuun kiipustaessa mäen puun latvojen yli säntäsin sulaneiden sormieni kanssa jälleen pihalle.
Pystytin jalustan tällä kertaa pienessä tuulessa kilpaa kiristyvän pakkasen kanssa.
Nyt oli aika testata kameran uusi akku.
Vaikutti puksuttavan ihan hyvin.
Todella nopeasti ( ja aina niin varmasti näihin aikoihin) kuun eteen siirtyi jokin sumuhöttö ja näkyvyys putosi takaisin “normaalille” tasolle heiketen siitä nopeasti huonoksi.
-
- Kuu ja Maan varjo, Pirjo Koski
Huippuhomma, että olin oikeaan aikaan liikkeellä. Kuu näkyi muutaman minuutin ihan äärettömän tarkasti, sää oli hetken todella kirkas.
Kari Kalervo 7.3.2018
Merkurius ja Venus kohtasivat maaliskuun alussa. Valokuvasin planeettoja 7.3., kun pahimmat pakkaset hellittivät. Merkurius oli hyvin kirkas, jopa -1.0 magnitudia, ja näytti kameran etsimessä suunnilleen yhtä kirkkaalta kuin pilviverhon reunassa piileskellyt Venus. Tavoittelin mieluummin taidekuvaa kuin kirkkausdokumenttia, joten pilvien sävyt olivat tervetullut lisämauste.
Venus ja Merkurius, Kari Kalervo
Sisäplaneettojen kohtaamiset eivät sinänsä ole harvinaisia tapahtumia, mutta sopivia kuvaushetkiä on yllättävän harvoin. Kohtaamisen aikaan Merkuriuksen täytyisi olla keväällä lähellä suurinta itäistä tai syksyllä lähellä suurinta läntistä elongaatiotaan, ja säänkin pitäisi suosia. Löysin digikuva-arkistostani vain yhden otoksen vuodelta 2002, jossa Merkurius ja Venus näkyvät samassa valokuvassa. Filmiarkistoa en sentään ruvennut penkomaan, mutta mahdollisesti olen kuvannut Merkuriuksen ylikulkua Auringon pinnan editse useammin kuin Merkuriuksen ja Venuksen kohtaamista.
Pirjo Koski havaitsi pikkunätin halonäytöksen 3.3:
Mitä seuraa, kun laittaa kellon ja puhelimen päivittymään yhtä aikaa?
Melkein missaa halohälyn. Säntäsin pihalle heti viestin luettuani. Vaan ei auttanut, enää oli perus kakskakkonen ja ylläsivuava jäljellä.
-
- Kuun halo, Pirjo Koski
Joskus tämä tuuri näyttää olevan tätä lajia.
Pirjo Koski pääsi tarkkailemaan aktiivista revontulivyötä Laitilassa 14.3.2018
Jäin keittiöön tsekkaamaan kännykältä revontuli kameroita ja katsomaan päivityksiä-kaari kun oli mahdottoman korkealla ja leveällä, muttei ollut vielä tapahtumia sen enempää. Silti koko ajan näytti “kytevän” ja “sykkivän” koko systeemi. Vaan ei, ei tahtonut lähteä käyntiin, ei millään.
Kaari oli pullistellut takavasemmalla koko illan, kun kävin kuvaamassa eläinratavaloa, se näytti vahvistuvan ja sitten taas laskevan, vahvistuvan, häviävän ja vahvistuvan jälleen. Se näytti suorastaan “hengittävän” välillä. Minen yhtään ihmettele, että revontulia on pelätty muinoin. Mutta; takaisin keittiön tapahtumiin.
Jostain ihmeen syystä aloin heittämään kuitenkin rompetta takaisin päälle samalla lukien revontulikyttääjien ketjua. Ugista oli tullut kommentti “nyt lähtee”.Tätä se etiäinen siis tiesi. Onneksi olin jättänyt itseni lähtökuoppa-asetelmiin.
Ennätysvauhtia kengät jalkaan (tällä kertaa oikein päin..), pikainen hihkaisu isännälle “nytulilähtö” ja ravia ulos.
Jo vain. Ei tarvinnut kaarta kauaa etsiskellä. Kipitin niin nopsaan tuonne pellolle kuin pystyin. Illan teema oli liian lyhyet jalat vs. liian korkea hanki ja nopeat revontulet.
Hetken lyllerrettyäni sain jalustan pystyyn ja kameran valmiiksi. Sitten lähti tapahtumaan.
-
- Revontulikaari, Pirjo Koski
Tästähän tuli kunnon pöhinä! Pinkkiä alareunaa, käärmemäisesti luikerteleva vyö, katkoviivamaista tulistelua ja ihan lopussa korkeat zeniittiä hipovat säteet. Ja nämä värit!
Noin nopeaa vaakaraita meininkiä olen nähnyt viimeeksi Utsjoella pari vuotta sitten.
Jo vain. Mannaa sielulle. Päivän stressi suorastaan ropisi hangelle.
Unohtui viime kuukausien vastoinkäymiset repokentillä.
Yht’äkkiä näytti, kuin revontulet olisivat piirtäneet taivaalle myös sydämen. Vähän muotopuolen mutta kuitenkin.
-
- Revontulet, Pirjo Koski
Ja jestas että se kohta tahtoi ylivalottua. En todellakaan muista, koska kameran kontrastia olisi joutunut laskemaan täällä etelässä. Vaikka miten yritti, tuppasi palamaan puhki. todennäköisesti kyllä koko homma johtuu harjoittelun puutteesta…
Pitää laittaa hälyä nyt eteenpäin-ajattelin. Jep, milläs laitat-kännykkä oli jäänyt keittiön tasolle. Oli tapahtunut siis pitkästä aikaa “oikein kunnollinen lähtö”.
Kaaren latistuessa haaahuilevaksi mössöksi hipsin sisään erittäin tyytyväisenä. Meillä on selkeä “kotipiha”-etu täällä maalla. Hätätilanteessa revot pystyy kuvaamaan kivasti melkein kotiovelta, maisema ei tosin ole järin häävi.
Parempi tämä kuin ei mitään 🙂
Pirjo Koski havaitsi eläinratavalon edessä jotakin yllättävää 15.3.2018
Lähdin kuvaamaan eläinratavaloa. Onnistuin, mutta kuvassa on jotain muutakin.
Tavis revontulet olivat juuri niemenkärjen takana. En uskaltanut lähteä tuntematta paikkaa jäälle, niinpä en saanut täydennyskuvia itse revontulista.
Ensin katsoin, että miten ihmeessä linnunrata on muuttanut paikkaa?
Silmälle tuo näkyi ihan alkuun valkeana / harmaana, mutta silmän tottuessa saattoi aistia punaisen. Tai siis pinkin.
Kun näin ensimmäisen ruudun takanäytöltä, pistin viestiä Turkkuseen. Tämä näkyi ainakin viidellä eri paikkakunnalla samaan aikaan. (vaihdeltiin heti harrastajien parissa viestejä asiasta)
Ilmiö liikkui selvästi, ikäänkuin tunnustellen, hidasta, aaltomaista liikettä. Kovin korkealle se ei noussut, vaan mahtui Irixin näkökenttään vaakana loistavasti.
-
- Eläinrata ja revontulet, Pirjo Koski
Tämä vain ilmaantui jostakin kesken kaiken ja muutaman minuutin päästä oli poissa.
Ruksasin uhkarohkeasti protonikaaren (saahan sitä toivoa?) Vahtiin, mutta tulkinta kuului “revontulisäteitä”.
Jälkeenpäin kuulin kuvaustoverin kuvanneen samaan aikaan punaisen kaaren joka oli kulkenut länsi-itä
suunnassa. Jäi vähän harmittamaan, ettei tuolla rannalla ollut näkyvyyttä pohjoiseen tai itään.
Sitten, kun pääsi lopulta liukkailta sivuteiltä “ihmisten ilmoille” olivat revontulet kadonneet…
Kari Kalervo 7.3.2018
Merkurius ja Venus kohtasivat maaliskuun alussa. Valokuvasin planeettoja 7.3., kun pahimmat pakkaset hellittivät. Merkurius oli hyvin kirkas, jopa -1.0 magnitudia, ja näytti kameran etsimessä suunnilleen yhtä kirkkaalta kuin pilviverhon reunassa piileskellyt Venus. Tavoittelin mieluummin taidekuvaa kuin kirkkausdokumenttia, joten pilvien sävyt olivat tervetullut lisämauste.
Venus ja Merkurius, Kari Kalervo
Sisäplaneettojen kohtaamiset eivät sinänsä ole harvinaisia tapahtumia, mutta sopivia kuvaushetkiä on yllättävän harvoin. Kohtaamisen aikaan Merkuriuksen täytyisi olla keväällä lähellä suurinta itäistä tai syksyllä lähellä suurinta läntistä elongaatiotaan, ja säänkin pitäisi suosia. Löysin digikuva-arkistostani vain yhden otoksen vuodelta 2002, jossa Merkurius ja Venus näkyvät samassa valokuvassa. Filmiarkistoa en sentään ruvennut penkomaan, mutta mahdollisesti olen kuvannut Merkuriuksen ylikulkua Auringon pinnan editse useammin kuin Merkuriuksen ja Venuksen kohtaamista.
Maaliskuun 18. päivän ilta/yö tarjosi toistaiseksi parhaan ”valoshown” mitä tänä vuonna on vielä nähty. Huonohkosta revontuliennusteesta huolimatta enteitä tulevasta tuli jo iltapäivän lopuilla kun bz-arvo alkoi painumaan pitkälle miinukselle. Sonkajärven korkeudella tulet vahvistuivat pikkuhiljaa saavuttaen huippunsa klo 23 molemminpuolin. Kaaret kulkivat itä-länsisuunnassa ulottuen reilusti eteläiselle taivaanpuoliskolle astiRevontulikorona, Markku Mähönen
Kaarien pikkuhiljaa kuihtuessa ilmestyi niiden takaa sykkiviä revontulia joita riitti sitten yli puolenyön kunnes menin nukkumaan.Sykkiviä revontulia, Markku Mähönen
Kun olin mielestäni saanut tarpeeksi kuvia reposista suljin kameran ja jäin vaan ihastelemaan taivaan valonäytelmää helmipöllön samalla säestäessä sitä. Silloin tuli melkein tippa silmään kun ajattelin miten upea tämä meidän luonto on…
18.3.2018 oli luvassa kahden sisäplaneetan ja Kuun kohtaaminen:
Piti kuvata kolmikko, Kuu, Venus ja Merkurius.
Säänhaltija oli täysin eri mieltä visioni kanssa.
Lopulta kuvasin vain Venuksen, jota pilvet piirittivät.
Venus näkyi hienosti.
-
- Venus, Pirjo Koski
Marko Haapala:
Kotia tultua kuvien käsittelyä ja kahvin juontia ja vähän syömistä.
Nukkumaan ei päässyt kun revontulikyttääjien informaation perusteella oli odotettavissa revontuleja.Alkuillasta pyöräily noin seitsemän kilometrin päähän, mutkitellen ehkä kahdeksan kilometriä. Kempeleen kakkoskukkulalle eli maanläjityskasan päälle. Aavistuksen pimeämpää kuin Köykkyrin suunnalla mutta Ouluun päin ei paljoa kuvata näin lumiseen aikaan.
Paikalle saavuttua kello 21:21 sai jo vaatimattomasta alusta ensimmäiset kuvat ottaa.
- Revontulet, Marko Haapala
Hetkeä myöhemmin 22:08 kaareja oli jo vähän usempi ja tovin kuluttua pläjähti koronaa myöten, onneksi ei ihan pilvet ehtineet eteen.
Pilvet tuli eteen ja kotimatka alkoi mutta kotimatkan aikana ehti pilvilautta siirtyä pois edestä ja vielä sai jotain koronan tapaista kuvata melkein kotipihalta mutta valoja oli ympärillä vähän liikaa aiheuttamassa linssiheijastuksia jne…
- Revontulet, Marko Haapala
No, uni tuli hetkessä kevyehkön digikuvauspäivän päätteeksi.
Kevään yksi viimeisistä eläinratavalohavainnoista saapui Laitilasta 20.3.2018
Koska ehtoon sääennusteet näyttivät melko kannustavilta, päätin lähteä eläinratavalon perään.
Ajoin Laitilan Särkijärvelle, jossa näkyvyys länteen on loistava, maisemia unohtamatta. Ajomatka sujui ilman mitään draamaa, hirvet pysyttelivät puskissaan.
Halusin kuvaan jotain uutta, niinpä päätin uskaltautua jäälle, jossa oli runsaasti muiden liikkujien jälkiä. En ole koskaan tykännyt jäällä liikkumisesta, vaikka kakaroina Harjavallassa asuessani kokemäenjoen jäät tulivat tutuiksi. Mitään tilannetta ei ole sen enempää tullut, en vain ole kotonani jäällä.
Tuumasta toimeen ja seuraamaan jalkapatikassa kelkkauraa.
Jää kumahteli, urahteli ja vaikersi. Ilmoille nousi kunnollisia parkaisuja. Eläinratavalo loisti tuttua kajoaan tummuvaan yöhön. Pystytin jalustan ja kiinnitin kameran. Nappasin pari kuvaa, säädin kamerasta asetuksia. Eihän jäällä kuvaaminen olekaan pelottavaa. Kävelin muutamaan kuvaan mukaan, tykkäsin itse etenkin tuosta ensimmäisestä havaintokuvasta.
- Eläinratavalo, Pirjo Koski
- Eläinratavalo, Pirjo Koski
Kun kävelin seuraavaan kuvaan mukaan, kahahti rantalepikossa.
Kuun valossa näin suuren pöllön lehahtavan lentoon rannasta. Se lensi aavemaisen hiljaa ohitseni kohti järven selkää häviten tummuvaan yöhön ja laskevan kuun kajoon.
Vilunväreet kipittivät pitkin selkärankaani. Voi varjele, miten hienoja kokemuksia välillä näillä reissuilla saa, olipa hieno kokemus.
Fiilistelin äsken kokemaan kun samassa jalkojen alta alkoi kuulumaan narinaa joka koveni…
Seuraavaksi jää suorastaan karjahti, kimahti ja sitten rytisi.
Jään nitistessä ja naristessa pakkasin tavarat ja suunnistin kohti rantaa. Rantaan päästyäni kävelin vielä pienen niemen kärkeen ja tallensin pari kuvaa eläinratavalosta.
Vähän haikeinkin mielin käännyin kohti autoa ja lähdin kävelemään pois tuulesta, joka tuntui yltyvän. Käännyin vielä ympäri ennen rannalta poistumista. Vilkutin valolle ”hei heit” ja lupasin mielessäni palata kuvaamaan tätä ilmiötä jatkossakin. Samassa eläinratavalon suunnalla välähti-olisiko ollut satelliitti tai joku muu. Hymyssäsuin käännyin kohti autoa.
Tuon voisi jopa tulkita lupaukseksi tulevasta…
23.3.2018 näkyi laajalti kaunis revontulinäytös, jota kuvasi Laitilassa Pirjo Koski:
Tulin vilkaisseeksi pihalle ennen nukkumaanmenoa. Väsytti ihan vietävästi.Kertavilkaisulla lensi unihiekat kaaressa seinälle.
Naapuri metsän yläpuolella hohti julmettu ovaali.
Tavarat kasaan ja salamana ulos. Ei siinä ehtinyt kauaa ihmettelemään, kun setti lähti vyörymään eteenpäin.
Aivan julmetun kirkas pinkki vyö lävähti yht’äkkiä taivaalle. Se oli niin kirkas, että tahtoi jo yksinään ylivalottua.
-
- Revontulet, Pirjo Koski
En muista etelässä tälläistä säpinää ja välkettä näissä väreissä nähneeni! Metsän yläpuoli liekehti pinkki-neonvihreänä, häijy näky!
Kaari pysytteli melko alhaalla, kuin ihmeen kaupalla metsän reunan yläpuolella. Se veuhtoi välillä aikamoista lentoa edestakaisin taivasta. Kesken kaiken se näytti ”sähköttävän” ja muodosti katkoketjun tapaista kuviota.
Taivaalla oli repojen joukossa joitain omituisia, tummia kohtia, jotka vaihtelivat edestakaisin vasemmalta oikealle. Katsoin ensin sitä pilveksi (sumupilvi tms) mutta täplän/alueiden keikkuessä välillä lännen puolella, välillä idän puolella blokkasi pilven pois. Vastaavaa kommenttia tuli muualtakin suomesta.
-
- Revontulet, Pirjo Koski
Olipahan erikoista, kannatti kyllä suunnata pihalle.
Näytös oli melko kirkas ja kesti n.tunnin. Siinä ajassa kylmä tuuli teki tehtävänsä ja lämmin sänky kutsui niin seireenin omaisesti, että..
Sitten arvot huononivat jonkin verran, ilmassa alkoi olemaan sumua jotenka ihan tyytyväisillä mielin menin nukkumaan.
Jälleen kerran; hienoa, että asutaan tässä paikassa.
Marko Haapala kuvasi samoja revontulia reippaasti pohjoisempana:
Päivä oli pilvinen ja vähän aurinko näyttäytyi ja räntääkin sateli mutta ei se estänyt lyhyttä vierailua Hiiripöllön luona.
Revontuliennusteet olivat vähän paremmat joten iltasella pilvisessä säässä taas pyöräily kakkoskukkulalle.
Sääennuste kuitenkin lupaili selkiintyvää. Alkuilta kului valopilareita kuvaten. Hiljalleen pilvet väistyivät ja ilma oli kostean harmaa.
Pitkään kuvauspaikan itäpuolelta lähti himmeä kaari joka siinä valosaasteessa meni pään ylitse, vähän kuin edellisellä kerralla.
Käyrät lupasivat hyvää joten kärsivällistä odottelua siinä pohjoistuulen viimassa.
- Revontulet, Marko Haapala
Viereisen pyörätien valaistus sammui puolen yön aikaan ja lähes välittömästi sen jälkeen pläjähti näytelmä pystyyn.
Yläpuolella tapahtui ja vasemmalla ja oikealla ja näytelmä oli niin nopeaa ja kirkasta että valotusta sai pyörittää alaspäin jopa 0.5 sekuntiin.
Kamera pyöri ja kuvaajan pää pyöri kuin Hiiripöllöllä konsanaan ja samaan aikaan sai taiteilla pysyäkseen pystyssä siinä rinteessä ja ajoittain jalat upposivat noin 70 cm:n syvyiseen hankeen. Sormetkin olivat jo aika kohmeessa mutta melko rutiinilla selvittiin erilaisista säädöistä.
- Aktiiviset revontulet, Marko Haapala
Tällä kertaa kuvaaminen onnistui myös Oulun suuntaan eli Oulun valosaaste jäi kakkoseksi.
Kuvia kertyi melkoinen määrä ja vielä Kuun ja Aldebaranin läheisyys kruunasi näkymät.
Aamu kahden jälkeen pääsi kotimatkalle.
Tulevaisuudessa tämäkin kuvauspaikka on ehkä menetetty kun etualalle valmistuu huvipuisto alue ja paljonkohan sinne valaistusta ilmaantuu.
