Lukijoiden kuvia -Kuunpimennys ja mahtavia jääsumuhaloja

Matti Helin:

Alkuvuoden taivas suosi harrastajia. Hienoja jääsumuhalonäytöksiä näkyi etenkin Tampereen suunnalla. Keinovalopilareita esiintyi myös monin paikoin. Tammikuun viimeisen päivän iltana näkyi Pohjois-Suomen alueella täydellinen kuunpimennys, etelämpänä se näkyi osittaisena, siellä missä pilvet antoivat myöten.

Kaiken kaikkiaan toimituksemme sai valtavasti kuvia ja kertomuksia eri puolelta Suomea. Siitä nöyrin kiitos.

Marko Haapala teki varsin onnistuneen kuunpimennysretken:

Kuun pimennystä edeltävät vajaat kaksi viikkoa olivat innokasta yökuvaamista, siitäkin huolimatta että pilvistä piti olla.

Viimeisellä viikolla kuvissa Kuu näytteli pääosaa.

Vihdoin koitti itse päätapahtuma. Pyöräily kohti parempaa kuvauspaikkaa, matkalla auringolla oli havaittavissa ala- ja yläpilari joten kuvauspaikalta pitäisi avautua näkymä kahteen suuntaan.

Auringonpilari, Marko Haapala

Kempeleen Vihiluotoon saapuminen ja vastaanotto oli usvainen maisema. Auringon pilareitakaan ei erottanut.

Aikansa kuluksi kuvattiin sitä usvaista maisemaa.

Marko Haapala

.

Tuuli virkosi ja usva hälveni ja aurinko näkyi paremmin ja auringon pilari oli nähtävissä. Jäällä jo seistiin ja parempaa perspektiiviä etsien jotta edes kohtalainen olisi maisema suhteessa auringonpilariin.

Muitakin kuvaajia ilmaantui paikalle mutta taivas Kuun nousun suunnalla oli pilvinen.

Pyöräilijänä ei kiirettä tunneta joten siellä vain seistiin, aurinko oli jo laskenut.

Kuvaaja toisensa jälkeen häipyi paikalta, kolme innokasta vielä jaksoi kylmässä viimassa sinnitellä. Toinen kuvaaja jo totesi että hyvä merkki se kun muut häipyvät. Mitään ei tapahtunut ja kolmas kuvaaja totesi että viimeinen keino on se että rupeaa laittamaan varusteita kasaan niin heti kun varusteet kasassa niin kuvattavaa ilmaantuu. Tämän todettua osoitin taivasta ja siellähän se Kuu pilkisti korkealla pilvien raoista ja kamerat alkoivat laulamaan.

Pimentynyt kuu, Marko Haapala

Pimentynyt Kuu ja kangastusta, Marko Haapala

No, maisemaan suhteutettuna tulokset olivat mitä olivat ja loputkin kuvaajat katosivat maisemasta. Yksi myöhäinen vielä saapui paikalle ja taivas jo alkoi selkiintymään enemmän ja pilvetkin katosivat kauas horisonttiin vähän liian myöhään.

Loppuyön kruunasivat vielä revontulet joita kuvattiin Kempeleen Köykkyrinteellä, lyhyt oli näytelmä. Köykkyrinne ei mikään paras paikka kuvata revontuleja näin talviaikaan mutta muuallekaan ei äkkiseltään ehdi.

Revontulet, Marko Haapala

Kuopiossa Ville Miettistä onnisti ja pimennys näkyi hienosti.

Kolmas kerta toden sanoo, tähtiharrastukseni aikana on suomessa tapahtunut kolme kuunpimennystä joista vain yhden olen päässyt oikeasti kunnolla näkemään. Ensimmäinen jäi pilvien taa, toisen kanssa katsoin pimennysajan vain viisi tuntia aiemmaksi kuin piti ja sekin lopulta jäi pilvien takia näkemäti. Tämän kolmannen yrityksen kanssa siis ei ollut historian tuntien kovin suuria odotuksia. Sääennusteet näyttivät täysin pilvistä mutta jostain syystä lumisateen sijaan täällä paistoi aurinko. Kuvauskaveri kyytiin ja havaintopaikalle päästyämme hyvissä ajoin aloimme jo hieman kyseenalaistamaan näkymistä sillä läheisen tehtaan savut sattuivat kulkemaan juuri sieltä mistä kuun pitäisi ilmestyä Puijon tornin viereen!
Savu ei kuitenkaan ollut paksua, aikaa ei enää pidemmälle lähtemiseen ollut joten jäin odottelemaan josko kuu ilmestyisi näkyviin pienestä pilvitehtaasta huolimatta. Kello löi 16.10 eikä mitään erottunut.. kuusi pitkää minuuttia myöhemmin sirppi kuitenkin nousi puiden yläpuolelle ja hetken etsiskelyn jälkeen löytyi se paljain silminkin kun tiesi mihin katsoa. Taustataivas oli vielä todella vaalea ja sen myötä kontrasti oli olematon.

Ajan kuluessa sirppi muuttui kirkkaammaksi ja punaisemmaksi taustataivaan tummetessa, takana olevasta näköalatornista löytyi kuvaajia kymmenkunta ja muita katsojia sitäkin enemmän. Olipa eräs varustautunut myös kaukoputkella, omaani en jaksanut roudata paikalle lainkaan vaan kameran intervalliajastimen napsuttaessa kuvia tyydyin katselemaan pimennyksen päättymistä kirpeässä pakkassäässä.

Kuunpimennyksen eteneminen Kuopiossa, Ville Miettinen

Keskitalvella näkyi myös revontulia. Pirjo Koski kertoo 4.12. revontulista seuraavaa:

Tämä ilta oli alussa katkeruuden värittämä ja pilvien sävyttämä.

Revontulimittarit huusivat hoosiannaa. Pilvikartat näyttivät yhtä ja sitten toista. Ja hetken päästä kolmattakin vaihtoehtoa. Pilvisyys seuraavat kolme tuntia 100, 99 ja 81%. Ei juuri innosta.

Mörköpilvien armada vaan sousi taivaalla. Tunnista toiseen ei ohentumisen merkkejä.

Päätin luovuttaa. Kirkas kohta joka näkyi pilvikartoissa, oli joko mennyt tuulen noustessa alkuillalla tai sitten ei olisi edes tulossa. Tai kolmas vaihtoehto- olisi rutosti myöhässä ja saapuisi n.klo 02.00. Menee ihan liian myöhään.

Luovutin, otin kirjan ja marssin yläkertaan. Pahuksen ilmat.

Olin lueskellut jonkun kolme varttia, kun tuli olo, että kannattaa vilkaista ulos. Tottuneena reagoimaan aiempiin omituisiin, öisiin “hälyihini” hipsin hiljaa portaat alakertaan ja vilkaisin ikkunasta ulos. Ei tarvinnut muuten seisoksia siinä tumput suorina kovin kauaa.

Ulkosalla taivas oli kovaa vauhtia selkiintymässä ja aivan hervottoman kokoinen revontuli ovaali oli taivaalla!

Hyppy haalareihin, tavarat olivat jälleen onneksi kasassa, ei tarvinnut kuin pinkoa pihalle.

Sain jalustan pystyyn, kamera vielä hollille ja sitten lähti tykitys.

Aivan maagista. Kuu tuli pilvien takaa näkyville ja loi hopean hohdettaan pellolle.

Pilvet väistyivät hetkeksi pohjoistaivaalta.

Vihreä revontulihäntä kiemurteli metsän takaa Salonkylän taivaalle silmäniloksi (ja vähän kamerankin..)

Se alkoi vetämään itseään spiraalin muotoon. Kohta muuten lähtee.

Samassa revontulet räjähtivät. Järkyttävän kokoinen spiraali kimpoili pitkin pohjoistaivasta!

Revontulispiraali, Pirjo Koski

Miten nämä ilmaantuivat välillä näin nopeasti?

Spiraali levisi ja oli todella kirkkaan vihreä.

Vähensin jo aukkoakin, kun revot tuntui ylivalottuvan. Isot eivät olleet kuin 1600, kuu oli todella kirkas.

Harvoin meidän pellolla saa näin kirkasta näytelmää katsella, ovaali oli  todella korkealla. Sai siinä tovin kuvata ja katsella.

Pirjo Koski

Lopulta tapahtui välttämätön hyytyminen taivalla.

Kaksinkertainen ovaali laski vähän alemmas, ilmaantui muutamia säteitä.

Ja sitten vips.

Näytelmä alkoi olemaan ohi.

Olipa kivaa! Hymyilin tyytyväisenä.

Pilvet ottivat ilmatilan jälleen tyylikkäästi haltuun ja kävellessäni kotiin vielä näkyvillä olevan kuun hohdossa pitkin peltoa, alkoi hiljakseen satelemaan lunta.

Olo oli hieno ja mieli keveä. Lyhyet, mutta todella kirkkaat ja aktiiviset revontulet tälle kertaa. Nämä olivat jälleen ”satuimpa paikalle” revontulet ja saivat todella olon piristymään.

Pirjo pääsi kuvaamaan repoja myös seuraavana yönä:

Tuona upeana, talvisena ja sinivalkoisena iltana päätin käydä maastossa kuvaamassa, joka puolella oli niin kaunista lumen tultua.Halajan erästä kuutamo-metsä-varjo kuvaa, joten sitä lähdin hakemaan ja nimenomaan Torresta otettua, mielessäni oli eräs kohta pikkutien varrelta. Ajelin kohti kylää ja ihailin   uskomattoman kauniita maisemia.

Mahtaakohan pilvet pysyä poissa?

Sumun oli jo nostanut, mutta suuri yllätys oli se, että päästyäni Torren korkeudelle, siellä olikin kirkasta! Jos oikein pitää sumua vielä paeta ja tiedossa on hyvät revontulet, mäen päällystä antaa nippa nappa kuvata pohjoiseen. Metsän reuna on kyllä melko korkealla ja hakkuut kasvaneet viime kesästä huimasti. Kp lukemia tuosta kuvaaminen vaatisi, mutta miljöö olisi kunnossa eikä liikennettä ollut yhtään.

Pilvien hajaannuttua (kyllä,niitäkin oli) ja sumun laskettua alkoi horisontissa matalalla näkymään revontuliharso. Tämä jostakin paikalle punnertautunut repoharso oli plussaa kuvaan 🙂 Päätin tarkkailla sitä kotvasen, korkealle noussut kuu häiriköi nyt jo selvästi.

Mihinkään jäätävään settiin repolaiset ei tuona ulkona ollessani yltänyt.

Revontuliharso, Pirjo Koski

Kuvaaminen katkesi todella lyhyessä ajassa (10 minuuttia) pilvien saavuttua jälleen Laitilan taivaalle muodostuen lopulta tutuksi kestolaminaatiksi. Nättiä oli tuohon asti!

Harvinaista ehtiä kuvaamaan pariakin eri kohdetta samalla reissulla…

Marko Haapala kertoo kuvausretkestään seuraavaa:

Toinen selkeä päivä putkeen, ihme että aikaisin aamulla herättiin. Päivä vierähti kuitenkin pyöräillessä Ouluun ja takaisin eli 30 km kevyttä lämmittelyajoa ja tämän jälkeen taas nukahti. Herättyä kahvin jälkeen alkoi taas pyöräily kohti Oulunsalon Varjakkaa.

Lähtö koitti noin 18:30 ja vastatuuli ja samat kitkaominaisuudet vastuksena ja reilu vaatetus mutta perille päästiin tälläkin kertaa.

Muista kuvaajista ei tietoakaan ja “ihmeitä odotellessa” ehti antaa kameran raksuttaa sarjakuvausta tunnin ajan. Tuulinen keli ja luminen maasto joten tiedossa oli ehkä pientä väpätystä, eikä vieläkään “jaksanut” jalustaa kiristää painon avulla paikalleen tukevammin.

Marko Haapala

Ihmeitä odotellessa ehti Orionin ja Siriuksen kuvaamaan kahteen kertaan.

Orion ja Iso Koira, Marko Haapala

Taivaalla kuitenkin koko myöhäisillan himmeä revontulikaari joka himmeästi välillä elämää piti.

Revontulisäteitä, Marko Haapala

Pirjo Koski kuvasi kauniissa iltaruskossa piilotelleet ruskosäteet:

Epätavallisen väriset, täysin pinkit pilvet kiinnittivät huomioni auringonlaskun aikoihin.

Vaihdoin objektiivin keulalle ja menin ulos-nuo täytyy kuvata. Pilvet lähtivät aukenemaan. Sitten näin ruskosäteet. Herranjestas.

Voivatko ne olla tuon näköisiä? Siis oikeasti? Hämmästyttävää.

 

Päätin kävellä tien yli naapurin puolelle suulinmäkeen kuvaamaan.

No eikös tien pinta ollut jäätynyt tuulesta. Se näytti karhealta kuten päivällä vaan ei ollut. Heitin sitten kunnon lipat. Ämmä kanveesissa ja ihan kunnolla.

Silti onnuin sinne suulinmäkeen. Kamera vaikutti olevan kunnossa-vaimensin tärskyn kyynärpäälläni…

Otin muutamat matkamuistokuvat, jalka ei antanut enää kunnolla varata ja kyynärpää turposi niin, etten saanut kameraa tuettua enää edes suulin seinään.

No sillälailla-oikein mallikelpoinen suoritus vuoden alkuun!

Ruskosäteet olivat hienoimmat näkemistäni ikinä. En todellakaan ole vastaavia aiemmin päässyt ikuistamaan. Säteet olivat laajalla alueella, yritin napsia kuvia läheltä ja kaukaa.

Iltarusko ja ruskosäteet, Pirjo Koski

 

Kannatti lähteä, mutta liukastuminen toki olisi voinut olla tapahtumatta. Nyt ei hetkeen hipsitä minnekään.

Halorintamalla tapahtui kevyesti sanottuna monenlaista kiinnostavaa.

Pirjo Koski havaitsi 6.12. kauniin pyramidihalon Kuun ympärillä:

Halohäly tuli Matilta. Onneksi olin vielä hereillä. Siispä kirmasin pihan puolelle. Kakskakkonenhan siellä, pitkästä aikaa.

Sää oli aivan hyytävä ja siirryin nopsaan takaisin sisätiloihin.

Lueskelin kirjaa hetken ja tulin takaisin alakertaan. No hitsi, kännyssä oli uusi häly. Nyt on mentävä. Ei niitä turhaan Matilta putkahtele. Isännys jäi katsomaan hämmentyneenä kun emäntä kirmasi jo toisen kerran karkusalle kiskoen villapaitaa vauhdissa päällensä toisen kerran ehtoon aikana…

Todella, siellä oli 22r lisäksi heebo nimeltä ysi. Viimeisessä kuvassa on myös ylläsivuavaa.

Pasi Vormisto onnistui kuvaamaan Nokialla 21.1.2018 mahtavan halonäytöksen. Mukana oli useita harvinaisuuksia, joista kirkkaampana kruununa Kernin kaari!

Valtatietä 11 ajettaessa, Nokian tienoilla, bongasin yht’äkkiä “sarvijaakon”. Sitten vaan etsimään sopivaa kuvauspaikkaa… Tape varmaankin ja joku aurinkokaari ja mitä noi kaarenpätkät neloskuvassa on (auringon vastapuolella)… Noin 2h myöhemmin, paluumatkalla (valtatie 11, Nokia), havaintoikkuna oli vielä auki ja nyt oli todella näyttävä! En ole aikaisemmin näin komeeta setti nähnytkään. Ehkäpä Ellivuoren laskettelukeskus antoi omat mausteensa. Linnuntietä noin 23 km päässä havaintokohdasta.

Näytöksen halovalikoima on läkähdyttävä:

22° rengas
Auringonpilari
Sivuaurinko
22° ylläsivuava kaari
Zeniitinympäristön kaari
Horisonttirengas
46° rengas
46° ylläsivuava kaari
46° allasivuava kaari
Ala-aurinko

Yläkupera Parryn kaari
Yläprimääri Tapen kaari
Rengasmainen Lowitzin kaari
Vertikaali 46° kontaktikaari [Gallé] Ylälateraali 46° kontaktikaari [Gallé] Aurinkokaari
Wegenerin vasta-aurinkokaari
Greenlerin diffuusi vasta-aurinkokaari
Tränklen diffuusi vasta-aurinkokaari
Alavasta-aurinkokaari
44° sivuaurinko
Kernin kaari

Marko Haapala tallensi hienon keinovalopilarin ja revontulivyön samaan kuvaan:

Pitkästä, pitkästä, pitkästä aikaa taivas oli selkeä ja illan koittaessa tähdet tuikkivat taivaalla ja revontulejakin povattiin.

Pakkasta vain mutta reilusti vaatetusta päälle ja pyöräily Oulunsalon Varjakkaan. Pyöräily oli kaikkea muuta kuin yksinkertaista eli jäykkää ja tahmeaa ja kitkaa riitti mutta perille päästiin.

Himmeä kaari kaukaisuudessa ja lopulta tienoon yllätti usva mutta samalla myös revontulet aloittivat aktiivisen näytelmän siellä usvan takana. Muut kuvaajat olivat jo häipyneet.

Aallonmurtajan ainoan päällä olevan valaisimen ylle ilmaantui komea pilari joka vielä haarautui ja kyseisenlaista pilaria en ole aikaisemmin nähnyt. Siinä sitä sitten kuvattiin ja kohtuullisen perspektiivin onnistui kyseiseltä paikalta suhteessa revontuliin taltioimaan. Puoli tuntia iloa riitti ja usva hälveni ja revontulet hiipuivat.

Revontulet ja pilari, Marko Haapala

Sitten piti vielä jaksaa pyöräillä kotia ja tuloksena kaikkine mutkineen noin 40 km pyöräilyä. Vuorokausikin siis ehti vaihtua.

Pirjo Koski sai  myös keinovalopilarin kiinni.

Illalla poltteli lähteä haukkaamaan raitista ulko-ilmaa kameran kera. Puut olivat saaneet kauniin kuurakuorrutteen.

Päätin heittää pienen lenkin autolla. Ei tarvinnut kauas ajaa, kun näkyi keinovalopilareita. Jalkautuminen autosta ja etsimään kuvauspaikkaa.

Virvoitusjuomatehtaan valot eivät taaskaan tuottaneet pettymystä 🙂

Nämä olivatkin ekat “jahtaamalla jahdatut” pilarit. Komean näköistä! Ihanaa vaihtelua, oli hienoa päästä ihan kunnolla “kentälle” ajan kanssa.

Mielettömän hieno ilma. Pilareita esiintyi vähän joka puolella. Paikoin kaikkein korkeimman pilarin yläpuolelle näytti ilmaantuvan “Y” ja sen sivuille halorengasta. Olin silloin parkkeeraamassa autoa, joten en ehtinyt ihan saamaan siitä kuvaa.

Keinovalopilareita 11.1.2018, Pirjo Koski

Pyramidihaloja, Timo Alanko

Keskitalveen liittyvät olennaisesti helmiäispilvet, joita joulun aikaan näkyikin lähes koko Suomen alueella. Lounaassa Pirjo Koski havaitsi näitä alapilvien välistä.

Katseltiin isännän kanssa keittiön ikkunasta pihalle ja todettiin että nyt on jotakin outoa, taivaanranta hehkui. Päätin lähteä pihalle tarkastamaan tilanteen. Tulin katsoneeksi puhelinta-Turusta tullut hälyhän se siellä. Kännykkä ei ollut vaan puhunut mitään.

Suurin, ylivoimaisin ja jännittävin oli hetki kun yritin päästä jäätyneeltä ja viettävältä pihaltamme pois. Tuuli on ihan hirveä, joten liukasteltuani kuvauspaikalle piilouduin lähimmän suulin nurkan taakse.

Koko taivaanranta hehkui, ihan mielettömän näköistä! Nuo värit, mitkä taivaalla hehkuivat, olivat mielettömiä.

Muut pilvet haittasivat havainnointia, mutta silti helmiäiset tyiittivät parastaan.

Pistin juuri isännälle viestiä, että tulepas ikkunaan katsomaan, kun ylitseni lensi joutsenpariskunta. Kuvauksellisesti väärään suuntaan, tosin. Voi kumpa kääntyisitte lentoradallanne edes hiukan…ja ne lähtivät kaartamaan, se ihme tapahtui!

Helmiäispilvien ja auringon laskun värit värjäsivät joutsenten siivet ja selkäpuolet hetkeksi sellaiseen värimaailmaan, ettei näkymä enää tuntunut todelliselta, vaan ihan oikealta joulun taialta.  Joutsenet näyttivät hetken lentävän helmiäisten reunaa pitkin. Noita ylväitä lintuja katsoessa väkisinkin mieleeni hiipi molemman vanhempieni kuolemat lyhyessä ajassa. Tuppasi hivenen nousemaan vedet silmiin.

Höyhenet ja siivet näyttivät saavan lähes ylimaallisen kullanvärisen ja seuraavaksi sinisen hehkun. Kamera tuli vähän myöhässä, yritin saada sekunnissa säätöjä “edes sinnepäin” 🙂

Olin aiemmin ollut vähän murhemielin-kyseessä on ensimmäinen jouluni ilman vanhempiani. En oikein saanut fiilistä kohilleen. Olo oli sanalla sanoen surkea. Mutta sitten tulivat nämä vekkulit. Ja kuten tavallista-tilanne alkoi muokkaantumaan heti parempaan suuntaan.

Kummallista, miten pienikin hetki luonnossa auttaa.

Kiva joululahja, vähän etuajassa 🙂 Kotiin tulo olikin vielä jännittävämpää, olin jättänyt kaiken valon matkasta pois-paitsi kännykän.

Jouluaattona pilvet olivat vieläkin värikkäämmät:

Todella pitkäkestoinen helmiäisnäytös, olo oli kuin lapsella karkkikaupassa ja pitkin päivää…järjettömän kauniita, siis parhaita, mitä olen nähnyt!

Näytös oli todella laaja ja näytti sisältävän jopa vyön tapaista! Värit olivat jotain sanoinkuvaamatonta! Niitä ei vaan voi selittää.

Tämä jouluateria jäi kyllä mieleen, anoppilan ikkunat antoivat suoraan näytelmän suunnalle. Itse ateria sai vähän odottaa, appiukko ja anoppi olivat sitä mieltä, että minun pitää päästä kuvaamaan.

Ihanasti he huomioivat harrastukseni! Luvan kanssa oli mukava sinkoilla pitkin pihaa.

Jouluaaton helmiäispilvet, Pirjo Koski

Pirjo Koski sai hienosti napattua linnunradan pilvien välistä:

Kohta kolme viikkoa edellisestä tähtikuvasta…

Pirjo Koski kuvasi keskitalven aikana myös ansiokkaasti Kuuta, havaintoja kertyi kymmenkunta. Tässä muutamia otoksia: